Las Vegasin dumpatut kanit

Moikka moi! Hellelukemat alkavat muistuttaa Las Vegasin ilmastoa, joten aihe on ajankohtainen 🙂 Olen aiemminkin kirjoitellut tästä, mutta tänään näin uutisen Las Vegasin kaneihin liittyen. Uutinen oli onneksi hyvä, sillä kaneilla on nyt parempi tulevaisuus edessään 🙂

Lyhyesti siis Las Vegasin kaneissa on kyse siitä, että lasten hoitolaitoksen henkilökunta päätti vuosia sitten vapauttaa laitoksen pihapiiriin pari lemmikkikania. Niitä olisi sitten kuntoutettavien nuorten kiva seurata. No, niistä parista kanista tuli kasvava, lähemmäs tuhannen kanin populaatio, jota alettiin sitten myrkyttää. Onneksi paikalliset eläinsuojelujärjestöt ottivat asian hoitaakseen. Näin se menee monesti Suomessakin. Vapaaehtoiset hoitavat omin vähäisin resurssein sellaisia asioita, jotka kuuluisivat viranomaisten ja kuntien hoidettavaksi.

Jatkuvalla valistuksella saataisiin lisäresurssien lisäksi hienoja tuloksia aikaan, sillä eläinsuojelua pitäisi opettaa enemmän kouluissa. Itse olen 80-luvun lapsi, joten omana kouluaikana ei juuri tätä aihetta sivuttu. Yläasteella oli etiikan tunteja, joissa tästä puhuttiin, mutta esimerkiksi pienille lapsille tulisi opettaa eläinten oikeaa kohtelua jo paljon aiemmin. Miten se sitten onnistuisi? Koulut ja tarhat sekä monet muut laitokset ovat melko hälyisiä paikkoja eikä niissä pitäisi eläinten pysyvästi joutua asumaan. Ideaali olisi, jos lapsille voisi opettaa tunnilla teoriaa ja sitten olisi vierailuja pienryhmissä vaikkapa paikalliseen löytöeläintarhaan tai vastaavaan. Mentäisi siis eläimet edellä eikä aina ajateltaisi niin, että eläin on ihmisen oppimisväline, joka pitää irrottaa omasta ympäristöstään ja tuoda se lasten näytille. Kaverikoirien ja poikkeuksellisen sosiaalisten eläinyksilöiden kanssa tämä voi kyllä onnistua, mutta esimerkiksi kanit ja jyrsijät sopivat ”oppimisvälineiksi” erittäin huonosti.

Ikävää, että valistus ei tavoittanut nevadalaisia laitostyöntekijöitä, mutta minkälaisen ongelman he sitten toimillaan aiheuttivat? Tietysti kaneille paljon kärsimystä, mutta myös ihmiset ja ympäröivä luonto ovat olleet kovilla. Las Vegasin kanien pelastaminen vei vapaaehtoisilta kuukausia. Eikä projekti vielä ole ohi, sillä kanit tarvitsevat lääkkeitä, eläinlääkärin hoitoa, ruokaa ja kuivikkeita. Lisäksi ne pitää sijaiskodeissa hoitaa kuntoon ennen kuin niille voidaan etsiä omat loppuelämän kodit. Sijaiskotejakaan ei noin vain löydy, puhumattakaan niistä loppuelämän kodeista. Oman kokemuksen mukaan koirat löytävät Suomessa kaikista helpoiten koteja, etenkin pienet koirat. Kissoille ja kaneille on hankalampaa löytää pysyviä koteja, tai edes niitä tilapäisiä koteja. Koska kissoista ja kaneista on niin paljon ylitarjontaa, kodin löytäminen vie pitkään. Tämän vuoksi sijaiskoteja voi olla hankala löytää, sillä moni ei halua sitoutua kuukausiksi tai jopa vuosiksi hoitoeläimeen. Myös virheelliset tiedot eläimen hoidosta saattavat vaikeuttaa kodinetsintää.

Mitä opimme Las Vegasin dumpatuista kaneista? Neljä asiaa tulee heti mieleen. Ensinnäkin, eläinavusteisteinen terapia ei saisi unohtaa eläinten hyvinvointia. Toiseksi, minkä tahansa lemmikkieläimen dumppaaminen luontoon on laitonta. Jos otat, et jätä. Jos et pysty pitämään lemmikkiä, soita eläinsuojeluyhdistykselle ajoissa. Ei siis kannata odottaa, että asiat hoituvat saman päivän aikana, vaikka sinulla olisi juuri se lomamatkakin varattuna..

Kolmas opittu asia on leikkuutus. Kanit kannattaa leikkauttaa, siinä ne eivät eroa kissoista tai koirista mitenkään. Jos kani karkaa, aseta pihapiiriin elävänä pyydystävä loukku. Loukun päälle voi laittaa peittoja ja loukun sisään herkkuruokaa, esimerkiksi tuoksuvia yrttejä. Muista tarkistaa loukku tasaisin väliajoin. Kani liikkuu hämärällä, jolloin on paras mahdollisuus saada kani kiinni.

Vimeisenä, ota asioista selvää ja uskalla kysyä! Jos jokin eläinlaji kiinnostaa ja lemmikinhankinta tulee ajankohtaiseksi, kannattaa ehdottomasti ottaa ensin selvää, millainen eläin on kyseessä. Etsi mahdollisimman tuoreita julkaisuja. Lue kanien hoito-oppaita, kuten ”Kanikirja: opas kanien maailmaan”.

Loppuun vielä linkki onnellisesta lopusta 🙂 Toivottavasti video avautuu, vaikka et olisikaan Facebookissa. Artikkelikuvassa komeilee Hilja-kani ❤

Mainokset

Sarin Arkin synttärit

Mukavaa maanantaita! Tänään Sarin Arkki täyttää kokonaista kolme vuotta. Iso kiitos kaikille ihanille asiakkaille, joita olen saanut näiden kuluneiden vuosien aikana tavata ja auttaa!

Synttäreiden kunniaksi arvon Facebook-sivullani yhden ilmaisen kappaleen Kanikirjaa. Arvontaan voi osallistua mistäpäin tahansa Suomea, sillä se kattaa myös postituksen. Toki voittaja saa halutessaan myös hakea kirjan Olkahisista.

Kaikenlaista on mahtunut näihin kolmeen vuoteen. Isoimpana yksittäisenä asiana tulee mieleen Kanikirjan julkaiseminen, sillä se projekti vei muutaman vuoden aikaa valmistuakseen. Eikä se toki vielä ole ohi, sillä kirjaa pitää vielä ”muutama” kappale myydä ennen kuin ensimmäinen painos loppuu 😄

Aikaisempaa kokemusta minulla ei kirjan julkaisemisesta ole, mutta omasta mielestäni Kanikirjalla menee oikein hyvin. Kirjaa on myyty yli 510 kappaletta ja jos ilmaiskappaleetkin (arvostelukappaleet, arvonnat yms.) otetaan huomioon, Kanikirjaa löytyy todella monista kanikodeista ympäri Suomen.

Seuraava kirjaprojekti on hyväntekeväisyyshanke ”Petunia Pesukarhun tempputarina”. Tarinan kirjoitin jo aiemmin, mutta satukirjaa ei tietenkään voi olla ilman kuvia. Kirja onkin nyt taittoa ja painoa vaille valmis ☺

Moneen ihanaan eläimeen ja heidän ihmisperheeseensä olen saanut kunnian tutustua näiden kolmen vuoden aikana. Muutama muutos on tulossa tänä vuonna, sillä saunatiloihin on tulossa remonttia, mikä myös vaikuttaa hoitolan toimintaan syksyllä. Toivotaan, että remppa on äkkiä ohi, jolloin voi taas toivottaa uudet ja vanhat asiakkaat tervetulleiksi 😊

Mikä on TOS?

Heipä hei! Koska itsellä on todettu TOS enkä ollut kuullut siitä aiemmin, on ehkä paikallaan esitellä sitä muillekin. Etenkin, kun se tuntuu olevan harmittavan yleinen vaiva. TOS on lyhennös sanoista Thoracic Outlet Syndrome ja se tarkoittaa hermo- ja/tai verisuoniperäisiä pinnetiloja kaularangan ja kainalon välissä. Sitä ei kaikkien lääkäreiden tai esimerkiksi Kelan mielestä ole olemassa, mutta niin vain minutkin on leikattu sen takia, jotta ei tulisi enempää veritulppia. Veritulppia, jotka myös johtuivat TOSista.

Onko sinulla toistuvia päänsärkyjä, käsien puutumista tai niiden voimattomuutta? Jos lisäksi teet työtä, missä pitää tehdä monia toistoja ja etenkin, jos nostelet käsiä ylös, tarkkaile vointiasi. Nyt kun TOS on itselläni todettu, olen huomannut, että siitä on ollut jo nuorempana viitteitä. Minulla on ollut huimausta ja päänsärkyjä. Punnertaminen tai esimerkiksi käsien varassa kiipeäminen ovat olleet vaikeita. Verhojen ripustaminen on ollut kamala rasti, jota mielellään välttelee. Ilmankos, kun lakkaa veri kiertämästä jos nostaa käsiä ylös. Vaikka olenkin syntynyt ylimärääisen kylkiluun kera, veritulppaa tuskin olisi muodostunut ilman vääränlaista työtä, ainakaan näin nuorena. Mutta toisaalta hyvä, että tämä vaiva vihdoin huomattiin.

Veritulpan sairastettuani sairaalahenkilökunta kertoi minulle tulevaisuudessa mahdollisesti siintävästä kylkiluuoperaatiosta. En ollut vasenkätinen ja tulppa tuli vasempaan käteen. En tupakoi enkä käytä alkoholia. Lähisuvussa ei ole laskimoveritulppia, joten miksi näin nuorelle tuli veritulppa? Facebookista löytyy TOS-ryhmiä, joihin kannattaa liittyä vertaistuen vuoksi. Sieltä olen itsekin löytänyt vastaavanlaisia tarinoita kuin itselläni on ollut.

TOS voi johtua eri syistä ja siksi hoitokeinojakin on erilaisia. Minun tapauksessani hoitona on ensimmäisen kylkiluun poisto sekä vasemmalta että oikealta puolelta. Normaalisti ihmisillä on 12 kylkiluuta. Joillakin vain 11, mutta osalla niitä on liikaa. Minulla oli 13. Nyt enää 12,5 ja oikean puolen leikkauksen jälkeen tasan 12.

Kylkiluusta tulee heti mieleen alemmat kylkiluut ja kapeampi vyötärö. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä poistettava kylkiluu sijaitsee solisluun paikkeilla. Siksi leikkaus tehdään kainalon kautta, ainakin minun tapauksessani. Leikkaustapojakin on erilaisia, mutta Tays Sydänsairaalassa ilmeisesti käytetään kainalon kautta tehtävää avoleikkausta. Leikattavan puolen kättä varten on riiputusteline, mikä vähentää hermovaurioiden riskiä. Ilman telinettä toisen lääkärin pitäisi kannatella kättä. Mitä tapahtuisi, jos lääkärillä alkaisi nenä kutittaa ja hän aivastaisi? En uskalla edes ajatella. Mutta tästäkin syystä siis leikkaus on riskittömämpi kuin esimerkiksi 90-luvulla.

Tampere on erinomainen paikka asua tossilaiselle. Sydänsairaalan henkilökuntaan kuuluu thorax-kirurgi Thanos Sioris, joka on Suomen parhaimmistoa, ja TOS-asiantuntija. Hänen hoitoonsa kannattaa hakeutua kauempaakin.

Nyt on kulunut reilu kuukausi ensimmäisestä kylkiluuleikkauksesta. Leikkaus meni hyvin ja pääsin sairaalasta pian kotiin. Leikkaus oli perjantaina, kotiuduin lauantaina. Kipuja ei leikkauspäivää lukuunottamatta juuri ollut. Tietysti kainaloon sattui ja lapaluun kohdalla tuntui kipua, mutta se ei ollut kamalaa kipua eikä särkylääkkeitäkään tarvinnut ottaa montaa päivää. Kuntoutumiseen kuului heti alusta asti tietyt fysioterapeutin näyttämät liikkeet, mitä pitää päivittäin toistella. Yli viiden kilon painoisia taakkoja ei saanut nostella noin kuukauteen eikä leikatun puolen kättä saanut nostella, mutta muuten toista kättä sai kuitenkin käyttää normaalisti.

Muutama jumppaliike, joita olen tehnyt: Pendelöinti, heiluriliike, pendulum-harjoite.. Monta nimeä yhdellä harjoitteella, mutta sen on tarkoitus rentouttaa olkaniveltä. Sen voi googlata, mutta siinä roikotetaan leikattua kättä alaspäin niin että se samalla tekee pientä heiluriliikettä. En ole käyttänyt tässä painoja. Kaularangan kierrot molempiin suuntiin eli katsoo niin pitkälle vasemmalle kuin pystyy, ja sitten sama oikealle. Leikattua kättä nostetaan hartiatasolle eteenpäin ja sitten sivuttain. Kun kuntoutuminen etenee, aletaan harjoittaa kaularangan lihaksia ja kättäkin saa nostaa jo ylös asti. Osaa harjoitteista voi tehdä joko istuen tai makuulla. Ehkä oikean puolen leikkauksen jälkeen pystyn tekemään harjoitteet myös makuulla, mutta ainakin toistaiseksi se on aiheuttanut vähän huimausta. Toisella kädellä vastustetaan liikettä seuraavien harjoitteiden mukaan: taivuta päätä eteenpäin, taivuta päätä kummallekin sivulle alaspäin, taivuta päätä taakse ja lopuksi yritä kiertää päätä kummallekin sivulle kuten pudistelisit päätäsi.

Vaikka et olisi maalari tai liukuhihnatyössä, sinulla voi olla TOS. Kyljellään tai kädet pään yli ojennettuina nukkuminen voivat aiheuttaa oireita. TOS on kasvavassa määrin esimerkiksi baseball-pelaajien ongelma. Olisi mielenkiintoista saada tutkimustuloksia myös Suomesta. Täältä löytyy vuonna 2003 Suomen Lääkärilehdessä julkaistu artikkeli, joka kannattaa lukaista. Siellä on mm. esitelty muutama keino, millä voi kokeilla itse, tuleeko TOS-oireita. Toki diagnoosiin tarvitaan aina lääkäri, mutta ehkä artikkeli auttaa niitä, jotka miettivät lääkäriinmenoa.

Mielenkiintoinen kirjalöytö ja kanien sosiaaliset suhteet

Moikka moi! Kävin kirjastossa ja siellä oli kierrätyshylly, josta löysin pari kirjaa. Charlotte Uhlenbroekin Talking with animals (2002) kertoo nimensä mukaisesti eläinten käyttämistä kommunikointitavoista. Niitä ovat mm. ääniaallot, visuaaliset ja kemialliset signaalit sekä sähköinen värähtely. Signaaleilla välitetään toisille yksilöille jotakin tietoa, muun muassa varoitetaan vaarasta tai yritetään kosiskella.

Koska kanit ovat hämäräeläimiä ja liikkuvat pääosin yöaikaan, ei niiden näköaisti ole riittävän hyvä, jotta ne luottaisivat siihen. Kani kylläkin näkee monta kertaa ihmistä paremmin pimeässä, mutta hajuaisti on niille myös kuuloaistia tärkeämpi.

Kirjan sivulta 151 löytyy ilmeisesti ainoa viittaus kaneihin, mikäli hakemistoa on uskominen. Harmillista, sillä olisi ollut kiva lukea aiheesta enemmänkin. Uhlenbroekin mukaan tietyillä lajeilla on käytössä ryhmähaju (kemiallinen signaali). Niillä hoidetaan ystävyyssuhteita ja varmistetaan laumaan kuulumattomien tunkeilijoiden tunnistaminen. Jos tämä haju muuttuu, eivät lauman jäsenet enää välttämättä tunnista kaveriaan.

Kävitkö lomamatkalla eikä lemmikki näytä yhtä iloiselta jälleennäkemisen yhteydessä? Se johtuu siitä, että tuoksut erilaiselta eikä esimerkiksi se kani ole varma, kuka olet. Sama toistuu, jos alat käyttää erilaista ihovoidetta tai vaikkapa pesuainetta. Vieraita ihmisiä karsastetaan yms. Lisääntynyt merkkailu voi johtua myös tästä. Pitäähän sitä omaa asemaa nyt pönkittää tunkeilijoita vastaan, eikö vain? 🙂

Näiden tietojen valossa ei enää olekaan niin ihmeellistä, että eläinlääkärissä käynyttä lajitoveria kierrellään ja kaarrellaan ennen kuin hyväksytään taas kaveriksi. Siksi kaneillakin suositellaan lajitoverin ottamista mukaan eläinlääkärireissulle. Tosin en jättäisi lajitoveria klinikalle odottamaan kaverin heräilyä, eli nukutusta vaativa toimenpide on eri juttu.

Hajut vaikuttavat myös uusien kanien tutustuttamiseen. Se voi käydä helpommin, jos tuoksuja vaihdetaan ennen kuin kanit laitetaan nenäkkäin. Kanien hajurauhaset sijaitsevat leuan alla ja nivusissa. Jos pyyhkäiset varovasti esimerkiksi kankaanpalaa kanin leukaan, hajuterveiset voi viedä tulevalle kumppanille sniffailtavaksi etukäteen. Yleensä tämä merkattu tilkku herättää paljon kiinnostusta.

Kanienväliset sosiaaliset suhteet ovat melko monimutkaisia eikä niitä ole helppo toteuttaa kotioloissa. Siinä missä luonnossa kanit elävät lukuisia kaneja käsittävissä yhdyskunnissa, ei kotona yleensä ole kuin kaksi kania. Kaneja siis pitäisi aina olla vähintään se kaksi. Safety in numbers, you know 🙂

Yhdyskunnat ovat jakautuneet perhekuntiin. Yhteen perheeseen voi kuulua kahdesta kahdeksaan aikuista kania. Uhlenbroekin mukaan jokaisella yksilöllä on selkeä paikkansa perheen hierarkiassa, jonka mukaan esimerkiksi parhaat ruokailu- ja pesäpaikat on jaettu. Kaikki urokset osallistuvat reviirin puolustamiseen, mutta dominoivan uroksen hajua on käytetty eniten reviiriä merkkaamaan. Merkkauksella tarkoitetaan nimenomaan pissailua. Uros myös hieroo leukaansa muihin ryhmän jäseniin. Mielenkiintoista. Kirjassa ei mainita naaraiden pesänpuolustamista ollenkaan.

Luonnossa uroksia voi olla yhdyskunnassa monia, mutta urosten yhteiselo kotioloissa onnistuu harvoin. Se johtuu lähinnä tilanpuutteesta. Kanin reviiri on luonnossa niin suuri, ettei sitä pysty edes Presidentinlinnassa matkimaan. Siksi urosten ei ole mahdollista väistää muita uroksia tarpeeksi kauas ja tappeluita väistämättä tulee. Toki kaikki kanit ovat yksilöitä eivätkä urokset aina tappele. Varminta on kuitenkin yhdistää uros ja naaras tai syntymästä saakka yhdessä olleet äiti ja tytär tai siskokset. Sekä urokset että naaraat kannattaa leikkauttaa. Näin myös pissalla merkkailu ja muu reviirinpuolustaminen voi vähentyä.

Kanikappale oli vain pieni osa kirjaa, joten mainittakoon myös, että ryhmähaju on tärkeä saaliseläinten lisäksi joillekin saalistajille. Ensin haistellaan, mutta jos kissa kiehnää jaloissa, etenkin häntä ylhäällä, se on hyvä merkki. Kissa on hyväksynyt sinut laumaansa ja yrittää levittää omaa hajuaan sinuun, jotta tunnistaa sinut jatkossakin.

Mielenkiintoista oli myös peippojen laulu, jota ne voivat luritella yhden lisääntymiskauden aikana jopa 500 000 kertaa. Laulu ei ole pelkästään kosiomeno vaan sillä myös ilmoitetaan muille linnuille oman reviirin rajat. Ilmankos Topi ja Tossavainenkin lurittelevat tämän tästä 😀 Poikaset opettelevat lurittelua jo heti kuoriuduttuaan, vaikka laulamaan aletaan vasta paljon myöhemmin. Kuunteluoppilaana oleminen on tärkeää, sillä monimutkainen lurittelutaito ei synny itsestään.

Jos englanti sujuu, kannattaa lukaista kirja. Jos ei suju, samoja teemoja löytyy Helena Telkänrannan uusimmista teoksista, joita myös lämpimästi suosittelen 🙂

Lemmikin viilennysvinkit

Heissulivei! Tänään on sen verran kuuma, että nyt on muutama viilennysvinkki paikallaan. Ihminen voi mennä uimaan tai ottaa kylmän suihkun, mutta esimerkiksi kanille se ei ole mahdollista. Kanin ei kuulu olla vedessä, joten sitä ei kannata edes yrittää vilustumisriskin vuoksi. Sama koskee mm. marsuja ja sitä pienempiä jyrsijöitä. Jäisten ruokien syöttäminenkään ei tule kysymykseen vatsavaivojen vuoksi (sekasyöjillä kuten kesyrotilla saattaa olla ok, kasvinsyöjillä ei). Miten sitten voi lemmikin oloa viilentää kuumilla keleillä?

Lemmikillä kuuluu olla aina pääsy varjoon eli jos pidät esimerkiksi kaneja ulkona, pidä huoli, että aitauksessa on pitkin päivää aina varjoisiakin nurkkauksia. Pelkkä piilopaikka ei riitä vaan pitää olla suojaa auringonvalolta. Etenkin, jos kani ei pääse kaivamaan koloja maahan.

Sisällä voi käyttää pimennysverhoja tai laittaa muut verhot kiinni. Sähköllä toimivat tuulettimet käyvät myös, jos niitä pidetään sen verran silmällä, ettei kani pääse johtoja nakertelemaan ja saamaan sähköiskua. Tuuleta yöllä ja laita säpet kiinni päiväksi, jotta viileä ilma säilyy mahdollisimman kauan.

Raikasta vettä pitää olla koko ajan saatavilla. Kani on pieni eläin, mutta tarvitsee paljon vettä kokoonsa nähden. Vettä menee yleensä noin 50–100 ml/kg. Kuppi on juomapulloa parempi ratkaisu, sillä silloin kani on luonnollisessa asennossa vettä juodessaan. Moni kani valitseekin pullon sijasta kupin, jos saa siihen mahdollisuuden. Kuppeja on myös helpompi pestä kuin pulloja. Jos esimerkiksi ulkotarhassa on kumpuilevaa maastoa, vesikipon voi asettaa betoniharkon tai muun järeän laatan päälle.

Jos on pakko matkustaa, muista että kania ei saa laittaa takakonttiin vaan kantokopassa penkille. Muovisissa juomapulloissa voi jäädyttää vettä, ja asettaa sitten pullon esimerkiksi pyyhkeen sisään kantokoppaan kania viilentämään. Samaa konstia voi käyttää muutenkin kotioloissa.

Mistä tietää, että on liian kuuma? Monelle karvaiselle pienlemmikille ihanteellisin lämpötila on noin 18 astetta. Kaneilla lämpöhalvausvaara on jo 24 asteessa. Niillä lämpö haihtuu huulten hikirauhasten sekä korvalehtien kautta. Ei siis kovin tehokasta, vai mitä? Eniten vaikeuksia kuumuus aiheuttaa lyhytkuonoisille, liikalihaville ja sydänvikaisille kaneille. Lyhytkuonoisia kaneja ovat mm. hermeliinit ja leijonanharjakset.

Kun kanilla on liian kuuma, se voi hakeutua paljaalle lattialle tai vesikuppinsa viereen makoilemaan. Monissa eläintarvikeliikkeissä myydään nykyään viilentäviä alustoja, jotka käyvät myös kaneille. Koska esimerkiksi Bunny Mad! -lehden mukaan ne toimivat hyvin, päätin kokeilla sellaista omille kaneille. Keskikokoinen, ilmeisesti pikkukoirille tarkoitettu viilennysalusta toimii hyvin. Sisällä on geeliä, joka aktivoituu, kun lemmikki käy sen päälle istumaan tai makaamaan. Geelin sanotaan pysyvän muutaman tunnin viileänä, jonka jälkeen sen täytyy levätä ilman painoa ainakin puolisen tuntia, jotta alusta viilenee taas. Laitoin harsokangasta patjan päälle, jotta nakertelut kohdistuisivat patjan sijasta kankaaseen. Ainakin toistaiseksi se on toiminut 🙂

Viilennysratkaisua tarjoavat edellä mainittujen lisäksi marmori- ja graniittilevyt, joiden päällä voi maata. Käy rautakaupasta kysymässä lattialaattaa. Valitsin halvimman vaihtoehdon, joka myös omaan sisustukseen sopii. Kokeilin istua laatan päällä ja noin 20 minuuttia se pysyi viileänä, jonka jälkeen se tarvitsi melkein sen toiset 20 minuuttia taukoa viiletäkseen uudelleen. On laatta kuitenkin viileämpi kuin betonilattian päällä oleva muovimatto tai parketti.

Jos on ihan mahdottoman kuuma, kanin korvia voi varovasti sumuttaa suihkupullolla niin, että korvakäytäviin tai silmiin ei mene vettä. Tarjoile myös nestepitoisia vihanneksia, jos kanin vatsa kestää niitä. Annoskoon kanssa pitää aina olla varovainen, sillä kääpiökanin ei kuulu saada saavillista tuoreruokaa eteensä. Pieni määrä riittää. Joillekin kourallinen on liikaa, toiset voivat syödä kaksikin saamatta siitä mitään vatsanväänteitä.

HUOM! Jos epäilet lämpöhalvausta, ota aina yhteys eläinlääkäriin! Kaneja hoitavia eläinlääkäreitä ja klinikoita on lueteltu Kanikirjan sivuilla 89-90.

P.S. Älä jätä eläintä kuumaan autoon!