Erään gerbiilin tarina

Vapaaehtoisen eläinkoordinaattorin pestistä jäi monia eläinkohtaloita mieleen. Yksi niistä on erään gerbiilin tarina.

Lapsille oli ostettu kaksi gerbiiliä. Myöhemmin lapsille oli tullut allergiaa niin, ettei gerbiileitä voitu enää pitää. Toisella gerbiileistä oli kuulemma jalka vääntynyt ja oletettavasti se oli jossain vaiheessa murtunut. Eläin ei ollut saanut mitään hoitoa tähän. Gerbiili oli myös laihtunut, vaikka se viihtyi ruokakupilla.

Gerbiileitä ei näy eläinsuojeluyhdistyksissä kovin usein, sillä ne elävät niin lyhyen elämän, että niihin ei ehditä kyllästyä. Siksi kysyntä saattaa joskus ylittää tarjonnan, kun moni haluaa antaa kodin nimenomaan kodittomalle eläimelle. Näillekin gerbiileille oli onneksi yhteinen koti jo tiedossa siinä vaiheessa, kun ne tuotiin yhdistykselle.

Uusi koti huomasi heti, että toisella gerbiilillä ei ole kaikki kunnossa. Hän vei molemmat eläinlääkäriin ja kävi ilmi, että jalkavaivaiselta gerbiililtä puuttuu hampaita. Ressukka ei pystynyt syömään mitään kovaa, kun jyrsimiä ei enää ollut. Uusi koti tarjosi onneksi nestemäistäkin ruokaa heti gerbiileille, joten nälkä loppui siihen.

En saa mielestäni jyvää lutkuttavaa gerbiiliparkaa, jonka kipeä tassukin oli jätetty hoitamatta. Tassu oli luutunut jo väärään asentoon eikä sille voinut tehdä mitään. Tassun outo asento ei haitannut eläimen menoa. Sen sijaan pitkään kestänyt ravinnonpuute oli tehnyt eläimestä niin heikon, ettei se enää elänyt kauaa. Oli gerbiilillä toki ikääkin jo, mutta olisi varmasti elänyt pitempään ilman näitä koettelemuksia. Lohtua tarjoaa kuitenkin se, että gerbiilit saivat hyvän loppuelämän kodin, jossa saivat myös elellä vapaana.

Pientenkin eläinten terveydentilaa pitää jatkuvasti tarkkailla eikä minkään lemmikin hoitoa saa jättää pelkästään lapsen vastuulle.

Laihtumista ei välttämättä huomaa, jos se tapahtuu vähitellen. Jos jyrsijäsi viihtyy ruokakupilla epänormaalin pitkiä aikoja, tarkista hampaat ja vie eläin tarvittaessa eläinlääkäriin. Esimerkiksi rotta, hamsteri ja gerbiili ovat sekasyöjiä, joille saa ja pitää antaa myös eläinproteiinia. Siemenseos ei riitä eikä sitä enää suositellakaan. Jos satut löytämään tavallisia kärpäsiä tai muita ei-myrkyllisiä hyönteisiä (jo kuolleita sellaisia), tarjoa niitä jyrsijälle. Hampaatonkin eläin pystyy syömään vedessä turvotettua pellettiä, erilaisia puuroja, vauvojen soseita, vihannes- ja hedelmäraasteita ym. Terveeltä eläimeltä ei kyllä pitäisi hampaita tippua, joten se on itsessään jo merkki jostain sairaudesta tai traumasta.

Jos ei pysty huolehtimaan eläimestä, on aina hyvä pyytää ajoissa apua. Oman alueesi eläinsuojeluyhdistyksen yhteystiedot löydät täältä.

 

 

Mainokset

Kanien tutustuttaminen

Toinen ja kolmas kanini olivat valmis parivaljakko, kun adoptoin heidät. Kun Puputista jätti aika, jouduin esittelemään vieraita kaneja toisilleen. Aluksi en oikein tiennyt, mitä siinä olisi pitänyt tapahtua ja olin varmasti liian pelokas. Jahtaaminen, karvatuppojen nyhtäminen, makoilu ja alun välinpitämättömyys ovat kaikki hyviä merkkejä. Pureminen ja naamakkain nyrkkeily eivät ole hyviä merkkejä.

Vuosien saatossa (nyt noin kymmenisen vuotta kaneja harrastaneena) olen tutustuttanut monia kaneja toisiinsa ja neuvonut uusia koteja sekä tilapäiskoteja. Kaikki kanit eivät tule keskenään toimeen, vaikka kuinka yrität. Tällaisestakin minulla on kokemusta. Tupuna ja Poppana tulivat vain aidan välistä toimeen, eivät kasvotusten ilman aitaa. Hilja ja Poppana eivät tulleet ollenkaan toimeen. Kun Hiljasta aika jätti, Tuhto jäi yksin. Yritin tietysti yhdistää Poppanan ja Tuhton, mutta siitä ei tullut mitään. Toistensa hajuihin ne olivat jo tottuneet, kun kerran samassa taloudessa oli asuttu. Aluksi kokeilin valjaissa ja vein molemmat kanit parvekkeelle. Siellä oltiin välinpitämättömiä, mikä sinänsä oli ihan hyvä merkki. Sisällä ei oltu kavereita. Olin kuullut aiheesta stress bonding. Se kuulostaa terminä jo niin negatiiviselta, että en ollut aiheesta kiinnostunut. Oli kuitenkin rokotusreissu tulossa ja ajattelin kokeilla laittaa molemmat samaan kantokoppaan. No, kantokopassa oltiin vieraskoreita eikä mitään tappelua tullut, vaikka ihan lähekkäin siellä olivat. Toki otin toisen kantokopan varuiksi mukaan ja seurasin tilannetta koko ajan. Reissu meni kuitenkin hyvin ja ehkä kumpikin oli vähemmän stressaantunut kuin mitä olisivat yksin olleet.

Eläinlääkärireissun jälkeen päästin kanit pois kantokopasta ja kokeilin mitä tapahtuu. No, siinähän tapahtui niin, että Tuhto jahtasi Poppanaa eikä millään hyvällä tavalla. Tuhto puri Poppanaa niin että tuli pieni vekki. Siihen loppui se yrittäminen ja oli vain tyydyttävä siihen, ettei kaneista tule kaveruksia. Tästä opittiin samalla myös se, ettei kaneja voi pakottaa olemaan kavereita. Stress bondingia ei myöskään voi suositella. Se on täysin tarpeetonta ja väittäisin, että ”auttaa” vain sellaisilla kaneilla, joista olisi muutenkin ajan myötä tullut ystävät.

Olen kuullut, että joissakin tapauksissa kaneista on tullut toistensa paita ja peppu vuosien vihanpidon jälkeen. Itselläni ei samaa kokemusta ole vaan vihamiehinä olleet kanit eivät ole koskaan hyväksyneet toisiaan. Voisiko se olla enemmän naarasten juttu tuo vihanpito? Ehkäpä tässä toisessa tapauksessa oli urokset kyseessä. Sekä Poppana että Tuhto ovat leikattuja, joten ei ole kyse siitäkään. Heidän kemiansa eivät vain kohtaa.

Tuhton ja Hiljan tutustuttaminen meni melko kivuttomasti. Tuhtoa oli tarkoitus pitää aidan toisella puolella vähän aikaa ennen yhdistämistä, mutta eihän siitä tullut mitään, kun tuo hyppii joka puolelle. Löysin Tuhton mm. saunan lauteilta yksi kerta. Siis sieltä ylimmältä 😀 Pientä jahtaamista, takajalan tömäyttämistä ja Hiljasta tuli pomo. Sitten kanit jo söivät vierekkäin. Ehkä osasyynä yhdistämisen helppouteen oli kanien ikäero. Tuhto oli reilun vuoden ja Hilja monta vuotta vanhempi. Itseäni jännitti varmasti enemmän kuin kaneja.

IMG_3695

Tuhton ja Ruusan yhdistäminen ei sujunut yhtä hyvin. Kanirallia vedettiin monta päivää ja kolina oli niin äänekästä, että meinasi itsellä hermot mennä. Kaneilla on vain parin vuoden ikäero eikä Tuhto ole rauhallisimmasta päästä. Ruusa nyt on siinä duracell-luonteessa ihan omaa luokkaansa, joten varmaan siksikin rallia kesti niin kauan. Ja se oli niin rajua, että oli pakko lähteä huoneesta. Karvat pöllysivät, Tuhto juoksi kuin henkensä edestä, matot rullaantuivat ja oksat sinkoilivat. Kun ketään ei kuitenkaan purtu ja jahtaaminen oli normaalia, en mennyt väliin. Tämä on tärkeää. Jos menet väliin ja erotat kanit, ralli alkaa vain alusta. Joka kerta, kun kanit päästetään yhteen ja erotetaan. Jos tekee pahaa katsoa rallia, mene puuhastelemaan jotain muuta. Jos sieltä ei murinaa tai kiljumista kuulu etkä ole kertaakaan nähnyt puremista, kaiken voi olettaa olevan suht hyvin.

Aika mielenkiintoista on, että aluksi Ruusa oli pomo. Tai ainakin Tuhto uskotteli niin. Ruusa oli kuitenkin se, joka tuli uudelle reviirille ja vielä nuorempana kanina. Arvoasteikko ei aina ole kiinni kanin iästä tai siitä, kenen alueella ollaan, vaan ihan luonteenpiirteistä. Hilja oli aina ollut dominoiva. Myös Tupuna oli dominoiva. Tuhto alistui ensin Ruusalle, mutta kyllä hän on nykyään se, joka määrää. Ruusa ehkä oli vain niin raju aluksi, että Tuhto näki helpommaksi alistua. Ja Hiljan kanssa ei ollut ongelmia, koska Hilja ei yrittänyt koko ajan pomottaa. Päinvastoin, pesi Tuhton naamaa ja makoili vieressä. Kanien yhdistämisessä auttaa, jos on tiedossa, miten ne ovat aiemmin käyttäytyneet muiden kanien seurassa. Dominoivalle kanille ei kannata esitellä toista dominoivaa yksilöä, tai ainakin yhteiselosta voi tulla vaikeampaa.

Kun kaneja yhdistetään, toiset haluavat pitää uutta kania tietyn ajan karanteenissa (mahdollisten sairauksien vuoksi). Tuhto oli jo ollut tilapäiskodissa, samoin Ruusa. Tietysti aina, kun paikka vaihtuu, se on stressi kanille ja on mahdollista, että jokin sairaus puhkeaa. Eläinsuojeluyhdistykseltä adoptoidessani en pitänyt kaneja karanteenissa vaan esittelin ne melkolailla heti tuleville kumppaneilleen. Toki, jos on sen verran isot tilat kotona, että karanteeni on mahdollista, miksipä ei.

Ennen kanien yhdistämistä on hyvä antaa kummallekin pienet hajuterveiset. Kun menin Ruusaa katsomaan, otin Tuhtoon hierotun kankaanpalan mukaan. Pyysin tilapäiskodilta Ruusan tuoksuisen kankaanpalan ja annoin sen kotona Tuhtolle. Puolin ja toisin paloista oltiin kiinnostuneita. Näin ei myöskään tule uuden kanin haju ihan yllätyksenä. Yksi vaihtoehto on tutustuttaminen aidan läpi, mutta siinä on vaarana oman reviirin puolustaminen, kun kumpikin omii toisen puolen. Voihan sitä katsoa vaikka niin, että laittaa toisen kanin kantokoppaan ja tuo se toisen kanin lähelle. Siitä sitten pikkuhiljaa päästää kanit yhteen. Ensin on varmistettava, että alistuvalle osapuolelle on tarjolla tarpeeksi monta eri puolille asuntoa sijoitettua piilopaikkaa. Tassuille kannattaa tarjota hyvä pito eli mattoja lattialle. Aluksi voi merkkailu yltyä, joten ei kannata käyttää parhaita ja kalleimpia mattojaan. Merkkailu vähenee yleensä viikon-parin aikana.

Kanirallia ei kannata pysäyttää, ellei kanit pure toisiaan. Jos vain karvoja pöllyää, se on normaalia. Toisen selkään nouseminen eli nylkytys on myös normaalia. Jos kanit makoilevat toistensa näkyvillä, se on positiivinen merkki. Älä erota kaneja esimerkiksi yöksi, sillä se saa rallin alkamaan taas alusta aamulla. Kun kanit ovat rallinsa vetäneet, ne voi kyllä jättää yhdessä samalle alueelle. Kannattaa myös tarjota esimerkiksi tuoksuvia yrttejä, joita kummatkin voivat syödä ja samalla myös vähän tarkkailla toisiaan. Pian sitä jo pestäänkin toisen naamaa ja köllötellään vierekkäin 🙂

17435940_10154650635706634_3499357250769399675_o

Mitä sitten, jos kanit purevat toisiaan? Mene väliin ja kokeile myöhemmin uudelleen. Kokeile aitaa välissä. Jos nämä ja aika eivät auta, valitettavasti kanit eivät tule toimeen keskenään. Silloin kummallekin olisi etsittävä toinen kumppani. Tässäkin eläinsuojeluyhdistykseltä adoptoitu on kaupasta ostettua parempi, sillä usein yhdistys ottaa kanin takaisin (jos vain paikkoja on tai olet valmis vähän odottamaan), kun taas kauppa ei.

Neutraali maaperä on aina parempi kanien yhdistämiseen kuin toisen kanin reviiri. Helpompaa on tuoda naaras uroksen reviirille kuin toisinpäin. Jos kumpikaan ei ole mahdollista, satsaa piilopaikkoihin sekä herkkuihin, ja anna kaneille aikaa tutustua.

Kani puolustaa pesää – mitä tehdä?

Etenkin naaraskaneilla on taipumusta puolustaa pesäaluetta. Leikkaamattomilla kaneilla on suurempi tarve puolustaa pesäänsä kuin leikatuilla. Pesän puolustaminen voi liittyä kanin kokemaan stressiin tai jopa sairauteen. Kun kani on kipeä, se haluaa olla rauhassa ja voi nappaista omistajaa, jos käsi tulee liian lähelle.

IMG_3297

Nyrkkisääntönä voi pitää, että ärtsyn kanin häkkiä tai vessalaatikkoa ei mennä siivoamaan, kun kani istuu siellä. Jos on aikaa, odota niin kauan, että kani tulee sieltä pois. Jos ei ole aikaa, houkuttele kani muualle muutaman makupalan avulla.

Kun kani on poistunut häkistä, laita sivuluukku kiinni ja siivoa häkki ylhäältä käsin. Jos häkissä ei ole sivuluukkua eikä kattoluukkua, nosta koko pohja esimerkiksi sohvalle tai pöydälle, ja siivoa se siinä. Sama koskee vessalaatikkoa. Juttele kanille rauhallisesti, jos se tulee siivouspuuhia seurailemaan. Itselläni auttoi hämäyskikka ja usein Poppanalla meni lopulta mielenkiinto ja neiti loikki muihin puuhiin siksi aikaa, kun siivosin häkin. Kun kanilla on turvallinen olo, se ei ole niin kärkäs puolustautumaan. On tärkeää, että kanilla on paljon piilopaikkoja asunnossa eikä häkki ole ainoa turvapaikka.

Muuta ruokaa en pidä häkissä kuin heinää. Iltakaurat pelletteineen tulevat ruokakupissa ja laitan kupit muutaman metrin päähän häkistä. Kanihan yleensä puolustaa turvapaikkoja sekä ruokailualuetta. Joillakin pesäalue kattaa isonkin alueen, esimerkiksi häkin lisäksi sohvanalusen ja lähellä olevat huonekalut, ehkä koko huoneen, joillakin vain häkin välittömän läheisyyden. Mistä sen reviirin koon tietää? Tarkkaile kanin käyttäytymistä. Yrittääkö se hyökkiä? Toistuuko hyökkiminen tietyillä alueilla? Jos kyllä, se on kanin pesäaluetta.

Kanin poikasajan kokemukset ja ympäristö ovat suuressa roolissa aikuisiän käyttäytymisen kannalta. Jos negatiivisia kokemuksia kertyy paljon, niistä täytyy vähitellen pyrkiä eroon. Tämä on aikaavievää ja vaatii paljon toistoja, jotta kani mieltää tietyt asiat positiivisiksi tai ainakin neutraaleiksi. Jatkuvien hyvien kokemusten tarjoaminen antaa ajan myötä kanille turvallisuudentunteen, jonka pitäisi vähentää aggressiivista käytöstä. Ei kuitenkaan kannata odottaa tuloksia päivissä tai välttämättä edes viikoissa. Jokainen kani on yksilö ja siksi myös tuloksia tulee omalla painollaan.

Hermeliini-kani Poppana on kautta aikain ärtsyin kanini. Se ei ole Poppanan vika vaan neiti on luultavasti erotettu emosta ja sisaruksista liian aikaisin. Eläinkaupasta Poppis ostettiin ainoaksi kaniksi monilapsiseen perheeseen. Hermut ja leijonanharjakset osaavat olla melko kärkkäitä kaneja, etenkin naaraat. Voinette arvata, mitä tapahtui kun monta pientä lasten kättä kurotti ja jahtasi Poppanaa. Ymmärrettävästi lapsen halu pitää sylissä kania tai ainakin silitellä sitä, on kova. Silloin on aikuisten tehtävä ohjeistaa, miten kanin kanssa ollaan. Kun noudattaa sitä periaatetta, että anna kanin lähestyä sinua eikä toisinpäin, on jo voiton puolella. Kani on luonnostaan arka eläin, joten jahtaaminen ja väkipakko eivät koskaan tuota hyviä tuloksia. Käy sen sijaan rauhallisesti lattialle istumaan herkkujen kera, niin kohta saat pitkäkorvasta ystävän. Ota selvää ennen kanin hankintaa, millaiset yksilöt sopivat juuri teidän perheeseen. Arimmat tapaukset ja pienten lasten perheet ovat huono yhdistelmä, ja saattavat johtaa kanin hylkäämiseen. Arasta kanista tulee aggressiivinen, kun sen piiloutumisrauhaa toistuvasti rikotaan. Joillekin myös pelkät lasten päästämät kimeät äänet (kani kiljuu itse vain äärimmäisessä hädässä) ovat liikaa.

Poppana pääsi puraisemaan minua monta kertaa, kun neiti tuli taloon. En ollut tottunut purevaan ja hyökkivään kaniin, joten en aluksi osannut varoa yhtään. Poppis saattoi käydä nilkkaan kiinni, kun astuin hänen alueelleen, tai käteen, kun ojensin ruokakupin nenän eteen. Ruokakupin kanssa auttoi harhautus. Kiinnitin Poppanan huomion muualle ja laitoin toisella kädellä kupin maahan. Nilkkahyökkimiseen auttoi aika ja piilopaikat. Jos kani hyökkii jalkoihin, seiso paikallasi niin kauan että kani loikkii itse pois. Voin sanoa, että siinä menee tovi, mutta se todella kannattaa. Kanin pitää muistaa, että hyökkimällä se ei pärjää vaan jos jänskättää, kanin kuuluu paeta. Sen muistamiseen menee tosiaan tovi, kun on ehkä jopa vuosia joutunut hyökkäämään, kun ei ole ollut pakopaikkaa eli siis muuta vaihtoehtoa. Jos kanin hyökkiminen pelottaa, pue päälle paksut housut ja sukat.

Jos kanisi hyökkii ja se on leikkaamaton, suosittelen leikkauttamaan kanin. Naaraskaneilla kohtusyövän ja muiden kohtusairauksien riski kasvaa jopa 80 prosenttiin, kun kani täyttää 5v. Leikkaus kannattaa muutenkin, sillä se ei todellakaan muuta kanin luonnetta, ainoastaan vie hormonijylläyksen pois. Myös urokset voivat sairastua kivessyöpään, jos niitä ei leikkauta. Leikkausta varten kannattaa etsiä kaneista tietävä eläinlääkäri, sillä etenkään naarasta en veisi kelle tahansa. Kaneista tietävät eläinlääkärit ovat aika hyvin asettuneet pääkaupunkiseudulle, mutta myös pirkanmaalaisia eläinlääkäreitä löytyy. Omat kanit käyvät Kirsi Kemppaisella, mutta menemme Oiva Eläinklinikalle tai Tatiana Pietilälle, jos ei Kirsille saa aikaa. Pk-seudulla esimerkiksi Pilvi Lassila, Delphine Laniesse ja Johanna Mäkitaipale ovat omaa luokkaansa.

IMG_1334

Leikkaus rauhoitti Poppanaakin hieman ja ajan myötä hyökkäily väheni. Kuuden vuoden yhteiselon jälkeen olemme parhaita kavereita, mutta vieraita kohtaan Poppana saattaa edelleen olla ärtsy. Ärtsykin kani on mahdollista kesyttää, kun on valmis näkemään vaivaa eikä odota kanilta liikoja. Tärkeintä on ymmärtää, mistä kanin käytös kumpuaa. Jos kani on leikattu, sillä on yksi tai useampi lajitoveri, se saa paljon liikuntaa (koko ajan vapaana), sillä on piilopaikkoja ja oikeanlainen ravinto sekä ympäristö, kanilla on kaikki avaimet rauhoittumiseen. Tsemppiä kesyttämiseen!

Tuunausprojekti

Näin kuvapankissa ruosteisen kanikoristeen. Oo, ihana! Tuosta voisi saada tuunausidean.. Piirsin lyijykynällä leivinpaperinpalaan suoraan kuvaruudulta kanikoristeen hahmot. Ajattelin, että siirrän ne sitten joskus johonkin sopivaan esineeseen.

Tänään kävin Liutun maalaistalon puodissa ja sieltähän löytyi taas jotain mukavaa. Liuttu on Teiskossa ja siellä on tunnelmallinen puoti ja kahvila. Puodissa on myös kirppispuoli, josta tein tämänpäiväisen löydön.

20171125_150101

Vanha lasikupu sai vähän koristelua pintaansa. Laitoin leivinpaperin kuvun sisään ja piirsin tussilla lasin päälle. Mustalla ääriviivat ja hopealla väritin kanit. Kokeilin piirtää myös ruohotupsuja, mutta en tykännyt niistä. Onneksi ne sai pois kynsilakkaan kostutetulla vanupuikolla.

20171125_163049

Tämän ideanhan voi toteuttaa eri eläinhahmoilla ja erikokoisiin lasipurkkeihin. Pilttipurkkiinkiin saa tuikun. Käytän led-kynttilöitä, koska oikeat eivät ole lintutaloudessa turvallisia. Taiteellisesti lahjakkaampi piirtää tietysti vapaalla kädellä omat hahmot 😊

Paras joululahja?

Joululahjatoiveita voisi ajatella tänä vuonna vähän eri tavalla. Pienellä kampanjoinnilla eli tässä tapauksessa tiedonjaolla voi saada suuria aikaan. Todella moni hankkii yksittäisen kanin. Vasta vähän ajan päästä mietitään sille kaveria. Moni myös hankkii sen kanin kasvattajalta tai eläinkaupasta. Tiedättekö, millaisten eläinten on kaikista vaikeinta löytää uusi koti? Ikävä kyllä, mustat eläimet (yleensä kissat tai kanit) tai valkoiset ja punasilmäiset eivät oikein menesty. Myös ns. special needs -eläimet jäävät usein koditta. Sehän ei mitenkään ole eläimen vika eikä eläimessä edes ole mitään vikaa. Jos tällainen erityistarpeinen, sanotaan nyt vaikka kani, on vielä osa parivaljakkoa, kodinetsintä on todella vaikeaa.

Moni ensimmäistä kania hankkiva ei halua kahta kania kerralla. Se olisi kuitenkin kaikista helpointa, kun ei tarvitse itse huolehtia kanien tutustuttamisesta (jos siis kanipari on valmis ”paketti”). Yleensä sanotaan, että kanisiskokset tai emä ja naaraspoikanen tulevat hyvin toimeen. Kyllä nekin voivat alkaa tapella vääränlaisessa ympäristössä, ja leikkaamattomina. Paras kanipari taitaa olla leikattu uros ja leikattu naaras. Sellaisia olisi nytkin joulun alla tarjolla. Katsokaa esimerkiksi tätä pariskuntaa . Heidän tietonsa löytyvät myös Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen omalta sivulta. Tai siis, toivotaan, ettei löydy kauaa, koska tottahan heille on nyt löydyttävä se oma, loppuelämän, koti!

Huiskulta on poistettu hampaita, mutta ilmeisesti sinne on entisen omistajan teettämässä operaatiossa kuitenkin jäänyt juurenpalasia, kun kerran ilmoituksessa lukee, että hampaita on tarvittaessa lyhennettävä. Onko ketään eläinlääkäriä kuulolla? Tässä olisi just sulle sopiva kanipari! Voit tehdä tarvittavat lyhennykset itse 🙂

Hammasvika ei ole kanin syy vaan vääränlaisesta jalostuksesta kumpuava sairaus. Se ei useinkaan ole syy lopettaa kania vaan vaiva on kyllä hoidettavissa.

Pesulta (Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys) löytyy myös toinen kaniparivaljakko: Pippuri & Inkivääri. Myös heidän on vaikea löytää omaa kotia, koska heitä on kaksi. Monesti näkee sitä, että omistajat etsivät erillisiä koteja heidän jo toisiinsa kiintyneille kaneille. Se on sääli, sillä kumppanin menetys on rankka juttu. Toivotaan heillekin uusi, loppuelämän, koti joululahjaksi!

Miksi kaksi kania on parempi kuin yksi?

Kani on yhdyskuntaeläin, jonka kuuluu elää lajitoverin kanssa. Vain toinen kani voi pestä kaverinsa naaman ja samalla kenties ennaltaehkäistä silmätulehduksia. Vain toinen kani puhuu samaa kieltä. Vain toinen kani tuo turvallisuudentunnetta, joka tekee kanista rauhallisen, kun vahtivuorot voi jakaa toisen kanssa.

Jos kaikilla tutuilla ja sukulaisilla on jo kaneja, kannattaa silti jakaa kanitietoa. Joku voi miettiä kaninhankintaa ja päätyä juuri näihin tapauksiin. Vaihtoehtoisesti joku voi kiinnostua tilapäiskodiksi ryhtymisestä. Sekin voi olla jollekin eläimelle se paras joululahja. Karu totuus on, että monesti eläinsuojeluyhdistyksille tulevat eläimet ovat lopetusuhan alla, jos paikkaa ei löydy.

Tilapäiskoti tai pysyvä koti – tässä myös hyvä lahjavinkki mihin tahansa kanitalouteen: ”Kanikirja: opas kanien maailmaan” 🙂

Ei pandoja Suomeen, kiitos!

Tällä viikolla on kuultu varmistus, että isopandat tulevat Kiinasta Suomeen. Itse toivoisin, etteivät tule. Eivät sentään Särkänniemen eläintarhaan tule, mutta Ähtäriin kuitenkin. Eläintarhoista on aika elänyt ohi, kuten delfinaarioistakin. Ei ole ehtinyt delfiineistä pöly vielä laskeutua, kun jo ollaan rahtaamassa uusia eksoottisia eläimiä Suomeen. Miksi? Mistä pandat saavat bambunsa? Miksi niitä pitää kuljettaa Suomeen? Nyt mennään taas jokin muu ajatus edellä eikä keskitytä eläinten hyvinvointiin.

En keksi yhtään syytä, miksi tämä olisi hyvä uutinen. Annettaisi mieluummin eläinten olla omassa elinympäristössä ja jos jotakuta kiinnostaa vaikkapa se pandojen elämä, voisi sitä katsella luontodokumenteista. Vankeudessa elävä eläin ei ole söpö vaan surullinen näky. Muistan lapsuuden vierailut eläintarhoissa, sen jälkeen minua ei ole niihin juuri saanutkaan vietyä. Ihastelin pienenä etelänmatkalla ”luistelevia” karhuja. Vähän vanhempana tajusin, että ne niiden aitausta ei vain oltu pesty… Olojen ei tarvitse olla räikeän huonot, eläimen henkinen hyvinvointi kärsii vankeudessa puitteista huolimatta.

Kodin suojaaminen kanin hampailta

Kun kania pitää koko ajan vapaana, täytyy miettiä mahdollisia irtaimiston suojaamiskeinoja. Toiset nakertelevat enemmän kuin toiset eikä ole yhtä oikeaa tapaa suojata kotia.  Tässä kuitenkin muutamia niksejä, olkaa hyvät 🙂

Kirjahyllyn alimmalla hyllyllä ei kannata pitää kirjoja tai muita tavaroita, joita kani ei saa nakertaa. Tosin, osa kaneista hyppii tasoille, jolloin alimman hyllyn tyhjentäminen ei riitä. Siirrä esimerkiksi kirjat kaappien ovien taakse tai laatikoiden sisään. Kirjojen tilalle voi hyllyyn tehdä vaikkapa makuupaikan kanille. Vauvanpeitot käyvät hyvin tähän tarkoitukseen, ja virkkaustaitoinen näprää vaikka vanhasta lakanasta kanille kopan.

Lankakerät eivät ole pelkästään kissojen mieleen vaan niitä kyllä saattavat kanitkin syödä. Ei siis kannata jättää lankakeriä kanin ulottuville.

Keraamiset ja metalliset esineet ovat turvassa, paitsi jos kani saa tiputettua keraamisen esineen lattialle. Eli korjaan, keraamiset ja kania painavammat, esineet ovat turvassa.

Huonekasveista kannattaa valita mahdollisimman myrkyttömät versiot. Vehkakasveilla ei ole asiaa eläintalouteen, jos on vaarana, että ne joutuvat maistelluiksi. Myös kultaköynnöstä sanotaan myrkylliseksi, ja kaikki sipulista kasvavat kukat ovat vaaraksi kaneille. Kasveja voi huoletta pitää korkealla hyllyllä tai pöydällä, jos kanisi loikkii pelkästään lattialla. Tasoille hyppiviltä yksilöiltä joutuu suojaamaan myös nämä pinnat. Olen ratkaissut asian amppeleilla ja jos löytyy tarpeeksi iso koristelinnunhäkki tai lyhty, saatan laittaa kukan sinne. Häkittäkää siis kasvejanne, älkää eläimiänne! 😀

Osa kaneista ei voi vastustaa tapetteja. Jos kanilla on esimerkiksi yksi huone koko ajan käytössään, voi kokeilla pleksiä nojaamaan seiniä vasten. Tämä estää sekä listojen että tapetin nakertelun. Pleksiin voi porata pienet reiät ja kiinnittää sen seinään, tai voi asettaa sen viereen isoja harkkoja tai tiiliskiviä painoiksi.

Jos ongelmana on puisten listojen nakertelu, listojen päälle voi hankkia metallirimaa. Sekin pysyy paikoillaan tiiliskivien ja vaikkapa vanhojen punnusten avulla.

Johdot voi suojata estämällä kokonaan kanin pääsyn vaikkapa telkan taakse erilaisten metalliverkkojen avulla. Pistorasia on aina se vaikein suojattava. Yksittäistä johtoa voi suojata laittamalla johdon lattialistaa viereen ja asettamalla sitten tiiliskiviä kallelleen johdon päälle. Tiiliskivien pitää olla kania painavampia.

Nämä niksit ovat ainakin omassa käytössä toimineet. Kannattaa siis unohtaa muoviletkut ja teippi, ne eivät kestä kanin hampaita!