Sairaaksi jalostetut – kanit jotka ramppaavat eläinlääkärillä

Moikka! Siivosin vanhoja kansioita ja löysin sieltä säilyttämiäni eläinlääkärikuitteja ja käyntikertomuksia. Ynnäilin niistä vähän summia ja haluan jakaa ne sun kanssa, koska konkreettiset esimerkit on paljon parempia kuin pelkkä mielipiteen ja tutkitun tiedon kertominen. Tänään siis vähän ikävämpää asiaa, mutta niistäkin on tarpeen puhua 🙂

Mulla on ollut kaneja monien vuosien ajan. Ihan ensimmäistä kania ei muistaakseni koskaan viety eläinlääkärille, mutta ei Iines kyllä ehtinyt meillä ollakaan kovin kauaa kun annoimme neidin pois. Olin silloin ala-asteikäinen. Vuonna 2007 adoptoin Tupunan ja Puputin. Puputti oli risteytyskani, Tupuna leijonanharjas (artikkelikuvassa). Puputin seurasta sain nauttia vain vuoteen 2011 saakka, kun neidin vei kohtusyöpä. Ennen eutanasiaa Puputti kävi vain paristi eläinlääkärillä. Tokalla käynnillä ultraääni vahvisti eläinlääkärin epäilyn. Kohtu oli todella iso, koska siellä oli adenokarsinooma. Valeraskauskierrettä lukuun ottamatta Puputti oli terve.

Tupunan seurasta sain nauttia vuosina 2007-2015. Rouvan eläinlääkärikäynnit näyttääkin pikkasen erilaisilta kuin kaverinsa Puputin. Lista on paljon pidempi. Käynnit alkoivat heti vuonna 2007. Ihan kaikkia kuitteja en ole säästänyt, mutta näiden säästämieni käyntien yhteissumma on 1064,87 euroa. Useimmiten syynä oli Tupunan krooninen silmävaiva. Diagnoosina siis conjunctivitis, krooninen sidekalvontulehdus, sarveiskalvohaava, kipuilu. Nivustyrä löytyi vuonna 2013, jolloin se myös leikattiin. Spondyloosia Tupunalla oli myös ja kyynelkanavia huuhdottiin kertaalleen, kun silmätipat eivät auttaneet. Leijonanharjaksilla on lyhyt kuono ja siksi paljon silmä-, hammas- ja hengitysongelmia. Kipulääkitys oli välillä käytössä.

Hilja kuului perheeseen vuosina 2011-2016 ja hänkin oli leijonanharjas. Eläinlääkärikäynneistä tuli 932,49 euroa. Tuossakaan ei ole kaikkia käyntejä mukana, vaan siis ne, joista säästin kuitit. Diagnooseina oli spondyloosin lisäksi monesti ummetus/anorexia. Onhan se pitkäpartainen kani ihan söpö, mutta valitettavasti karvat on pitkiä myös suolistoon joutuessaan ja siellä ne voi aiheuttaa ongelmia, vaikka kuinka harjaisi irtokarvoja. Jostain syystä Hilja alkoi lurpattaa toista korvaansa ja sen jälkeen tulikin korvatulehdus.

Ahtaat korvakäytävät ja korva lurpalle siihen päälle on melkein sama kuin korvatulehdus. Se huomattiin Hiljan kanssa. Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt, sitä jänismäisempiä piirteitä lemmikkikaneissa olen alkanut arvostaa. Pitkä kuono, pystyt korvat, lyhyt karva (ei kuitenkaan rex, koska niilläkin on oma vitsauksensa, nimittäin tassunpohjatulehdus). Toki luppakorvaiset, lyhytkuonoiset ja poikkeavaturkkiset kanitkin ansaitsevat kodin, mutta näitä aiemmassa virkkeessä mainittuja ominaisuuksia suosisin itse, jos olisin esimerkiksi kasvattaja. Entä sitten Tupunan, Hiljan ja Poppanan kasvattajat? En tiedä heistä mitään eivätkä he tiedä, että vuosien saatossa nämä rotuominaisuudet ovat vieneet meitä jatkuvasti eläinlääkäriin.

Poppana on hermeliini ja kuulunut kaniperheeseen vuodesta 2011. Diagnoosilistalta löytyy mm. silmähaavoja, hampaiden raspausta ja ummetusta. Rahaa on kulunut eläinlääkärin vastaanotolla ainakin 1316,65e. Poppanalla on myös lyhyt kuono ja sen lisäksi vielä ulkonevat silmät, joihin menee tämän tästä roskia. Hammaspiikkiä on ollut alaposkihampaissa kieleen päin. Viime vuosina raspausväliä on voitu pidentää, koska Poppana syö niin hyvin heinää.

Lähestulkoon pelkästään omaa vikaa näistä käynneistä on ollut Tupunan ripulikäynti ja Puputin kohtusyöpä. Niitä ei voi jalostuksesta syyttää. Jälkiviisaana veisin kaikki kanit leikattaviksi eli urokset kastrointiin ja naaraat sterilointiin. Silloin en uskaltanut, koska en tiennyt Puputin ja Tupunan ikää. Nukutuksen sijaan kannattaa pelätä leikkaamattoman kanin kohonnutta riskiä sairastua syöpään. Myös Hiljan keuhkosyöpä olisi ehkä ollut vältettävissä. Etenkin naaraskanien kohdalla on tärkeää valita kaneihin tottunut eläinlääkäri. Jos vatsaonteloon jää munasarjan palasia, niistä voi ajan myötä kehittyä kuitenkin etäpesäkkeitä, kuten Hiljan kanssa luultavasti kävi. 1-2 kiloa painavan eksoottisen eläimen kanssa kirurgia on melkoista näpertelyä verrattuna kookkaiden koirien leikkauksiin.

Tuhto on kuulunut kaniperheeseen vuodesta 2015 ja Ruusa vuodesta 2016. Tuhto on kääpiöjänis ja Ruusa leijonanharjasristeytys. Ruusassa näyttäisi olevan jotain pitkäkuonoista ja lyhytkarvaista, koska neidiltä puuttuu harjakset eikä kuonokaan ole lättänä. Vuodesta 2016 lähtien olen rokotuttanut kanit RHD2-virusta vastaan, mutta niiden lisäksi Tuhtoa olen vienyt vain kerran eläinlääkäriin. Tuhtosta otettiin verikokeet ja tutkittiin, miksi se juo ja pissaa niin paljon. Mitään ei löytynyt. Tuhton ja Ruusan eläinlääkärisaldo on yht. 415,36e. Leijonanharjasten ja hermeliinin yhteissaldo 3314,01e. Esiintyisikö kaneilla sittenkin liikajalostusta?

P.S. Tiesitkö, että hoitamaton korvatulehdus voi oireilla kanilla mm. kasvohalvauksena? Toinen puoli kasvoista vetäytyy ylöspäin, vaikka tulehdus on yleensä vastakkaisella puolella eli sillä puolella, mikä näyttää normaalilta.

Mainokset

Lapsi ruinaa lemmikkiä – mitä tehdä?

Heissulivei! Moni vanhempi on eri mieltä lemmikkien ihanuudesta kuin lapsensa. Näin oli myös meillä kun olin nuorempi. Pitkällisen ruinauksen jälkeen mulle annettiin kuitenkin periksi. Ensin tuli kaloja, sitten hamsteri, undulaatti, kani ja sitten koira. Siinä välissä kävin talleilla hevosia hoitamassa ja ratsastamassa. Hoidin myös ala-asteella koulun kaloja ja lenkitin muiden koiria. Tästä voisi poikia sullekin muutama vinkki, jos et oo lapsesi kanssa samaa mieltä lemmikin hankkimisesta 🙂

Jutelkaa näistä:

  • Odotukset ei aina vastaa todellisuutta. Elävällä eläimellä on oma tahto eikä se leiki silloin kuin lapsi (tai aikuinen) niin haluaa. Kaikki eläimet ei pidä sylittelystä ja silittelystä. Moni perinteisistä lapsille sopiviksi mielletyistä lemmikeistä on yöaktiivisia eivätkä välttämättä käy edes näyttäytymässä päiväsaikaan. Hamsteri on tästä hyvä esimerkki. Ne ei myöskään ole hiljaa silloin kuin haluatte nukkua…
  • Lemmikki on uusi perheenjäsen, jota myös aikuiset ruokkivat ja hoitavat. Oletko valmis ottamaan hoitovastuun?
  • Listatkaa omia toiveita lemmikiltä. Halutaanko lemmikkiä, jonka kanssa harrastetaan aktiivisesti ja käydään ulkona viemässä tarpeille oli ilma mikä tahansa, vai onko sisällä asuva lemmikki parempi, jolloinka vessalaatikon siivoustoimet ovat osa jokapäiväistä elämää? Kuinka pitkäksi aikaa olette valmiita sitoutumaan? Marsu on kania lyhytikäisempi, kissa yleensä koiraa pitkäikäisempi. Kolme viimeksi mainittua voivat rodusta riippuen elellä helposti yli 10-vuotiaiksi.
  • Montako lemmikkiä kerralla? Tämä on tosi tärkeä kysymys eläimen hyvinvoinnin kannalta. Jos eläin viihtyy parvessa, laumassa tai yhdyskunnissa, ei kannata ottaa sellaista yksineläjäksi. Kanit, monet linnut ja kalat sekä osa jyrsijöistä tarvitsee lajitovereita.
  • Onko todettu allergioita? Kanit ja osa jyrsijöistä syö heinää. Ne ei välttämättä itsessään aiheuta allergiaa, mutta eivät voi elää ilman heinää. Jos allergiaa on syytä epäillä, käynti lääkärillä testeissä auttaa 🙂 Jos ei testi innosta, tee b-suunnitelma kaiken varalle. Ottaako kasvattaja/kauppias/yhdistys eläimen takaisin, jos tulee ongelmia vai nappaatko antihistamiinia ja aloitat siedätyshoidot?
  • Jos lähipiiristä löytyy lemmikkejä, pyytäkää päästä tutustumaan niihin ja pyytäkää omistajia kertomaan hoidosta. Konkreettiset esimerkit auttaa. Vierailu löytöeläintarhalla tai paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa voi myös olla hyödyllinen kokemus.

Jos keskustelun jälkeen lapsi edelleen ruinaa etkä oo itsekään kovin kauhistunut ajatuksesta, kannattaa haalia mahdollisimman paljon tietoa kyseisestä eläinlajista. Kirjoja kirjoitetaan muun muassa siksi, ettei kaikkien tarvi toistaa samoja virheitä. Esimerkiksi kanien hoito on muuttunut kymmenessä vuodessa todella paljon. Ruokakupissa ei kuulu olla täytettä 24/7 vaan pääruokaa on heinä. Kuppiin laitetaan pellettiä, ei siemenseosta. Porkkanat, omenat ja lehtisalaatti kirjaimellisesti kalpenevat erilaisten yrttien rinnalla. Jos siis haluaa ripulin ja muiden terveysongelmien sijasta terveen kanin 😉 Missä kani asuu? Kanin liikkumatilan rajaamisen sijaan kannattaa keskittyä asunnon suojaamiseen. On kyllä hyvinkin mahdollista saada kodista kaniturvallinen 🙂 Jos ootte herkkäunisia, en suosittele makuuhuonetta päämajaksi.

Jos lapsen harrastuksiin kuuluu eläimet jollakin tavalla jo, ehkä se ruinaaminen ei olekaan vain hetken mielijohde. Tällä tavalla vakuutin luultavasti vanhempani, koska olin hoitanut muiden eläimiä ennen omia lemmikkejä. Luin myös paljon hoito-oppaita eikä ollut niin väliä mistä eläimestä oli kyse 🙂

Koirien kanssa kannattaa etsiä Tommy Wirénin tai vaikkapa Victoria Stilwellin tuotantoa. Kissoista, kanoista ja monista muista lajeista on kirjoittanut Helena Telkänranta, jonka kirjoja olen itse lukenut ja suosittelen kovasti. Rottaraamattuna toimii edelleen Outi Pauliina Salon ”Kesyrotat: hoito ja käyttäytyminen”. Muista jyrsijöistä kannattaa etsiä Arja Linnavuoren kirjoja. Kaneista suosittelen tietysti omaa tuotantoani, ”Kanikirja: opas kanien maailmaan” 🙂 Jos sulla on päteviä lukuvinkkejä suomenkielisistä kala-, lintu- ja matelijakirjoista, vinkkaa ihmeessä!

P.S. Tuon Kanikirja-linkin alta löytyy ilmaisia hoito-ohjeita mm. kesyrotista, punakorvakilpikonnista ja hamstereista.

Puputäti, kuvittaja ja graafikko yhdistivät voimansa eläinten hyväksi

Täältä se tulee, vuoden odotetuin kirja! Juuri sopivasti jouluksi 🙂 Mielikuvitusta ei ole Puputädiltä juuri koskaan puuttunut, joten yksi uusista ideoista ilmestyy painosta noin viikon kuluttua. Montako sulle laitetaan? 🙂

”Petunia Pesukarhun tempputarina” osoittaa hyvin sen, miten erilaisilla tavoilla hyväntekeväisyyttä voi harjoittaa. Aina ei tarvitse lahjoittaa tavaraa tai rahaa vaan voi tarjota omaa ammattitaitoaan esimerkiksi yhdistysten käyttöön.

Muutama vuosi sitten työkaverini, Anniinan kanssa keksittiin muuan keppijumppaileva pesukarhu. Idea lähti työpaikan taukojumppahetkistä joulukuussa 2015, mutta lisää lihaa luiden ympärille tuli vasta kesällä 2016. Tarjosin ”Petunia Pesukarhun tempputarinaa” Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistykselle heinäkuussa 2017 ja kuvitusta siihen alettiin tehdä syyskuussa 2017.

Koska lahjoitin tarinan PESU ry:n käyttöön, mulle oli tärkeää, että myös kuvitus ja taitto saadaan lahjoituksina. Näin onneksi kävi, sillä Hanne Rantala, Yhdysvalloissa asuva intuitiivinen kuvittaja otti pestin vastaan. Kun kuvat valmistuivat, Annukka ”Nukka” Repo alkoi taittaa kirjaa. Meillä on kaikilla rescue-lemmikkejä, joten eläinrakkaus on ehdottomasti yhdistävä tekijä 🙂

Tänä vuonna on lanseerattu #miautoo -kampanja. Jos et ole siitä vielä kuullut, kissakriisi meinaa levitä käsiin. Vapaaehtoiset hoitavat orpopentuja ja yrittävät epätoivoisesti selviytyä edes tästä vuodesta. Uudelle hyväntekeväisyyshankkeelle on todella tarvetta. Kissojen lisäksi PESUlle tulee paljon kaneja ja koiria. Eläinlääkärikulut huitelevat tähtitieteellisissä luvuissa, kun yhdistyksille päätyvät lemmikit ovat yhä huonommassa kunnossa. Toki niistä tulee vielä oivia lemmikkejä, mutta niiden kuntouttamiseen menee paljon rahaa. Jos eläinsuojeluyhdistykset eivät näitä eläimiä auta, monen päivät olisivat luetut.

Mistä on kysymys? Kenelle kirja sopii?

Petunia on 4 in 1 eli satukirja, jota voit lukea pienimmille lapsille, värityskirja jota haluaa kokeilla lasten lisäksi aikuiset, puuhakirja jonka mukaan voi esimerkiksi jumpata lasten kanssa, ja sen ostaminen on myös eläinsuojeluteko. Mikä olisikaan parempi joululahja? Lue lisää jumppaavasta pesukarhusta, joka päätti muuttaa Suomeen!

Pehmeäkantinen, koko B5, liimasidottu, 20 sivua. Sisus mustavalkoinen, 10 kuvaa. Normihinta 10€/kpl + postikulut. Tilaa omasi osoitteesta tuotteet@pesu.org!

Tukkuhinta 6,50€/kpl + postikulut. ISBN 978-952-94-1190-0