Kanin karvat – mitä niistä voi tehdä?

Aina kun kaneilla on kamala karvanlähtö (eli siis melkein aina), alan miettiä, mitä siitä voisi tehdä. Papanoita olen heitellyt välillä lannoitteeksi huonekasveille, suosittelen kokeilemaan! Ne kannattaa muuten painaa kunnolla multaan eikä jättää pinnalle.

Kun on papanoita tallessa, miksipä ei keräisi myös kaneista harjattua karvaa talteen? Näin aloin tänä vuonna tehdä. Keräsin myös Poppanan karvaa talteen Tuhton ja Ruusan karvan lisäksi, autuaan tietämättömänä siitä, että huovutusprosessin aikaan rakasta Poppista ei enää ole ❤

En ole kummoinen käsityöläinen, joten onneksi sain tätä postausta varten haastatella Taina Sinkkosta, joka on opiskellut muinaistekniikan artesaaniksi Mynämäellä, ja toimii myös yrittäjänä. Tainan voi löytää keskiaikamarkkinoilta ja hänen yrityksensä on CrystalHouse Kristallitalo.

Alla kysymyksiäni, joihin Taina vastasi sähköpostitse.

Miten villaa säilytetään ennen kuin sitä on tarpeeksi?

Säilytän kuidut paperipusseissa. Jokaisessa pussissa lukee, mitä se sisältää sekä päivämäärä. Kaikki tilaustyöt säilön samoin, mutta jokaisen asiakkaan pussin säilytän omassa muoviboksissaan, jonka pesen ja desinfioin.

Paperi on hengittävää ja olen todennut sen hyväksi säilytysmuodoksi, koska muovipussissa kuitu, varsinkin hieno kaninkarva, sähköistyy helposti ja tekee työskentelystä haasteellisen.

Pussit eivät maksa paljoa ja sen voi tehdä myös sanomalehdestä. Sanomalehden painomuste ei myöskään kutsu koiperhosia luokseen ja paperipussilla on hitusen sama taika. Raaka villa on koiperhosten unelmapaikka.

Luonnonmukaisia kointorjujia ovat esimerkiksi laventeli sekä pietaryrtti. Pakastan villan, jonka alkuperästä en ole varma. Näin kutsumattomat vieraat kuolevat. Pakastusaika on muutamasta päivästä viikkoon.

Pääsääntöisesti vain hyvä villa kannattaa kehrätä ja lajittelussa pitäisi huomata, jos joukossa on jotain, mitä siellä ei kuuluisi olla.

Kaninkarva on todella lämmintä, joten siitä voi kutoa ihan mitä vain. Kovaa kulutusta kannattaa kuitenkin välttää eli en ehkä sukkia tekisi.

Paljonko karvaa pitää olla kasassa?

Alle 50 grammaa ei kannata lähteä kehräämään. Karstaamisessa on kuitenkin oma työnsä. Suosittelen keräämään villaa vaikka 100-200 grammaa ja kehräämään pidempää lankaa.

Käykö lyhytkarvaisenkin kanin villa?

Minkä tahansa kanin villasta voi tehdä lankaa, kunhan karva on ”tervettä” ja riittävän pitkää. Ihan kaikessa langan valmistuksessa kuidun pituudella on merkitys. Pidempi kuitu on parempaa. Karkea peitinkarva ei ole kaikista parasta.

Kaninkarva on sähköistä eli sitä karstataan varoen eikä esimerkiksi ulkona tuulessa. Kuidun pituus käsin kehrättäessä saisi olla 2,5 cm tai pidempi. Mitä pidempi kuitu on, sitä paremmin se saa kierrettä itseensä kehrättäessä. Näin kuidut tarttuvat toisiinsa ja saadaan lankaa.

Aloittelijan kannattanee aloittaa pidemmästä kuidusta, ja kun tekniikka on hallussa, ottaa sitä lyhyempää mukaan. Huovutuksessa käy lyhytkuituisempikin villa. Huovuttamalla saa valmistettua vaikka mitä.

Langan valmistusvaiheet

Kun villa on keritty, se pitää lajitella. Pylly- ja vatsakarvat laitetaan huovutuskasaan. Paras villa tulee selästä ja osin kyljistä. Villa karstataan ennen kehräystä. Toki voi kehrätä suoraankin.

Karstaamisella avataan villatapulit, ja kuidut siirtyvät eri kohtiin, jottei leikkuukohtaa näe eikä tunne valmiissa langassa. Karstaaminen asettaa kuidut yhdensuuntaiseksi, jolloin kehrääminen on helppoa. Sileän langan tae on kaunis ilmava hahtuva.

Tämän jälkeen otetaan rukki tai värttinä ja aletaan kehräämään hahtuvasta lankaa. Kehräämisen jälkeen annan langan aina levätä vähintään vuorokauden, joskus menee viikkokin ennen kuin kertaan, ja kertaamisen jälkeen sitten vyyhditetään.

Laitan vyyhtiin noin neljä pasmalankaa, jolla langat pysyvät pesun jälkeen paikoillaan. Pesen lähes poikkeuksetta langan vasta kehräämisen jälkeen. Pesen langat aina viileällä vedellä. Villasta en halua sen luonnollista lanoliinia poistaa vaan ainoastaan lian langasta.

Ensimmäiseen pesuveteen laitan hieman hajustamatonta luontoystävällistä pesuainetta (ei mäntysuopaa), joka soveltuu villan pesuun. Ensimmäinen pesu on se, jolla lanka on tarkoitus kastaa läpikotaisin, ja siksi veden pintajännitettä poistamaan tarvitaan hitusen pesuainetta.

Annan lankojen olla noin 10 minuuttia vedessä. Vaihdan veden uuteen veteen ja jatkan näin niin kauan, että vesi on kirkasta. Noin 10 kertaa keskimäärin. Kaninvilla ei todennäköisesti tarvitse yhtä monta pesua.

Pesen yleensä useamman vyyhdin kerrallaan. Lanka kuivataan, kun se on puhdasta. Tämän jälkeen se vyyhditetään uudelleen tai keritään kerälle. Vyyhtien kannattaa antaa kuivua kunnolla sekä pöyhiä niitä välillä, jottei lankaan jää vettä, joka aloittaa homeprosessin. Kehräämisestä langaksi kuluu aikaa tällä menetelmällä noin viikosta puoleentoista.

kaninkarva neulahuovutus
Neulahuovutusta kaninkarvoista.

Huovutus

Tähän kappaleeseen loppuivat Tainan vastaukset ja koska en omista ruukkia, päätin langan kehräämisen sijaan tehdä pienen huovutustyön 🙂 Sydämenmuotoinen magneetti jääkaapinoveen, jossa on sekaisin Poppanan, Tuhton ja Ruusan karvoja.

Olen vegaani, joten välttelen villan ostamista, mutta tämä vakaumus ei ole este sille, että yrittäisin väkertää jotain omien eläinten pudottamista karvoista tai esimerkiksi sulista. Tosin peippojen sulista voisi tulla melko pieni unisieppari, jos sellaista lähtisi väsäämään 😉

Harjasin kaneja karvanlähdön aikaan ja laitoin villat pieneen paperipussiin. Kun en heti käyttänyt villaa, laitoin pussin pakkaseen. Kun karvaa oli kasassa tarpeeksi, yritin pariinkin otteeseen huovuttaa villaa lämpöisen veden ja mäntysuovan avulla. Hankasin ja rullasin kuplamuovin avulla, koska niin monet hakutuloksista käskivät tehdä. Tuloksetta. Tai no, sain klönttejä aikaiseksi (artikkelikuvassa). Että miten niin huovutus on helppoa..?

Kun märkähuovutus ei ottanut onnistuakseen, yritin vielä karstata villaa. Ei ollut siitäkään apua. Sen jälkeen ostin kolme eripaksuista huovutusneulaa. Ohuin meni katki, paksuin ei läpäissyt karvaklönttejä. Ostamastani mustasta alusesta irtoili pieniä palasia huovutustyöhön.

Monia tunteja myöhemmin mulla oli siis vähän sydäntä muistuttava huovutustyö, joka ei oikein pysy kasassa. Kastoin sen vielä lämpöiseen veteen ja muotoilin vähän. Huovutuksen kuivuttua laitoin kuumaliiman lämpenemään. Liimasin magneetin sydämen taakse. En osaa sanoa, kauanko liimaus pysyy…

Opin virheistäni sen, että märkähuovutus ei välttämättä onnistu eikä kaninkarvaa tarvitse karstata. Jos neulahuovutus kiinnostaa, älä yritä märkähuovutusta ensin. Fiksuna likkana käytin kaiken säästetyn kaninkarvan heti, ja koska Miss Poppanaa ei enää ole, en halunnut kerätä uuttakaan satsia.

Jos aiot neulahuovuttaa, hanki paksu huovutusneula ja alustaksi patjaa muistuttava palanen. Ehkä mahdollisimman samanvärinen kuin karvakin, jos siitä irtoaa huovutustyöhön palasia. Kokeile ensin pienellä määrällä kaninkarvaa, jos tuntuu siltä, että huovutus ei ole sunkaan juttu 😀

Parempaa onnea ensi kerralla, vai miten se nyt meni?

kaninkarvoista huovutettu magneetti
”Valmis” kaninkarvoista huovutettu magneetti jääkaapinovessa, muiden kanijuttujen joukossa.

 

 

 

 

Mainokset

Puputädin synttärit ja Kanikirja-arvonta

Moikka moi! Perustin yritykseni, Sarin Arkin, 4 vuotta sitten. Tällä viikolla on siis 4-vuotissynttärit. Sen kunniaksi järjestän Kanikirja-arvonnan, johon voit osallistua Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä. Linkit ja tarkemmat osallistumisohjeet artikkelin lopussa 🙂

Parannat voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla monta kertaa ja vaikka kaikkiin näihin kolmeen kanavaan.

Kuka on Puputäti?

Vaikka Puputätiä minusta leivottiin jo ennen yrityksen perustamista, voi Puputätiäkin sanoa nyt 4-vuotiaaksi 🙂 Harmikseni olen hävittänyt Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen muilta aktiiveilta vuosia sitten saamani voittonauhan, jossa luki ”Vuoden Puputyttö” 😀 Mistä he arvasivatkaan?

Jos et vielä tätä tiedä, nimeni on Sari Mäyränpää ja tykkään kaneista. Minulla on ollut kaneja vähintään kaksi vuodesta 2007. Ihan ensimmäinen kani, Iines, tuli perheeseen 1990-luvulla. Iines kuitenkin päätyi isäni työkaverille, jolla oli muitakin kaneja.

Tämän adoption takana oli se tavallinen tarina eli kas kummaa, kun kani ei viihtynyt pienten lasten perheessä, jossa sitä pidettiin häkissä ja vapaana vain muutamana tuntina päivässä… Jos sitäkään. Kumma kyllä, Iines ei myöskään tykännyt silittelystä tai sylittelystä. Silloin tätä kummasteltiin, mutta nyt tiedän, että Iines oli täysin normaali kani. Eikä hänellä ressukalla ollut edes lajitoveria meillä :/ Anteeksi Iines!

Nykyisin olen valveutuneempi, mitä en tosin ollut vielä vuonna 2007. Silloin Roope-collie oli juuri lähtenyt paremmille juusto-apajille leukemian vuoksi, ja olin muuttanut omilleni oltuani kieliharjoittelussa Coloradossa.

Yliopisto-opiskelijana (ja kerrostaloasujana) ajattelin, että kani voisi olla täydellinen lemmikki. Niinpä löysin Tupunan ja Puputin paikallisen löytötarhan kotisivuilta. Linkki vie Boondock’sin sivuille, joilta voi joskus löytyä se sunkin tuleva perheenjäsen 🙂

Opiskeluaikana löysin Tampereen yliopiston ilmoitustaululta Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen mainoksen ja liityin pian sen jälkeen toimintaan mukaan. Lahjoitin kirppistavaraa, liityin jäseneksi ja tilapäiskodiksi, aloin käydä kokouksissa ja tarjouduin vapaaehtoiseksi mm. eläinkoordinaattorihommiin.

Koirille ja kissoille oli siihen aikaan omat koordinaattorit, mutta koirakoordinaattori hoiti koirien lisäksi myös kaikki muut lemmikit. Hän halusi keskittyä vain koiriin, joten mun vastuulle tuli sitten kaikki muut kuin kissat ja koirat. Kuten vuosien aikana kävi selväksi, se tarkoitti lähinnä kaneja.

puputati
Puputäti poseeraa Kanikirjansa kanssa.

Kaniasiaa eteenpäin

Eläinkoordinaattoriaika avasi silmiä melko tehokkaasti. Myös omien kanien kanssa vietetty aika tarjosi ahaa-elämyksiä. Mitä enemmän otin kaneista selvää, sitä vakuuttuneempi olin, että nämä pitkäkorvat tarvitsevat jonkun puhumaan heidän puolestaan.

Yhdistyksessä se tarkoitti leikkautusohjelman puffaamista ja jatkuvaa vääntämistä siitä, mitä kanien kannattaa syödä. Myös vapaanapito oli yleinen epäkohta, jota sai perustella usein.

Olen aina tykännyt kirjoittaa. Ala-asteella ja osittain vielä yläasteellakin kirjoitin äidinkielen tunneilla fiktiivisiä tarinoita, mutta yliopistoaikana kirjoittamisesta tuli vähän pakkopullaa. Oli luentopäiväkirjoja ja tietysti sekä kandin että maisterin tutkielmat. Plääh! Niiden jäljiltä kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa.

Yhdistyshommissa pääsin uudestaan kirjoittamisen makuun, kun aihe oli niin lähellä sydäntä. Kirjoitin mielipidejuttuja esimerkiksi Pesun Tamperelaisen blogiin ja toimin tiedottajana. Laadin myös eläinten hoito-ohjeita, joita sitten jaettiin sekä tilapäiskodeille että lemmikkejä adoptoiville.

Etsin kovasti kaneista tietoa, mutta törmäsin jatkuvasti siihen, että sitä ei ollut suomeksi saatavilla. Kaupoista ja kirjastoista löytyi muutaman vuoden vanhoja opuksia, mitkä oli jo koluttu moneen kertaan. Lisäksi kohderyhmä oli omaa tarvetta ajatellen melko nuorta. Tieto saattoi olla osin pahoin vanhentunutta.

Kanikirja: opas kanien maailmaan

Kun nykyaikaista kanitietoa ei ollut tarpeeksi saatavilla ja olin itse nähnyt, kuinka huutava pula sellaiselle oli, päätin tehdä asialle jotain. Sain päähäni alkaa itse kirjoittaa kanien hoito-opasta.

Aluksi kirjoitustyö eteni hitaasti, mutta niinhän ne alut yleensä ovat – hankalia siis. Huomasin ilokseni, että tekstiä syntyi paljon helpommin kuin pro gradu -tutkielmaan. Aihekin oli mieluinen ja kovin tuttu.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä kirjasta paksua mielipidekirjoitusta vaan jakaa mahdollisimman neutraalisti ja monipuolisesti tietoa kaneista. Pelkkien lähdemateriaalien kokoaminen ilman omia kokemuksia olisi kuitenkin tylsää luettavaa eikä siinä näin ollen olisi tarpeeksi uutta.

Siksi höystin Kanikirjaa omilla kanikokemuksilla, joita olen vuosien saatossa kartuttanut. Pyörää ei enää tarvitse jokaisen kaninomistajan keksiä uudestaan, kun sen infon voi nyt saada valmiista oppaasta.

Kaniharrastajien lisäksi Kanikirjaa on matkannut myös eläinlääkäreille ja eläinklinikoilla työskenteleville hoitajille.

David Aldertonin oppaat olivat joskus nuorempana itselläni kovassa käytössä, mutta nykyään internetistä löytyy vaikka mitä ohjeita. Ongelmana on kuitenkin ohjeiden luotettavuus. Kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Mistä tiedät, voiko tekstiin luottaa? Aika on ajanut myös Aldertonin neuvojen ohi eikä minulla enää edes ole hänen kirjojaan.

Kanikirjan tärkeimpinä lähdemateriaaleina käytin Molly Vargan uudistamaa ”Textbook of Rabbit Medicinen” kakkospainosta, Rabbiting On -lehtien eläinlääkäreiden kirjoittamia artikkeleita sekä Pilvi Lassilan toimittamaa ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia”.

Kirjasta löytyy tietoa esimerkiksi kanien käyttäytymiseen, lisääntymiseen, ruokintaan, käsittelyyn sekä sairauksiin liittyen. Sain onnekseni kaneista tietävän eläinlääkärin tarkistamaan tekstiä ennen kuin se meni painoon. Minulla oli myös muita esilukijoita, joilta sain arvokasta palautetta. Kiitos! ❤

Tämä reilu 130 sivun tietopaketti voi olla sun, kun käyt osallistumassa arvontaan 🙂

Jos arpaonni ei suosi, Kanikirjan saa omakseen meilaamalla osoitteeseen sarin.arkki@gmail.com ja kertomalla, montako kirjaa haluat ostaa.

Hinta, joka sisältää postituksen, on 23,30e. Lähetän maksutiedot ja kun maksu näkyy tilillä (tai esität maksusta kuitin), Kanikirja matkaa sun luoksesi postitse. Saa toki myös hakea Tampereen Olkahisista, jolloin säästää postimaksun 3,50e.

Kanikirjoja löytyy myös kirjastoista kautta maan, joten käy ihmeessä tutustumassa siihen etukäteen!

P.S. Arvonta käynnissä 26.7.2019-5.8.2019 Sarin Arkin Facebook-sivulla, Instagram-tilillä pupu.tati sekä LinkedInissä. Sieltä kun etsit Kanikirjan kuvalla varustetun postauksen ja käyt kommentoimassa, mistä kaniaiheesta haluat tietää lisää, olet mukana arvonnassa 🙂

Voit kasvattaa voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla vaikka kaikkiin postauksiin ja useamman kerran.

P.P.S. FB, IG ja LI eivät ole osallisina arvontaan.

 

 

Kaniaiheinen askartelu

Moikka moi! Välillä haluan tehdä jotain omilla käsilläni ja keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Näin Suomen Lemmikkikanit ry:n joulukalenterissa kanipurnukat, joita halusin kokeilla itse.

Postaukseen oli linkattu myös Vanessa Beatyn tekemät lasipurkit. Kärpässienet ovat kivannäköisiä ja ajattelin, että niihin voisi yhdistää pääsiäismunaleluja. Kuten käyttämäni Zootropolis-hahmo Judy Hopps (ks. alin kuva).

Kanipurnukat

  • liimapyssy
  • lasipurkkeja kansineen
  • kanihahmoja
  • maalia
  • pensseli
  • alusta
  • kivaa narua purkkien ympärille
  • sakset

Etsin kirppareilta pieniä kanihahmoja ja löysinkin Väiskin ja Nalle Puhista tutun Kanin. Suolakurkku- tai muu säilykepurnukka käy hyvin tähän tarkoitukseen, mutta halusin myös korkeamman lasipurkin. Sellainen löytyi onneksi halvalla kirpputorilta.

kaniaskartelu

Kun purkit on pesty ja kuivattu, on aika ottaa hahmot esiin ja liimata keskelle kantta. Kun liima on kuivunut, kannet voi maalata. Tässä vaiheessa otin alustan esiin ja irrotin kannet purkeista. Käytin valkoista kalkkimaalia, koska se sopii sisustukseen ja on ainakin etiketin mukaan myrkytöntä.

bugsbunny

Maalasin ensin yhden kerroksen ja annoin kuivua. Hahmoissa oli paljon eri värejä, joten maalasin kannet vielä toiseen kertaan, että tuli peittävämpi lopputulos. Maalasin kannet vain ulkopuolelta, jotta sisälle purkkiin ei joudu ylimääräistä.

Kannattaa valita mahdollisimman myrkytön vaihtoehto maaleista, jos aiot säilöä ruokaa purkkiin. Pienemmässä purkissa on puuroriisiä ja korkeammassa spagettia. Lopuksi leikkasin ja sidoin sopivat narut purkkien ympärille.

Huom! Kansia ei voi pestä, koska maali lähtee pois.

Kanitalot/pupulyhdyt

  • pilttipurkkeja tai muita pieniä lasipurkkeja (kansia ei tarvita)
  • foliota
  • liimapyssy
  • itsestään kuivuvaa askartelusavea
  • maaleja
  • pensseleitä
  • puikkoja ja veitsi, jolla leikkaat savea ja teet ikkunat
  • alusta
  • led-tuikkuja

Aluksi pesin purkit ja irroitin niistä kannet. Rypistelin foliosta sopivat hatut purkkien päälle. Kun hatut olivat valmiit, liimasin ne purkkien pohjaan kiinni. Kaikki lasi ei välttämättä kestä suurta lämpötilaeroa, joten ole varovainen kuuman liiman kanssa.

sienitalo
Pupulyhdyn tykötarpeita

Ostamani askartelusavi oli melko pehmeää, joten en tarvinnut kaulinta. Leikkasin veitsellä savesta sopivia paloja ja muotoilin niistä ensin hatun folion päälle ja sitten seinät purkin ympärille.

Kastoin pumpulipuikkoja veteen ja liimasin sillä tavalla reunat yhteen. Tähän on varmasti saatavilla omia työvälineitä, mutta paremman puutteessa käytin topsipuikkoja. Kaavin yhdestä puikosta veitsellä pumpulin pois ja kaiversin pumpulittomalla päällä ikkunat ja oven purkkeihin.

Lopuksi muovailin pienet savupiiput katoille ja tein rappuset. Hinkutin pumpulipuikolla ja vedellä ikkunoista loputkin savet. Sitten ei muuta kuin kuivumaan. Savipakkauksessa lukee, että jos haluaa nopeuttaa kuivumista, askartelut voi laittaa esimerkiksi patterin viereen. Itse en näin tehnyt vaan annoin kuivua reilun vuorokauden.

smurffitalo askartelu
Sain näköjään vaikutteita Smurffeista…

Seuraavana aamuna huomasin, että savi oli lasin päältä halkeillut aika iloisesti. Folion päällä savi näyttää hyvältä, mutta lasin päällä oli paljon halkeamia. Ohut ja paksu kerros savea olivat halkeilleet ihan yhtä paljon.

Ei muuta kuin liimapyssy taas esiin ja liimaa halkeamiin. Sen jälkeen savi pysyi purkeissa kiinni ja aloitin maalauksen.

pupu_diy
Vähän punaista, valkoista ja harmaata maalia.

Ensin maalasin alaosat harmaiksi, sitten hatut punaisiksi. Kun maalit olivat kuivuneet, maalasin valkoisella ikkunoiden ja ovien karmit. Sen jälkeen töpöttelin hattuihin pilkut, jotka vaativat vielä toisen kerroksen.

sienituikut
Kaksi erikokoista pensseliä ja yksi katkennut suti…

Maalauksen valmistuttua liimasin Judy Hoppsin kynnykselle seisomaan ja toiseen kärpässienen, kun ei toista kanihahmoa ollut. Hinkuttelin myös ikkunat veteenkastetulla topsipuikolla puhtaaksi ylimenneistä maaleista. Sitten enää led-tuikut sisään ja valmista tuli! Näyttää kivalta omassa tai vaikka lahjansaajan hyllyssä 🙂

kaniaiheinen_askartelu