Kani tuotantoeläimenä

Moikka! Tiedän, että aihe nostattaa paljon tunteita, mutta tässä pieni esittely tuotantokanien elämästä Suomessa. Se todennäköisesti eroaa yleisistä mielikuvista ainakin jonkin verran. Lopuksi tietoa tuotantokanien pitovaatimuksista valmisteilla olevaa eläinsuojeluasetusta varten.

Artikkelin ei siis ole tarkoitus toimia oppaana tuotantokanilan perustamiselle (olen kuitenkin vegaani) vaan jakaa neutraalia tietoa tuotantokanien elämästä sekä tarjota viitekehykset uudelle eläinsuojeluasetukselle.

Kysymyksiini* vastaili Jonna Kumpulainen Kumpulan kanitilalta. Hän kasvattaa sekä liha- että villakaneja Kangasalla ja on tuottanut kaninlihaa myyntiin parin vuoden ajan.

Suomi vs muu maailma

Tuotantokaneja pidetään lihan, turkiksen, villan ja oheistuotteiden vuoksi. Suomessa hyödynnetään samoista teuraskaneista yleensä kaikki paitsi suolisto. Oheistuotteita ovat esimerkiksi koirien, kissojen ja frettien tuotteet.

Kani on vaativa tuotantoeläin. Valvontaeläinlääkärit tarkastavat kanitilat, kuten muutkin kotieläintilat.

Suomessa on kymmenkunta tilaa, jotka tuottavat kaninlihaa myyntiin. Omatarvekasvattajia on yli sata. Ammatillisilla kanitiloilla emoja on kolmisenkymmentä.

Angorakanien kasvattajia on vähemmän ja vain parilla niistä riittää villaa myyntiin pikkueriä enemmän.

Suomessa tuotantokaneilla on käytössään yli neliön tila, virikkeitä, piilopaikka ja jyrsittävää eikä niitä lääkitä rutiininomaisesti. Valtaosa kaneista elää kuivikepohjilla.

Yleisin Suomeen tuotava kaninliha on peräisin Ranskasta. Suomen ja esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopan kanintuotanto eroavat toisistaan huomattavasti. Artikkelikuva kertoo häkkikanilan oloista, kun taas tässä alla on kuva suomalaisesta tuotantokanista.

suomalainen lihakani tuotantokani eläinsuojeluasetus
Suomalainen tuotantokani. Kuva: Jonna Kumpulainen, Kumpulan kanitila.

Euroopassa kanien elämää hallitsee tehotuotanto. Kaneja pidetään ahtaissa, täysin virikkeettömissä verkkohäkeissä ja tuotannossa käytetään runsaasti lääkkeitä, esimerkiksi antibiootteja.

Teurastus

Lihakanien yleinen teurasikä on noin 3-5kk. Useimmiten kanit teurastetaan omalla tilalla, joten ne eivät joudu kokemaan stressaavia teuraskuljetuksia.

Tuttu hoitaja tainnuttaa tainnutusjousella kanin kanin istuessa pöydällä. Tainnutuksen jälkeen kani ei aisti mitään ja verenlasku pysäyttää sydämen. Tämän jälkeen kani nyljetään ja suolistetaan.

Millaisia kaneja käytetään tuotantoeläiminä?

Lihakaneina käytetään suuria rotuja kuten suurihopeaa, wieneriä, kalifornialaista, uudenseelannin valkoista ja punaista, suurisoopelia, ranskanluppaa sekä näiden risteytyksiä. Nämä kanit ovat lihaksikkaita ja riittävän isokokoisia, mutta kasvavat nopeammin kuin varsinaiset jättikanit. Villaa saadaan angorakaneista.

Hyvä tuotantokani on terve, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että hammasvikoja tai alttiutta tartuntataudeille ei hyväksytä. Tuotantoemon täytyy olla hyvä emo, sen tulee lisääntyä ongelmitta, hoitaa pentunsa hyvin ja imettää kunnolla.

Tuotantokani ei saa olla vihainen eikä arka. Huono luonne periytyy herkästi, joten vain hyväluonteisia kaneja käytetään siitokseen.

Siitoseläimet

Isoja kaneja voidaan käyttää siitokseen ensimmäistä kertaa myöhemmin kuin kääpiökaneja, sillä ne kasvavat hitaammin. Sopiva ensimmäinen astutusikä on noin 8-12 kk. Osa naaraista on siitoskäytössä jopa 3-4 vuotta, ja urokset voivat olla niin pitkään kuin terveys kestää.

Suuret kanirodut ovat kääpiörotuja lyhytikäisempiä, ja 5-vuotias kani on jo iäkäs. Kaninaarailla erittäin yleiset kohtumuutokset ovat tavallisin syy vaihtaa siitosnaaras nuorempaan. Tästä syystä lemmikkikaninaaraille suositellaan aina sterilointia.

Maailmalla tehotuotannossa teetetään 8-9 poikuetta. Se on liikaa ja kanien terveys kärsii.

Tuotantokanien ravinto

Lihakanien ruokinnan perusteet ovat samanlaiset kuin lemmikkikaneilla: paljon hyvää heinää. Kanin ruuansulatus toimii vain, jos se saa riittävästi kuitua. Väkirehun antamisessa erot voivat olla suuria.

Tuotantokanit laihtuvat ilman riittävää proteiinin- ja energiansaantia. Jo kanin huomattavan suuri koko lisää väkirehun tarvetta, samoin asuminen viileissä tiloissa. Myös imettäminen, jatkuva astuminen sekä nuorten kanien kasvu vaativat kunnon väkirehun, jotta kanit pysyvät hyväkuntoisina.

Väkirehuna käytetään kauraa, hernettä, härkäpapua ja pellettejä. Tuotantokanit saavat tuoreruokaa ja oksia kuten lemmikitkin. Kesäisin monet tuotantokanit syövät suuria määriä tuoretta nurmea, joka voi korvata kuivaheinän kokonaan.

Angorakanien pidossa ruokinta on erityisen tärkeää, koska ne kasvattavat koko ajan tuuheaa villaa. Angorat tarvitsevat huolellista hoitoa ja rodun erityispiirteiden tuntemusta. Niiden täytyy saada ravinnosta riittävästi proteiinia kasvattaakseen villaa ja pysyäkseen hyväkuntoisina.

Angorakanit keritään kuten lampaat noin neljä kertaa vuodessa. Peppu- ja naamavilloja voi joutua siistimään useammin. Angorakanit ovat villantuotannossa yleensä niin kauan, kuin pysyvät terveinä. Angorakani ei ole kovin pitkäikäinen rotu, sillä 5-vuotias kani on jo melko iäkäs.

Eläinsuojeluasetus

Valmistelin yhteistyössä Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kanssa kanikampanjan keväälle 2019 ja tätä artikkelia kirjoittaessa vielä julkaisematon tuotantokanitiedote on yksi kampanjan osa-alueista.

Googlaa #väärinymmärrettyvemmelsääri niin saat lisätietoa kampanjan muista aiheista 🙂 Kannattaa myös käyttää tätä tunnistetta, kun jaat omia kanikuvia somessa.

Tuotantokaneille ei ole olemassa omaa eläinsuojeluasetusta tällä hetkellä, mutta niihin voidaan soveltaa lemmikkikanin suojeluohjeita. Se on ymmärrettävää, sillä kani on kani riippumatta sen ”käyttötarkoituksesta”. Tärkeää on, että olemassa olevia määräyksiä ei huononneta, sillä suomalaiset tuottajat eivät aja niitä itsekään.

Kaninkasvatuksen sekä uuden eläinsuojeluasetuksen tulee ottaa huomioon nykyaikaiset tutkimustiedot kaneista eikä ottaa mallia esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopan maista, joissa kanintuotanto on teollista ja kaneja lääkitään muun muassa runsain antibiootein. Terveitä eläimiä ei ole tarpeen rutiininomaisesti lääkitä.

Lajitoverin merkitys on kanille jopa ravintoakin tärkeämpi, joten tuotantokaneilta ei tulisi riistää oikeutta lajitovereihin.

Aiemmin mainittujen lisäksi nämä tulisi ottaa asetuksessa huomioon:

Pitopaikka

Kaneilla on oltava vähintään yksi piilopaikka, virikkeitä ja kaivelumahdollisuuksia. Häkin tai aitauksen pohjan tulee olla kuivikepohja. Kaneilla on oltava raikasta vettä tarjolla heinän ohella koko ajan, ja jos mahdollista, vesi** tulee tarjoilla mieluummin kupista kuin pullosta.

Lämpötilan tulee olla kaneille sopiva. Tällä hetkellä kaninpidolle ei ole asetettu lämpötilarajoja, mutta kania on suojeltava liian kuumalta ja liian kylmältä.

Nuoret ja ohutturkkiset kanirodut täytyy siirtää lämpimiin tiloihin, kun pakkasta on enemmän kuin -15 astetta. Sisällä asuvia kaneja ei saa siirtää keskellä talvea ulos vaan kanien täytyy asua ulkona syksystä saakka.

Kaneilla tulee olla käytössään hyvä neliseinäinen koppi, tuulensuojaa ja niiden tarhan pitää olla riittävältä osin katettu, jotta kanit pysyvät kuivina. Kanin hyvinvointi voi vaarantua lämpötilan noustessa yli +24 asteeseen, etenkin jos tarhoja ei ole varjostettu. Suuria lämpötilaeroja tulee välttää.

Yhden kanin aitauksen tulee olla suurempi kuin 1m x 1m, sitä pienemmässä kani ei saa tarpeeksi liikuntaa, mikä vaikuttaa epäsuotuisasti niiden terveyteen (esim. suolitukokset).

Tuotantokaneina käytetään yleensä kaneja, jotka painavat yli 5 kg. Kanin pitää pystyä tekemään kolme loikkaa ja seisomaan takajaloillaan. Korkeuden pitää olla vähintään 0,6m.

Aitaus tulee siivota säännöllisesti, jotta kanin hengitysteille haitallista ammoniakkia ei pääse muodostumaan. Myös ilmanvaihdon on oltava toimivaa. Suositeltavaa on päästää kanit jaloittelemaan aitauksia suuremmalle alueelle säännöllisesti.

Pitopaikan täytyy olla sellainen, että kanit saa helposti kiinni ja pesät pystyy tarkistamaan. Kaneilla pitää olla säännöllinen vuorokausirytmi valon suhteen, jotta niiden hormonitoiminta ei häiriinny.

Siitos

Siitokseen tulee käyttää vain hyväluonteisia vanhempia (kanit eivät saa olla vihaisia tai arkoja) ja vain terveitä yksilöitä (ei hammasvikoja, alttiutta tulehduksille). Yhdellä naaraalla ei teetetä liikaa poikueita vuodessa.

Noin 2-4 poikuetta vuodessa on hyvä määrä. Emon on hoidettava synnytykset ja imettäminen ongelmitta sekä oltava vähintään 8-12 kk ikäinen eikä vanhempi kuin 3 vuotta.

Teurastus

Teurastuksen tulee tapahtua omalla tilalla eikä stressaavien eläinkuljetusten jälkeen toisella tilalla. Tainnutuksen tekee kanille tuttu hoitaja, jolla on koulutus oikeasta teurastustavasta.

Ravinto

Heinä tai ruoho muodostaa suurimman osan kanin ravintoympyrästä, mutta viileässä elävän tuotantokanin on saatava enemmän proteiinia ja energiaa ravinnostaan kuin sisällä asuvan lemmikkikanin. Kanille ei saa antaa eläinperäistä ravintoa.

Villantuotanto

Angorakanit tulee keriä noin neljästi vuodessa sekä lyhentää pää- ja takapään karvoja tarvittaessa useammin. Muutoin niitä koskevat samat määräykset kuin muita tuotantokaneja.

Muokkaushistoria 28.4.2019:

*Jonnan vastausten pohjalta vertailtu Suomen tuotantokanien oloja tehotuotantokaniloihin. Eläinsuojeluasetuksen viitekehyksistä näkökantamme poikkeavat lajitovereiden, teurastuspaikan, pitopaikan sekä siitoksen osalta.

**Jonnan mukaan kuppijuotto ei toimi kesällä. Hän lisää: ”Kanitiloilla ei koskaan käytetä kuulapulloja, koska ne ovat aivan susia, vaan aina nippapulloja. Kuulapulloista kanit eivät juo tarpeeksi, ja niiden täyttäminen on hidasta.”

29.4.2019: Hesyn ja allekirjoittaneen tuotantokanitiedote julkaistu.

P.S. Jonnaan saa tarvittaessa yhteyden meilitse info@kumpulankanitila.fi. Kiitos paljon vastauksista ja kuvasta!

Vegaanin tofufeta ja kikhernelätyt

Moikka! Seuraan Instagramissa kanadalaista Erin Irelandia, jonka vegaanisia ruokia aina kuolaan. Kiitos Remppa ja muutto -sarjasta tutulle Jillian Harrisille, jonka kautta löysin Erinin kokkailut 🙂

Juustosta on ollut vaikea luopua, joten onneksi bongasin tämän herkullisen fetan ohjeen. Siis nam! En vielä ole löytänyt vegaanisista valmisjuustoista yhtäkään sellaista vaihtoehtoa, jota voisin syödä pelkilteenkin. Tätä voi!

vegaaninen fetajuusto
Vegaaninen tofufeta.

Kanadalainen tofufeta

  • paketti kiinteää maustamatonta tofua (taputtele ylimääräiset nesteet talouspaperiin tai pyyhkeeseen)
  • 1 dl raffinoitua kookosöljyä (neutraali maku)
  • 1,5 rkl sitruunamehua
  • vajaat 1,5 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 tl puhdistamatonta suolaa
  • 1,5 tl sipulijauhetta

Jos etikan maku ei innosta, kannattaa laittaa hieman vähemmän omenaviinietikkaa kuin tuon 1,5 rkl.

Sulata kookosöljy juoksevaksi ja kaada muiden ainesten sekaan joko tehosekoittimeen tai erilliseen sauvasekoittimelle käyvään astiaan. Survo aineksia niin kauan, että seoksesta tulee pehmeää.

Kun ainekset ovat muussina, lusikoi feta kannelliseen astiaan ja laita se jääkaappiin yön yli tai muutamaksi tunniksi. Sitten feta on valmista syötäväksi!

vegaaninen tofufeta
Feta astiaan ja astia jääkaappiin.

Maistuu melko lähelle oikeaa fetaa ja kelpaa myös sekasyöjille. Feta on voimakassuolaista ja sitä voi käyttää esimerkiksi salaattiin tai leivälle. Päälle voi ripotella esimerkiksi hampunsiemeniä. Sopisi hyvin esimerkiksi ruisnappien kaveriksi tai pinaattipiirakkaan.

Erinin fetaa kaavitaan lusikalla astiasta, mutta tämä oma feta jäi melko pehmeäksi. Sitä voi käsinkin murustaa salaatin päälle. Kannattaa siis hankkia mahdollisimman kiinteää tofua.

Toinen resepti, mikä pääsi kokeiluun, oli vegaaniversio kananmunalätyistä. Helppo tehdä, mutta maussa on paljon parantamisen varaa. Menettelee vaikka eväsleivissä juuston tai leikkeleen korvikkeena 🙂 On siinä paljon protskua kumminkin. 

vegaaniset kikhernelätyt
Suolaiset kikhernelätyt: vettä, jauhoa ja mausteita.

Vegaaniset kikhernelätyt

  • 1 dl kikhernejauhoja
  • 2 dl vettä
  • mausteita oman maun mukaan (näihin meni mustapippurirouhetta ja puhdistamatonta suolaa)

Vispaa jauhot veteen niin ettei jää paakkuja. Mausta omien mieltymysten mukaan taikinaa maistellen. Kaada taikina öljytylle pannulle ja paista, kunnes lätty on kiinteä.

Isolla pannulla tulee tästä taikinamäärästä vain yksi lätty. Lätyn kaveriksi sopivat esimerkiksi punasipuli tai leipä.

vegaaninen kikhernelätty
Näyttää ihan kananmunalätyltä, mutta makua varten tarvitset mielikuvitusta…

Artikkelikuva congerdesign, muut kuvat omiani.

P.S. Tervetuloa seuraamaan kanikuvia instatililleni 🙂

Kaneihin liittyvät jalostusongelmat

Hej på dig! Olen kirjoittanut kaneihin liittyvistä jalostusongelmista ennenkin, mutta tämä postaus tulee nyt vähän eri näkökulmasta. Kerron Poppanan tarinan esimerkkinä kaneihin kohdistuvista jalostusongelmista sekä vertailen kaneja koirien ja kissojen jalostustyöhön.

Kasvatimme tosiaan Poppanan eläinlääkärilaskuja reilun kuukauden aikana 443,42 euron edestä. Siinä eivät ole mukana kaikki lääkkeet. Poppanasta otettiin muun muassa kahdet röntgenkuvat ja verikokeita. Ensimmäinen diagnoosi oli vatsalaukun laajentuma, pieni virtsakivi virtsarakossa ja umpisuolessa/peräsuolessa koukkumainen tiivistymä (ehkä vierasesine).

Toinen diagnoosi oli epämuodostunut ristiselkä. Teki mieli itkeä, kun eläinlääkäri näytti röntgenkuvia ja sanoi, että jos koiralla olisi tälläiset kuvat, se ei kävelisi. Ja siinä noin 10-vuotias Poppana istui kantokopassaan – tuolla epämuodostuneella selkärangalla on loikittu syntymästä saakka.

Artikkelikuva on siis yksi Poppanan röntgenkuvista. Tästä alla olevasta kuvasta taas näkee, kuinka lantio on suora, mutta alaselkä on mutkalla ja nikamat vinksin vonksin. Poppanan ”ummetustaipumus” sai täysin uuden merkityksen. On silti todennäköistä, että poikasajan väärän ravinnon vuoksi Poppanan vatsa on herkkä.

kani jalostus selkävaiva hermeliini leijonanharjas
Poppana-kanin selkäröntgen, kuva Nokian Pieneläinklinikka.

Olivatko kaikki aiemmat kipukohtaukset kuitenkaan pelkkää ummetusta? Ehkä eivät, jos ristiselkä näyttää tuolta. Hoitoa tämä diagnoosi ei sinällään olisi muuttanut, sillä samaa meloksikaamia on saatu kipulääkkeksi myös ummetuskohtausten vuoksi.

Koirien testaus

Kun Poppanan synnynnäinen epämuodostuma paljastui, aloin kysellä koirien ja kissojen kasvattajilta, mitä kaikkia testejä vastuulliset kasvattajat otattavat emoista, isistä ja pennuista jalostustyön vuoksi. Lista oli etenkin koirilla pitkä: ”vähintään PEVISA-vaatimukset (perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelma)”.

Omalta koiraltaan tämä kasvattaja on tutkinut seuraavat: ”selkä, kyynärnivelet, lonkat ja varpaiden nuljuluut, tarkistettu silmät ja polvet, kuunneltu sydän ja otettu rodulle kuuluvat geenitestit.” Hän jatkaa, että ”PEVISA vaatisi jalostuskoiralta vain että lonkat ja kyynärnivelet on kuvattu (tuloksesta viis) ja silmät peilattu.”

Toinen kasvattaja kertoo näin: ”Kuvautin ennen astutusta silmät ja lonkat muistaakseni, en polvia sekä otin jonkun laajan geenitutkimuksen jonka nimeä en muista. Kyse porokoirasta.”

Kolmas kasvattaja kasvattaa melko harvinaista rotua ja hän kertoo näin: ”Riippuu rodusta. Meillä ei ole PEVISAA, mutta tunnettuja ongelmia ovat etupäät — joten etuosan kuvaus ehdottomasti. Polvi- ja silmätutkimus ovat suositus, joten ne myös. Lonkissa meillä ei ole ongelmia ollut, joten en ainakaan erillisenä asiana tutkituttaisi (rauhoitettava kuvaukseen)”.

”Moni ultrauttaa munuaiset, mutta siitä on vähän kahta koulukuntaa. Parhaillaan toivomme että saataisiin kehitettyä DNA -testi koskien geeniä joka aiheuttaa skyenterrierihepatiittiä, se on Britanniassa kehitystyön alla. Viime pentueeni emältä tutkittiin silmät, polvet, kyynärät ja lonkat (samalla kuvauksella meni) Lisäksi selästä otettiin epäviralliset rtg:t”

Kuvantamista, geenitestejä ja vähintään PEVISA. Entäs kissoilla?

Kissojen testaus

Kissoilta vaaditaan vähemmän testejä kuin koirilta. Näitä testejä ovat esimerkiksi tarttuvat taudit, parasiitit ja sydämen sekä munuaisten ultra. Eräs kasvattaja kertoo näin: ”Riippuu rodusta. Rekisteröinnin perusvaatimukset on isäkissan laskeutuneet kivekset ja että kummallakaan vanhemmalla ei ole napatyrää.”

”Geenitestataan jos rodusta löytyy sairauksia jotka voi geenitestata. Tsekataan vanhempien veriryhmät jos rodussa esiintyy kahta veriryhmää, jos kaikki testatut on A:ta niin voi olla ettei rutiiniin kuulu testaaminen.”

Kissakasvattaja jatkaa vielä, että ”Osa rotukohtaisista geenitesteistä (ei tosin kaikissa organisaatioissa) samoin kuin valkoisten kissojen kuulotestaus on vaatimuksia rekisteröinnille. Nää on lähinnä aikuisia kasvatuskissoja koskevia testejä, pennuille ei yleensä ole tarvetta tehdä muuta kuin valkoisille kuulotesti. Pennut pitää toki olla vähintään kahdesti rokotettu, sirutettu ja ell-tarkastettu.”

”On perinnöllisiä sairauksia jota haluaisin testata mutta joihin ei oo olemassa testiä. Myöskään sydänultraus nuorella kissalla ei anna lopullista todellista vastausta että kehittyykö sille perinnöllinen sydänvika vai ei – mutta ainakin tulee anomaliat (jotka ei kyllä välttämättä perinnöllisiä, mutta ne kissat jää kuitenkin pois kasvatuksesta) ja pahiten sairaat tapaukset ilmi.”

”Luppakorvaisilla kissoilla on siihen luppaisuuteen liittyviä rusto-ongelmia, kaikki kattojärjestöt ei niitä sen takia hyväksy ikinä. — Kissoilla hammasongelmat on suht tavallisia mitä vanhemmaks kissa elää, muttei perinnöllisyyttä ole niissä juuri pystytty osoittamaan.”

Kissoilla maksaa etenkin tarttuvien tautien testaus. Hinnoissa on paljon vaihtelua ja eniten niissä maksaa se eläinlääkärikäynti. Kissan jalostustesteihin kuluu satoja euroja ja varmasti vähintään saman verran koirien testaukseen. Testien hintaa kasvattaja voi kuitenkin saada takaisin astutusmaksujen muodossa.

Verikokeita ja kuvantamista. Entäs kaneilla?

Kanien testaus

Kun kysyin kanien kasvattajilta, otetaanko kaneista mitään pakollisia testejä, vastaus oli ”ei”. Ei mitään testejä.

Eikö kaneja sitten voi tutkia? Ainakaan kuulotutkimusta ei ole kaneille Suomessa saatavilla. Uskon, että vastuullinen kasvattaja tutkituttaisi kaninsa, jos se olisi mahdollista ja siihen kannustettaisiin.

Yksi estekanien kasvattaja suunnitteli alkavansa kuvauttaa ”jalostuskanien selkiä ja lonkkia ainakin satunnaisesti” ja kuvauttaa myös ”osa kaneista useamman kerran elämänsä aikana”.

Toinen kaninkasvattaja kertoo epätoivotuista ominaisuuksista seuraavaa: ”Hammasviat, ja jalkojen asentovirheet tulee ensimmäisinä mieleen. — Jokaisella kasvattajalla hieman omanlaisensa vaatimukset jalostuseläimille jo ihan värillisesti kuin ulkomuodollisesti. luonteella on toivottavasti ihan jokaiselle kasvattajalle väliä.”

”kasvatus on niiiiin monialainen juttu, ja harmittaa kun syyt yhdistelmälle voi olla niinkin olemattomat, kuin samaa rotua edustavat uros ja naaras, eikä sukujen taustoista, omista tai rodun tavoitteista, vanhemmiksi valittujen kanien heikkouksista ja vahvuuksista (mitä parannettavaa ja kuinka ne täydentää toisiaan) tai vaikka nyt väreistä ja niiden yhteensopivuudesta ole hajuakaan.”

Kaneille ei siis ole olemassa mitään virallisia testejä. Tähän saisi tulla muutosta. Jos olet kasvattaja, eläinlääkäri, kaninomistaja tai sinua muuten vain kiinnostaa aihe, laita viestiä somessa tai lähetä sähköpostia minulle. Yritetään yhdessä viedä asiaa eteenpäin!

Haluaisin testauttaa kaneilta ainakin pasteurellan, e. cuniculin (näihin pitäisi tosin kehittää nykyistä paremmat testit), luuston, hampaat, korvat ja silmät. Sisäelinten toimintaa olisi myös hyvä tarkkailla.

Kanien jalostustyö

Jos olisin kasvattaja, pyrkisin valikoimaan kaneja, joilla on tavallinen turkki, pystyt korvat ja pitkä kuono. Suosisin varmaankin pieniä rotuja jättirotujen sijaan, koska kääpiökanit ovat pitkäikäisempiä.

Rex-turkkiset kanit ovat pehmeitä paijattavia (jos siis pysyvät paikallaan niin kauan että ehdit heitä silittää), mutta niillä on valitettavasti muita rotuja suurempi tassunpohjatulehdusriski.

Kissoilla ja koirilla on paksut anturat tassuissa, mutta kaneilla on vain tavallinen iho ja siinä karva päällä. Rex-turkkisella kanilla karvapeite on vielä ohuempaa, koska siltä löytyy pelkkää aluskarvaa.

Jokainen kanin tassunpohjatulehduksen kanssa kamppaillut tietää, kuinka kivulias ja hankala vaiva on kyseessä. Pahimmillaan tulehdus voi levitä luuhun asti ja vaikuttaa pysyvästi kanin liikkumiskykyyn. Jos tätä voi mitenkään ennaltaehkäistä vapaan liikunnan, oikean ravinnon ja puhtaiden sekä pehmeiden alusten lisäksi, se kannattaa ehdottomasti tehdä.

Luppakorvaisilla roduilla on paljon ongelmia tulehdusten kanssa. Sekä hiivat että bakteerit tykkäävät muhitella korvissa, jotka eivät saa tarpeeksi ilmaa. Lupat eivät  todennäköisesti kuule yhtä hyvin kuin pystykorvaiset kanit. Myös kommunikointi vaikeutuu, kun korvilla ei pysty ilmentämään yhtä monia eleitä kuin normaalirustoisilla korvilla.

Lyhytkuonoisilla kaneilla lienee aiemmin mainittuihin verrattuna eniten terveysongelmia. Niistä minulla onkin ikävä kyllä kokemusta. Hermeliinit, leijonanharjakset ja monet kääpiölupat ovat lyhytkuonoisia.

Sukusiittoisuus

Monilla eläinlajeilla on huono juttu, jos teettää sisaruksilla jälkikasvua. Kaneilla tämä kuitenkin on normaalia. Yksi kasvattaja kertoo, että ”pääasiallisesti pyritään käyttämään erisukuisia, mutta esim uusia värejä tuodessa, on se nopein tapa.”

”Emä-poika/isä-tytär parituksilla on mahdollista testipoikueella todeta esim piilevät hammasviat ja muut ongelmat kertaamalla geenit, tosin tälläisen yhdistelmän jälkeläisen yhdistäessä taas erisukuiseen on ’kantaisää’ jo vähemmän kuin sen omissa jälkeläisissä, eli kertautuminen laukeaa myös jo yhdellä sukupolvella. — sen avulla on mahdollista vahvistaa ominaisuuksia. Tietysti täytyy tietää mitä tekee koska voi mennä myös erittäin syvälle suohon”.

Vastuulliset eläinsuojeluyhdistykset leikkauttavat eläimet ennen uuteen kotiin luovutusta. Tälle on montakin syytä, joista osa on terveydellisiä. Ei voi tulla uusia kodittomia, mikä on hyvä senkin kannalta, että näiden kodittomiksi joutuneiden eläinten alkuperää ei välttämättä ole tiedossa.

On suuri riski teettää poikasia millään eläimellä, jonka taustoja ei tiedetä.

Kovia kokeneiden eläinten käyttäytymiseen on voinut jäädä ikäviä jälkiä, mitä ei haluta siirtää jälkipolville. Poikasajan ravinnolla on suuri merkitys kanin terveyteen ja jos se on ollut niukkaa tai vääränlaista, miten se vaikuttaa sekä kanivanhempiin että niiden poikasiin?

Jalostustyössä tulisi ottaa huomioon kaikki mahdolliset terveydelliset seikat luonteenpiirteiden lisäksi sen sijaan, että kehitetään vain tietynlaista ulkomuotoa. Lisätietoa kanien jalostuksesta löytyy Kaniininkasvattajat ry:n kotisivuilta.

Mitä sinä voit tehdä kanien hyväksi?

Olen pohtinut kanitutkimusta, jossa seurattaisiin samoja kaneja vuosien ajan. Testejä voisi olla verikokeista röntgeniin. Tutkimus voisi olla kansainvälinenkin, jos löytyisi yhteistyötahoja muista maista.

Tutkimuksen voisi toteuttaa rahoituskampanjan avulla ja omistajat/kasvattajat voisivat maksaa itsekin tutkimuksia. Vastineeksi tulokset olisivat julkisia ja ilmaiseksi kaikkien saatavilla. Tuloksista voisi olla paljon hyötyä niin kanien yleisessä terveydenhoidossa kuin jalostustyössä.

Löytyykö tällaiselle kanitutkimukselle kannatusta?

P.S. Onneksi Poppana jatkaa edelleen loikkimista, mutta meillä on pysyvä lääkitys neidin vaivoihin. Kipulääkettä menee niin usein kuin on tarvis.