Poppana vs brakykefalia

Heipä hei! Edellisessä postauksessa kerroin, mitä muutoksia on tapahtunut kanien aivoissa kesyttämisen myötä, mutta on tosiasia, että kotieläinten ulkonäkö on muuttunut kaikista eniten. Villikanin kuono on pitkä, kääpiökanin surullisen usein liian lyhyt.

Mitä lyhytkalloisuus eli brakykefalia aiheuttaa kaneissa? Valitettavasti niitä, joiden mielestä tätä ei esiinny kaneilla ollenkaan, on maailma pullollaan. Miksi muuten tällaisia lättänäkuonoisia kaneja koko ajan tulisi lisää? Vai eikö niiden vaikutuksista tiedetä? Oli miten oli, näiden 12 vuoden aikana, jolloin minulla on omia ja hoitokaneja ollut, olen joutunut silmäkkäin tiettyjen sairauksien kanssa.

hermeliini

Kuvissa poseeraavalla hermeliinikanillani, Poppanalla, on ulkonevat silmät ja lättänä kuono. Sivuprofiilia kun katsoo, kuono loppuu kesken melkein kuin mopsilla. Joillakin hermeliineillä, leijonanharjaksilla ja kääpiölupilla kuono on jo niin lättänä, että nenä on melkein lommolla. Henki ei kulje kunnolla, hampailla ei ole tarpeeksi tilaa, silmätulehdukset voivat kroonistua ja kaikenlaisia roskia on yhtä mittaa silmissä.

Aiemmin meillä oli kuivikkeena kutterinpuru. Myös hamppua, turvetta ja puupellettiä on kokeiltu. Kutteri piti vaihtaa tyyriiksi haapahakkeeksi, sillä Poppanalla meni aina lastuja silmään. Niistä tuli haava, mikä puolestaan tiesi eläinlääkärireissua ja antibioottisia silmätippoja.

Vaikka meillä on nyt kuivike mörttiä, se ei tarkoita, etteikö Poppiksen silmiin edelleen joutuisi roskia. Etenkin karvanlähdön aikaan kumpaankin silmään eksyy karvamöllöjä. Kun niitä irtokarvoja lentelee ympäriinsä, vaikka kuinka harjaisi ja puunaisi, osa niistä päätyy keskelle Poppanan silmää. Kas näin.

karvasilma

Näyttääkö kivalta? Meidän mielestä ei. Ylimääräiset kiinniotot ja jatkuva silmätippojen käyttö ei ole mieluisaa puuhaa kummallekaan meistä. Tietysti vielä vähemmän Poppanalle. Lääkekaapissa on jatkuvasti oltava pieniä pipettejä fysiologista suolaliuosta ja kosteuttavia silmätippoja (ihmisten, sillä harvat lääkkeet ovat kaneille tarkoitettuja). Niitä ruuttaan varovasti silmään ja sitten poistan karvamöntin tai muun roskan vessapaperin tai korvatopsin avulla. Kurpitsansiementä palkkioksi Poppana-ressukalle. Noin iso roska silmässä ei ole ainoastaan ärsyttävää vaan myös kamalan kivuliasta. Jos mulla on ripsi silmässä, pelkästään se sattuu niin että se on saatava heti pois.

Jaoin Facebook-sivullani videon kuorsaavasta Tupuna-kanista. Sitä oli kamalaa kuunnella, kun tiesi mistä se johtuu. Kuorsaus paheni, kun Tupunan kyynelkanavia yritettiin huuhdella eläinlääkärin vastaanotolla. Toimenpide ei auttanut krooniseen silmävaivaan ja kuorsauskin jatkui entistä kovempana. Leijonanharjakset ovat ehkä söpöjä, mutta söpöydellä on hintansa. Tupuna saavutti ainakin 10 vuoden iän, mikä on kanirouvalle erittäin hieno saavutus, mutta senkin olisi mieluiten suonut hänelle ilman hengitys- ja silmävaivoja.

P.S. Jos kaninhankinta on ajankohtaista ja haluat kaninpoikasia, suosi sellaisia kaneja, jotka näyttävät jäniksiltä. Pitkä kuono, pystyt korvat. Näillä vältyt ylimääräisiltä kuluilta ja kani on todennäköisesti terveempi kuin lyhytkalloinen lajitoverinsa. Lyhytkalloisuus on ihmisen, ei sen kanin vika, joten esimerkiksi koditon hermeliinikin ansaitsee uuden mahdollisuuden. Kuten tämä Poppana aikoinaan ❤ Unohda sotet ja kikyt, paina mieleen brakyt!

Mainokset

Puputäti testaa – lahjavinkki kaneille

Heissan! Eläinperheellä oli viime viikolla synttärit, joten tuli testattua uusi tuote. Peipot saivat lahjaksi siementankoja ja trooppisia hedelmiä. Kaneille annoin ruohomattoalustat. Kyseessä on tämä Nibble `n´dig meadow. Siihen mahtuu kääpiökokoinen kani istumaan päälle. Kolmelle kanille riitti kaksi alustaa.

Plussat ja miinukset? Mukavaa tuotteessa on se, että siinä ei periaatteessa ole mitään kaneille epäterveellistä ja haitallista, kuten siemeniä tai eläinperäisiä ainesosia. Kaneille markkinoiduista herkuista moni sisältää esimerkiksi hunajaa tai jopa nilviäisiä. Syöttäisitkö osteria kanille tai marsulle? Minä olen vuosia sitten vahingossa syöttänyt. Luepa tarkkaan pakkausseloste, jos lemmikkisi saa siemensekoitteita…

Nilviäisiä parempaa on tosiaan ruoho ja kukinnot. Tämä kuivatettu ruohomätäs on istutettu jonkinnäköiseen pahvilaatikkoon. Mättäässä on juuret ja multa jäljellä, joten ei kannata jättää sitä lattialle sellaisenaan. Voin sanoa, että ylimääräinen imurointikerta ei hirveästi houkutellut 😀 Pakko se oli kuitenkin tehdä, kun Ruusa ja Tuhto olivat riepottaneet ruohoplänttiä pitkin mattoja ja multaa oli joka puolella.. Jos hommaat tämän omille kaneille tai jyrsijöille, kannattaa asettaa se vaikka häkin tai vessalaatikon pohjalle. Ehkä sitä ei sieltä niin helposti kanneta pitkin mäkiä kuin lattialta.

virike

Kun avasin pakkauksia ja esittelin kaneille lahjansa, kaikki olivat kiinnostuneita. Ruoho ei niinkään vaan mättään reunat. Ne koostunevat kasvitärkkelyksestä ja selluloosakuidusta. Niihin isketään hampaat ekana ja se rouskutus kuuluukin pitkälle. Niin pitkälle, että suosittelen ottamaan kaneilta kaivelualustat pois yön ajaksi tai ylipäätään siihen aikaan, kun haluat nukkua. Ainakin kaksiossa tuohon pahvin nakerteluun on herännyt muutaman kerran. Siitä itse asiassa muistinkin, että voisin kirjoittaa tästä aiheesta 😀 Mikäs sen parempaa kuin herätä kanien ääniin, vaikka se nyt ei varsinaisesti mikään lempeä herätys olekaan..

Etenkin Ruusa ja Tuhto pitävät kaivamisesta, Poppana lähinnä kaivelee välillä peittojaan. Vaikka ruohoalustan nimessä mainitaan kaivaminen, tämä mätäs ei ainakaan omaa eläinperhettä siihen aktiviteettiin innostanut. Parhaat palat näyttivät olevan nuo reunat ja itse ruohomatto meni melkein sellaisenaan biojätteeseen. Pakkohan se oli sinne heittää, kun alusta oli syöty ja mullat pitkin mattoja 😀

Poppana on hitaampi tuhoamaan kuin kaverinsa, joten neidin alusta on vielä melko ehjä. Pieni varoituksen sana herkkävatsaisten kanien omistajille, koska kaikki eivät siedä pahvia. Vuosia sitten ostin vielä pahvitunneleita kaneille. Sen jälkeen, kun niistä alkoi tulla ummetusta, lakkasin ostamasta ja siirryin pajutunneleihin. Vaikka puhutaan luonnonmateriaaleista ja kanit nakertelevat oksiakin ongelmitta, jotain siinä pahvissa on, mikä ei esimerkiksi Poppanalle aina sovi. Sen vuoksi on pakko antaa Poppiksen alusta Tuhtolle ja Ruusalle, jos sitä kovasti aletaan nakerrella.

Omat kanit ovat kautta aikain olleet sen verran hienohelmoja, että juuret eivät kelpaa ravinnoksi. Jos puhutaan esimerkiksi näistä alustassa olevista juurista tai vehnänoraan juurista, ne jätetään syömättä. Kyllä ne tietysti omaankin nenään tuoksuvat erilaisilta ja voimakkaammilta kuin muu kasvi. Ravinteita niissä varmasti olisi paljon, mutta ehkä sekin on vain tottumiskysymys. Mikään yltiöterveellinen ei yleensä maistu kovin hyvältä.

Yhteenvetona, Puputädin eläinperheen käyttöön nämä ruohomatot eivät kovin hyvin soveltuneet. Niitä kuitenkin kannattaa kokeilla, koska ne ovat erilaisia ja terveellisempi vaihtoehto kaneille ja jyrsijöille kuin monet muut herkut. Voin kuvitella, että esimerkiksi hamsteri olisi aika innoissaan tällaisesta 🙂 Virikkeenä matot toimivatkin melko hyvin. Kaivamista eivät ole saaneet aikaan, mutta kani saa tuntea ruohon varpaissaan, jos siihen ei ole esimerkiksi omalla pihalla mahdollisuutta. Ensimmäisinä päivinä matto ei välttämättä innosta, mutta sitä kuitenkin käydään välillä maistelemassa ja pökkimässä nenällä. En kadu, että ostin, mutta ensi vuonna ehdottomasti jotain muuta kaneille lahjaksi 🙂

Mitä sinä annat omille lemmikeille lahjaksi?

 

 

Hittituote kanin aktivoimiseen

Helou! Kaneja voi aktivoida monin keinoin. Virikkeistä olen kirjoittanut aiemminkin ja niistä voi lukea täällä. Monenlaista saa tehtyä itse, mutta tällä kertaa esittelyssä on namipiilo 🙂 Olen jo pitkään miettinyt namipiilon hankkimista, mutta aina näkee muovisia vaihtoehtoja. Sellaista en ole kaneille halunnut hommata, koska niitä kuitenkin nakerrellaan eikä ylimääräiset eläinlääkärireissut houkuttele. Nyt löytyi vihdoin puinen vaihtoehto ja sehän oli hitti!

namipiilo

Poppana sai ensin kokeilla namipiiloa ja alkoi heti pökkiä sitä nenällään. Laitoin sisälle kahta erilaista pellettiä ja hyvin tulivat kummatkin ulos, vaikka toinen pelletti onkin aika isoa ja pitkulaista. Kovin kauaa namipiilo ei jaksanut Poppanaa kiinnostaa vaan se jäi lattialle, kun muutamat pelletit oli saatu ulos. Mutta näin Poppis käyttäytyisi pellettikiponkin kanssa. Ensin otetaan parit maistiaiset, sitten levätään hetki ja taas syödään 🙂

Ostin ensin vain yhden namipiilon kokeillakseni sen menestystä kaniperheellä. Kokeilin samaa piiloa Ruusan ja Tuhton kanssa. Ruusa oli ensimmäisenä paikalla, pökkimässä ja heittelemässä namipiiloa. Pian tuli Tuhtokin katsomaan, mistä on kyse. Kun kanit huomasivat, että sieltähän myös tulee ruokaa ulos, meinasi tulla vähän riitaa siitä, kuka saa syödä pelletit. Ruusa oli jo mutustanut muutaman, kun Tuhto pökkäsi namipiilon sijaan Ruusaa kylkeen. Sen jälkeen Tuhto saikin hetken aikaa syödä pellettejä ihan omassa rauhassaan..

TuhtoRuusanamipiilo

Nyt on kaikilla omat namipiilot ja voin laittaa osan iltaruuasta sinne 🙂 Hyvistä ja huonoista puolista sen verran, että plussaa ovat kestävyys ja luonnollisuus (tehty puusta ja metallista). Nämä uskaltaa jättää valvomattakin kanien saataville. Sisustukseenkaan ei sopisi räikeänväriset muovipallot 😀 Miinuksena, että pakkauksessa ei lue mistä puusta namipiilo on tehty. Sitä ei löydy netistäkään, joten odottelen Karlien vastausta 🙂 Päivitän tiedon tänne, kun saan vastauksen.

P.S. Tämä namipiilo sopii myös muille pienlemmikeille 🙂

 

Aamukanit ja heinäpussin sisältö

Heissulivei! Monesti kysytään, mikä kaneissa viehättää ja miksi olen valinnut juuri kanit. Tänäkin aamuna tapahtui sellaisia, mitkä hyvin selittävät tätä, joten kerrotaanpa niistä 🙂 Siivoan eläinperheen vessalaatikot, vaihdan vedet, annan kaneille uutta heinää ja peipoille päivän tuoreruuat sekä lakaisen lattioita. Eläinperheessä lattialle kertyy mukavasti heinää, kuiviketta, peippojen siemenseosta ja välillä papanaa. Melkein joka aamu kanit tulevat syömään kuormasta eli tunkevat heinäpussille. Niin tänäkin aamuna. No, Poppanaa ei tänä aamuna näkynyt pussilla, mutta Ruusa ja Tuhto viihtyivät siinä tovin heinää mutustamassa.

Ensin tuli Ruusa, tietysti. Näin se yleensäkin menee 😀 Missä ruokaa, siellä Ruusa. Tuhto on paljon varovaisempi ja ujompi kuin kumppaninsa, niinpä Ruusa saa aina ensimmäiseksi ruokaa. Se käy välillä Tuhton hermoille ja sen sijaan, että Tuhto tulisi ottamaan oman makupalansa, hän saattaa mennä suoraan varastamaan Ruusan makupalan. Sitten Ruusa tulee hakemaan minulta uuden, siis sen Tuhtolle tarkoitetun. Onhan se nyt turvallisempi ottaa kaverilta ruokaa kuin ihmiskädestä, ties mitä sinnekin on laitettu..

Tuhto oli näkösällä aamulla, mutta kun laitoin heidän huoneensa (jota myös makkarikseni olen kutsunut..) ikkunan raolleen, tyyppi säikähti sen verran, että oli parempi piiloutua kantokoppaan. Kantokoppa on häkin (oikeastaan se on vain vessalaatikko, sillä oviluukku puuttuu) vieressä. Siinä sitten ollaan Ruusan ja heinäpussin kanssa. Katselen, että siellä se Tuhto lymyää kantokopassa. Kun siinä oli vähän aikaa istuttu, tuli Tuhtokin itseään venytellen pois kantokopasta. Ruusa syö heiniä pussista aina melko leveästi, että siinä saa Tuhto tunkea itsensä viereen, jos meinaa heinää saada. Näin nytkin. Ruusan ohi pääsee hyppäämällä yli tai pökkimällä itsensä mahan ali. Se on kätevää, koska Tuhto on Ruusaa pienempi.

Heinäpussin heinä on ihan samaa kuin mitä kaneilla on koko ajan saatavilla, mutta jotenkin se varmaan tuoksuu ja maistuu vähän paremmalta suoraan pussista. Siinä pitää sitten korsia valkkailla ja kaikilla kaneilla on omat mieltymyksensä. Ruusa ja Poppana taitavat kummatkin tykätä paksuista korsista, niistä kaikista sokeripitoisimmista. Kortinen ja paksu heinänkorsi on siis makeampaa kuin muu heinälaatu. Kortisen lisäksi Ruusa rakastaa niitä eri kasvien sattumapaloja, mitä luomuheinäpussista löytyy. Poppanalle kelpaavat niistä lähinnä voikukanlehdet. Tuhto sen sijaan valkkaa vähän ruskeampia ja ohuempia korsia niiden sattumapalojen lisäksi. En ole tunnistanut, minkä kasvin varsi on kyseessä, mutta tänäänkin sellainen pussista löytyi. Tuhto nappasi sen suuhunsa ja täytyy sanoa, että korsi katosi sinne hämmästyttävää vauhtia! Ei ihme, sillä kani pureksii noin 200 kertaa minuutissa.

Kun Tuhto oli syönyt varresta noin puolet, Ruusa huomasi saman palan ja yritti napata sitä itselleen. Tämä toistuu monesti heinäpussilla 😀 Onhan kaikki ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tuhto ei tätä suvainnut vaan läppäsi kummallakin etutassulla Ruusaa kylkeen. ”Selvä, annetaan olla”, Ruusa ajatteli ja alkoi kaivella heinäpussista muita korsia. Yleensä parivaljakko vain tekee Kaunottaret ja Kulkurit tai sitten nahistelevat samasta korresta niin, että se päätyy toisen suuhun. Siis eri suuhun kuin missä se oli alun perin ollut.

Tuhton komentelu tuntuu välillä oudolta, sillä Tuhto oli kaksikosta se, joka meni karkuun aluksi. Tuhto oli myös Hiljan kanssa se alistuvampi. Kun Ruusa tuli taloon, Tuhtoa pöllyytettiin niin, että karvatupot lentelivät. Tutustuminen oli rajua ja kaniralli kesti monta päivää. Viime aikoina olen huomannut, että valtasuhteet ovat kenties vähän muuttuneet siihen suuntaan, että Ruusa ei ole enää mikään pomo. Ruusa pesee Tuhtoa paljon enemmän kuin Tuhto Ruusaa. Tosin, näin se oli myös Hiljan kanssa, vaikka Hilja oli pomo. Ruuan saa Ruusa ensin, mutta varmasti vain siksi, että Tuhto on ujompi. Tuhto määrää, ollaanko vieretysten vai ei. Tuhto nukkuu (tai piilottelee) suuren osan päivästä, kun taas Ruusa tykkää välillä olla näkösällä ja puuhastella omiaan. Tänäänkin neiti on käynyt hyllyllä istumassa ja kaivuureissulla 😀 Heinänkorret otsatukkana ja pulisonkeina.

Poppana on 9-vuotias, mutta sitä ei ollenkaan arvaisi, kun toinen juoksee innoissaan aamuista makupalaa ottamaan. Joskus riemukierros alkaa liian aikaisin, kun on siivous vielä Tuhton ja Ruusan huoneessa kesken ja joudun hakemaan jotain keittiöstä. Voi sitä pettymystä, kun ei makupalaa vielä tullutkaan!

Kanit ja muutkin eläimet pitävät rutiineista, sillä se luo turvallisuutta. Siksi Poppanakin on oppinut, että kun tietyt asiat on tehty tietyssä järjestyksessä, hän saa aamulla pienen leivänkannikan ja vähän tuoretta kyytipojaksi. Kyllä siitä kelpaa heittää riemukierrosta olkkarin, keittiön ja vähän eteisenkin kautta 😀 Yleensä en ehdi tuoda leipää keittiöstä, sillä Poppis juoksee vastaan ja ottaa leivän suuhunsa. Leipää ei yleensä voi jäädä siihen syömään vaan sen kanssa juostaan takaisin joko sohvapöydän tai sohvan alle.

Kun Poppis on saanut herkkunsa, on Tuhton ja Ruusan vuoro. ”Täältä tulee, täältä tulee”, sanon. Peipot ovat saaneet omansa ihan ensimmäiseksi, mutta koska eivät ole kesyjä, eivät tietenkään tule hakemaan mitään kädestä. Kun kaikki syövät herkkujaan, pesen vielä vesiastiat ja vaihdan vedet.

Hilja ja Tupuna

Olen ollut kanien kanssa tekemisissä noin 12 vuoden ajan enkä ole kyllä koskaan tavannut kahta samanlaista kania. Olen tarjonnut kodin sellaisille tapauksille, joiden olisi ollut vaikeaa löytää muualta kotia. Sen vuoksi monen mielestä meikäläisen eläinperhe saattaa tuntua tylsältä, kun kukaan ei anna silittää eikä Ruusaa lukuunottamatta välttämättä lähesty vierasta itse. Ellei oteta hyökkäävää Poppanaa lukuun..

Koska olen joutunut viettämään sairaalassa muutamia päiviä jo kolmesti tänä vuonna, vanhempani ja siskoni ovat olleet hoitamassa eläinperhettäni. Ovat myös joutuneet auttamaan silloinkin, kun olen jo kotiutunut, mutta kädet eivät ole toimineet vielä kunnolla. Eläimet ovat alkaneet vähän jo tottua heihin. Toki Poppis saattaa yrittää hyökkiä välillä, mutta niin vaan on neiti iloisesti tullut hakemaan leivänkannikkansa isältäni kädestä tai mennyt kahdeksikkoa jonkun toisen jalkojen välissä. Ruusakin on tullut syömään suoraan heinäpussista, vaikka se heinäpussi on ollut äitin tai isän sylissä. Tuhto on edelleen piilotellut vierailta, mutta on uskaltanut tulla esiin vieraiden lähdettyä paljon nopeammin kuin ennen.

Kaneja on tosiaan moneen junaan, mutta jos niillä on ollut poikasaikana tai missä tahansa elämänvaiheessa huonoja kokemuksia ihmisistä, niiden on tietysti hankalampi luottaa ihmisiin tulevaisuudessa. Eikä se ole kanin vika. Olen enemmän tottunut näihin rescuetapauksiin, joiden kanssa usein menee aikaa ennen kuin luottamusta syntyy puolin ja toisin. Toki näissäkin on eroja eivätkä kaikki koteja kiertämään joutuneet ole arkoja tai mahdollisia pelkopurijoita. Ja sitten taas normaalit eväät elämäänsä saaneet kanit voivat olla silti arkoja. Se on vähän arpapeliä aina, you never know whatcha gonna get.

Jotkut kanit saattavat kiipeillä sun päällä heti kättelyssä ja nuolla vähän kättäkin. Toiset lymyävät piilossa eivätkä näyttäydy ollenkaan vieraille. Kolmannet päättävät hyökätä varmuuden vuoksi, ettei vaan jää kenellekään epäselväksi, kenen pesäalueella ollaan. Neljännet ovat näkösällä, mutta eivät anna silittää. Näin se menee. Sen takia kannattaa antaa aikaa eläimille eikä odottaa liikoja. Näin ei tule pettymyksiä ja on todennäköisempää, että eläimestä tulee perheenjäsen eikä se joudu enää kiertoon. Kaikissa kaneissa asuu joku ihana persoona, jonka ne haluavat sulle näyttää. Mutta eivät ihan heti. Ole valmis antamaan aikaa ja työstämään luottamusta, niin saat lopulta arvoisesi palkinnon 🙂

Artikkelikuvissa seikkailevat leijonanharjas Tupuna, sininen leijonanharjas Hilja sekä hermeliinikani Poppis.

Korvapäivää ja kaikenlaisia kuulumisia

Moikka ja hyvää Korvapäivää! Kaniviikko meni ja nyt on Korvapäivän vuoro 🙂 Meillä on jo Nenäpäivä, niin Korvapäivänä on hyvä huomioida kodittomia eläimiä. Koska olen Puputäti, etenkin kaneihin suuntautuva hyväntekeväisyys on lähellä sydäntä. Viime vuonna oli ensimmäinen Korvapäivä ja sen kunniaksi askarreltiin pupunkorvia. Jos olet Facebookissa, katso video täältä 🙂

Jaoin Facebook-sivullani pari kanivideota vuosilta 2008 ja 2009. Ensimmäinen Klovni-kanista ja toinen pikkuisesta Hulista. Minulla ehti olla monta tilapäiskotieläintä, suurin osa niistä kaneja. Klovni ja Sylvi olivat ensimmäiset tilapäiskotikanit. Heidän tarinansa alku ei ollut kovin iloinen, sillä he syntyivät kasvattajan ylläpitämään pimeään navettaan, jossa oli häkkejä enemmän ja vähemmän. Itse en onneksi paikan päällä käynyt, sain vain kaksi kania kotiovelle tuotuina. Ensin uuteen kotiin pääsi monet poikueet vääntänyt Sylvi-kani ja sitten lopulta oli myös Klovnin vuoro. Tietysti sitten itketti luovuttaa heidät uusiin koteihin. Ikävää helpotti, kun sai heti kuulumisia ja pääsi katsomaan kaneja paikan päälle. Eiväthän kanit enää minua muistaneet (tai eivät ainakaan sitä osoittaneet), mutta omaa oloa se kyllä paransi.

Huli-kani on yksi muutaman kanin joukosta. Kanit tulivat Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistykselle tavallisesta kerrostaloasunnosta, jossa leikkaamattomat uros ja naaras olivat saaneet olla yhdessä ja olivat tietenkin lisääntyneet. Huli oli yksi poikasista. Pahaksi onneksi Hulin emo oli ehtinyt tiinehtyä ennen Pesulle tuloa, joten kanimäärä lisääntyi vielä siitä. Huli odotteli omaa, pysyvää kotiaan jonkin aikaa ennen kuin sitten adoptio osui kohdalle.

Kun nyt kerran menneitä muistellaan, Poppana-kani muutti luokseni vuonna 2011. Olen näköjään päivittänyt sen vuoden kesäkuussa omaa Facebook-profiilia mm. tekstillä: ”Toistaiseksi uudella tulokkaalla ei ole nimeä. Tuo hermeliini on ihan omituinen, rummuttaa hepuloidessaan. Ristiriitaista viestiä.. Samaten se vinkuu juostessaan kovaa. Täh? Ja tottakai hyökkii lähestyvää ihmistä/mitä tahansa kohti. Silmät sen verta ulkonevat, että keräävät vähän väliä roskaa keskelle silmää. Eikä tietenkään tule ainakaan vielä Tupunan kanssa toimeen. Taitaa olla asunto aidattu jatkossakin, kun ei noita voi samaan tilaan päästää.”

Kuulostaapa hauskalta 😀 No, ei niistä kyllä Tupunan kanssa kavereita tullut, mutta nyt on Tupunasta aika jättänyt ja Poppis täyttää 9v. Aitoja ei enää ole, on vain yksi sermi. Edelleen silmät keräävät roskia, mutta hyökkiminen on jäänyt melkein kokonaan pois. Tänäänkin Poppana on juossut siliteltäväksi monta kertaa jo ❤

Vieraita kohtaan Poppana voi edelleen hyökätä, mutta jos vieras pysyy paikallaan sen aikaa, että Poppana saa haistaa, kyllä Poppis yleensä loikkii karkuun. Vain jos siinä hetkessä liikkuu, saattaa saada hammasta jalkaansa.. Sen tietävätkin jo vanhemmat ja siskoni, jotka ovat joutuneet viime aikoina huolehtimaan eläinperheestäni. Epäonnekseni minulle tuli veritulppa vasempaan käteen reilu kuukausi sitten ja viime viikolla oli ensimmäinen leikkaus (ylimääräisen kylkiluun poisto). Kiitokset TAYSin Sydänsairaalan henkilökunnalle hyvästä hoidosta!

Tällä kertaa pääsin sairaalasta jo melko pian pois, mutta kättä ei saa käyttää normaalisti vähään aikaan. Vointi on paranemaan päin ja onhan se paljon kivempi kotona parannella itseään kuin sairaalassa 🙂 Ihmettelinkin aina, miksi en jaksanut kiivetä köyttä pitkin ja miksi on niin vaikea tehdä punnerruksia. Siksi, että laskimot, valtimot ja hermot ovat pinteessä tietyissä käden asennoissa.. Selittäisiköhän tämä 13 kylkiluun summa sen normaalin kahdentoista sijaan mun epäonneakin..? 😉

Peippojen hoito toimii samalla tavalla kuin ennenkin, paitsi vanhempi peippo lentää jo melko huonosti. Onhan Topi jo 10,5v ❤ Siitä syystä pitää aina tarkistaa, ettei Topi ole lentänyt lattialle. Ruusa ja Tuhto voivat hyvin. Tuhto ei edelleenkään näyttäydy vieraille, mutta tulee jo esiin nopeammin kuin mitä edellisen sairaalareissun jälkeen. Jos nyt pitää verrata, Ruusa taitaa olla kaikista kesyin. Neiti lähestyy itse hoitajia eikä yritä purra. Ei Ruusa yleensäkään yritä purra, mutta on pitänyt vieraisiin etäisyyttä enemmän kuin nyt. Poppanakin on tottunut todella hyvin hoitajiin, sillä hän tulee juosten hakemaan makupalaansa aamuisin 😀 On myös saattanut umputtaa vieraita jalkapareja.

P.S. Jos sua kiinnostaa tilapäiskotitoiminta tai haluat tietää, mitä muuta voisit tehdä eläinten hyväksi, käy katsomassa vaikkapa Suomen eläinsuojelun sivut. Sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotain, ainakin oman paikkakunnan yhdistysten linkkien kautta 🙂

P.P.S. Jos sulla on ollut jo vuosia niska-hartia-vaivoja, jotka säteilevät joskus myös käsiin (puutuminen ym.) ja olet 35 ikävuoden jommalla kummalla puolella, kannattaa tutustua TOSiin. Etenkin jos teet fyysistä työtä käsilläsi. Thoracic Outlet Syndrome on oireyhtymä, jonka vuoksi sain veritulpan ja ylimääräinen kylkiluu poistettiin. Täältä löytyy aiheesta melko pätevä artikkeli.

Auringonvalon tärkeydestä (ja vähän myös kalsiumista)

Moikka! Tänään voisi puhua auringonvalosta ja kuinka tärkeä juttu se on myös lemmikeille. Ikkunoihin saa uv-suojauksen, joten voi olla, että sisäkani ei saa tarpeeksi auringonvaloa. Jos aurinkoa ei ole tarpeeksi, D-vitamiinin saanti voi olla liian vähäistä. Ennen kuin riennät hankkimaan kanille ultraviolettilamppua, konsultoi eläinlääkäriä sen tarpeellisuudesta. Sama koskee muitakin eläinlajeja, jotka elävät sisätiloissa.

Vaikka kani onkin jokseenkin hämärässä viihtyvä eläin, sekin tarvitsee aurinkoa. D-vitamiinia saa esimerkiksi auringossa pitkään kuivuneesta heinästä, mutta auringonvalo olisi kanillekin tärkeää. Lämpötila ei kuitenkaan saa kohota liian ylös, sillä ihannelämpötila on noin 15-20 celsiusastetta.

Miksi D-vitamiini on tärkeää? D-vitamiini, jota auringostakin saa, on kalsiumin ohella luuston rakennusaine. Kalsium on melkoisen tärkeä kivennäisaine eläimelle, jonka hampaat kasvavat jatkuvasti. Muutama hyödyllinen fakta, olkaa hyvät: Kanien maitohampaat lähtevät pois jo kohdussa ja rautahampaat kasvavat koko ajan. Etuhampaat kasvavat noin 2-3 mm viikkovauhtia ja poskihampaat 3 mm kuukaudessa.

Mistä kalsiumia saa? Kania voi verrata vegaaniin, sillä sen ruokavalioon ei kuulu mitään eläinperäistä. Jos nyt mieleen tulee ensimmäisenä kananmuna ja kalkkikivet, niin ne ovat menneen talven lumia. Kanitietous lisääntyy jatkuvasti ja nyt on hiffattu, että kalkkikivi on tarpeeton. Jos on sellaisen jo hankkinut, ei siitä vaaraakaan ole, jos kani saa liikkua vapaasti asunnossa. Jos kani on teljetty häkkiin kalkkikiven kera, siitä voi muodostua ongelma, kun kani alkaa järsiä sitä ylenpalttisesti tylsyyksissään.

Vihreistä lehtivihanneksista kalsiumia saa paljon. Laita tarjolle pieniä määriä esimerkiksi lehtikaalia silloin tällöin ja anna kanin viettää hetki auringossa, niin D-vitamiinit hoituvat samalla. Pinaatissa on paljon oksalaattia, mikä sitoo kalsiumia. Siksi sitä pitää antaa vain harvoin ja pieniä määriä.

Kanilla on muista eläimistä poikkeava kalsiumaineenvaihdunta. Ravinnosta saatu kalsium imeytyy suolistosta munuaisiin ja tulee virtsan mukana ulos. On siis normaalia, että kanin virtsassa on sakkaa. Imettävä naaras ja kasvavat poikaset tarvitsevat normaalia enemmän kalsiumia. Lisätietoa mm. täällä kanieläinlääkäri Frances Harcourt-Brownin kirjoittamana.

Auringonvalon ja kalsiumin puute altistaa erilaisille sairauksille. Hammasongelmaisten kanien leukaluu voi olla niin ohutta, että hampaat löystyvät ja kasvavat väärään suuntaan. Tähän kun yhdistää häkittämisen, tulee mieleeni eräs eläinsuojelutapaus vuosien takaa. Monta kymmentä jyrsijää ja kania oli pidetty pimeissä, ikkunattomissa ulkorakennuksissa. Eläimet olivat pienissä häkeissä. Tuo ”pieni” on kylläkin tarpeeton lisäys, sillä häkki on häkki. Ei ole olemassa tarpeeksi suurta häkkiä. Häkistä tulee eläimelle vankila, kun sieltä ei pääse halutessaan pois.

Eläinsuojelutapauksen muodosti kasvattaja, joka lopetti toimintansa. Tämä kasvattaja myi eläimiään mm. paikallisiin eläinkauppoihin. Eläimillä oli erilaisia oireita ja sairauksia, joiden lista oli pitkä. Monta rottaa jouduttiin lopettamaan mycoplasman vuoksi ja muutamalla hamsterilla oli purentavika, niin että niiden hampaita piti lyhentää tietyin väliajoin. Yksi kani mursi uudessa kodissa jalkansa loikittuaan lattialla. Spondyloosi on myös yllättävän yleinen vaiva kaneilla. Se huomataan vasta, kun kani alkaa oireilla ja selkäranka kuvataan. Toistuva lisääntyminen, liikkumattomuus ja epäsopivan ravinnon muodostamat puutostilat altistavat eläimen monille täysin vältettävissä oleville sairauksille.

Jos mahdollista, tee kanille ulkotarha, jossa se on valvotusti, tai vie kania valjaissa ulos. Sisäkania voi viedä ulos vasta kun sää on sopiva eli ei tuulisella tai sateisella säällä. Kanin kanssa ulkoillessa saat itsekin D-vitamiinia 🙂

Mikä kaneissa viehättää?

Moikka moi! Multa aina välillä kysytään, miksi tykkään kaneista ja mikä niissä niin viehättää, että ottaa kaneja lemmikeiksi. No kun ne on niin ihania 😀 Mutta jos kaipaa tarkempaa perustelua, niin kaneissa on yhtä paljon persoonia kuin on yksilöitäkin. En vielä ole tavannut kahta samanlaista kania ja olen sentään tavannut monta sataa kania. Tietynlaisia kanityyppejä on kyllä olemassa, esimerkiksi rauhalliset kanit, duracell-puput, ärtsyt kanit ja arat kanit.

Todella moni kääpiöluppa lukeutuu rauhallisiin kaneihin, kun taas leijonanharjakset ja hermeliinit (etenkin naaraat) ovat yleensä ärtsympiä tapauksia. Duracell-pupuiksi voisi kutsua vaikkapa kääpiöjäniksiä, mutta oman eläinperheen Tuhtossa yhdistyy tämä sekä aran kanin piirre. Hän on kova poika puuhastelemaan ja loikkii joka paikkaan, mutta toisaalta on tosi arka eikä vahingossakaan näyttäydy vieraille. Varmuuden vuoksi menee minuakin karkuun välillä.

Ruusa on leijonanharjasristeytys, mutta omanarvontunnon lisäksi neidissä on vähän sitä duracelliä. Esimerkkinä sellainen tilanne, kun Tuhto nukkui matolla. Ketarat ojollaan siinä ihan rauhassa. Kunnes Ruusa loikkii viereen ja tuumaa, että kyllä tämä matto joutaa pois tieltä ja alkaa kaivaa sitä. No, ei siinä kauaa mennyt kun matto oli rytätty ja Tuhton oli pakko nousta. ”Kiitti vaan kaveri!” 😀 Kaivelu on muuten yksi kanin mielipuuhista, joten tähän kannattaa tottua.

Toista mattoa Ruusa katselee välillä sillä silmällä, että kyllä sitä pitää ehdottomasti tuunata. Neliskanttinen matto ei ole kivan näköinen, pitää pyöristää sitä vähän päistä. Sitten yhdestä reunasta tulee vähän epätasainen niin tokihan sitä pitää lisää nakerrella! Meikäläinen pääsee monesti siivouspuuhiin, sillä matonpalaset kannattaa kyllä noukkia samantein pois kun niitä löytyy. Ettei vain mene kukaan nielemään niitä.

Kaikilla kaneilla on nyt hirveä karvanlähtö, vaikkakin Tuhtolla se on melko maltillista. Yksi sieltä, toinen täältä, mutta kyllä Ruusalla ja Poppanalla lähtee hänenkin edestään karvaa. Oikein tukkoina. Se onkin kiva yhdistelmä karkulaisuuden kanssa, sillä Ruusa ei vahingossakaan anna kiinni. Kerran neidillä oli suolistontoiminta hidastunut ja minun piti antaa ruutalla nestettä suuhun. Eihän siitä mitään tullut, kun toinen pötki niin kovasti pakoon, että alkoi se suolikin sitten toimia. No, ehkä parempi niin. Kynsienleikkuuta varten Ruusa on saatava kiikkiin esimerkiksi kantokoppaan, sillä tavoin nostaminen on helpompaa. Neiti nimittäin puolustautuu potkimalla ja samalla tulee raapineeksi poloisen emännän haavoille. Pitkähihaiset vaatteet on pop!

Kukaan nykyisistä kaniperheen jäsenistä ei ole tykännyt kiinniottotilanteesta, mutta vuosien saatossa ovat oppineet sietämään sitä. Esimerkiksi Tuhto on nykyisin helppo tapaus, mutta Ruusan kanssa ei olla vielä niin pitkällä. Jos sulla on rescuekani tai muuten vain lemmikki, jota ei ole kohdeltu hyvin, anna ihmeessä aikaa eläimelle, sillä kaikki tällainen vie kauemmin kuin hyviä kokemuksia ihmisistä saaneilla eläimillä. Se on täysin normaalia.

Nämä karvanlähdöt ja vaikea käsiteltävyys eivät ehkä ole sitä ihanaa kaninomistamista, mitä yleisesti ajatellaan. Ne kuitenkin voivat kuulua asiaan ilman, että kanissa olisi mitään ”vikaa”. Vika on aina ihmisessä ja jos tuntuu, ettei jaksa odotella toisen kesyyntymistä tai tehdä työtä sen eteen, kani ei välttämättä oo sun juttu. Kanit ovat vähän kuin kissoja. Niitä palvellaan eikä paijaus aina kiinnosta, ellei sitten eläin itse tee aloitetta. Niiden edesottamuksia seurataan. Ja seurattavaahan löytyy, mikäli olot ovat suotuisat. Katsokaa esimerkiksi tämä oivallinen brittiläisen kaniyhdistyksen RWAFin video. Heiltä löytyy YouTubesta muitakin videoita, joita suosittelen katsomaan.

Mitkä ovat suotuisat olot kanille? Ensinnä tulee mieleen vapaa liikunta, piiloutumismahdollisuudet ja lajitoveri. Toiseksi oikea ravinto eli heinää kanin kokoinen köntti joka päivä, 24/7 saatavilla. Siemenseokset kompostiin ja hyvälaatuista pellettiä tilalle. Unohtakaa porkkana ja lehtisalaatti, antakaa sen sijaan erilaisia yrttejä ja vaikkapa lehtikaalia. Jotta olo olisi mahdollisimman stressitön, kannattaa sekä naaraat että urokset leikkauttaa. Ylimääräisen pissalla merkkailun lisäksi hormonihuuruinen kani voi sairastua syöpään ja muihin leikkaamattomuudesta johtuviin sairauksiin (naarailla esim. kohtutulehdus). Jatkuvasti nylkyttelevä kani ei ole kenenkään mielestä hauska, ei kanin itsensä eikä omistajien. Tarkennuksena tähän, että ajoittainen lajitoverin selkään nouseminen ja karvannyhtäminen toiselta kuuluvat asiaan ja sitä tekevät myös leikatut kanit.

Kissojen lisäksi kaneja voi verrata myös koiriin. Ainakin siinä mielessä, että toisia yksilöitä on helppo kouluttaa makupalojen avulla. Temppujen opettaminen aralle tai nirsolle kanille on vaikeampaa. Ei kuitenkaan mahdotonta. Kanit järsivät myös keppejä. Tuhto kanniskelee niitä suussaan, samoin kenkiä, jos pääsee niiden lähelle. Voi kyllä olla, että yleistän liikaa, sillä löysin kenkäni vain kerran eri paikasta. Sitä ei ollut nakerreltu ollenkaan, oli vain siirretty paikasta a paikkaan b. Vissiin oli ollut Tuhton tiellä..

Ruuansulatuksen puolesta kani muistuttaa hevosta. Kummatkin lajit ovat saaliseläimiä eli käyttäytymisestäkin löytyy yhtäläisyyksiä. Vaikka hevonen tai kanit eivät osaa oksentaa ja syövät samanmoista ruokaa, ovat ravinnontarpeet kuitenkin ihan erilaisia eli älä syötä kanille hevosille tarkoitettua rehua tai muuta ruokaa.

Jostain kumman syystä Poppana villiintyy, kun kuorin peipoille keitettyä kananmunaa. En ole vielä keksinyt, mistä se johtuu, mutta Poppis juoksee kahdeksikkoa jalkojeni välissä ja umputtaa. Kertaakaan ei ole kananmunaa saanut tietenkään, sillä kanin ei kuulu syödä mitään eläinperäistä. Tähän liittyen: kannattaa käydä hyvin tarkkaan läpi kaneille tarkoitettujen, kaupassa myytävien, herkkujen sisällysluettelot..

Vielä yksi hauska tarina Poppanasta, jos ei tässä vielä vastattu kysymykseen ”miksi kanit ovat ihania”. Poppis loikkii luokse ja minä kumarrun alas. Laitan naamani ilmeisesti vähän liian lähellä Poppanaa, koska ensin tyyppi haistelee mun naamaa ja sitten ravistelee itseään. Ravistelee niin, että joudun pyyhkimään silmälasini ja naamani sen jälkeen 😀 En ollut huomannut, että Poppana oli juuri käynyt vesikupilla..

Kun olot ovat suotuisat, kani iloloikkii ja heittää itsensä kyljelleen. Tuo ”pökrääminen” on pelästyttänyt niin monia uusia kaninomistajia (myös minut), että siitäkin on syytä puhua. Kani ei ole kuollut, vaan niin onnellinen, että päättää heittää itsensä kyljelleen. Miksi se on euforian osoitus? No, saaliseläimelle on erittäin epäedullista maata niin ettei siitä asennosta pääse nopeasti pyrähtämään karkuun. Eli jos pitää olla varuillaan, maataan käpälät vartalon alla. Yksikään tassu ei sojota vartalon alta. Kun siis näet kanin pökräävän ensimmäisen kerran, kyynel silmänurkassa on oikea reaktio 🙂 Lisää kanien eleistä täällä ja Kanikirjassa (Kanikirja: opas kanien maailmaan, 2017) sivulta 65 alkaen.

Kaikki, joilla on kaneja, ovat varmasti tietoisia siitä, että kani ei olekaan mikään helppo lemmikki. Tämä haastavuuskin tekee kanista mielenkiintoisen lemmikin. Kun kaniin jaksaa panostaa, se antaa ihmisperheelleen paljon.