Ikääntyvän kanin hoito – niin myötä kuin vastakarvassa

Heissan! Monelle tulee yllätyksenä, että kani voi elää yli 10-vuotiaaksi. Kääpiökanit ovat yleensä melko pitkäikäisiä, ainakin oikein hoidettuina. Oikea hoito käsittää kaikkea terveellisestä ruokavaliosta, leikkuutukseen, vapaaseen liikuntaan ja lajitoveriin.

Suuret rodut ovat lyhytikäisempiä, joten vanhuuden merkkejä alkaa näkyä aiemmin. Näitä merkkejä voivat olla lisääntynyt nukkuminen, huonontunut näkö ja kuulo sekä vessalaatikon sijainnista erehtyminen.

Artikkelikuvassa ylhäällä Tupuna-rouva ja kuvien välissä on noin seitsemän vuotta aikaa 🙂 Alhaalla Miss Poppana ja kuvien välillä myös jokunen vuosi aikaa.

Painonlasku

Seniorikaneilla lihasmassa vähenee samalla tavalla kuin ihmisilläkin, ja meno hidastuu. Tämän voi huomata kania käsitellessä, ellei tapana ole punnita kania säännöllisin väliajoin.

Muutama kymmenen grammaa kuukausien välisenä aikana on vielä ihan ok, mutta jos painosta lähtee satoja grammoja lyhyellä aikavälillä, on aihetta huoleen. Kani kannattaa viedä kaneista tietävälle eläinlääkärille mahdollisimman pian. Etenkin leikkaamattomilla naarailla syynä laihtumiseen voi olla syöpä.

Syöpää ei yleensä huomaa laihtumisesta ennen kuin on liian myöhäistä, koska se tapahtuu vähitellen ja kani voi syödä hyvällä ruokahalulla. Kun kanin näkee joka päivä, pieniä muutoksia on vaikea havaita.

Laihtuminen ei aina tarkoita syöpäsairauksia vaan kaneilla voi olla mitä tahansa muitakin sairauksia. Ne ovat mestareita piilottamaan oireensa ja kipunsa meiltä ihmisiltä ja muilta eläimiltä. Kun sairauden merkkejä jo näkyy, niihin tulee reagoida nopeasti.

Tassunpohjatulehdus

On tärkeää tarkkailla tassunpohjia, koska kanin iho on kuin paperia.

Kun luiden ympärillä ei konkreettisesti ole enää yhtä paljon lihaa ja vielä karvapeitekin ohenee, tämä voi aiheuttaa tulehdusta tassuissa. Tassunpohjatulehdusta voi tosin tulla myös liikalihaville, häkeissä istuville tai selkäsairaille kaneille.

Pienet vaaleanpunaiset läiskät kanin kantapäissä löytyy lähes jokaiselta sisäkanilta. Kova lattia, oli se sitten mitä tahansa materiaalia, ei vain ole luotu kanien herkkiä tassuja varten. Tassujen kuuluisi kaivautua maahan, ja sitä kautta vähentää tassunpohjiin kohdistuvaa painetta.

Luonnonvaraiset kanit liikkuvat enemmän kuin monet lemmikkikanit. Sisätiloissa on melko mahdotonta tarjota tarpeeksi tilaa ja muutenkin sopivat puitteet kanin aamu- ja iltahämärissä tapahtuville riemuralleille. Siksi lemmikkikani kököttää enemmän paikallaan, mikä taas on pahaksi tassuille.

Jos tassuihin kehittyy tulehdusta, aiemmin pieni vaaleanpunainen läiskä leviää isommaksi karvattomaksi alueeksi ja tulee ärtsymmän punaiseksi. Kani saattaa varoa tassujaan esimerkiksi nostelemalla niitä ja loikkimalla eri tavalla. Tassuja todennäköisesti myös lipitellään enemmän.

Tassunpohjatulehdus vaatii aina hoitoa eikä usein yksi lääke edes riitä. Betadine, Fucidin, antibiootti suun kautta sekä kipulääkitys ovat olleet meillä käytössä.

Hoitamaton tulehdus on aina riski kanin terveydelle ja voi johtaa jopa kuolemaan. Etenkin tassujen kautta, kun ne ovat niin kovalla kulutuksella ja joutuvat tämän tästä tekemisiin pissan ja papanoiden kanssa.

Kun nämä kaikki aiemmin luetellut seikat ottaa huomioon, kuivikkeiden ja muiden alusten puhtaus ja pehmeys nousevat arvoon arvaamattomaan. Siitä pääsemmekin vessalaatikkojuttuihin.

Vessalaatikko – missä se nyt olikaan?

Vanhemmiten kaneille voi sattua vahinkoja. En tarkoita nyt mitään pientä merkkailua vaan isoja pissoja, joita saattaa tulla vahingossa muuallekin kuin vessalaatikkoon.

Mielenosoituspissoja tulee yleensä välittömästi, kun kani tuntee olonsa uhatuksi. Esimerkiksi vieraiden ihmisten tai eläinten hajun ja äänien vuoksi. Myös uudet hajusteet voivat laukaista merkkailutarpeen.

Jos mitään muutoksia ei ole ollut ja kani pissaa toistuvasti väärään paikkaan, kyseessä voi olla tietysti jokin eläinlääkärin hoitoa vaativa sairaus, tai muistin heikkenemisestä johtuva erehtyminen. Ehkä myös kyvyttömyyttä pidättää virtsaa.

leijonanharjas ikääntyvän kanin hoito
Tupuna-rouvalla oli muhkea leijonanharjas. Ja myös lyttykuonoisille kaneille tyypillinen krooninen silmävaiva.

Tupuna-leijonanharjas eleli ainakin 10-vuotiaaksi enkä muista, että erehtymisiä olisi kovin paljon ollut. Sen sijaan Poppana-hermeliinille niitä on kyllä tullut. Poppiksella on selkäsairaus, jonka vuoksi poistin vessalaatikosta osan laidasta, jotta vessaan ei tarvitse loikata.

Tämän jälkeen Poppana on tehnyt pissoja myös muualle kuin vessalaatikkoon. Lähes päivittäin saa vaihtaa laatikon edessä olevat peitot ja joskus myös muita alusia. Joskus syödessä saattaa se virtsa vähän karata enkä osaa sanoa, johtuuko se nimenomaan muistihäiriöstä.

Seniorit saattavat siis pissata vääriin paikkoihin, mutta se heille anteeksi annettakoon. Sattuuhan näitä erehdyksiä ja onneksi kaiken voi pestä 🙂 Niin myötä- kuin vastakarvassa, vai mitä? ❤

Pehmeät aluset ja kuivikkeet

Kanin vanhetessa pehmeillä ja puhtailla alusilla on entistä suurempi merkitys. Jos kani on luisevampi, iho voi ärtyä herkästi. Siksi en suosittele senioreille kuivikkeeksi teräviä kulmia sisältäviä laatuja. Monet tavallisesti käytetyt kuivikkeet sisältävät kaiken kukkuraksi mäntyä, mikä voi olla muutenkin haitallista terveydelle.

Kun kani saa olla asunnossa vapaana 24/7, vessalaatikossa ei oleskella koko päivää tai yötä. Silti jättäisin kutterit ja puupelletit kauppaan. Paperipelletti tai haapahake taitavat olla parempi vaihtoehto ja niidenkin päälle voi vielä ripotella heinää.

Meillä ei ole kanien häkeissä luukkuja ollenkaan, joten kutsun häkkejä vessalaatikoiksi. Siivoan vessalaatikot joka aamu ja tarpeen tullen annan pohjille etikkakäsittelyn. Myös pissatut aluset vaihdan joka aamu puhtaisiin.

Tykkään kierrellä kirppareilla, joten hankin sieltä vauvoille tarkoitettuja peittoja ja makuupusseja. Ovathan nämä karvaiset kaverit osa perhettä, eikö niin? 🙂 Tuon kotiin siis omille vauvoilleni sopivia alusia, jotka on myös helppo pestä koneessa.

Poppanalla on alusia sekä vessalaatikon edessä että sohvapöydän alla. Sohvan altakin löytyy pehmikettä. Rouvalla on myös leikkitunneli, jonka alle olen laittanut ison tyynyn. Otin täytettä vähän pois, jotta tunneli pysyy sen päällä.

Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla Poppanalle VetBediä, josko voisin käyttää niitä vessalaatikossa. VetBed on lemmikeille tarkoitettu imukykyinen karva-alusta, jonka voi pestä koneessa. Onko sulla kokemuksia VetBedin käytöstä? 🙂

Huonontunut näkö

Kaneillakin voi esiintyä ikänäköä, minkä saattaa huomata siitä, että loikkiminen on erilaista kuin ennen. Kani voi hypätä matolta toiselle suurella loikalla, vaikka välimatkaa olisi vain pari senttiä.

Silmissä voi näkyä samentumista. Silmät kannattaa tarkistuttaa eläinlääkärillä, koska hoitoa vaativia silmäsairauksia esiintyy myös kaneilla.

Kehnosti näkevä kani voi pelästyä entistä herkemmin. Kanihan voi nukkua myös silmät auki, joten ei kannata lähestyä kania ainakaan silitysmielessä ilman rauhallista juttelua.

Myös ympäristön turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota – ei teräviä kulmia tai liukkaita lattioita. Tassunpitävät matot kulkureittien varrella auttavat vanhempaakin kania loikkimaan ympäriinsä. Jos tulee muutto tai sisustat kotia uudelleen, anna kanille aikaa opetella uudet kulkureitit.

Mene istumaan lattialle ja näytä, mistä voi kulkea. Tutunhajuiset tekstiilit ja esimerkiksi pellettien ripottelu pitkin lattiaa voivat auttaa. Lajitoveritkin yleensä jelppaavat kavereita sen verran, että muuttuneen ympäristön pohjapiirrustus alkaa muodostua kanin muistiin.

Vaikka pohjapiirrustus olisi valmiina, kani voi silti törmätä esimerkiksi ihmisten jalkoihin. Kannattaa katsella alaspäin kävellessään, ettei tule vahingossa talloneeksi kanin tassuja.

Leijonanharjaksilta ja muilta tavallista karvaisemmilta kaneilta voi parturoida silmien edestä tukkaa, jotta näkeminen helpottuu.

Muita vaivoja

Kanin vastustuskyky voi olla kovilla. Stressi aiheuttaa esimerkiksi sydänsairauksia ja akuutteja vatsavaivoja. Loiset, sienet ja kaikenlaiset bakteerit väijyvät vanhenevaa kania. Kannattaa siis välttää muutoksia ja pitää tiettyjä rutiineja kanin elämässä.

Kremppaa voi tulla jos minkälaista, joten on hyvä reagoida nopeasti ja viedä kani tarvittaessa eläinlääkäriin. Mieluummin liian herkästi kuin että jää odottelemaan, jos jokin vaiva menisi itsestään ohi.

Lajitovereiden seura auttaa aina, jos kanit siis tulevat toimeen keskenään. Kumppanin menetys on kova paikka, joten seniorille kannattaa mahdollisuuksien mukaan etsiä uusia lajitovereita.

Vanhemman kanin voi olla helpompi hyväksyä nuoria tulokkaita kuin saman ikäisiä kavereita. Kahden uuden kanin adoptoiminen kerralla saattaa toimia. Kannattaa punnita hyviä ja huonoja puolia, ja toimia sitten sen mukaan – kanilleen parhaalla tavalla 🙂

P.S. Kaniroduissa on suurta hajontaa, sillä 6-vuotias kääpiökani on vielä keski-iässä, kun taas sen ikäinen jättirotuinen kani on jo seniori. Jos haluat lukea lisää kaninhoidosta, Kanikirja: opas kanien maailmaan on sua varten 🙂

Mainokset

Korvat hörölle – asiaa kanien äänistä

Mainitsen varmaan jokaikisessä blogipostauksessa, että ”koska kani on saaliseläin, se tekee niin ja näin”. Pitää se siis nytkin mainita 😀 Saaliseläimen ei kannata näkyä eikä kuulua. Siksi on suojaväritys, mistä tietysti lemmikkikanien erilaiset väritykset eroavat paljonkin.

Luonnossa kanilla on tietyn värinen turkki ja se yrittää olla mahdollisimman hiljaa. Samalla pitkät korvat toimivat kuulottimina. Valmiina vastaanottamaan rasahduksia ja muita mahdollisia petoeläinten ääniä.

Kani syö ruokansa mahdollisimman nopeasti, jotta se pääsee maanalaisiin luolastoihin sulattelemaan ravintoaan. Kun puhutaan kanien kommunikoinnista, kyse on hienovaraisista eleistä – ei niinkään äänistä. Silti kanista lähtee ääntä.

Vaara vaanii

Takajalan tömistäminen on tuttu monelle. Sitä käytetään, kun esimerkiksi kuullaan jotain epäilyttävää ja siitä pitää ilmoittaa muille lähitienoon kaneille. Danger, danger!

Hampaiden narskuttamista on tietääkseni olemassa kolmea erilaista laatua. Vain yksi niistä osoittaa tyytyväisyyttä. Kani narskuttaa hampaitaan voimakkaasti, kun siihen sattuu. Hampaita saatetaan narskuttaa myös pelotteeksi tai tuntiessaan itsensä uhatuksi.

Jos kani makoilee pesäalueellaan (esimerkiksi lähellä ruokapaikkaa tai vessalaatikkoaan) ja lähestyt kania, se saattaa narskuttaa hampaita. Narskutus lakkaa, kun astut taaksepäin ja jätät kanin rauhaan.

Hienovaraisin narskutus kuuluu, kun kani tykkää jostakin. Esimerkiksi siitä, kun kumppani pesee naamaa. Ai että! Tai kun kani tarjoaa itsensä silitystä varten laittamalla leuan maahan ja silität kanin otsaa 🙂

Hiljaisesta narskutuksesta äänekkääseen huutoon – pahin kaikista kanin päästämistä äänistä on ehdottomasti kirkuminen. Sitä ei yleensä tehdä kuin välittömässä hengenhädässä.

Kirkuva kani on voinut joutua pedon kynsiin tai saada äkillisen sairauskohtauksen. Kannattaa suunnata eläinlääkärin vastaanotolle välittömästi, jos mitään selviä syitä pelästymiselle ei ole näköpiirissä.

Hengitysvaikeuksia

Kaneillakin on hengitysvaikeuksia ja osa kaneista kuorsaa. Se johtuu ahtaista hengitysteistä eikä siis ole normaalia. Kaikki lyhytkuonoiset kanit eivät kuorsaa, mutta en tiedä kuorsaavia kaneja, joilla ei ole lyhyttä kuonoa. Lyhytkuonoisia rotuja ovat esimerkiksi hermeliini, leijonanharjas ja kääpiöluppa.

Jos hengitys rohisee tai vinkuu, kanilla voi olla vakava tulehdustila päällä tai esimerkiksi sydämen vajaatoimintaa. Oikea osoite tässä tapauksessa on kaneista tietävän eläinlääkärin vastaanotto.

Äänekkään hengityksen lisäksi yskiminen voi viitata sydänvaivoihin. Olen myös kuullut tapauksista, joissa kanille on jouduttu soveltamaan vauvoille tarkoitettuja heimlichin ote -neuvoja. Ruuanpalaset voivat jäädä kurkkuun, etenkin jos kani hotkii ruokansa.

Aivastuksia voi tulla, jos kanin kyynelkanavat ovat tukkeutuneet tai heinänpala on joutunut väärään paikkaan. Korrenpalasia voi jäädä nenään jumiin ja se saisi kenet tahansa aivastelemaan. Kannattaa vilkaista nenää, jos aivastelu ei meinaa loppua. Huomioitavaa on kuitenkin, että jos nenä on tukossa, kani ei saa henkeä.

Umputusta, kurnutusta ja hikkaa

Vähemmän traagisia ääniä ovat umputus, kurnutus ja hikka. Hikasta tosin ei välttämättä tule ääntä lainkaan vaan kani nytkähtelee pienesti vähän aikaa.

Umputus johtuu hormonihuuruista tai muusta innostuksesta. Joskus tulevat herkkupalat saavat kanit umputtamaan eli pitämään ump ump -ääntä ja juoksemaan kahdeksikkoa jaloissa. Se ei kuitenkaan kestä kauaa.

Pitkäkestoisempaa umputus on, jos kania ei ole leikattu ja sillä hyrräävät hormonit. Suosittelen sekä naaraiden että urosten leikkauttamista. Umputtamisesta voi tulla tapa, jos leikkuutuksen kanssa odottelee monta vuotta.

Jatkuva umputus stressaa sekä kania että sen ympäristöä. Tilannetta voisi verrata ihmisen pakko-oireisiin. Aivan kuten jonkun on pakko tarkistaa kahvinkeittimet ja ovet miljoona kertaa tai muuten ei voi lähteä kotoa, kanin on pakko umputtaa sun jaloissa. Väsymiseen saakka.

Umputtamisesta päästään kurnuttamiseen. Tätä ääntä eivät kaikki kanit pidä.

Puputilla oli tapana kurnuttaa, jos lajitoveri Tupuna meinasi hypätä selkään nylkyttämään. Puputti alkoi kurnuttaa välillä myös, jos yritin ottaa neitiä kiinni esimerkiksi kynsienleikkuuta varten. Asuuko sulla kurnuttajia? 🙂

Kanista lähtee ääntä

Vaikka kani osaa äännellä, kaikista eniten ääntä lähtee elämisestä. Kani nakertaa, kolistelee, kaivaa, heittelee tavaroita ja ilorallittelee öisin niin että siihen voivat naapuritkin herätä.

Makuuhuone on siis täysin väärä paikka kanin vessalaatikolle/häkille. Saa olla melko hyvät unenlahjat (ja sellaiset kanit jotka eivät hypi tasoille/sängylle), jos meinaa saada nukutuksi 🙂

Voi olla vaikea uskoa, että kani on melko äänekäs lemmikki, kun se ei kuitenkaan päästä itse kovia ääniä. Se ei hauku tai hirnu. Niin vain ovat korvatulpat välillä tulleet tarpeeseen 😀 No, ainakin sua on nyt varoitettu…

P.S. Jos kaipaat fiidiisi kanikuvia, follaa instassa pupu.tatia!

Näin käsittelen kaniani rauhallisesti – 10 vinkkiä stressin vähentämiseksi

Moikka! Tällä kertaa aiheena on kanien rauhallinen käsitteleminen. Ei äkkiseltään tule montaakaan kania mieleen, jotka olisivat antaneet käsitellä itseään täysin ongelmitta. Toki minulla on eniten kokemusta eläinsuojelutapauksista, joten tämä vastaan tappeleva (tai kuollutta teeskentelevä) joukko saattaa olla yliedustettuna.

Voisi kuitenkin yleistää, että suuri osa kaneista ei pidä käsittelystä. Joko ollenkaan tai se aiheuttaa ainakin jonkinlaista stressiä. Sitä ei välttämättä päälle päin heti kanista näe. Ihminen saattaa käsittää väärin esimerkiksi kanin liikkumattomuuden.

Helposti käsiteltävä – vai onko?

”Se viihtyy hyvin sylissä” ja ”tykkää silityksistä” ei välttämättä pidä paikkaansa. Saaliseläin ei pidä nostelusta, koska sitä tekevät luonnossa vain petoeläimet. Edes kaniemo ei kanniskele poikasiaan. Poikaset syntyvät pesäluoliin, joista ne eivät pääse ryömimällä kovin pitkälle.

Kanin eleet ovat tosi hienovaraisia eikä pelkkä liikkumattomuus todista mitään. Tai no sen ehkä, että kani ei uskalla liikkua. Jähmettyminen on yksi selviytymiskeino, jota käytetään uhkaavissa tilanteissa.

Mistä tiedät, että kani jähmettyy kauhusta? Kani ei liiku, hengittää tiheään niin että nenän limakalvot näkyvät ja usein korvat ovat päätä myöden. Jos kani on todella kauhuissaan, se leikkii kokonaan kuollutta eikä reagoi. Äkkiseltään kun katsoo, kani siis näyttäisi ”viihtyvän” sylissä.

Case Hilja

Hilja-leijonanharjas oli tallikani, joka pelastettiin eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin ja sitä kautta uuteen kotiin (minulle). Käsittely oli aluksi haastavaa, koska Hilja panikoi eikä huolinut makupaloja. Kynsiä oli kuitenkin pakko lyhentää ja turkkia harjata.

Alussa Hilja meni niin lukkoon, että nostaessa kaatui kyljelleen eikä liikuttanut edes takatassuja. Sen verran Hiljan taustatiedoista olin selvillä, että tiesin panikoinnin johtuvan ihmiskosketuksen puutteesta.

Ihminen oli suunnilleen yhtä paha kuin kettu ja Hilja katsoi selviävänsä todennäköisimmin hengissä leikkimällä kuollutta. Kuukausien totuttelun jälkeen edistystä alkoi tulla ja Hilja huomasi, että kynsienleikkuustakin selviää paitsi hengissä, saa myös makupaloja 🙂

disgruntled bunny kanin harjaaminen
Tältä näyttävät aidot disgruntled bunnyt. Hilja etualalla. Ettäs kehtasitkin harjata ja vielä ottaa kuvan..

Kun kani tappelee vastaan

Jähmettyminen, pakeneminen ja viimeisimpinä hyökkääminen. Siinä kanin arsenaali taistelussa uhkaavia tilanteita vastaan. Jos pakeneminen ei auta ja kania toistuvasti jahdataan, aggressiivisuus alkaa melko varmasti nostaa päätään. Sitä on aikaavievää kitkeä, koska luottamusta ei saavuteta helposti uudelleen.

Ruusa tuli minulle nuorempana kuin Hilja, mutta myös Ruusalla on eläinsuojelutausta. Siitä en tosin tiedä juuri mitään. Ruusan keino selviytyä ihmisen käsistä on tarmokas sätkiminen. Ruusa ei pure (kuten Poppana), mutta raapii sitäkin enemmän.

Silti joka kuukausi on ne kynnet lyhennettävä. Ja irtokarvoja tarvittaessa harjailtava. Pahimman stressin aiheuttaa Ruusan saaminen kiinni. Neiti ei tod ole mikään sylikani… Vaikka tilaisuuden tullen hän saattaa kyllä itse pyörähtää sylissä – huomaamattaan 😀

Tuhto on sinänsä helppo tapaus, että hän loikkii kantokoppaan piiloon ja sitten voin nostaa tyypin koppineen päivineen vessaan. Vessassa teen siis Tuhton ja Ruusan mani-pedit.

Ruusaa ei niin vain yllätetä. Ruusa juoksee karkuun, minkä jaloistaa pääsee. Sitähän täällä on iloloikkien muodossa harjoiteltu monet kerrat 😀 Aina kun luulet saavasi Ruusan kiinni, hän onkin jo pujahtanut muualle. Helppo stressaantua sekä Ruusan että minun, kun ei myöskään makupaloilla houkuttelu auta.

Jos on lyhythihainen paita päällä, kun lyhentää Ruusan kynsiä, käsivarret näyttävät välillä siltä kuin asuttaisiin tiikeritaloudessa. No, ainakin vauvatiikeritaloudessa 🙂

Vaikka Ruusa pistää kovasti hanttiin, kyse on lähinnä pakenemisreaktiosta. Poppana menee nopeasti hyökkäämismodelle, johtuen aiemmasta elämästä. Ruusa taas sätkii, minkä kerkeää. Kanin takajaloissa on hirveästi voimaa, joka voi vahingoittaa myös kania itseään. On pakko päästää tarkoituksellisestikin irti välillä, jotta Ruusa ei loukkaa esimerkiksi selkäänsä.

Kani kerää jokaisesta kiinniottotilanteesta dataa, jonka perusteella käyttäytyy tietyllä tavalla myöhemmin. Siitä pidetään kiinni, mikä toimii. Ruusa on oppinut, että raivokkaalla potkimisella uhkaava hahmo päästää irti. Poppana on oppinut, että jos hän puree, saa olla vähän aikaa rauhassa. Tuhto taas on oppinut, että todennäköisimmin pääsee vähemmällä, kun pujahtaa vain äkkiä piiloon.

Ei kannata säikähtää näitä esimerkkejä, sillä kyse on rescuekaneista, joilla ei ollut elämän alkutaipaleella monia hyviä kokemuksia ihmisistä. Oikeastaan haluan rohkaista sinua adoptoimaan kaneja, koska näille ihanille tyypeille on erityisen tärkeää tarjota hyviä kokemuksia, jotka lopulta ajan myötä voittavat ne huonot kokemukset. Siihen vain menee vähän kauemmin aikaa 🙂

10 tapaa vähentää käsittelystä aiheutuvaa stressiä:

  1. Opeta kanille temppuja. Naksutinkoulutus voi olla kivaa puuhaa. Siitä on myös oikeasti hyötyä, jos kani pitää saada johonkin tiettyyn paikkaan. Kania voi opettaa menemään vaa’alle tai kantokoppaan.
  2. Jos vatsanalunen pitää tarkastaa, houkuttele kania seisomaan takajaloillaan pitämällä herkkua ylhäällä.
  3. Jos olet kasvattaja, teetä poikasia vain hyväluonteisilla vanhemmilla.
  4. Totuta kaninpoikaset käsittelyyn.
  5. Kani ei pidä halailusta tai nostelusta. Anna mieluummin kanin lähestyä sinua.
  6. Jos mahdollista, anna kanin päättää edes jostain. Esimerkiksi kynsiä leikatessa kani saa käydä välillä loikkimassa.
  7. Ole mahdollisimman rauhallinen. Kani aistii ihmisen hermostuneisuuden ja hermostuu itsekin.
  8. Kanikaveri eläinlääkärille mukaan.
  9. Tee kaikki mahdolliset toimenpiteet (kynsienleikkuu, eläinlääkärin tutkimus) lattialla. Pöydälle nostaminen aiheuttaa enemmän stressiä kuin lattiataso.
  10. Kiinnitä huomiota siihen, mitä silität ja milloin silität. Hyvä alue on kanin otsa. Myös korvien päältä voi silittää. Kyljet, tassut, tuntokarvat ja mahanalunen ovat ehdotonta danger zonea. Selkää koskee yleensä vain toinen kani alistamistarkoituksessa, joten sitäkään ei voi suositella. Jos kani tulee sua vastaan ja painaa päänsä maahan, hän kaipaa otsasilitystä 🙂

P.S. Bonarina vielä yhdestoista vinkki: kun kanilla on oikeanlainen ympäristö ja ruokavalio, todennäköisyys sairastumiselle on pienempi. Se jo itsessään vähentää stressiä, mutta myös mahdollisesta käsittelystä johtuvaa stressiä. Sairasta kania pitää lääkitä useammin, mikä tarkoittaa tiheämpää käsittelyä.

P.P.S. Jos olet ihmetellyt, kuka on Puputäti, klikkaa linkkiä 🙂