Kirjajulkkarit

Kotoilujulkkarit

Mainokset

Koska Kanikirjan tarkka julkaisupäivämäärä ei ollut tarpeeksi ajoissa tiedossa, päätin, etten pidä mitään suuria kirjajulkkareita. Olisihan siihen tarvinnut varata paikka, ruokaa ja juomaa sekä lähettää kutsut ja kehittää jotain ohjelmaakin. Sen sijaan, juhlistan tänään esikoiskirjaani näiden kera:

DSC_0513

Neilikat sain siskoltani (kiitos Jonna!) ja oikeastaan suklaakaurajäätelönkin sain samasta osoitteesta 🙂 Piirakat ovat vegaanisia ja lasissa kuplii ruotsalainen Julmust. Julmust on vähän kuin cokiksen ja kotikaljan sekoitus.

Tänään on ollut melko harmaa päivä, mutta sehän tarkoittaa vain mukavaa kotoilupäivää. Hauskaa viikonloppua!

Tossavaisen tarina

Tossis

Ehkä myös vähän Tossavaisen tarinaa, kerta hän tuossa kovasti telkan päällä lurittelee. Tossavainen on siis Topin poika. Äitinsä Tessa menehtyi aiemmin. Tarkoitukseni ei ollut teettää poikasia peipoilla, mutta kun niiden elämäntehtävä on lisääntyä, ihmisellä ei ole paljon sananvaltaa asiassa. Jatkuva muniminen rasittaa naaraita, mutta toisaalta sitä ei pysty estämäänkään. En antanut pesiä ja kokeilin myös tekomunia, mutta mikään ei auttanut. Munia tuli vaikka orrella istuen. Niinpä annoin munien olla, kun huomasin, että peippojen heinistä kasaamassa pesässä oli munia. Tarkistin ne joka päivä mukamas huomatakseni niiden kehittymisen. Mielestäni ne eivät kehittyneet, mutta niin vaan eräs kaunis päivä kuului piipitystä katonrajasta. Kyllä siinä meni vähän aikaa ennen kuin tajusin, mistä on kyse. Häkki on korkealla ja pesä oli häkin päällä, joten oli mentävä tuolin päälle ja katsottava peilin kanssa pesään. Totta tosiaan, siellä näkyi liikettä!

IMG_2901

Muutama poikanen kuoriutui, mutta vain Tossavainen selvisi. Yksi kuoli pesään ja toisen vein vähän ajan kuluttua lopettavaksi, kun Juniori ei kehittynyt normaalisti. Lentokykyä ei ollut ja hengitys vinkui. Keuhkoissa oli nestettä eikä mitään olisi ollut tehtävissä. Yhdenkin poikasen kasvattaminen otti vanhemmilla koville, etenkin Topilla, koska herra oli siinä vaiheessa muistaakseni jo 7-vuotias. Tuoreruokaa sai lisäillä kahdesti päivässä, jotta vanhempien on helppo oksentaa poikaselle. Kasvatuspuuhassa Topi alkoi laihtua niin, että oli laittaa hänet häkkiin voimia keräämään. Hän sai painoa takaisin, mutta niskasta lähteneet höyhenet eivät ole kasvaneet takaisin.

IMG_2954

Noudatan häkittömyysperiaatetta eli kaikki eläimet saavat olla vapaana. Tietysti häkki on tukikohtana ja sieltä löytyy sekä ruuat että vesi, mutta ovi on 24/7 auki. Ellei ole sairastapauksia, jolloin lintu täytyy sulkea häkkiin lepäämään muutamaksi päiväksi. Tossavainen ei ole siis ikinä ollut häkkilintu. Sen vuoksi varmaan lentokyky on erinomainen, hän pyrähtää keittiöstä olkkariin ja takaisin parissa sekunnissa.

Tossavainen

Pesimisvimma on kova, vaikka naaraslintuja ei talosta löydykään. Tossavainen lurittelee isälleen tai vaikkapa ulkona lentäville talitinteille. Hän oikeasti lennähtää telkan päälle, katsoo ulos ja alkaa luritella. Talitinttejä näkyy parvekkeella erityisen paljon talvella, joten päivisin tuo pojankloppi istuu tähystämässä potentiaalisia kumppaneita. Pesähän hänellä olisi jo valmiina. Poppanalta yksitellen varastetuista heinänkorsista on aseteltu pyöreä pesä. Pallossa on yksi oviaukko. Siellä Tossavainen nukkuu. Joskus tietysti pesä täytyy hajottaa, koska sitä ei voi puhdistaa tuollaisenaan. Muuten on parempi antaa pesän olla, koska ilman pesää, Tossavainen voi alkaa tapella isänsä kanssa nukkumapaikasta.

Että sellainen Tossavainen 🙂 Tööt! Tyttydydy tyttydydy!

Tuhton tarina

Kääpiöjänis Tuhto

Mukavaa lauantaita! Tiputin eilen sipuleita sisältävän lasipurkin, joka meni tietysti säpäleiksi. En tiedä, ovatko sirpaleet vielä tuottaneet onnea, kun juuri astuin yhteen lattialle jääneeseen lasinpalaan.. Jospa sitä onnea tuleekin vain peilin rikkoutumisesta. No, kuitenkin, tänään voisi kertoa Tuhton tarinan.

IMG_3717

Tuhto tuli minulle pari vuotta sitten Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksestä (Pesu ry). Hän on tosi lillanen kani, mutta sitäkin ketterämpi. Tuhto tykkää kiipeillä eri tasoilla ja kissoille tarkoitettu kiipeilypuu on ahkerassa käytössä. Pitänee ostaa toinenkin jossain vaiheessa, jotta voivat tähystellä toisiaan Ruusan kanssa, kummallekin oma torni.

En tiedä Tuhton poikasajasta mitään, vain sen, että hänet tuotiin SEY:n vapaaehtoiselle eläinsuojeluneuvojalle ”rusakonpoikasena”. No, sellainenhan hän ei tosiaan ole vaan ihan lemmikkikani. Neuvojalta Tuhto tuli Pesulle, jossa Tuhto madotettiin ja kastroitiin. Kovia on hänen täytynyt kokea, sillä tyypiltä puuttuu sekä varpaita että kynsiä ja korvien päätkin ovat kärsineet. Ei niissä enää mitään haavoja ole, mutta vähän kurttuun ne ovat parantuneet, muistuttamaan entisistä ajoista.

Tuhto on tosi arka kani, yleensä unohtaa minutkin työpäivän aikana. Siis unohtaa sikäli, että ei tule esiin kuin vasta muutaman tunnin päästä. Tuhto pujahtaa heti muutenkin karkuun, jos kuuluu vieraita ääniä. Better safe than sorry, hän varmaan ajattelee.

Ennen Ruusan tuloa, Tuhto oli hankalin käsiteltävä, koska poju rimpuilee yleensä aika tavalla ja silloin on päästettävä hänet hetkeksi loikkimaan ennen kuin voin yrittää jatkaa esimerkiksi kynsienleikkuuta. Syliin ei saa nappaamalla vain lattialta kiinni, vaan turvallisinta (sätkimisen kannalta) on odottaa, että Tuhto menee kantokoppaan, ja sitten nostaa koko revohka vessaan. Vessa on tarpeeksi pieni tila, että Tuhton saa kiinni, mutta kuitenkin voi päästää loikkimaan. Makupaloilla ei Tuhtoa saa houkuteltua, mutta kyllä ne yleensä palkkioksi kelpaavat.

DSC_0366

Alun perin adoptoin Tuhton leijonanharjaskani Hiljan kaveriksi. Hilja oli parivaljakon pomo, mutta hän piti hyvää huolta Tuhtosta. Pesi naamaa, vaikka ei ainakaan minun nähteni saanut siihen ikinä vastakaikua. Kaipa Tuhto oli liian nuori hiffatakseen vastavuoroisuutta. Kun Hilja jouduttiin lopettamaan keuhkosyövän vuoksi, Tuhto jäi leskeksi ja oli selvää, ettei Poppanasta ja Tuhtosta tule kavereita. Nyt Tuhto elelee Ruusan kanssa. Tuhto on melkoinen Houdini, mitkään aidat eivät häntä pidättele. Varmaan aika kuvaavaa on se, että olen mm. joutunut saksilla leikkaamaan hänet ulos sängynpatjasta.. Ja se oli entinen patja se. Uskokaa minua, kun sanon, ettei kaneja kannata asuttaa makuuhuoneessa.

Oma kaniperhe – esittelyssä Poppana

Poppanan tarina

Vuosien saatossa eläinperheeseeni on kuulunut yhteensä seitsemän kania. Tilapäiskodin olen tarjonnut useille kaneille ja myös hoitolaisina on ollut mitä erilaisimpia kanipersoonia. Ensimmäisenä esittelyssä hermeliini Poppana. Neiti tulikin juuri sopivasti loikkimaan tähän jalkoihin, silityksiä hakemaan ja varmaan myös ihmettelemään, missä uudet heinät viipyvät. Eiliset kun ovat jo eilisiä..

IMG_2923

Poppanan tarina

Poppis, Poppana, on hermeliinikani, joka tuli minulle monilapsisesta perheestä Lempäälästä. Lapset olivat tietämättään tehneet Poppiksesta melkoisen hirmusiskon jatkuvilla lähestymisyrityksillään. Poppana eli ainoana kanina ja neidin käyttäytymisestä päätellen hänet erotettiin emosta ja sisaruksista aivan liian nuorena, kunnes joutui eläinkaupan lasikoppiin myyntiin. Kuutisen vuotta sitten, kun Poppana tuli minulle, kokeilin yhdistää hänet silloisen naaraskanini, Tupunan, kanssa. Ensin näytti menevän hyvin, mutta sitten Poppana hyökkäsi. Poppis laittoi ensin päänsä maahan alistumisen merkiksi, mutta sitten vähän ajan päästä kuitenkin hyökkäsi. Ei yrittänyt jahdata, vaan kävi suoraan Tupunan naamalle. Tuntuu, että Poppana ei osaa puhua kania. Onneksi kummallakin oli valjaat eikä mitään päässyt tapahtumaan. Vuosien aikana koitin myös toisen naaraskanin kanssa, mutta he suorastaan vihasivat toisiaan. Leikatun uroksen kanssakaan ei mennyt kovin hyvin. Niinpä Poppana elelee minun kanssani. Ikinä en suosittele kania pidettävän yksin, mutta nuoruusvuosista johtuen olen päätynyt tähän ratkaisuun. Tupunan kanssa hän tuli toimeen aitatovereina ja he makoilivatkin monesti vierekkäin, jos siis aita oli välissä. Ilman aitaa tuli tappelu. Kun Tupunasta jätti aika, ei edes aita auttanut kaveruussuhteen muodostukseen, joten nyt Poppanalla ei ole näköyhteyttä muihin kaneihin. Näköyhteys toisen pesäalueen kaneihin tuntuu stressaavan silloin, kun kanit eivät tule toimeen. Poppana kellahtelee kyljelleen melko usein, joten hän tuntuu olevan tyytyväinen. Olisi kuitenkin varmasti vielä tyytyväisempi, jos olisi Poppiksellekin löytynyt se oma naamanpesukaveri, jonka vieressä pötkötellä.

IMG_1275

Sanon Poppanaa välillä Nysäkorvaksi, sillä neiti tosiaan on hermeliini. Ulkonäkö tuo joskus mieleen myös mopsin, koska kuono on typistetty ja silmät ovat ulkonevat. Nämä eivät ole mitään toivottavia piirteitä, sillä se tarkoittaa ahtaita hengitysteitä sekä haavoja silmissä. Kyynelkanavillekaan ei ole riittävästi tilaa. Aluksi Poppanalla oli kutterinpuru kuivikkeena, mutta se oli pakko vaihtaa haapahakkeeseen, koska purunpalasia jäi keskelle Poppanan silmää. Niistähän tietysti tuli haavoja, joiden takia mentiin eläinlääkäristä hakemaan antibioottisilmätipat. Jokainen, kellä on ollut haava silmässä, tietää, että se tekee kipeää. Nyt, kun kuivike on oikeanlaista, sehän ei tarkoita, että Poppanan silmät säästyisivät vierasesineiltä. Karvanlähdön aikaan silmiin jää karvatuppoja, ja milloin mitäkin höttöä. Lääkekaappiin kuuluu aina kahdet erilaiset silmätipat. Fysiologinen suolaliuos sekä voitelevat silmätipat. Nehän ovat ihmispuolen lääkkeitä, mutta käyvät myös kaneille. Niitä myydään pienissä kertakäyttöisissä pipeteissä ja ovat kyllä pelastaneet tilanteen useasti. Jos huomaan, että Poppiksella on roska silmässä, ensin yritän saada kanin kiinni ja sitten laitan silmätippoja silmään. Odotan, että tippa pudottaa roskan silmäkulmaan, josta otan sen vessapaperinpalalla pois. Taas on helpompi räpytellä! Vielä helpompaa olisi, jos ei kaneista tai muistakaan eläimistä jalostettaisi mulkosilmäisiä..

Poppana on tosi herkkä kani, johtuen varmaan lajitoverin puutteesta ja poikasajan negatiivisista kokemuksista. Neiti on tosi epävarma, minkä vuoksi vieraat ihmiset ja tilanteet stressaavat enemmän kuin ehkä muita kaneja. Poppana saattaa myös reagoida omaan stressiin. Hänellä on vatsavaivataipumusta. Muutaman kerran ollaan oltu päivystyksessä ummetuksen vuoksi, mutta viime vuosina onneksi vähemmän. Poppana näyttää tosi hyvin, jos johonkin sattuu. Moni kani yrittää peittää oireensa, mutta Poppanasta huomaa melkein heti, jos vatsaan sattuu. Hän retkottaa makaamassa ja suorastaan huohottaa. Jos näin käy, ei muuta kuin hellää vatsahierontaa ja nenän eteen jotain syömistä houkuttelevaa yrttiä. Ananakset ja papaijat olen unohtanut, sillä niistä ei ole tutkittua hyötyä kanin ummetuksessa. Silloin kun niitä vielä käytin, tuntui, että ummetuksen lauettua tuli usein tosi löysää papanaa. Se johtui varmasti ananaksen ja papaijan korkeasta sokeripitoisuudesta, minkä vuoksi vatsa edelleen piiputti. Yrtit, vatsahieronta, infrapunalamppu sekä mahdollinen tukiruokinta ovat kotihoitona auttaneet monesti niin, ettei ole ollut tarvetta mennä eläinlääkäriin. Ummetus on tosi kivulias tila eli kannattaa siihen taipuvaisella kanilla pitää lääkekaapissa kipulääkettä. Sitäkään ei saa kuivuneelle kanille antaa tyhjään vatsaan, voi nimittäin tulla munuaisvaurioita.

Vatsavaivojen lisäksi Poppanalla on aika ajoin hammaspiikkiä, jonka vuoksi pitää käydä eläinlääkärillä raspauksessa. Eläinlääkäri hioo piikit pois kanin ollessa nukutettuna. Poppanan tullessa minulle, raspauksessa käytiin noin vuoden välein. Varmaankin hyvälaatuisen heinänsyönnin ansiosta väliä sai pitkittää eikä nykyään tarvitse käydä edes joka vuosi. Jos huomaan, että Poppana järsii heinää oudosti tai jättää isompia korsia syömättä, se on merkki lähteä eläinlääkärille.

IMG_3928

Poppana on kanina melko ärtsy, ainakin vieraille. Silloin, kun Poppana tuli minulle, meni paljon aikaa, että totuimme toisiimme. Minulle oli uutta, että kani voi purra, kun annan ruokakupin naaman eteen. Niinpä Poppis monesti pääsi nappaisemaan kättä, ennen kuin opin, että Poppista pitää harhauttaa ja laskea samalla ruokakuppi maahan niin, ettei se ole suoraan Poppanan naaman edessä. Poppana saattoi myös hyökätä jalkojen päälle, kun tulin pesäalueen lähelle. Monet kerrat siinä seisoin paikallani, niin kauan kunnes Poppana väsyi ja loikki pois. Siten sain pikkuhiljaa opetettua, että jos jokin tilanne jänskättää, kanin kuuluu paeta eikä hyökätä. Poppanalla oli kyllä piilopaikkoja, minne mennä, ja myös häkin ovi oli koko ajan auki. Kuten on nykyäänkin, itse asiassa, Poppanan häkissä ei edes ole ovea enää. Nykyäänhän Poppanalle saa antaa ihan naaman eteen ruokakupin ja vielä silittää korvia eikä neiti paheksu sitä lainkaan tai varsinkaan yritä hyökätä. Vieraille on kuitenkin sanottava, että Poppanaa ei saa lähestyä. Hän voi edelleen tarjota hammasta, jos tuntee olonsa uhatuksi. Minullehan Poppana on aivan ihana kani. Ei tosiaankaan mikään sylikani, mutta sellaisia minulla ei ole koskaan ollutkaan. Hän voi loikkia itse syliin, mutta nostelusta ei tykkää ja usein juoksee karkuun, jos arvaa esimerkiksi kynsienleikkaus- tai harjausaikeeni. Käsittelyvinkeistä voisinkin kirjoitella joku toinen kerta, niitä ei voi koskaan olla liikaa.

Joku saattaa miettiä, auttaisiko leikkuutus, jos kani on ärtsy. Ei se luonnetta mitenkään muuta tai pyyhi kanin aiempia negatiivisia kokemuksia pois. Riippuu tietysti siitä, mikä aiheuttaa kanille stressiä. Jos naaras on leikkaamaton ja elelee leikatun poikakanin kanssa, totta kai naaras on kovilla. Uros haisee urokselta leikkaamattoman kanin nenään, riippumatta siitä, onko uros leikattu. Kaikki kanini ovat leikattuja ja Poppanankin leikkuutin melkein heti, kun neiti tuli minulle. Siitä voin kertoa joku toinen kerta, ei meinaan mennyt ihan kuin strömsöössä. Ja leikkuuttamisesta ylipäätään, se on tosi tärkeä aihe.

Ensimmäinen blogikirjoitus

Kuka, mitä, häh?

Hei kaikki, täällä Puputäti ja ensimmäinen blogikirjoitus! Julkaisin juuri Kanikirjan (hoito-opas), mutta tuntuu, että kaniasiaa tulisi vieläkin. En edes tiedä, tuleeko Kanikirjasta toista tai muita painoksia, mutta jo nyt on ideoita, mistä voisi vielä kirjoittaa. Pasteurella-osiota voisi laajentaa ja kanien kuuroudesta olisi mielenkiintoista saada lisätietoa. Kuulovaivat ovat etenkin luppakorvaisten kanien vitsaus johtuen korvan poikkeavasta rakenteesta, ja sen on moni eläinlääkäri joutunut toteamaan vastaanotollaan. On diagnosoimattomia korvatulehduksia, jotka leviävät, ja sitä kautta kani saattaa tulla kuuroksi. Myös kaikenlaisia eläinaiheisia satuja on mielessä, joista ehkä kuullaan myöhemmin.. Niissäkin tietysti kanit seikkailevat.

Toissayönä satoi lumipeite maahan ja mieleni tekisi glögiä. Taas valkeata jouluaa.. Välttelen valkoista sokeria (ja myös vehnäjauhoa), joten valmisglögi ei ehkä ole se paras vaihtoehto. Hunajaa siis.. Oo, ja pipareita ja sahramipullia, mutta täytyy keksiä ensin joku terveysversio niistä.. Löysin alun perin Bunny Mad! -lehdessä olleen kanikeksiohjeen, jota vähän muokkasin. Ohje löytyy myös kirjastani, ”Kanikirja: opas kanien maailmaan”.

Tässä ohje, jos joku haluaa omille kaneille kokeilla:

Kanikeksiresepti: 2 rkl täysjyväkaurahiutaleita, 1 dl pellettiä (esimerkiksi Genesiksen timoteitä), 1 tl kasvinsyöjien kuitujauhetta (recovery tai critical care), 1 tl kurpitsansiemeniä, ruukkupersiljan päät (muukin yrtti tai lehtikaali käy), 1/5 banaania, vajaa 1 tl pellavansiemenöljyä ja 3 rkl vettä. Nämä sekaisin sauvasekoittimella ja pyyhe päälle, ettei lentele. Taikina pellavansiemenöljyllä tai muulla kasviöljyllä voideltuihin pikkuvuokiin tai sellaisenaan pellille. Irtoaa hyvin leivinpaperista. Päälle voi pilkkoa pieniä palasia kuivattua karpaloa tai muita marjoja. Uuniin 150 asteeseen noin 30 min ja sen jälkeen jälkilämmöissä. Anna jäähtyä ja kovettua esimerkiksi ritilän päällä. Ohuet keksit voi kuivattaa koviksi, jolloin ne säilyvät pitempään, mutta kovin mehevät keksit eivät säily kuin pari päivää. Jos kaneille tekee suuren määrän kerralla, osan kekseistä voi pakastaa. (Jos jaat reseptiä, mainitsethan Sarin Arkin :))

kanikeksit

Tiedättekö muuten sen tunteen, kun olette kipeänä, yritätte nukkua ja kani rymistelee niin, että heräätte? No, Ruusahan herätti ainakin kahdesti viime yönä. Ensin hän kalusi puusiltaa vähän ennen kolmea niin, että se kolisi seinää vasten ja sitten pari tuntia myöhemmin renkutti vielä sermiä. Siis eihän kani tiedä, että olet kipeä, hän vain tekee mitä tekee. Ei tahallaan tai herättääkseen sinua. Toiset vaan ovat kovaäänisempiä kuin toiset. Voihan tietysti olla, että se oli Tuhtokin, mutta olen ainakin omasta mielestäni oppinut jo erottamaan parivaljakon rymyämistavat toisistaan. Tykätäänkö teillä rymistellä?

Silloin kun adoptoin toiset kanini (noin kymmenen vuotta sitten), ruokaseoksia kutsuttiin siemenseoksiksi. Siemenseokset ovat siis niitä, missä on erivärisiä nappuloita, maissia ja siemeniä. Moni taitaa kutsua seoksia mysliksi. Kumpia ne ovat mielestäsi, mysliä vai siemenseosta? Niissä voi olla pellettiä seassa, mutta pelkkä pelletti on erikseen. Ekojen kanieni kohdalla tarjosin ruuaksi siemenseosta. Sitten ihmettelin, kun yhdellä oli löysä vatsa. Mentiin eläinlääkäriin ja otin pussiin ruokaa mukaan. Näytin sen eläinlääkärille, joka kertoi, että siinä on syy kanin löysään vatsaan. Koska niitä seoksia myydään niin paljon kaupoissa ja kaikista löytyy kanin kuva, ihmiset luulevat, että se on ok kanille. Ei muuten ole. Seokset ovat vähän kuin karkkia ja leivoksia. Ei niitä ole hyvä joka päivä syödä. Terveellisempi ja paras vaihtoehto on hyvälaatuinen pelletti. Omille kaneille annan Genesiksen timoteitä, joskus Burgessin pellettejä. Genesis sopii parhaiten herkkävatsaiselle Poppanalle, vuosien varrella olemme kyllä kaikenlaisia eri merkkejä kokeilleet.

Tietysti tässä vaiheessa on hyvä mainita, että heinä on se kanin pääruoka, jota en koskaan säännöstele. Sitä on tarjolla luomuversiona niin paljon kuin kanien navat sitä vain vetävät. Suunnilleen kanin kokoiset kasat sitä jokaisen eteen aamulla laitan, samalla kun vaihdan eiliset ja likaantuneet heinät pois. Vain kahdella kanilla on tällä hetkellä heinäteline, mutta heillekin laitan myös häkin lattialle heinää. Poppiksella heinä on pelkästään häkin lattialla, koska hän tykkää piilotella heinän seassa ja syödä samalla. En muutenkaan ole mikään heinätelineiden puolestapuhuja, sillä yhden kanin kanssa tuli päivystysreissu, kun jalka jäi telineeseen jumiin. Onneksi kyseessä oli vain revähdys ja selvittiin pienellä pakkolevolla, kipulääkkeellä ja säikähdyksellä. Häkin ulkopuolelle asennettavista telineistä on vaikea vedellä korsia ja se voi jopa vähentää heinän syöntiä. Omista kaneista löytyy ainakin sellaisia, jotka tykkäävät lepäillä heinän päällä ja samalla mutustaa korsia.