Kani saa poikasia – mitä tehdä?

Heippa! Jos et ole ihan varma kanien sukupuolesta, saattaa olla, että perheenlisäystä on tulossa. Etenkin jos osa kaneista on leikkaamattomia.

Kokosin alle lisääntymistietoa kanin tiineyden, synnytyksen ja orpopoikasten hoitovinkkien lisäksi 🙂

Nämä ohjeet on suunnattu ensisijaisesti vahinko- ja orpopoikasten hoitoa ajatellen, sillä vastuullisessa kasvatustyössä on monia muitakin seikkoja, mitä pitää ottaa huomioon. Esimerkiksi tietynvärisiä kaneja ei voi astuttaa keskenään ilman poikasten megakoolonriskiä.

Mistä tietää, onko kani tiineenä?

Kaneilla ei ole juoksuja, kuten koirilla, mutta on ajanjaksoja, jolloin naaraat ovat hyvinkin vastaanottavaisia. Merkkinä tästä ovat normaalia punaisemmat ja turvonneet sukupuolielimet.

Kevät ja kesä ovat lisääntymisaikaa, mutta myös ravinto, valonmäärä, lämpötila ja muiden kanien läsnäolo vaikuttavat lisääntymisvalmiuteen.

Jos esimerkiksi toinen kani astuu naarasta (olkoon astuva kani naaras tai uros) tai se haistaa leikkaamattoman uroksen, se alkaa tuottaa hormonia, minkä vuoksi munarakkuloita alkaa kehittyä. Munarakkulat tuottavat estrogeenia noin 12-14 päivän ajan. Tänä aikana naaras voi tulla tiineeksi.

Jos 14 päivän aikana naaras ei tule tiineeksi, uusia munarakkuloita alkaa muodostua taas neljän päivän päästä.

Ultralla näkee tiineyden 8 vuorokauden jälkeen, röntgenkuvilla 11 päivän jälkeen. Palpoimalla eli varovasti käsin painelemalla eläinlääkäri voi todeta tiineyden 10-12 päivän jälkeen. Maitorauhaset kehittyvät tiineyden loppupuolella.

Valeraskaus kestää yleensä reilut kaksi viikkoa, kun taas tiineys yleensä pisimmillään 32 vuorokautta. Valeraskaudesta voi tosin tulla pitkäänkin kestävä kierre. Muun muassa siksi suositellaan myös naaraiden leikkauttamista.

Kaniemo synnyttää yleensä yöaikaan ja synnytystä edeltää karvan nyhtäminen sekä pesän tekeminen. Jos pesä on tehty, tarkkaile sitä harhailevien poikasten varalta. Jos pesä on tehty, mutta poikasia ei kuulu ja naaras voi muuten hyvin, kyse on todennäköisesti valeraskaudesta.

Keskenmenot

Jos olot eivät ole suotuisat, kaninaaras voi aiheuttaa itselleen keskenmenon, jolloin sikiö imeytyy takaisin elimistöön. Millaiset sitten ovat suotuisat olot? Ravintoa pitää olla tarpeeksi ja ympäristön mahdollisimman rauhallinen.

Etenkin ensisynnyttäjillä voi tulla ongelmia tiineyden kanssa. Sikiöt eivät välttämättä kehity normaalisti ja ne voivat syntyä etuajassa. Tiedän naaraskanin, joka oli tiineenä omistajan tietämättä ja synnytti epämuodostuneen poikasen.

Poikanen ei muistuttanut kania vaan oli kananpalan näköinen. Lisäksi naaras yritti syödä sen. Toinen poikanen abortoitiin steriloinnin yhteydessä. Sekään ei ollut normaalisti kehittynyt.

Jos kaniemo stressaa, se voi tosiaan syödä poikasensa tai ainakin vahingoittaa niitä.

Ongelmia synnytyksessä

Synnytyksessä voi tulla ongelmia, jolloin tarvitaan eläinlääkärin apua. Jos poikasista vaikka yksi on epämuodostunut, se voi jäädä kiinni synnytysteihin, jolloin juuttuneen poikasen lisäksi sekä emo että muut poikaset ovat vaarassa.

Olen ollut mukana tällaisessa synnytyksessä. Yksi poikasista oli liian suuri ja oli jäänyt jumiin niin, että poikasesta osa roikkui ulkona. Naarasta lääkittiin ja lopulta poikaset saatiin ulos. Yksikään poikasista ei selvinnyt hengissä.

Yleensä synnytys kestää puolisen tuntia, mutta joskus poikasten välillä voi olla tunteja ja harvoin jopa päiviä.

Luonnossa kani synnyttää onkaloissa, joissa poikaset pysyvät lämpiminä pesässä. Kaniemojen ei ole tarvinnut kanniskella poikasia takaisin pesään. Siksi kotikanikaan ei kanniskele itse poikasia takaisin pesään.

Jos poikasia löytyy pesän ulkopuolelta, palauta ne kiireesti takaisin pesään.

Mistä tietää onko kaikki hyvin?

Parasta, mitä voi nyt tehdä kanien eteen, on antaa niiden olla mahdollisimman rauhallisessa ympäristössä.

Esimerkiksi olohuone, jossa ramppaa oman perheen lisäksi vieraita, ei ole rauhallinen ympäristö. Stressaantunut kaniemo voi syödä tai vahingoittaa muuten poikasiaan, joten kannattaa antaa kanien olla rauhassa.

Poikasia ei ole tarpeen käsitellä, mutta pesän voi tarkistaa kerran päivässä, jos epäilee, että emo ei hoida poikuetta. Jos poikaset tuntuvat lämpöisiltä, ne nukkuvat eivätkä ole ryppyisiä, niillä on todennäköisesti kaikki hyvin.

Ryppyiset poikaset tarkoittavat nälkiintyneitä ja kuivuneita poikasia. Jostain syystä ne eivät saa tarpeeksi ravintoa. Mikäli muita potentiaalisia kaniemoja ei ole lähettyvillä, pitää yrittää ruokkia poikasia itse.

Orpopoikaset ja käsiruokinta

Jos lähistöllä asuu muita kaniemoja, orpopoikaset kannattaa viedä sinne. Paras onnistumisprosentti tulee yleensä yhdistämällä vanhempia poikasia nuorempaan poikueeseen. Orpopoikaset kannattaa asettaa pesän alimmaisiksi ja nostaa emon omat poikaset pinon päälle.

Jos kaniemo hoitaa poikasiaan, ei ole mitään syytä ruokkia niitä käsin. Jos poikaset ovat jääneet orvoiksi tai jos ne ovat ryppyisiä, niitä voi ruokkia itse.

Kaninpoikasten ruokinta on haasteellista, sillä kaneille ei ole olemassa maidonkorviketta. Yleensä käytetään kissojen maidonkorviketta, mutta siinä on liikaa hiilihydraatteja ja liian vähän kaloreita. Kaninmaidossa on noin 14 % proteiinia, 11 % rasvaa ja 2 % hiilihydraattia.

Poikasia ruokitaan, kun ne ovat rauhattomia, tai kahdesta kolmeen kertaan päivässä. Tätä useammin ei kaniemokaan poikasia ruokkisi.

Terve poikanen imee itse maitoa pipetistä. Jos joudut ruuttaamaan maitoa poikasen suuhun, siinä on vaarana aspiroiminen eli sitä voi joutua keuhkoihin. Poikanen voi tukehtua tai sille voi tulla keuhkokuume.

Poikaset juovat 2-30 ml maitoa kerrallaan. Valmista jokainen maitosatsi erikseen ja vain vähän ennen ruokintaa. Neulottomien ruiskujen, pipettien ja muiden ruokintavälineiden tulee olla steriilejä.

Emon maidossa on rasvaa, jota kehittyvien poikasten suolisto kipeästi tarvitsee. Maidonkorvikkeilla syötetyt poikaset eivät saa tätä mikrobisuojaa ja ovat siksi alttiimpia tulehduksille.

Poikasten pitää pysyä koko ajan lämpiminä. Ruokintaa varten ne voi laittaa selälleen. Kaniemo ei pese poikastensa peppua ja alavatsaa ruokinnan jälkeen, joten sitä ei ole tarpeen tehdä ihmisenkään.

Jos olet ehtinyt tehdä näin aiemmin, ei hätää! Se ei ole haitallista. Muut eläinlajit tekevät näin, jotta poikasilta tulisi virtsaa ja ulostetta.

Parin viikon jälkeen poikasille voi tarjota terveiden aikuisten kanien umpisuolipapanoita, jos niitä on saatavilla. Noin 17 vuorokauden jälkeen aletaan syödä myös kiinteää ruokaa.

Lisääntymiseen liittyvää nippelitietoa:

  • poikueen koko on yleensä 2-8
  • syntymäpaino 40-100g
  • emo ruokkii poikasia vain pari kertaa päivässä (noin 2-5 min ajan)
  • silmät aukeavat 7 vrk iässä
  • vieroitus 4-6 viikkoa
  • luovutusikä noin 12 viikkoa
  • sukukypsyys joko 4-5 kk iässä (kääpiörodut), 5-8 kk iässä (suuremmat rodut) tai kun kani on saavuttanut 70-75 % aikuisen kanin koosta
  • kivekset laskeutuvat 10-12 viikon iässä
  • urokset voi kastroida heti kivesten laskeuduttua (vaikutus alkaa vasta 4-6 viikon jälkeen kastroinnista eli sitä ennen uros voi vielä saattaa leikkaamattomia naaraita tiineeksi)
  • naaraat voi steriloida 6 kk eteenpäin
  • poikueita ei ole hyvä teettää alle 5 kk tai yli 3 vuoden ikäisillä naarailla
  • naaras voi tulla uudestaan tiineeksi heti synnytyksen jälkeen, joten kannattaa erottaa uroskani tiineyden aikana naaraasta

P.S. Lähteenä käytin Molly Vargan toimittamaa kakkospainosta teoksesta Textbook of rabbit medicine 🙂 Lisätietoa on myös Kanikirjassa (sivuilla 27-33).

P.P.S. Poikasajan positiivisia kokemuksia ja laadukasta ravintoa ei voi kylliksi painottaa. Ne voivat vaikuttaa kaniin koko sen elämän ajan. Että ei mitään paineita 😉

Pähkinänkuoressa: Pidä kaneja vapaana, tarjoa niille virikkeitä ja anna niiden olla sisarusten ja emon kanssa mahdollisimman kauan. Toki sukupuolet pitää erottaa toisistaan ennen kuin urosten kivekset laskeutuvat. Hyvälaatuinen heinä on pääruokaa. Pidä siemenseokset ja jyvät pannassa, suosi laadukkaita pellettejä. Hedelmien ja esimerkiksi porkkanan sijaan tarjoile erilaisia yrttejä ja vihanneksia. Leikkauta kanit ajoissa.

Mainokset

Kanin hajurauhaset

Heippa! Kanit erittävät feromoneja eli kemiallisia viestejä monien eri rauhasten avulla. Ihmiset eivät näitä viestejä yleensä haista tai näe, paitsi tietysti papanan ja pissan muodossa. Rauhasia on leuan, silmien, ulkoisten sukupuolielinten, peräpään, nivusten ja naarailla nisien alueella.

Leukarauhaset

Moni on varmasti nähnyt kanin hieromassa leukaansa joka paikkaan. Sieltä löytyy rauhaset, joiden hajua kani haluaa hieroa esimerkiksi huonekaluihin merkatakseen reviiriään. Paljon kivempi tapa kuin pissaaminen ja papanointi, eikös? 🙂

Kanimaailman pomot leukovat muita enemmän. Leuan hieromisella kerrotaan muille kaneille omasta sosiaalisesta asemasta sekä pönkitetään sitä ja kohotetaan itsetuntoa. Leikkaamattomat kanit viestittävät leuallaan myös paritteluhalukkuudesta.

Silmissä sijaitsevat rauhaset

Kanin silmissä on sekä kyynelrauhaset että Harderin rauhaset. Niiden avulla viestitään todennäköisesti sosiaalisesta arvoasteikosta, sillä ne ovat suuremmat dominoivilla kaneilla.

Feromonien lisäksi rauhaset erittävät rasvaa, minkä vuoksi kanin ei tarvitse räpytellä silmiään yhtä useasti kuin ihmisten. Voisihan se peto hyökätä juuri sillä hetkellä, kun räpäytät silmiäsi, eikös?

kanin hajurauhaset
Kaneilla on hajurauhasia myös peräpäässä.

Ulkoisten sukupuolielinten rauhaset

Näiden rauhasten sijainti on nimensä mukainen ja niitä on sekä naarailla että uroksilla. Naarailla näiden uskotaan erittävän virtsaan feromoneja, joilla viestitään lisääntymiskyvystä. Myös uroksilla viesti on todennäköisesti samankaltainen.

Nivusten rauhaset

Anaalirauhasten lisäksi kanilla on rauhaspari myös nivusissa. Niiden avulla kanit tunnistavat toisensa.

Sekä uroksilla että naarailla on sukupuoliaukon kummallakin puolella ihopoimut, jotka muistuttavat pieniä taskuja. Niihin voi kerääntyä tummaa mönjää.

Ihopoimuihin kerääntyy toisilla enemmän tavaraa ja joskus ne voivat tulehtua. Jos tuntuu, että nivusista tulee pahaa hajua, niitä voi tsekkailla varovasti kynsienleikkuun yhteydessä.

Jos poimuissa näkyy paljon tavaraa, sitä voi varovasti kaivaa esimerkiksi haaleaan veteen kastetulla pumpulipuikolla. Kanin iho on muutenkin tosi ohutta, joten kannattaa olla helläkätinen. Otsalampusta saattaa olla apua.

Yleensä mönjällä on melko ikävä tuoksu, joten sitä ei kannata pelästyä. Jos tuntuu, että ihopoimut ovat ärtyneet, kannattaa kania käydä näyttämässä eläinlääkärillä.

Ylipainoiset ja selkävaivaiset kanit eivät välttämättä pysty putsaamaan itseään kunnolla. Silloin rauhasiinkin voi jäädä enemmän mönjää ja kani voi tarvita apua saadakseen rauhaset siisteiksi.

Kukaan kani ei tykkää, kun sörkit sen nivusia, joten terveen kanin ihopoimuja ei ole mitään syytä puhdistaa säännöllisesti. Se vain stressaa kania turhaan. Kannattaa mieluummin pohtia, miksi kani ei pysty puhdistamaan itseään kunnolla.

Onko ruokavalio kunnossa? Kanin pääruokaa on heinä. Pellettiä kääpiökokoinen kani ei tarvitse kuin noin ruokalusikallisen päivässä ja siihen erilaisia tuoreruokia päälle sen mukaan, mitä kanin vatsa kestää.

Tuoreruuissa hedelmät ja muut sokeripitoiset ruuat ovat vain yksittäisiä herkkuja, joita annetaan harvoin ja vähän kerrallaan. Niiden sijaan kannattaa tarjota erilaisia yrttejä ja kesällä paljon luonnonkasveja.

Pystyykö kani liikkumaan kunnolla? Käynti eläinlääkärillä kannattaa, jos näyttää siltä, että kani on kankea. Selkärangassa voi olla ongelmia, joiden vuoksi kani ei pysty putsaamaan itseään.

Maitorauhaset

Naaraiden lisäksi myös kaniuroksilla voi olla nisät. Ainoastaan naaraat erittävät nisistä feromonia, jotka vaikuttavat poikasten käyttäytymiseen. Nämä maitorauhasten feromonit välittävät oppimiseen ja pelkotiloihin vaikuttavia viestejä.

Koirilla vastaavaa feromonia on syntetisoitu ja valmistetta käytetään alentamaan stressiä. Tällainen valmiste olisi kaneillekin tarpeen esimerkiksi uudenvuoden paukuttelujen ja eläinlääkärikäyntien yhteydessä.

P.S. Jos haluat lukea lisää kanien rauhasista, käytin lähteinä Guen Bradburyn Behavioural problems in rabbits: a clinical approach ja Molly Vargan toimittamaa kakkospainosta teoksesta Textbook of rabbit medicine 🙂

Esittelyssä kanien hoito-oppaat

Heissulivei! Kanien hoito-oppaita on moneen junaan ja tässä postauksessa esittelen muutamat teokset, joita itse olen lukenut.

Kanit ovat monilta osin väärinymmärrettyjä, mikä voi johtaa moneen ongelmaan ja lopulta jopa kodinvaihtamiseen tai lopettamiseen. Siksi oppaisiin kannattaa tutustua, vaikka tuntuisi, että tietää jo tarpeeksi 🙂

Molly Varga: Textbook of Rabbit Medicine

Aloitetaan kaniraamatusta. ”Textbook of Rabbit Medicine” on Molly Vargan päivittämä kakkospainos. Ensimmäinen painos on kaniguru Frances Harcourt-Brownin käsialaa, mutta se on loppuunmyyty.

Miinuspuolia ovat korkea hinta ja vaikealukuisuus. Sairauksista esimerkiksi spondyloosista olisin kaivannut enemmän tietoa muutaman maininnan sijaan.

Kirja on tarkoitettu eläinlääkäreille ja hoitohenkilökunnalle, mutta soveltuu mainiosti myös omistajille ja muille kaniharrastajille. Se on todella kattava opus, sivuja on melkein 500. Sivuista 3-103 (rabbit basic science -osio) on varmaankin eniten hyötyä omistajille.

Pilvi Lassila (toim.): Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia: Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö

Toinen opas, mitä odotin todella paljon, on Pilvi Lassilan toimittama ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia: Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö”. Se julkaistiin vuonna 2017.

Kritiikkiä kirja saa korkeahkosta hinnasta ja siitä, että kaneista saisi olla laajempi osio. Kaneista puhutaan sivuilla 17-49, lukuun ottamatta muutamia sairauksia, joista kerrotaan jyrsijöiden osioissa.

Opas on hoitohenkilökunnalle suunnattu, kuten jo nimestä voi päätellä, mutta soveltuu myös kaikille kanien kanssa tekemisissä oleville. Hienoa saada painettua tietoa suomalaisiltakin eläinlääkäreiltä! Sitä saisi vain olla enemmänkin saatavilla.

Monesti kaikki uudet julkaisut tehdään eläinlääkärilehdissä, joita on tavallisen tallaajan vaikea päästä lukemaan. Ainakaan omalle budjetille se ei ole ollut mahdollista. Silloin tieto jää omistajien ja monen muun ulottumattomiin.

Lucile Moore: Rabbit Nutrition and Nutritional Healing

Kolmas opas, jonka tilasin Kanikirjaani kirjoittaessa, oli Lucile Mooren ”Rabbit Nutrition and Nutritional Healing”. Tämä kakkospainos on julkaistu vuonna 2013. Siinä on erilaisia kaavioita ja kuvia. Sisällys on mustavalkoinen.

Alkusanoissa Moore ihmettelee, miksi kanin ruokavalion pitäisi muistuttaa mahdollisimman paljon villikanien ruokavaliota, kun on olemassa erilaisia kanipopulaatiota eikä niiden kaikkien terveydentilaa ole tutkittu. Hänen mukaansa villikanit syövät yleensä nuorta ruohoa, mikä taas on ihan eri asia kuin se kuiva heinä, jota kotikanit saavat.

Totta, sillä nuorta ruohoa ei ole mahdollista Suomessa tarjota ympäri vuoden, kun maata peittää tätä kirjoittaessakin paksu lumikerros.

Saccharomyces cerevisiae on kirjoitettu väärin yhdellä sivulla ja pakko tunnustaa, että siitä se meinasi jäädä väärin myös omaan kirjaani. Tietysti muistiinpanot oli tehty juuri siitä sivusta 😀 Se on samalla myös kirjan huono puoli: kannattaa aina lukea loppuun saakka, ettei tule vääriä ohjeita. Teos ei ole kovin helppolukuinen muutenkaan.

Kirjassa on paljon tietoa erilaisten ruokien ravintosisällöistä. Sivulla 64 on resepti, jonka mukaan tuunasin oman kanikeksiohjeeni. Löysin tätä kautta myös kurpitsansiemenet.

Kirjan parasta antia ovat ehkä eri ruokasuositukset eli mitä antaa esimerkiksi ylipainoiselle tai liian laihalle kanille ja mitä kannattaa tarjota senioreille tai nuorille kaneille.

kanin hoito-ohjeet
Kanien hoito-oppaita moneen lähtöön.

Monika Wegler: Kääpiörotuiset kanit

Tämä on selkeästi nuoremmalle väelle suunnattu. Paljon kuvia ja vähän tekstiä. Sen käy pupuista kiinnostunut aikuinen läpi alle tunnissa. Sisältää paljon vinkkejä sekä on erittäin helppolukuinen.

Huonoja puolia? Monissa kuvissa kanit ovat poikasia, mikä voi olla uusille kaninomistajille harhaanjohtavaa. Poikasvaihe kestää vain hetken, kun taas kääpiökani yleensä elää sen päälle 10 vuotta.

Hoito ja terveys -osio kaipaisi päivitystä. Melko pintapuolinen raapaisu, vaikkakin käypä teos 🙂

Anne McBride: Kääpiökanit

Perusteos, jonka lapsikin voi nopeasti käydä läpi. Kirjan koko on tästä opasvalikoimasta pienin. Valkoinen hermeliinivauva kannessa voi vedota ostajiin.

Kirjassa annetaan muutamia omituisia ohjeita, mm. kannustetaan laittamaan kani muovilaatikkoon häkin siivouksen ajaksi. Kun siivoan oman eläinperheen vessalaatikoita, en laita tilalle mitään vaan kanit pystyvät odottamaan sen aikaa ja tekevät asiansa, kun lootissa on taas puhtaat pahnat 🙂

Kritiikkinä myös häkittäminen ja se, että siemenseos oli mainittu yhtenä sopivista ruuista.

Suomen Lemmikkikanit ry: Kaninomistajan opas

Vuonna 2015 julkaistu kirja on napakka tietopaketti. Siinä on paljon kuvia, vaikkakin ne ovat melko pieniä. Opas on hyvä alku kaikille kaninomistajille, ja näkökulma tuleekin jo kirjan nimestä esiin.

Miinusta kirja saa sisuksen taitosta ja parista trancing-kuvasta. Kania ei pitäisi pitää selällään. Olisi mielenkiintoista myös tietää, keitä kirjan kirjoittajat ovat, sillä nimiä ei ole oppaassa mainittu.

Houkuttelevat kannet.

Arja Linnavuori: Lemmikkikanin ravinto ja terveys

Kirjan lukee nopeasti, mutta se ei ole yhtä helppolukuinen kuin aiemmin mainitut lyhyet kanioppaat. Linnavuori kirjoittaa häkeistä ja juomapulloista, joten kirjassa on osittain vanhentunutta tietoa.

”Turhautunut kani jyrsii huonekaluja.” Tämä voi olla totta, mutta kaneilla on henkilökohtaisia mieltymyksiä ja niiden kuuluukin nakertaa. Joidenkin mielestä huonekalut vaan maistuvat paremmilta kuin ulkoa tuodut oksat…

Paras lainaus lienee tämä: ”Kaikkiin ihmisen touhuihin kani osallistuu omistajansa ehdoilla ja joskus omaksi rasituksekseen.” Siinä on käypä ohjenuora, mitä voi soveltaa kotioloissa. Kania kannattaa aktivoida muulloin kuin keskellä päivää, koska silloin se normaalisti nukkuisi.

kanin käyttäytyminen
Kanikirja: opas kanien maailmaan

Kanikirja: opas kanien maailmaan

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä esittelen omani 🙂

Kanikirjassa ei ole yhtä paljon tekstiä kuin Vargan opuksessa, mutta se on kattavampi kuin aiemmin julkaistut suomenkieliset kanien hoito-oppaat, noin 130 sivua. Valotan kanien käyttäytymistä käytännön esimerkein ja esittelen myös sellaisia sairauksia, joita ei muissa oppaissa ole käsitelty lainkaan.

Yhdistin eläinlääke- ja käyttäytymistieteeseen tietotaidon, mitä olen kaneista vuosien varrella oppinut. Mulle oli tärkeää saada opas myös kirjastoihin kautta maan, jotta sinä voit halutessasi perehtyä siihen myös ilmaiseksi.

Kohdeyleisö on aikuisempaa, mutta teksti on jaoteltu niin että sitä pystyy hyvin nuorempikin pupufani lukemaan.

Kritiikkiä olen saanut kuvista, joita saisi olla enemmän. Niitä toki itsekin mielelläni olisin käyttänyt, mutta otin pankista lainaa kattaakseni kirjasta syntyvät kulut, joten kuvien määrä oli pidettävä kohtuullisena. Toivottavasti saan paikata tämän pienen puutteen toista painosta varten 🙂

Kirjoitin sellaisen oppaan, jonka olisin itse halunnut lukea, kun hankin ensimmäiset kanini. Lukuisia asioita olisin voinut tehdä paljon paremmin, jos vain olisin tiennyt, mistä mikin johtuu ja millaista hoitoa kani oikeasti tarvitsee.

Sun ei tarvi toistaa samoja virheitä vaan voit vaikka lainata kirjan kirjastosta. Tilaaminenkin on helppoa eikä tarvi heti maksaa. Vastailen myös mielelläni kysymyksiin ja otan vastaan kommentteja 🙂

P.S. Jotta postauksesta ei tule liian pitkä, piti jättää yksi opas ensi viikolle. Sitä ehdottomasti suosittelen pitkäkorvalukemistoksi eli kannattaa pysyä kuulolla!