Puputädin synttärit ja Kanikirja-arvonta

Moikka moi! Perustin yritykseni, Sarin Arkin, 4 vuotta sitten. Tällä viikolla on siis 4-vuotissynttärit. Sen kunniaksi järjestän Kanikirja-arvonnan, johon voit osallistua Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä. Linkit ja tarkemmat osallistumisohjeet artikkelin lopussa 🙂

Parannat voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla monta kertaa ja vaikka kaikkiin näihin kolmeen kanavaan.

Kuka on Puputäti?

Vaikka Puputätiä minusta leivottiin jo ennen yrityksen perustamista, voi Puputätiäkin sanoa nyt 4-vuotiaaksi 🙂 Harmikseni olen hävittänyt Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen muilta aktiiveilta vuosia sitten saamani voittonauhan, jossa luki ”Vuoden Puputyttö” 😀 Mistä he arvasivatkaan?

Jos et vielä tätä tiedä, nimeni on Sari Mäyränpää ja tykkään kaneista. Minulla on ollut kaneja vähintään kaksi vuodesta 2007. Ihan ensimmäinen kani, Iines, tuli perheeseen 1990-luvulla. Iines kuitenkin päätyi isäni työkaverille, jolla oli muitakin kaneja.

Tämän adoption takana oli se tavallinen tarina eli kas kummaa, kun kani ei viihtynyt pienten lasten perheessä, jossa sitä pidettiin häkissä ja vapaana vain muutamana tuntina päivässä… Jos sitäkään. Kumma kyllä, Iines ei myöskään tykännyt silittelystä tai sylittelystä. Silloin tätä kummasteltiin, mutta nyt tiedän, että Iines oli täysin normaali kani. Eikä hänellä ressukalla ollut edes lajitoveria meillä :/ Anteeksi Iines!

Nykyisin olen valveutuneempi, mitä en tosin ollut vielä vuonna 2007. Silloin Roope-collie oli juuri lähtenyt paremmille juusto-apajille leukemian vuoksi, ja olin muuttanut omilleni oltuani kieliharjoittelussa Coloradossa.

Yliopisto-opiskelijana (ja kerrostaloasujana) ajattelin, että kani voisi olla täydellinen lemmikki. Niinpä löysin Tupunan ja Puputin paikallisen löytötarhan kotisivuilta. Linkki vie Boondock’sin sivuille, joilta voi joskus löytyä se sunkin tuleva perheenjäsen 🙂

Opiskeluaikana löysin Tampereen yliopiston ilmoitustaululta Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen mainoksen ja liityin pian sen jälkeen toimintaan mukaan. Lahjoitin kirppistavaraa, liityin jäseneksi ja tilapäiskodiksi, aloin käydä kokouksissa ja tarjouduin vapaaehtoiseksi mm. eläinkoordinaattorihommiin.

Koirille ja kissoille oli siihen aikaan omat koordinaattorit, mutta koirakoordinaattori hoiti koirien lisäksi myös kaikki muut lemmikit. Hän halusi keskittyä vain koiriin, joten mun vastuulle tuli sitten kaikki muut kuin kissat ja koirat. Kuten vuosien aikana kävi selväksi, se tarkoitti lähinnä kaneja.

puputati
Puputäti poseeraa Kanikirjansa kanssa.

Kaniasiaa eteenpäin

Eläinkoordinaattoriaika avasi silmiä melko tehokkaasti. Myös omien kanien kanssa vietetty aika tarjosi ahaa-elämyksiä. Mitä enemmän otin kaneista selvää, sitä vakuuttuneempi olin, että nämä pitkäkorvat tarvitsevat jonkun puhumaan heidän puolestaan.

Yhdistyksessä se tarkoitti leikkautusohjelman puffaamista ja jatkuvaa vääntämistä siitä, mitä kanien kannattaa syödä. Myös vapaanapito oli yleinen epäkohta, jota sai perustella usein.

Olen aina tykännyt kirjoittaa. Ala-asteella ja osittain vielä yläasteellakin kirjoitin äidinkielen tunneilla fiktiivisiä tarinoita, mutta yliopistoaikana kirjoittamisesta tuli vähän pakkopullaa. Oli luentopäiväkirjoja ja tietysti sekä kandin että maisterin tutkielmat. Plääh! Niiden jäljiltä kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa.

Yhdistyshommissa pääsin uudestaan kirjoittamisen makuun, kun aihe oli niin lähellä sydäntä. Kirjoitin mielipidejuttuja esimerkiksi Pesun Tamperelaisen blogiin ja toimin tiedottajana. Laadin myös eläinten hoito-ohjeita, joita sitten jaettiin sekä tilapäiskodeille että lemmikkejä adoptoiville.

Etsin kovasti kaneista tietoa, mutta törmäsin jatkuvasti siihen, että sitä ei ollut suomeksi saatavilla. Kaupoista ja kirjastoista löytyi muutaman vuoden vanhoja opuksia, mitkä oli jo koluttu moneen kertaan. Lisäksi kohderyhmä oli omaa tarvetta ajatellen melko nuorta. Tieto saattoi olla osin pahoin vanhentunutta.

Kanikirja: opas kanien maailmaan

Kun nykyaikaista kanitietoa ei ollut tarpeeksi saatavilla ja olin itse nähnyt, kuinka huutava pula sellaiselle oli, päätin tehdä asialle jotain. Sain päähäni alkaa itse kirjoittaa kanien hoito-opasta.

Aluksi kirjoitustyö eteni hitaasti, mutta niinhän ne alut yleensä ovat – hankalia siis. Huomasin ilokseni, että tekstiä syntyi paljon helpommin kuin pro gradu -tutkielmaan. Aihekin oli mieluinen ja kovin tuttu.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä kirjasta paksua mielipidekirjoitusta vaan jakaa mahdollisimman neutraalisti ja monipuolisesti tietoa kaneista. Pelkkien lähdemateriaalien kokoaminen ilman omia kokemuksia olisi kuitenkin tylsää luettavaa eikä siinä näin ollen olisi tarpeeksi uutta.

Siksi höystin Kanikirjaa omilla kanikokemuksilla, joita olen vuosien saatossa kartuttanut. Pyörää ei enää tarvitse jokaisen kaninomistajan keksiä uudestaan, kun sen infon voi nyt saada valmiista oppaasta.

Kaniharrastajien lisäksi Kanikirjaa on matkannut myös eläinlääkäreille ja eläinklinikoilla työskenteleville hoitajille.

David Aldertonin oppaat olivat joskus nuorempana itselläni kovassa käytössä, mutta nykyään internetistä löytyy vaikka mitä ohjeita. Ongelmana on kuitenkin ohjeiden luotettavuus. Kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Mistä tiedät, voiko tekstiin luottaa? Aika on ajanut myös Aldertonin neuvojen ohi eikä minulla enää edes ole hänen kirjojaan.

Kanikirjan tärkeimpinä lähdemateriaaleina käytin Molly Vargan uudistamaa ”Textbook of Rabbit Medicinen” kakkospainosta, Rabbiting On -lehtien eläinlääkäreiden kirjoittamia artikkeleita sekä Pilvi Lassilan toimittamaa ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia”.

Kirjasta löytyy tietoa esimerkiksi kanien käyttäytymiseen, lisääntymiseen, ruokintaan, käsittelyyn sekä sairauksiin liittyen. Sain onnekseni kaneista tietävän eläinlääkärin tarkistamaan tekstiä ennen kuin se meni painoon. Minulla oli myös muita esilukijoita, joilta sain arvokasta palautetta. Kiitos! ❤

Tämä reilu 130 sivun tietopaketti voi olla sun, kun käyt osallistumassa arvontaan 🙂

Jos arpaonni ei suosi, Kanikirjan saa omakseen meilaamalla osoitteeseen sarin.arkki@gmail.com ja kertomalla, montako kirjaa haluat ostaa.

Hinta, joka sisältää postituksen, on 23,30e. Lähetän maksutiedot ja kun maksu näkyy tilillä (tai esität maksusta kuitin), Kanikirja matkaa sun luoksesi postitse. Saa toki myös hakea Tampereen Olkahisista, jolloin säästää postimaksun 3,50e.

Kanikirjoja löytyy myös kirjastoista kautta maan, joten käy ihmeessä tutustumassa siihen etukäteen!

P.S. Arvonta käynnissä 26.7.2019-5.8.2019 Sarin Arkin Facebook-sivulla, Instagram-tilillä pupu.tati sekä LinkedInissä. Sieltä kun etsit Kanikirjan kuvalla varustetun postauksen ja käyt kommentoimassa, mistä kaniaiheesta haluat tietää lisää, olet mukana arvonnassa 🙂

Voit kasvattaa voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla vaikka kaikkiin postauksiin ja useamman kerran.

P.P.S. FB, IG ja LI eivät ole osallisina arvontaan.

 

 

Mainokset

Tiesitkö tätä? – 10 faktaa kanin hampaista

Moikka! Kanin kuuluu syödä suurin piirtein itsensä kokoinen keko päivässä heinää. Sitä ei pysty tekemään heiluvilla tai muutoin huonossa jamassa olevilla hampailla. Jos hampaat eivät ole kunnossa, ei vatsakaan voi toimia kunnolla. Ja jos vatsa ei toimi kunnolla, on koko kanin terveys vaakalaudalla. Siksi tänään aiheena kanin hampaat 🙂

Kanilla on terävät ja talttamaiset hampaat, koska ne on luotu hienontamaan heiniä ja ruohoa. Kanin suu on myös niin kapea, että kattavaa hammastutkimusta ei voi tehdä ilman nukutusta. Ensiksi piikkejä muodostuu yleensä poskihampaisiin eikä etuhampaisiin.

Hampaita voi yrittää tiirailla, kun kani haukottelee. Muuten suuhun ei pääse katsomaan ilman otoskooppia. Haukottelu tosin kestää vain hetken eikä yleensä tapahdu suoraan nenäsi edessä, joten sitä ei kannata pitää ainoana tutkimiskeinona 🙂

Kun piikkejä on nähtävissä, on limakalvovaurioita todennäköisesti ehtinyt jo muodostua. Alaposkihampaat hankaavat kieltä, kun taas yläposkihampaat poskia rikki. Jos kani lakkaa syömästä heinää, hammaspiikit ovat siihen yleensä syynä. Kukapa sitä haluaisikaan syödä, jos joka puraisu sattuu.

Tässä muutama hammasfakta, ole hyvä:

  1. Kani ei ole jyrsijä: lue aiemmasta postauksesta, miten kani eroaa jyrsijöistä
  2. Kanin hampaat kasvavat jatkuvasti: hampaat ovat avojuuriset, etuhampaat kasvavat 2-3 mm viikossa, poskihampaat noin 3 mm kuukaudessa.
  3. Etuhampaiden vieressä on pieni lovi, mistä on kätevä ruutata varovaisesti nestemäistä lääkettä tarpeen vaatiessa. Ellei siis kani suostu lipittämään sitä itse.
  4. Kanin hampaiden kuuluu olla valkoiset. Koska etuhampaiden etupuolella on kova kiillekerros, ne kuluvat siitä hitaammin ja pysyvät näin terävinä.
  5. Aikuisella kanilla on 28 hammasta. Maitohampaita on 16 ja ne lähtevät joko juuri ennen syntymää tai heti sen jälkeen.
  6. Kova leipä ja oksat eivät kuluta tarpeeksi hampaita vaan sen tekee parhaiten tuikitavallinen heinä.
  7. Jos et osaa vielä lukea kania kovin hyvin, pääset varmasti läheiseen kontaktiin näiden talttahampaiden kanssa. Jotta ei tarvitse ihailla kanin purentaa omasta kädestä, lue käsittelyvinkkejä aiemmasta postauksesta 🙂
  8. Lyttykuonoisilla roduilla (leijonanharjas, kääpiöluppa, hermeliini) on muita rotuja enemmän hammasvaivoja. Ai miksi? Koska hammasjuurilla ei ole tarpeeksi tilaa kasvaa. Synnynnäinen alapurenta aiheuttaa myös ikävyyksiä.
  9. Kanin hampaat ovat kuin jäävuori. Ikenistä ulos työntyvät osat ovat vain jäävuoren huippu. Juuret voivat yltää aina kyynelkanaviin saakka tai jopa leukaluun läpi. Silmävuoto voi kanilla tarkoittaa silmätulehdusten lisäksi hammasongelmia.
  10. Hammaspiikit ovat yleinen ongelma kaneilla. Ne kertovat huonosta heinänsyönnistä tai ovat mahdollisesti perinnöllisiä.

Viimeinen kohta kaipaa vähän avausta. Hammaspiikkejä voi siis tulla, jos kanin suvussa on hammasongelmia tai tyyppi saa vääränlaista ravintoa. Vääränlainen ravinto on kaikkea muuta kuin heinää. Kanin pitäisi saada ruokavaliostaan 80 % heinää.

Heinä ei ymmärrettävästi maistu, jos kani on ensin täyttänyt vatsansa energiapitoisilla herkuilla. Tästä syystä kupissa ei pidetä ruokaa 24/7. Oikeastaan kanilla ei kannata pitää ruokakuppia ollenkaan vaan ruuan ripotteleminen pitkin lattiaa ja piilottaminen esimerkiksi peittomyttyjen väliin toimii samalla virikkeenä.

15% kanin ravinnosta pitäisi olla erilaisia tuoreruokia ja vain 5 % pellettiä (ei siis siemenseosta). Näillä eväillä hampaiden pitäisi pysyä kunnossa eikä suolistokaan piiputa. Jos eivät pysy eli kani ei silti syö heinää ja on jo kokeiltu eri heinälaatuja, silloin suositan marssimaan eläinlääkärin vastaanotolle.

Kuten totesin aiemmin, kanin hampaista ei yleensä päällepäin näe, että niissä olisi mitään vikaa. Kuolaaminen mainitaan monissa oppaissa yhtenä hammasongelmien oireena, mutta en ole siihen hammasvaivaisilla kaneilla kertaakaan törmännyt. Oppikirjan mukaisten oireiden puuttuminen ei siis automaattisesti tarkoita, etteikö kanillasi olisi hammasvaivoja.

Vain kaneista tietävä eläinlääkäri voi varmaksi sanoa, onko kanillasi hammasvikaa. Hampaita lyhennetään tarvittaessa hammasporalla, hammasleikkureilla ja -viiloilla. Hampaat hiotaan lyhyemmiksi ja kani on toimenpiteen ajan nukutettuna. Todennäköisesti saatte myös kipulääkettä mukaan.

Etuhampaiden poistoleikkaus

Joskus etuhampaat päätetään poistaa kokonaan. Silloin on tärkeää käydä hammasspesialistilla, jotta saadaan kaikki juurenpalaset pois. Muuten hampaat kasvavat takaisin. Parhaita tuloksia saavutetaan nuorilla kaneilla.

Etuhampaaton kani pystyy kyllä syömään heinää, pellettiä ja tiettyjä tuoreruokia. Oksia ja kokonaisia kovia tuoreruokia (juurekset, omenat, parsakaali jne.) sen sijaan ei.

Osa kaneista syö mielellään raasteita, mutta niitä voi olla hankala poimia huulten ja kielen avulla. Pieniksi paloiksi leikatut tuoreherkut saattavat mennä paremmin alas.

Koska kani käyttää etuhampaita turkkinsa puhdistamiseen, etuhampaiden poisto vaikuttaa myös turkin kuntoon. Kampaile ahkerasti kanin turkkia, mutta parhaan avun se saa varmasti lajitoverilta 🙂

Huom! Kanin hampaita ei saisi lyhentää itse, koska leikkaaminen voi pahentaa purentavikaa ja tulehduttaa hammasjuuren. Lisäksi muita hampaita kuin etuhampaita ei ole mahdollista käsitellä ilman nukutusta.

P.S. Käytin lähteinäni Pilvi Lassilan toimittamaa Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia: Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö -opasta sekä Molly Vargan uudistamaa kakkospainosta teoksesta Textbook of Rabbit Medicine. Artikkelikuva croisy/Pixabay.

 

Ikääntyvän kanin hoito – niin myötä kuin vastakarvassa

Heissan! Monelle tulee yllätyksenä, että kani voi elää yli 10-vuotiaaksi. Kääpiökanit ovat yleensä melko pitkäikäisiä, ainakin oikein hoidettuina. Oikea hoito käsittää kaikkea terveellisestä ruokavaliosta, leikkuutukseen, vapaaseen liikuntaan ja lajitoveriin.

Suuret rodut ovat lyhytikäisempiä, joten vanhuuden merkkejä alkaa näkyä aiemmin. Näitä merkkejä voivat olla lisääntynyt nukkuminen, huonontunut näkö ja kuulo sekä vessalaatikon sijainnista erehtyminen.

Artikkelikuvassa ylhäällä Tupuna-rouva ja kuvien välissä on noin seitsemän vuotta aikaa 🙂 Alhaalla Miss Poppana ja kuvien välillä myös jokunen vuosi aikaa.

Painonlasku

Seniorikaneilla lihasmassa vähenee samalla tavalla kuin ihmisilläkin, ja meno hidastuu. Tämän voi huomata kania käsitellessä, ellei tapana ole punnita kania säännöllisin väliajoin.

Muutama kymmenen grammaa kuukausien välisenä aikana on vielä ihan ok, mutta jos painosta lähtee satoja grammoja lyhyellä aikavälillä, on aihetta huoleen. Kani kannattaa viedä kaneista tietävälle eläinlääkärille mahdollisimman pian. Etenkin leikkaamattomilla naarailla syynä laihtumiseen voi olla syöpä.

Syöpää ei yleensä huomaa laihtumisesta ennen kuin on liian myöhäistä, koska se tapahtuu vähitellen ja kani voi syödä hyvällä ruokahalulla. Kun kanin näkee joka päivä, pieniä muutoksia on vaikea havaita.

Laihtuminen ei aina tarkoita syöpäsairauksia vaan kaneilla voi olla mitä tahansa muitakin sairauksia. Ne ovat mestareita piilottamaan oireensa ja kipunsa meiltä ihmisiltä ja muilta eläimiltä. Kun sairauden merkkejä jo näkyy, niihin tulee reagoida nopeasti.

Tassunpohjatulehdus

On tärkeää tarkkailla tassunpohjia, koska kanin iho on kuin paperia.

Kun luiden ympärillä ei konkreettisesti ole enää yhtä paljon lihaa ja vielä karvapeitekin ohenee, tämä voi aiheuttaa tulehdusta tassuissa. Tassunpohjatulehdusta voi tosin tulla myös liikalihaville, häkeissä istuville tai selkäsairaille kaneille.

Pienet vaaleanpunaiset läiskät kanin kantapäissä löytyy lähes jokaiselta sisäkanilta. Kova lattia, oli se sitten mitä tahansa materiaalia, ei vain ole luotu kanien herkkiä tassuja varten. Tassujen kuuluisi kaivautua maahan, ja sitä kautta vähentää tassunpohjiin kohdistuvaa painetta.

Luonnonvaraiset kanit liikkuvat enemmän kuin monet lemmikkikanit. Sisätiloissa on melko mahdotonta tarjota tarpeeksi tilaa ja muutenkin sopivat puitteet kanin aamu- ja iltahämärissä tapahtuville riemuralleille. Siksi lemmikkikani kököttää enemmän paikallaan, mikä taas on pahaksi tassuille.

Jos tassuihin kehittyy tulehdusta, aiemmin pieni vaaleanpunainen läiskä leviää isommaksi karvattomaksi alueeksi ja tulee ärtsymmän punaiseksi. Kani saattaa varoa tassujaan esimerkiksi nostelemalla niitä ja loikkimalla eri tavalla. Tassuja todennäköisesti myös lipitellään enemmän.

Tassunpohjatulehdus vaatii aina hoitoa eikä usein yksi lääke edes riitä. Betadine, Fucidin, antibiootti suun kautta sekä kipulääkitys ovat olleet meillä käytössä.

Hoitamaton tulehdus on aina riski kanin terveydelle ja voi johtaa jopa kuolemaan. Etenkin tassujen kautta, kun ne ovat niin kovalla kulutuksella ja joutuvat tämän tästä tekemisiin pissan ja papanoiden kanssa.

Kun nämä kaikki aiemmin luetellut seikat ottaa huomioon, kuivikkeiden ja muiden alusten puhtaus ja pehmeys nousevat arvoon arvaamattomaan. Siitä pääsemmekin vessalaatikkojuttuihin.

Vessalaatikko – missä se nyt olikaan?

Vanhemmiten kaneille voi sattua vahinkoja. En tarkoita nyt mitään pientä merkkailua vaan isoja pissoja, joita saattaa tulla vahingossa muuallekin kuin vessalaatikkoon.

Mielenosoituspissoja tulee yleensä välittömästi, kun kani tuntee olonsa uhatuksi. Esimerkiksi vieraiden ihmisten tai eläinten hajun ja äänien vuoksi. Myös uudet hajusteet voivat laukaista merkkailutarpeen.

Jos mitään muutoksia ei ole ollut ja kani pissaa toistuvasti väärään paikkaan, kyseessä voi olla tietysti jokin eläinlääkärin hoitoa vaativa sairaus, tai muistin heikkenemisestä johtuva erehtyminen. Ehkä myös kyvyttömyyttä pidättää virtsaa.

leijonanharjas ikääntyvän kanin hoito
Tupuna-rouvalla oli muhkea leijonanharjas. Ja myös lyttykuonoisille kaneille tyypillinen krooninen silmävaiva.

Tupuna-leijonanharjas eleli ainakin 10-vuotiaaksi enkä muista, että erehtymisiä olisi kovin paljon ollut. Sen sijaan Poppana-hermeliinille niitä on kyllä tullut. Poppiksella on selkäsairaus, jonka vuoksi poistin vessalaatikosta osan laidasta, jotta vessaan ei tarvitse loikata.

Tämän jälkeen Poppana on tehnyt pissoja myös muualle kuin vessalaatikkoon. Lähes päivittäin saa vaihtaa laatikon edessä olevat peitot ja joskus myös muita alusia. Joskus syödessä saattaa se virtsa vähän karata enkä osaa sanoa, johtuuko se nimenomaan muistihäiriöstä.

Seniorit saattavat siis pissata vääriin paikkoihin, mutta se heille anteeksi annettakoon. Sattuuhan näitä erehdyksiä ja onneksi kaiken voi pestä 🙂 Niin myötä- kuin vastakarvassa, vai mitä? ❤

Pehmeät aluset ja kuivikkeet

Kanin vanhetessa pehmeillä ja puhtailla alusilla on entistä suurempi merkitys. Jos kani on luisevampi, iho voi ärtyä herkästi. Siksi en suosittele senioreille kuivikkeeksi teräviä kulmia sisältäviä laatuja. Monet tavallisesti käytetyt kuivikkeet sisältävät kaiken kukkuraksi mäntyä, mikä voi olla muutenkin haitallista terveydelle.

Kun kani saa olla asunnossa vapaana 24/7, vessalaatikossa ei oleskella koko päivää tai yötä. Silti jättäisin kutterit ja puupelletit kauppaan. Paperipelletti tai haapahake taitavat olla parempi vaihtoehto ja niidenkin päälle voi vielä ripotella heinää.

Meillä ei ole kanien häkeissä luukkuja ollenkaan, joten kutsun häkkejä vessalaatikoiksi. Siivoan vessalaatikot joka aamu ja tarpeen tullen annan pohjille etikkakäsittelyn. Myös pissatut aluset vaihdan joka aamu puhtaisiin.

Tykkään kierrellä kirppareilla, joten hankin sieltä vauvoille tarkoitettuja peittoja ja makuupusseja. Ovathan nämä karvaiset kaverit osa perhettä, eikö niin? 🙂 Tuon kotiin siis omille vauvoilleni sopivia alusia, jotka on myös helppo pestä koneessa.

Poppanalla on alusia sekä vessalaatikon edessä että sohvapöydän alla. Sohvan altakin löytyy pehmikettä. Rouvalla on myös leikkitunneli, jonka alle olen laittanut ison tyynyn. Otin täytettä vähän pois, jotta tunneli pysyy sen päällä.

Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla Poppanalle VetBediä, josko voisin käyttää niitä vessalaatikossa. VetBed on lemmikeille tarkoitettu imukykyinen karva-alusta, jonka voi pestä koneessa. Onko sulla kokemuksia VetBedin käytöstä? 🙂

Huonontunut näkö

Kaneillakin voi esiintyä ikänäköä, minkä saattaa huomata siitä, että loikkiminen on erilaista kuin ennen. Kani voi hypätä matolta toiselle suurella loikalla, vaikka välimatkaa olisi vain pari senttiä.

Silmissä voi näkyä samentumista. Silmät kannattaa tarkistuttaa eläinlääkärillä, koska hoitoa vaativia silmäsairauksia esiintyy myös kaneilla.

Kehnosti näkevä kani voi pelästyä entistä herkemmin. Kanihan voi nukkua myös silmät auki, joten ei kannata lähestyä kania ainakaan silitysmielessä ilman rauhallista juttelua.

Myös ympäristön turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota – ei teräviä kulmia tai liukkaita lattioita. Tassunpitävät matot kulkureittien varrella auttavat vanhempaakin kania loikkimaan ympäriinsä. Jos tulee muutto tai sisustat kotia uudelleen, anna kanille aikaa opetella uudet kulkureitit.

Mene istumaan lattialle ja näytä, mistä voi kulkea. Tutunhajuiset tekstiilit ja esimerkiksi pellettien ripottelu pitkin lattiaa voivat auttaa. Lajitoveritkin yleensä jelppaavat kavereita sen verran, että muuttuneen ympäristön pohjapiirrustus alkaa muodostua kanin muistiin.

Vaikka pohjapiirrustus olisi valmiina, kani voi silti törmätä esimerkiksi ihmisten jalkoihin. Kannattaa katsella alaspäin kävellessään, ettei tule vahingossa talloneeksi kanin tassuja.

Leijonanharjaksilta ja muilta tavallista karvaisemmilta kaneilta voi parturoida silmien edestä tukkaa, jotta näkeminen helpottuu.

Muita vaivoja

Kanin vastustuskyky voi olla kovilla. Stressi aiheuttaa esimerkiksi sydänsairauksia ja akuutteja vatsavaivoja. Loiset, sienet ja kaikenlaiset bakteerit väijyvät vanhenevaa kania. Kannattaa siis välttää muutoksia ja pitää tiettyjä rutiineja kanin elämässä.

Kremppaa voi tulla jos minkälaista, joten on hyvä reagoida nopeasti ja viedä kani tarvittaessa eläinlääkäriin. Mieluummin liian herkästi kuin että jää odottelemaan, jos jokin vaiva menisi itsestään ohi.

Lajitovereiden seura auttaa aina, jos kanit siis tulevat toimeen keskenään. Kumppanin menetys on kova paikka, joten seniorille kannattaa mahdollisuuksien mukaan etsiä uusia lajitovereita.

Vanhemman kanin voi olla helpompi hyväksyä nuoria tulokkaita kuin saman ikäisiä kavereita. Kahden uuden kanin adoptoiminen kerralla saattaa toimia. Kannattaa punnita hyviä ja huonoja puolia, ja toimia sitten sen mukaan – kanilleen parhaalla tavalla 🙂

P.S. Kaniroduissa on suurta hajontaa, sillä 6-vuotias kääpiökani on vielä keski-iässä, kun taas sen ikäinen jättirotuinen kani on jo seniori. Jos haluat lukea lisää kaninhoidosta, Kanikirja: opas kanien maailmaan on sua varten 🙂