Petteri Kaniini ja Beatrix Potter

Moikka moi! Jokaisen pupuihmisen on tietysti nähtävä uusi Petteri Kaniini -elokuva, joten sain hankittua sen itselleni dvd-versiona, kun elokuvateatteriversio meni sivu suun.

Petteri kuvattiin jostain kumman syystä Australiassa ja siinä onkin hienoja maisemia. Vaikka ei ollakaan brittilässä, elokuvasta välittyy sellainen maalaismaisema, mikä Petterin luojalle, Beatrix Potterille, oli tärkeä juttu. Tykkään kyllä hänestä todella paljon. Monestakin syystä. Yksi syy on tietysti kaikki ihanat eläinhahmot, joita Potter keksi ja maalasi, mutta toinen on juuri tuo luonnonsuojeluaate. Hän halusi säilyttää paikallista luontoa niin että osti paljon maata ja lahjoitti sen kansalaisille luonnonsuojelualueena. Näin maata ei voitu myydä ja rakentaa pilalle vaan pala maaseutua säilytettiin.

Uusi Petteri yhdistelee animaatiota ja oikeita ihmisiä. Plussaa on maisemien lisäksi se, että eläimet ovat animoituja eivätkä oikeita. Olisikin ollut vaikea kuvata ilman kuolonuhreja tai vähintään vahingoittuneita eläimiä, sen verran ajojahtikohtauksia elokuvassa oli.

Juoni on pähkinänkuoressa se, että Petteri sisaruksineen ja muiden metsän eläinten kera yrittävät päästä herra Vänskän tontille. Vänskä ei tykkää eläimistä. Hän on mm. syönyt Petterin isän. Vanhoja vihamiehiä siis.. Nyt on äidistäkin aika jättänyt ja Petteri yrittää sinisen takkinsa kera pitää jöötä vanhassa pesäkolossa ison puun juurella. Herra Vänskä saa sydärin kesken kaiken ja Petteri uhoaa voittaneensa. Hän kuitenkin tuulettaa liian aikaisin, koska Vänskällä on sukulaispoika, joka muuttaa pian taloon. Sama taisto alkaa uudestaan.

Tykkäsin siitä, että leffaan oli piilotettu muutama totuudensiemen. Petteri ja tämän sisarukset ottavat kovasti itseensä, jos heitä puhutellaan jyrsijöinä 😀 Onhan siitä jo monta kymmentä vuotta, kun tiedemiehet ja -naiset tajusivat, etteivät kanit olekaan jyrsijöitä vaan jäniseläimet muodostavat ihan oman lahkonsa. Peuran lamaantuminen ajovaloista naurattaa ainakin aikuiskatsojia, ja jotain perää on myös kanien tavassa pyytää anteeksi. Elokuvassa kanit menevät otsa otsaa vasten. En usko, että kanit oikeasti tekevät tätä pyytääkseen anteeksi, mutta kyllä samanmoista käytöstä näkee. Yksi painaa päänsä alas, jotta toinen pesisi naamaa tai silittäisi otsasta.

Vaikka vähän liikutuin ja muutamaan otteeseen naurahdin ääneen, olisi Petterin juoni voinut olla parempikin. Sellainen ihan kiva, kerran katsottava elokuva. Lapsia varmasti innostaa kujeileva Petteri, mutta aikuisen näkökulmasta ”ei jatkoon”. Ainakaan tällaisen aikuisen, joka odotti kovasti näkevänsä uuden Petteri-leffan 😀

Mitä leffasta jäi käteen? Mieleenpainuvin oli Vänskän sukulaispojan kanisitaatti (käännös Elina Ahon): ”On paljon asioita, joihin he pystyvät ja joista et tiedä.”

 

 

Mainokset

Hittituote kanin aktivoimiseen

Helou! Kaneja voi aktivoida monin keinoin. Virikkeistä olen kirjoittanut aiemminkin ja niistä voi lukea täällä. Monenlaista saa tehtyä itse, mutta tällä kertaa esittelyssä on namipiilo 🙂 Olen jo pitkään miettinyt namipiilon hankkimista, mutta aina näkee muovisia vaihtoehtoja. Sellaista en ole kaneille halunnut hommata, koska niitä kuitenkin nakerrellaan eikä ylimääräiset eläinlääkärireissut houkuttele. Nyt löytyi vihdoin puinen vaihtoehto ja sehän oli hitti!

namipiilo

Poppana sai ensin kokeilla namipiiloa ja alkoi heti pökkiä sitä nenällään. Laitoin sisälle kahta erilaista pellettiä ja hyvin tulivat kummatkin ulos, vaikka toinen pelletti onkin aika isoa ja pitkulaista. Kovin kauaa namipiilo ei jaksanut Poppanaa kiinnostaa vaan se jäi lattialle, kun muutamat pelletit oli saatu ulos. Mutta näin Poppis käyttäytyisi pellettikiponkin kanssa. Ensin otetaan parit maistiaiset, sitten levätään hetki ja taas syödään 🙂

Ostin ensin vain yhden namipiilon kokeillakseni sen menestystä kaniperheellä. Kokeilin samaa piiloa Ruusan ja Tuhton kanssa. Ruusa oli ensimmäisenä paikalla, pökkimässä ja heittelemässä namipiiloa. Pian tuli Tuhtokin katsomaan, mistä on kyse. Kun kanit huomasivat, että sieltähän myös tulee ruokaa ulos, meinasi tulla vähän riitaa siitä, kuka saa syödä pelletit. Ruusa oli jo mutustanut muutaman, kun Tuhto pökkäsi namipiilon sijaan Ruusaa kylkeen. Sen jälkeen Tuhto saikin hetken aikaa syödä pellettejä ihan omassa rauhassaan..

TuhtoRuusanamipiilo

Nyt on kaikilla omat namipiilot ja voin laittaa osan iltaruuasta sinne 🙂 Hyvistä ja huonoista puolista sen verran, että plussaa ovat kestävyys ja luonnollisuus (tehty puusta ja metallista). Nämä uskaltaa jättää valvomattakin kanien saataville. Sisustukseenkaan ei sopisi räikeänväriset muovipallot 😀 Miinuksena, että pakkauksessa ei lue mistä puusta namipiilo on tehty. Sitä ei löydy netistäkään, joten odottelen Karlien vastausta 🙂 Päivitän tiedon tänne, kun saan vastauksen.

P.S. Tämä namipiilo sopii myös muille pienlemmikeille 🙂

 

Puputädin vegaaninen mustikkapiirakka

Moikka! Teki mieli leipoa jotakin helppoa mustikkapiirakkaa, mutta jääkaapissa ei ollut yhtään kermaviiliä. Onneksi löysin murupaistosohjeen, jolla sain piirakkani tehtyä. Vähän muunneltuna tosin 😀

Tässä ohje:

Pohjaan tulee

  • 2,5 dl gluteenitonta kaurajauhoa
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl gluteenittomia isoja kaurahiutaleita
  • vajaa 1 dl kookossokeria
  • 1 dl pellavansiemenöljyä

Täytteeseen tulee

  • 5 dl pakastemustikoita
  • 0,5 dl pellavansiemenöljyä
  • 0,5 dl kookossokeria
  • 2,5 dl gluteenittomia isoja kaurahiutaleita

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja painele esimerkiksi pyöreään lasivuokaan. Päälle mustikat. Sekoita keskenään muut täytteet ja ripottele murutaikina piirakan päälle. Paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 20 minuuttia.

Alkuperäinen ohje on Kodin Kuvalehdeltä lainattu. Muokkasin siitä vegaanisen ja vähän terveellisemmän version. Jos kaipaa makeutta lisää, piirakan kylkeen käy hyvin esimerkiksi vaniljainen kaurajäätelö.

En osaa sanoa alkuperäisestä versiosta, kun en sitä sellaisenaan ole kokeillut, mutta ainakaan oma versioni ei leikkaannu kakkuveitsellä. Tai no, leikkaantuu kyllä, mutta ei irtoa isona vaan pieninä palasina. Se siis lusikoidaan 😀

Kanien annoskoot ja pari ruokintavinkkiä

Moikka moi! Kani on pieni eläin verrattuna moneen muuhun lemmikkiin. Voi olla välillä vaikea määritellä oikeaa ruuan määrää. Etenkin kun heinää pitäisi syödä niin paljon kuin napa vetää. Mikä on sitten oikea määrä?

Hyvä nyrkkisääntö on, että heinää laitetaan tarjolle joka päivä kanin kokoinen keko. Olen kyllä törmännyt sellaisiin kaninpoikasiin, joille tämä ei missään nimessä riitä, mutta yleensä se pitää melko hyvin aikuisella kanilla kutinsa. Kun heinää laittaa ainakin sen kanin kokoisen keon, näkee päivän mittaan, paljonko sitä menee ja osaa seuraavalla kerralla antaa tarvittaessa enemmän. Eniten kani syö hämärän aikaan. Aamulla kun heräät, suuri osa heinistä on toivottavasti kadonnut ja muuntunut papanoiksi.

Monen lähteen mukaan 80% kanin ruokavaliosta pitäisi olla heinää, tuoreruokaa 15% ja 5% pellettiä. Monesti ruokaympyrä heittää häränpyllyä, sillä heinänsyönti vähenee, mitä enemmän muuta ruokaa on tarjolla. Jos antaa monta lautasellista tai kipollista muuta ruokaa päivän aikana, on melko varmaa, ettei heinää syödä tarpeeksi. Ravinto on yksi tärkeimmistä asioista, sillä oikealla ruokinnalla ennaltaehkäistään sairauksia ja pidennetään kanin elinikää. Myös sun lompakko säästyy, kun ei tarvitse rampata niin usein eläinlääkärillä 🙂

Kaikki eivät anna pellettiä ollenkaan, mutta en ole huomannut, että ne lihottaisivat kaneja, kun annoskoko on oikea. Lisäksi voi olla vaikea etenkin talviaikaan välttyä puutostiloilta, kun ei pysty luonnosta keräämään ravintoa. Jotkut kanit eivät siedä kasvihuoneissa kasvatettuja vihanneksia yms. niin paljon kuin niitä pitäisi syödä. Siksikin pelletti on ollut hyvä vaihtoehto, kaurahiutaleiden kera. Jos antaisin esimerkiksi Poppanalle 80% heinää ja 20% tuoretta, saataisiin melko äkkiä marssia ripulin vuoksi eläinlääkäriin.

Vuosien pellettikokeilujen jälkeen olen päätynyt sekoittelemaan kolmea merkkiä keskenään. Ensin ruokakupista katoavat Science Selective Rabbit adult, toisena Burgess Excel Rabbit Mature Cranberry & Ginseng ja viimeisenä Genesiksen Timotei. Kaikki kolme kaniani ovat kääpiökaneja ja annan iltaisin noin 1tl kaurahiutaleita ja 1 rkl pellettiä per kani. Poppana saa vähiten, Ruusalle ja Tuhtolle annan kukkuralliset mitat. Tällä määrällä kupit ovat tyhjiä aamulla, heinää syödään tarpeeksi eikä Poppanan vatsa mene sekaisin. Kaurahiutaleista olen valinnut saman mitä itse syön eli gluteenittomia isoja kaurahiutaleita.

Tuhtolle ja Ruusalle voin antaa parikin kourallista tuoretta aamuisin eivätkä heidän vatsansa mene siitä yhtään sekaisin. Se on heille sopiva määrä. Poppanalle ei voi antaa kuin tiettyjä tuoreruokia ja paljon vähemmän, muuten tulee heti löysä vatsa. Esimerkiksi tänään annoin yhden pienen omenan (pienen vauvan nyrkin kokoisen) Ruusalle ja Tuhtolle sekä pari vadelmanlehteä. Poppana sai vadelmanlehden ja pari ohutta oksaa fenkolia. Omenaa annan todella harvoin kaneille, vain muutaman kerran vuodessa.

Eksoottiset hedelmät ja marjat voivat kuulua kanin ruokavalioon, mutta hyvin hyvin pieninä määrinä ja harvoin annettuina. En antaisi kourallista mustikkaa tai viittä viinirypälettä kerrallaan. En myöskään kokonaista vesimeloninpalaa. Ota siemenet pois ja anna yleensäkin vain hedelmälihaa.

Suurin ongelma kanien tuoreruokinnassa lienee porkkanan, omenan ja lehtisalaatin muodostama kolmikko. Joskus siihen sotkeentuu myös kurkku. Aina kun kuulen kaneille annettavan joka päivä porkkanaa, ja etenkin kun kuulen paljonko sitä annetaan, näen sieluni silmin vatsavaivoista kärsivän kanin ja ehkä myös vähän liikalihavan, jolla kenties on sokeritaudin poikasta. Näen omistajien jynssäävän pahanhajuista, liiskaantunutta kakkaa matoista ja kanin pehvasta. Kuiva papana on kuitenkin se, mitä pitäisi kanin pepusta tulla ulos. Tietynlaiset pehmeät papanat kuuluvat asiaan myös, mutta ne kani syö suoraan peräaukolta eikä niitä siis ehdi yleensä lattialle asti siivottavaksi.

Kääpiökani ei tarvitse kokonaista tai edes puolikasta porkkanaa, saati että sitä annettaisiin joka päivä. ”Mutta kun se niin tykkää siitä”, olen kuulevinani 😀 Niin, minäkin tykkäisin hirveästi suklaasta ja munkeista, mutta en voi syödä niitä joka päivä. Kurkku, omena ja lehtisalaatti aiheuttavat myös löysää vatsaa. Kaneilla on 17 000 makunystyrää, ihmisillä noin 10 000. Annetaanhan kanienkin nauttia eri mauista, sillä ne eivät yleensä pääse kaupan hevi-hyllyiltä tai ulkoa valkkaamaan itse ruokaansa 🙂

Jos kurkku, lehtisalaatti, porkkana ja omena eivät ole hyviä, mitä sitten kannattaa antaa? Yrttejä, yrttejä ja yrttejä. Fenkolia, lehtikaalia ja selleriä esimerkiksi. Ihan heti en keksi, mitä yrttiä kani ei saisi syödä, kun kiertelee kaupan hevi-osastolla. Suurta herkkua ovat yleensä tilli, basilika, minttu ja sitruunamelissa. Kokeile erilaisia yrttejä, ja kannattaa muutenkin tuoreruuan kanssa pitää se muistisääntö, että vähän ja erilaisia ruokia kerrallaan. Ei koko ajan samaa ja paljon kerralla. Jos kani ei ole tottunut eri makuihin, ei kannata lannistua heti jos kani ei syö. Kun muutaman kerran antaa, ruoka alkaa yleensä kelvata 🙂

”Vähän” tarkoittaa jollakin kanilla alle kourallista, vain muutamaa lehteä yrteistä tai pientä 2cm palaa vihanneksesta. Toisilla ”vähän” tarkoittaa yhteensä kukkurallista kourallista erilaisia tuoreruokia. Kun aloittaa varovasti ja lisää määrää vähitellen, ei pitäisi tulla vatsaongelmia. Poikasten vatsa ei kestä tuoreruokaa samalla tavalla kuin aikuisen kanin, joten niiden tuoreruuan syömistä pitää rajoittaa.

P.S. Siemenseosta en tarkoituksella maininnut, sillä se ei kuulu ollenkaan kanin ruokavalioon 🙂

Aamukanit ja heinäpussin sisältö

Heissulivei! Monesti kysytään, mikä kaneissa viehättää ja miksi olen valinnut juuri kanit. Tänäkin aamuna tapahtui sellaisia, mitkä hyvin selittävät tätä, joten kerrotaanpa niistä 🙂 Siivoan eläinperheen vessalaatikot, vaihdan vedet, annan kaneille uutta heinää ja peipoille päivän tuoreruuat sekä lakaisen lattioita. Eläinperheessä lattialle kertyy mukavasti heinää, kuiviketta, peippojen siemenseosta ja välillä papanaa. Melkein joka aamu kanit tulevat syömään kuormasta eli tunkevat heinäpussille. Niin tänäkin aamuna. No, Poppanaa ei tänä aamuna näkynyt pussilla, mutta Ruusa ja Tuhto viihtyivät siinä tovin heinää mutustamassa.

Ensin tuli Ruusa, tietysti. Näin se yleensäkin menee 😀 Missä ruokaa, siellä Ruusa. Tuhto on paljon varovaisempi ja ujompi kuin kumppaninsa, niinpä Ruusa saa aina ensimmäiseksi ruokaa. Se käy välillä Tuhton hermoille ja sen sijaan, että Tuhto tulisi ottamaan oman makupalansa, hän saattaa mennä suoraan varastamaan Ruusan makupalan. Sitten Ruusa tulee hakemaan minulta uuden, siis sen Tuhtolle tarkoitetun. Onhan se nyt turvallisempi ottaa kaverilta ruokaa kuin ihmiskädestä, ties mitä sinnekin on laitettu..

Tuhto oli näkösällä aamulla, mutta kun laitoin heidän huoneensa (jota myös makkarikseni olen kutsunut..) ikkunan raolleen, tyyppi säikähti sen verran, että oli parempi piiloutua kantokoppaan. Kantokoppa on häkin (oikeastaan se on vain vessalaatikko, sillä oviluukku puuttuu) vieressä. Siinä sitten ollaan Ruusan ja heinäpussin kanssa. Katselen, että siellä se Tuhto lymyää kantokopassa. Kun siinä oli vähän aikaa istuttu, tuli Tuhtokin itseään venytellen pois kantokopasta. Ruusa syö heiniä pussista aina melko leveästi, että siinä saa Tuhto tunkea itsensä viereen, jos meinaa heinää saada. Näin nytkin. Ruusan ohi pääsee hyppäämällä yli tai pökkimällä itsensä mahan ali. Se on kätevää, koska Tuhto on Ruusaa pienempi.

Heinäpussin heinä on ihan samaa kuin mitä kaneilla on koko ajan saatavilla, mutta jotenkin se varmaan tuoksuu ja maistuu vähän paremmalta suoraan pussista. Siinä pitää sitten korsia valkkailla ja kaikilla kaneilla on omat mieltymyksensä. Ruusa ja Poppana taitavat kummatkin tykätä paksuista korsista, niistä kaikista sokeripitoisimmista. Kortinen ja paksu heinänkorsi on siis makeampaa kuin muu heinälaatu. Kortisen lisäksi Ruusa rakastaa niitä eri kasvien sattumapaloja, mitä luomuheinäpussista löytyy. Poppanalle kelpaavat niistä lähinnä voikukanlehdet. Tuhto sen sijaan valkkaa vähän ruskeampia ja ohuempia korsia niiden sattumapalojen lisäksi. En ole tunnistanut, minkä kasvin varsi on kyseessä, mutta tänäänkin sellainen pussista löytyi. Tuhto nappasi sen suuhunsa ja täytyy sanoa, että korsi katosi sinne hämmästyttävää vauhtia! Ei ihme, sillä kani pureksii noin 200 kertaa minuutissa.

Kun Tuhto oli syönyt varresta noin puolet, Ruusa huomasi saman palan ja yritti napata sitä itselleen. Tämä toistuu monesti heinäpussilla 😀 Onhan kaikki ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tuhto ei tätä suvainnut vaan läppäsi kummallakin etutassulla Ruusaa kylkeen. ”Selvä, annetaan olla”, Ruusa ajatteli ja alkoi kaivella heinäpussista muita korsia. Yleensä parivaljakko vain tekee Kaunottaret ja Kulkurit tai sitten nahistelevat samasta korresta niin, että se päätyy toisen suuhun. Siis eri suuhun kuin missä se oli alun perin ollut.

Tuhton komentelu tuntuu välillä oudolta, sillä Tuhto oli kaksikosta se, joka meni karkuun aluksi. Tuhto oli myös Hiljan kanssa se alistuvampi. Kun Ruusa tuli taloon, Tuhtoa pöllyytettiin niin, että karvatupot lentelivät. Tutustuminen oli rajua ja kaniralli kesti monta päivää. Viime aikoina olen huomannut, että valtasuhteet ovat kenties vähän muuttuneet siihen suuntaan, että Ruusa ei ole enää mikään pomo. Ruusa pesee Tuhtoa paljon enemmän kuin Tuhto Ruusaa. Tosin, näin se oli myös Hiljan kanssa, vaikka Hilja oli pomo. Ruuan saa Ruusa ensin, mutta varmasti vain siksi, että Tuhto on ujompi. Tuhto määrää, ollaanko vieretysten vai ei. Tuhto nukkuu (tai piilottelee) suuren osan päivästä, kun taas Ruusa tykkää välillä olla näkösällä ja puuhastella omiaan. Tänäänkin neiti on käynyt hyllyllä istumassa ja kaivuureissulla 😀 Heinänkorret otsatukkana ja pulisonkeina.

Poppana on 9-vuotias, mutta sitä ei ollenkaan arvaisi, kun toinen juoksee innoissaan aamuista makupalaa ottamaan. Joskus riemukierros alkaa liian aikaisin, kun on siivous vielä Tuhton ja Ruusan huoneessa kesken ja joudun hakemaan jotain keittiöstä. Voi sitä pettymystä, kun ei makupalaa vielä tullutkaan!

Kanit ja muutkin eläimet pitävät rutiineista, sillä se luo turvallisuutta. Siksi Poppanakin on oppinut, että kun tietyt asiat on tehty tietyssä järjestyksessä, hän saa aamulla pienen leivänkannikan ja vähän tuoretta kyytipojaksi. Kyllä siitä kelpaa heittää riemukierrosta olkkarin, keittiön ja vähän eteisenkin kautta 😀 Yleensä en ehdi tuoda leipää keittiöstä, sillä Poppis juoksee vastaan ja ottaa leivän suuhunsa. Leipää ei yleensä voi jäädä siihen syömään vaan sen kanssa juostaan takaisin joko sohvapöydän tai sohvan alle.

Kun Poppis on saanut herkkunsa, on Tuhton ja Ruusan vuoro. ”Täältä tulee, täältä tulee”, sanon. Peipot ovat saaneet omansa ihan ensimmäiseksi, mutta koska eivät ole kesyjä, eivät tietenkään tule hakemaan mitään kädestä. Kun kaikki syövät herkkujaan, pesen vielä vesiastiat ja vaihdan vedet.

Hilja ja Tupuna

Olen ollut kanien kanssa tekemisissä noin 12 vuoden ajan enkä ole kyllä koskaan tavannut kahta samanlaista kania. Olen tarjonnut kodin sellaisille tapauksille, joiden olisi ollut vaikeaa löytää muualta kotia. Sen vuoksi monen mielestä meikäläisen eläinperhe saattaa tuntua tylsältä, kun kukaan ei anna silittää eikä Ruusaa lukuunottamatta välttämättä lähesty vierasta itse. Ellei oteta hyökkäävää Poppanaa lukuun..

Koska olen joutunut viettämään sairaalassa muutamia päiviä jo kolmesti tänä vuonna, vanhempani ja siskoni ovat olleet hoitamassa eläinperhettäni. Ovat myös joutuneet auttamaan silloinkin, kun olen jo kotiutunut, mutta kädet eivät ole toimineet vielä kunnolla. Eläimet ovat alkaneet vähän jo tottua heihin. Toki Poppis saattaa yrittää hyökkiä välillä, mutta niin vaan on neiti iloisesti tullut hakemaan leivänkannikkansa isältäni kädestä tai mennyt kahdeksikkoa jonkun toisen jalkojen välissä. Ruusakin on tullut syömään suoraan heinäpussista, vaikka se heinäpussi on ollut äitin tai isän sylissä. Tuhto on edelleen piilotellut vierailta, mutta on uskaltanut tulla esiin vieraiden lähdettyä paljon nopeammin kuin ennen.

Kaneja on tosiaan moneen junaan, mutta jos niillä on ollut poikasaikana tai missä tahansa elämänvaiheessa huonoja kokemuksia ihmisistä, niiden on tietysti hankalampi luottaa ihmisiin tulevaisuudessa. Eikä se ole kanin vika. Olen enemmän tottunut näihin rescuetapauksiin, joiden kanssa usein menee aikaa ennen kuin luottamusta syntyy puolin ja toisin. Toki näissäkin on eroja eivätkä kaikki koteja kiertämään joutuneet ole arkoja tai mahdollisia pelkopurijoita. Ja sitten taas normaalit eväät elämäänsä saaneet kanit voivat olla silti arkoja. Se on vähän arpapeliä aina, you never know whatcha gonna get.

Jotkut kanit saattavat kiipeillä sun päällä heti kättelyssä ja nuolla vähän kättäkin. Toiset lymyävät piilossa eivätkä näyttäydy ollenkaan vieraille. Kolmannet päättävät hyökätä varmuuden vuoksi, ettei vaan jää kenellekään epäselväksi, kenen pesäalueella ollaan. Neljännet ovat näkösällä, mutta eivät anna silittää. Näin se menee. Sen takia kannattaa antaa aikaa eläimille eikä odottaa liikoja. Näin ei tule pettymyksiä ja on todennäköisempää, että eläimestä tulee perheenjäsen eikä se joudu enää kiertoon. Kaikissa kaneissa asuu joku ihana persoona, jonka ne haluavat sulle näyttää. Mutta eivät ihan heti. Ole valmis antamaan aikaa ja työstämään luottamusta, niin saat lopulta arvoisesi palkinnon 🙂

Artikkelikuvissa seikkailevat leijonanharjas Tupuna, sininen leijonanharjas Hilja sekä hermeliinikani Poppis.

Las Vegasin dumpatut kanit

Moikka moi! Hellelukemat alkavat muistuttaa Las Vegasin ilmastoa, joten aihe on ajankohtainen 🙂 Olen aiemminkin kirjoitellut tästä, mutta tänään näin uutisen Las Vegasin kaneihin liittyen. Uutinen oli onneksi hyvä, sillä kaneilla on nyt parempi tulevaisuus edessään 🙂

Lyhyesti siis Las Vegasin kaneissa on kyse siitä, että lasten hoitolaitoksen henkilökunta päätti vuosia sitten vapauttaa laitoksen pihapiiriin pari lemmikkikania. Niitä olisi sitten kuntoutettavien nuorten kiva seurata. No, niistä parista kanista tuli kasvava, lähemmäs tuhannen kanin populaatio, jota alettiin sitten myrkyttää. Onneksi paikalliset eläinsuojelujärjestöt ottivat asian hoitaakseen. Näin se menee monesti Suomessakin. Vapaaehtoiset hoitavat omin vähäisin resurssein sellaisia asioita, jotka kuuluisivat viranomaisten ja kuntien hoidettavaksi.

Jatkuvalla valistuksella saataisiin lisäresurssien lisäksi hienoja tuloksia aikaan, sillä eläinsuojelua pitäisi opettaa enemmän kouluissa. Itse olen 80-luvun lapsi, joten omana kouluaikana ei juuri tätä aihetta sivuttu. Yläasteella oli etiikan tunteja, joissa tästä puhuttiin, mutta esimerkiksi pienille lapsille tulisi opettaa eläinten oikeaa kohtelua jo paljon aiemmin. Miten se sitten onnistuisi? Koulut ja tarhat sekä monet muut laitokset ovat melko hälyisiä paikkoja eikä niissä pitäisi eläinten pysyvästi joutua asumaan. Ideaali olisi, jos lapsille voisi opettaa tunnilla teoriaa ja sitten olisi vierailuja pienryhmissä vaikkapa paikalliseen löytöeläintarhaan tai vastaavaan. Mentäisi siis eläimet edellä eikä aina ajateltaisi niin, että eläin on ihmisen oppimisväline, joka pitää irrottaa omasta ympäristöstään ja tuoda se lasten näytille. Kaverikoirien ja poikkeuksellisen sosiaalisten eläinyksilöiden kanssa tämä voi kyllä onnistua, mutta esimerkiksi kanit ja jyrsijät sopivat ”oppimisvälineiksi” erittäin huonosti.

Ikävää, että valistus ei tavoittanut nevadalaisia laitostyöntekijöitä, mutta minkälaisen ongelman he sitten toimillaan aiheuttivat? Tietysti kaneille paljon kärsimystä, mutta myös ihmiset ja ympäröivä luonto ovat olleet kovilla. Las Vegasin kanien pelastaminen vei vapaaehtoisilta kuukausia. Eikä projekti vielä ole ohi, sillä kanit tarvitsevat lääkkeitä, eläinlääkärin hoitoa, ruokaa ja kuivikkeita. Lisäksi ne pitää sijaiskodeissa hoitaa kuntoon ennen kuin niille voidaan etsiä omat loppuelämän kodit. Sijaiskotejakaan ei noin vain löydy, puhumattakaan niistä loppuelämän kodeista. Oman kokemuksen mukaan koirat löytävät Suomessa kaikista helpoiten koteja, etenkin pienet koirat. Kissoille ja kaneille on hankalampaa löytää pysyviä koteja, tai edes niitä tilapäisiä koteja. Koska kissoista ja kaneista on niin paljon ylitarjontaa, kodin löytäminen vie pitkään. Tämän vuoksi sijaiskoteja voi olla hankala löytää, sillä moni ei halua sitoutua kuukausiksi tai jopa vuosiksi hoitoeläimeen. Myös virheelliset tiedot eläimen hoidosta saattavat vaikeuttaa kodinetsintää.

Mitä opimme Las Vegasin dumpatuista kaneista? Neljä asiaa tulee heti mieleen. Ensinnäkin, eläinavusteisteinen terapia ei saisi unohtaa eläinten hyvinvointia. Toiseksi, minkä tahansa lemmikkieläimen dumppaaminen luontoon on laitonta. Jos otat, et jätä. Jos et pysty pitämään lemmikkiä, soita eläinsuojeluyhdistykselle ajoissa. Ei siis kannata odottaa, että asiat hoituvat saman päivän aikana, vaikka sinulla olisi juuri se lomamatkakin varattuna..

Kolmas opittu asia on leikkuutus. Kanit kannattaa leikkauttaa, siinä ne eivät eroa kissoista tai koirista mitenkään. Jos kani karkaa, aseta pihapiiriin elävänä pyydystävä loukku. Loukun päälle voi laittaa peittoja ja loukun sisään herkkuruokaa, esimerkiksi tuoksuvia yrttejä. Muista tarkistaa loukku tasaisin väliajoin. Kani liikkuu hämärällä, jolloin on paras mahdollisuus saada kani kiinni.

Vimeisenä, ota asioista selvää ja uskalla kysyä! Jos jokin eläinlaji kiinnostaa ja lemmikinhankinta tulee ajankohtaiseksi, kannattaa ehdottomasti ottaa ensin selvää, millainen eläin on kyseessä. Etsi mahdollisimman tuoreita julkaisuja. Lue kanien hoito-oppaita, kuten ”Kanikirja: opas kanien maailmaan”.

Loppuun vielä linkki onnellisesta lopusta 🙂 Toivottavasti video avautuu, vaikka et olisikaan Facebookissa. Artikkelikuvassa komeilee Hilja-kani ❤

Sarin Arkin synttärit

Mukavaa maanantaita! Tänään Sarin Arkki täyttää kokonaista kolme vuotta. Iso kiitos kaikille ihanille asiakkaille, joita olen saanut näiden kuluneiden vuosien aikana tavata ja auttaa!

Synttäreiden kunniaksi arvon Facebook-sivullani yhden ilmaisen kappaleen Kanikirjaa. Arvontaan voi osallistua mistäpäin tahansa Suomea, sillä se kattaa myös postituksen. Toki voittaja saa halutessaan myös hakea kirjan Olkahisista.

Kaikenlaista on mahtunut näihin kolmeen vuoteen. Isoimpana yksittäisenä asiana tulee mieleen Kanikirjan julkaiseminen, sillä se projekti vei muutaman vuoden aikaa valmistuakseen. Eikä se toki vielä ole ohi, sillä kirjaa pitää vielä ”muutama” kappale myydä ennen kuin ensimmäinen painos loppuu 😄

Aikaisempaa kokemusta minulla ei kirjan julkaisemisesta ole, mutta omasta mielestäni Kanikirjalla menee oikein hyvin. Kirjaa on myyty yli 510 kappaletta ja jos ilmaiskappaleetkin (arvostelukappaleet, arvonnat yms.) otetaan huomioon, Kanikirjaa löytyy todella monista kanikodeista ympäri Suomen.

Seuraava kirjaprojekti on hyväntekeväisyyshanke ”Petunia Pesukarhun tempputarina”. Tarinan kirjoitin jo aiemmin, mutta satukirjaa ei tietenkään voi olla ilman kuvia. Kirja onkin nyt taittoa ja painoa vaille valmis ☺

Moneen ihanaan eläimeen ja heidän ihmisperheeseensä olen saanut kunnian tutustua näiden kolmen vuoden aikana. Muutama muutos on tulossa tänä vuonna, sillä saunatiloihin on tulossa remonttia, mikä myös vaikuttaa hoitolan toimintaan syksyllä. Toivotaan, että remppa on äkkiä ohi, jolloin voi taas toivottaa uudet ja vanhat asiakkaat tervetulleiksi 😊