Mainio Ruusa ja keksiresepti

Moikka! Olen aiemminkin jakanut tämän keksireseptin ja jaan vielä uudestaan, koska se on ollut kaneille niin mieleinen 🙂

Koska itselläni on perjantaipitsa valkosipulilla, annan kaneille pienet keksit perjantaisin. Aiemmin ostin sellaisia vihreitä pötköjä Mustista ja Mirristä, Immune sticks nimeltään. Ei ole tarvinnut ostaa keksejä sen jälkeen kun tein ison satsin keksejä itse. Taikinaa oli vaikka kuinka, koska tein monta satsia kerralla. Paistamisen ja jäähtymisen jälkeen pakastin osan ja otan aina sulamaan kolme keksiä (kullekin yksi). Keksit sulavat muutamassa tunnissa, joten riittää kun ne ottaa pakastimesta iltapäivällä, jos meinaa antaa ne vaikka ennen kuin menee nukkumaan.

Eläinten aikakäsitys on erilainen kuin ihmisillä, ne eivät katso kelloa tai kalenteria vaan päättelevät erilaisista tapahtumasarjoista, mitä on tulossa seuraavaksi. Esimerkiksi Ruusa-kani oli niin innoissaan eilen, että loikki ympäriinsä ja päästi jopa äänen! Neiti oli päätellyt, että koska nyt on ilta-aika ja pakastimen ovi on käynyt, tietty purnukka on avattu, uuni on ollut päällä ja munakello soinut, hän ehkä saa kohta keksiä. Ja kyllähän hän saikin! 😀 Kuten myös Tuhto ja Poppana. Poppanan ehdollistuminen siihen, koska herkkuja saa, ei ole mennyt yhtä putkeen, koska hän on lähempänä keittiötä. Siksi Poppis saattaa innoissaan juosta vastaan, jos käyn keittiössä. Ruusa ei näe, kun menen keittiöön. Siksi sitä ei yhdistetä herkkujen saantiin. Jänniä nämä jutut ja jos kiinnostaa lukea niistä enemmän, suosittelen Helena Telkänrannan kirjoja ”Millaista on olla eläin?” sekä ”Eläin ja ihminen – mikä meitä yhdistää?” Viimeksi mainitussa on enemmän tuosta eläinten aikakäsityksestä.

Tässä itse resepti (sopii myös marsuille):

  • 2 rkl täysjyväkaurahiutaleita
  • 1 dl pellettiä (esimerkiksi Genesiksen timoteitä)
  • 1 tl kasvinsyöjien kuitujauhetta (recovery tai critical care)
  • 1 tl kurpitsansiemeniä
  • ruukkupersiljan päät (muukin yrtti tai lehtikaali käy)
  • 1/5 banaania
  • vajaa 1 tl pellavansiemenöljyä
  • 3 rkl vettä

Nämä sekaisin sauvasekoittimella ja pyyhe päälle, ettei lentele. Taikina pellavansiemenöljyllä tai muulla kasviöljyllä voideltuihin pikkuvuokiin tai sellaisenaan pellille. Irtoaa hyvin leivinpaperista. Päälle voi pilkkoa pieniä palasia kuivattua karpaloa tai muita marjoja. Uuniin 150 asteeseen noin 30 min ja sen jälkeen jälkilämmöissä. Anna jäähtyä ja kovettua esimerkiksi ritilän päällä. Ohuet keksit voi kuivattaa koviksi, jolloin ne säilyvät pitempään, mutta kovin mehevät keksit eivät säily kuin pari päivää. Jos kaneille tekee suuren määrän kerralla, osan kekseistä voi pakastaa.

Resepti löytyy myös Kanikirjan sivulta 57. Muokattuna sitä voi käyttää vaikkapa kissoille ja koirille. Pellettien tilalle kuivanappuloita yms.

Mainokset

Kesyyntymisen vaiheet

Moikka! Tänään olen pohdiskellut kanien kesyyntymisen vaiheita. Pätee myös muihin eläimiin, vaikkakin enemmän arkuuteen taipuvaisiin kuin sosiaalisiin koiranpentuihin. Se tunne, kun arka tai aiemmin aggressiivisesti käyttäynyt lemmikki onkin rauhoittunut ja antaa lähestyä ♥

Onko teillä käyty läpi näitä vaiheita?

  • uskaltaa tulla ulos häkistä/pesästä (huom! omia aikojaan, ei pakotettuna)
  • lähestyy ihmistä itse
  • ottaa kädestä makupaloja
  • saat silittää, mutta vain tietyistä paikoista
  • ei piiloudu kun tulet kotiin tai samaan huoneeseen (piiloutumiseen pitää kuitenkin olla mahdollisuus)
  • uskaltaa maata tassut ojennettuina
  • ei piiloudu kun tulee vieraita
  • saat kävellä ohi ilman, että lemmikki nousee tai juoksee karkuun
  • vieraat saavat silittää, mutta vain tietyistä paikoista
  • antaa ottaa kiinni (muista päästää pois sylistä ennen kuin lemmikki alkaa tulla rauhattomaksi)
  • saat silittää vapaammin

Poppana-kani oli minulle tullessaan melkoinen hirmusisko. Ensin opeteltiin sitä, että minua ei tarvitse purra vaan jos jänskättää, kanin kuuluu piiloutua. Jos piilopaikkoja ei ole ollut, ei voi heti hiffata, miten kuuluisi tehdä. Kun raajani eivät enää olleet uhka Poppanalle, sain silittää ja antaa makupaloja. Nyt siitä alkututustumisesta on kuutisen vuotta ja luottamus on kasvanut niin, että neiti heittäytyy tämän tästä kyljelleen. Tämähän on siis kanien euforian ilmentymä 🙂 Saan myös hieroa leukalihaksia ja silitellä vapaasti, kunhan katson tälle sopivan ajankohdan. Pitää osata lukea kania, jotta ei mene koskemaan väärässä paikassa. Kanien eleistä voi lukea lisää Kanikirjastani tai vaikkapa täältä.

Vaiheet eivät välttämättä tule yllä luetellussa järjestyksessä, ja kesyyntyminen on yksilöllistä. Joillakin siihen menee päiviä, kun taas toisilla jopa kuukausia. Pääasia on, että osaat olla kärsivällinen ja tarjota lemmikille positiivisia kokemuksia. Näin se luottamus alkaa hiljalleen syntyä, puolin ja toisin 🙂

Ei kannata lannistua, jos jokin vaihe jää täyttämättä. Esimerkiksi Tuhto-kani piiloutuu edelleen sekä minulta että vierailta. Toki hän tulee esiin vähän ajan päästä katsomaan minua ja on muutoin kesy, mutta minua ei haittaa, että vieraille ei näyttäydy. Tyyppi vaan on arka kani ja se hänelle suotakoon 🙂

 

Kuivikkeet vertailussa

Moikka! Tänään päätin kirjoittaa erilaisista kuivikkeista, mitä esimerkiksi kaneilla ja jyrsijöillä käytetään.

Omilla kaneilla on käytössä haapahake eli Mörttiröpö. Aiemmin oli kutterinpuru ja välissä kokeilin myös hamppua. Turvetta erehdyin ostamaan vahingossa, kun kutteri oli loppu. Sitä en suosittele kuivikkeena, sillä se sotkee enkä ollut kovin vakuuttunut imutehostakaan.

kutteri

Kutteria on montaa eri merkkiä ja silloin kun se oli käytössä, hankin sitä isoissa 15-20 kg paaleissa maatalouskaupasta. Laadussa ja saatavuudessa oli välillä suurta vaihtelua. Joskus paaleja oli myös säilytetty väärin, joten saattoi olla vaikeaa löytää homeetonta ja kokonaan kuivaa paalia. Kanikirjaa varten taustatyötä tehdessäni törmäsin kuitenkin sellaiseen tietoon, että mänty on pahaksi kaneille. Se voi aiheuttaa hengitystieongelmia ja jopa syöpää. Ilmeisesti männystä haihtuu haitallisia yhdisteitä, joita eläin ei saisi hengitellä. Kyselin muutamalta kutterin valmistajalta, sisältääkö heidän kuivikkeensa mäntyä. Kyllä sisältää, vaikka sisällysluetteloa ei olekaan eritelty juuri missään pakkauksessa. Tästä, ja siitä syystä, että kutteri pölisee melko paljon, en suosittele sitä kuivikkeeksi. Se on kyllä edullista ja imukykyistä, mutta esimerkiksi poikasille tai jatkuvaan käyttöön sitä ei kannata hankkia.

Pellavakuiviketta on kehuttu, mutta en ole löytänyt sitä mistään. Se on myös melko kallista. Sen sijaan kutterin jälkeen siirryin hamppukuivikkeeseen. Sitä on sekä pellettinä että hakkeena. Hamppukuiviketta saa isoissa paaleissa maatalouskaupoista ja se on edullista. Pelletistä ei ole kokemusta, mutta tätä haketta käytin muutaman paalillisen. Sen sanotaan pöllyävän vähemmän kuin tavallisen kutterin. Minusta siinä oli omituinen tuoksu enkä sitten jatkanut sen käyttöä. Yksi kaneistani tuhahteli, ei nyt mitään isoja aivastuksia, mutta kuitenkin tarpeeksi, että jotain pölyä siitä tulee.

Sain joskus vinkin, että rautakaupoista saa lämmityspellettiä, jota voi käyttää kaneilla (ja vaikka kissoilla) kuivikkeena. Näistäkin otin selvää ja niissä on mäntyä. Säkit ovat edullisia, mutta ainakaan omat kanit eivät ikinä pellettikuivikkeeseen tykästyneet. Tassut luistivat ja se oli kovaa. Niin ikävän tuntuista, että Tupuna-rouva tömisteli takajalkojaan. Sitä oli vaikea lapioida niin, ettei mene paljon puhdasta kuiviketta hukkaan. Papanoita olisi pitänyt poimia käsin. Pissatut kohdat sai kyllä hyvin pois, koska pelletti murenee kastuessaan. Pelletit jäävät siis meillä kauppaan 🙂

Joku saattaa käyttää olkea kuivikkeena, mutta sen alle voi tarvita imukykyisemmän kuivikkeen. Olkea on myös hankalaa poistaa vessalaatikosta lapiolla.

Paperipellettiä suositellaan kovasti. Sitä myydään kissanhiekkana. Meille se on väärässä muodossa, mutta se voisi olla erittäin hyvä vaihtoehto mäntyä sisältäville pelleteille.

Kun yksi kani oireili tuhahtelemalla ja toisella oli jo haapahake ulkonevien silmien takia käytössä, päätin siirtyä kokonaan Mörttiin. Tai vastaavaan haapahakkeeseen. Se ei pöllyä. Jostain syystä kyllä uuden röpösäkin avaaminen saa pientä yskänpuuskaa minussa aikaiseksi, mutta kaneille se sopii. Ei jää keskelle silmää roskaksi, kuten kutterit tai jauhoksi kastuessaan murenevat pellettikuivikkeet. Monilla lyhytkuonoisilla kaneilla, kuten hermeliinit ja leijonanharjakset, on ulkonevat silmät. Niihin tulee helposti haavoja, jotka puolestaan tietävät rahanmenoa eläinlääkärireissujen muodossa.

wood chips

Omassa vertailussa on Mörttiröpö ylitse muiden. Imukyvyssä se häviää ja myös hinnassa, mutta mitäpä sitä ei eläintensä hyväksi tekisi 🙂 Kun vessalaatikon siivoaa joka päivä, ei huonohko imukyky ole ongelma. Jos muutakin parannusehdotusta tälle haapahakkeelle voisi antaa, suunnittelisin paremman materiaalin sen säkille. Nykyinen muovi rispaantuu pussia leikatessa niin, että valkoisia ja erittäin sähköisiä muovinliruja on joka puolella.

Jos lemmikillä on vaikkapa tuore leikkaushaava, ottaisin kuivikkeen kokonaan pois ja käyttäisin vauvoille tarkoitettuja peittoja ja makuupusseja alusina. Niitä pitää hankkia sen verran, että ehtii pestä vähintään 60 asteessa likaiset aluset, ennen kuin pitää taas vaihtaa ne. Vaihto kannattaa tehdä pari kertaa päivässä. Näin haavaan ei jää mitään ylimääräistä kiinni eikä se tulehdu helposti.

Mitä ei saisi käyttää kuivikkeena? Sanomalehti ja sahanpuru ovat pannassa. Toisesta irtoaa myrkyllistä mustetta ja toinen pöllyää ihan liikaa. Niitä mäntyä sisältäviäkin kuivikkeita kannattaa välttää. Samoin paakkuuntuva kissanhiekka ja hajustetut kuivikkeet ovat vältettävien listalla. Paakkuuntuvassa kissanhiekassa piilee suolitukosriski ja hajustettu (esim. omenan tuoksu) on yhtä huono kuin mäntyä sisältävä kuivike.

Mikä on sun mielestä paras kuivike ja miksi? 🙂

Kirppari- ja muita löytöjä

Mukavaa lauantai-iltaa! Tänään oli ohjelmassa imurointia. Sille olikin tarvetta, sillä joka-aamuinen harja & kihveli -yhdistelmä eivät oikein pysty keräämään kaikkea heinähöttöä matoista. Ja höttöähän löytyy kanien joulahjojen jäljiltä..

IMG_20171225_154358_931

Kanien normaali heinä ei suinkaan ole noin höttöistä, älkää huoliko! Se on vain tämä pajutunneliin säilötty heinä, joka ei kyllä kovin hyvin kaneille edes kelpaa. Tuli kunnon hiki siinä imuroidessa, mutta tulipahan puhdasta ☺ Samalla vähän peilien ja muiden pintojen pientä puunausta. Joulusiivous ei kuulu tapoihini. Siivoan sitten kun siltä tuntuu. Se saa riittää, kun kuitenkin lakaisen lattiat ja siivoan eläinten vessat joka aamu.

Hehe, Poppana-kani tuossa juuri kellahti kyljelleen 😍 On vissiin tyytyväinen. Mukava köllötellä, kun on puhdasta, ja kohta alkaa olla iltakaurojen sekä pelletin aika.

Aamun huhkimisen jälkeen kävin vähän kaupoilla. Mukaan tarttui uudet hainhampaat, joilla voi pistää hiukset kiinni. Kirpparilta löytyi entuudestaan tuntemattoman sarjan eka tuotantokausi, peltialusta vaikka tuikuille ja mielenkiintoisia magneettiliuskoja, joihin voi piirtää ja joista voi leikata mieleisiään hahmoja. Liuskat olivat oikea löytö, ehkä esittelen niiden muodonmuutoksia myöhemmin ☺

Meidän taloyhtiössä on kierrätyshuone, jonne saa tuoda itselleen tarpeetonta tavaraa. Sieltä saa myös ottaa tavaraa, vaikka ei toisikaan itse mitään. Tänään sieltä löytyi Pupu Tupuna -kirjanen (toinen löytö!), elokuva, jonka aion katsoa myöhemmin sekä pari sisustuslehteä, joita on aina kiva selailla. Pupu Tupunaa tuli luettua paljon nuorempana. Nimesin myös yhden kaneistani Tupunaksi. Tiedätkö sinä ketään Tupuna-nimisiä kaneja? ☺

Kuvassa oleva pehmokani on pieni Rumpali, jonka löysin aiemmalta kirpparireissulta. Mistä muualtakaan löytöjä tekisi? 😄 Lempipaikkojani ovat Klaffi & piironki sekä Pirkan kirpputorikeskus.

4. luukku: Poppis eläinlääkärissä

Hyvää joulukuun neljättä päivää! Lupasin aiemmin kirjoitella enemmän Poppana-kanin sterilointi-reissusta. Se kun ei mennyt ihan putkeen, vaikka lopputulos oli kyllä hyvä. Suosittelen kanien leikkuutusta, kummankin sukupuolen. Yhden kanin kohtusyövälle ja toisen sen etäpesäkkeille menettäneenä aihe koskettaa. Halusin siis ehdottomasti viedä Poppiksenkin sterkkaan.

Kun olin adoptoinut Poppanan, annoin neidin ensin tottua uuteen ympäristöön vähän aikaa. Sen jälkeen varasin kaneista tietävälle eläinlääkärille ajan. Asuin silloin Tampereen keskustassa, melko lähellä entistä Veteriä. Siellä oli silloin Kemppaisen Kirsi, joka sitten sterkkasi Poppiksen. Kirsin mukana ollaan menty eri klinikoille ja hän on hoitanut Poppanaa jo kuutisen vuotta. Poppiksella on sitä hammaspiikkiä, joten välillä täytyy mennä niitä raspaamaan.

Oli kesä ja ajattelin, että mennään kävellen eläinlääkärille. Poppana siis tietenkin kantokopassa ja minä kävelen. Se oli ehkä vikatikki, koska Poppanaa stressasi kaikki liikenteen ym. äänet. Muistaakseni silloin klinikalla ei ollut vielä erillistä odotustilaa kissoille, joten siellä sitä odoteltiin omaa vuoroa haukkuvien koirien seassa. Ei hyvä sekään..

Eläinlääkärille tultuamme laitoin Poppanan hoitopöydälle. Eläinlääkäri tutki Poppanan, ja kun totesi kaiken olevan kunnossa, Poppana sai anestesia-aineet. Koska oli tosiaan kesä ja kantokoppa painoi jonkin verran, reissulla ehti tulla kuuma. Poppana oli pöydällä ja pidin neidistä kiinni, kunnes hän nukahtaa. Hikipisarat valuivat ja katselin koko ajan sivusilmällä paperipyyhkeiden suuntaan. Kun Poppana vaikutti olevan nukuksissa, liikahdin hieman ja ojensin toisen käteni ottamaan paperia. No, sain paperia, mutta Poppana ei ollutkaan nukuksissa. Koska neidillä oli sen verran adrenaliinia veressä entuudestaan, ei nukahtaminen käynyt noin vain.

Poppana harppasi pöydältä ja huteralla loikalla pääsi lattialle. Siinä samassa tuli nenään vekki, kun tasapaino ei nukutusaineen vuoksi ollut kovin hyvä. Poppana yritti juosta pakoon, mutta loikka oli niin hoipertelevaa että sain kanin kiinni. Ei muuta kuin lisää nukutusainetta, ja päätin, etten enää koskaan jätä kania pöydälle pitämättä siitä kaksin käsin kiinni. Vaikka se olisi kuinka rauhallinen, se voi saada slaagin ja pyrkiä lattialle. Jos kani pitää nukuttaa, laitan sen nykyään kantokoppaan odottamaan. Oppia ikä kaikki..

Itse operaatio meni hyvin, kunhan Poppis oli ensin nukahtanut. Poppana kipuili pari päivää, kuten naaraskanit yleensä, mutta toipui hyvin. Kipulääke on ihan must operaation jälkeen, ja usein kanit saavat myös suolistontoimintaa edistävää lääkettä vastaanotolla sekä kotiin mukaan. Nesteytys on myös kaiken a ja o, ilman hyvää nestetasapainoa ei kipulääkettäkään saa antaa.

Mitä eläinlääkärireissusta jäi käteen? Kani ei välttämättä nuku, vaikka se siltä näyttäisi. Siksi kannattaa nostaa nukutusaineen saanut kani takaisin kantokoppaan. Jos kani on arka, käytä esimerkiksi taksipalvelua lyhyilläkin reissuilla. Sterilointi kannattaa. Valitse kuitenkin aina kaneista tietävä eläinlääkäri. Poppanan sterkastakin on nyt reilu kuusi vuotta aikaa 🙂

2. luukku: Topin tarina

Toisesta luukusta paljastuu isäpeippo Topin tarina 🙂 Topi tuli minulle eräästä Hämeenlinnan eläinkaupasta vuonna 2008. Olin sitä ennen adoptoinut yhden seeprapeipponaaraan, Tipin.

IMG_1063

Olisin mieluiten antanut kodin kodittomalle eläimelle, mutta valkea Tipi tarvitsi lajitoverin. Eläinkaupassa tarkkailin peippoparvea vähän aikaa, ennen kuin valitsin Topin. Topilla ei näyttänyt olevan kumppania, vaan peiponalku tuntui vähän ulkopuoliselta. Ajattelin, etten katkaise mitään orastavaa peipposuhdetta, kun vien Topin kotiin. Topi pyydystettiin ja laitettiin pieneen pahvilaatikkoon. Pyysin lisäämään ilmareikiä, koska piti ajaa Hämeenlinnasta Tampereelle. Kotona minun piti vain kurkistaa pahvilaatikkoon, mutta Topi lehahtikin sieltä karkuun. Ei tyyppi tietenkään osannut suunnistaa mihinkään, lensi vain kunnes tuli seinä vastaan. No, se seinähän oli sitten keittiössä jääkaapin yläpuolella. Jossa sattui olemaan pieni peiponmentävä reikä. Arvaatte varmaan, miten kävi. Sinne peippo tippui, koko matkan lattialle saakka. En ollut ikinä huomannut, että siellä kaapin yläpuolella oli reikä. Edellinen asukas piti siinä pientä pakastinta ja ilmeisesti siihen oli porattu reikä johdoille.

Pelkäsin tietysti, miten Topin oli käynyt, kun reikä oli niin syvä eikä sinne nähnyt. Isäni poisti lattialistan ja Topi saatiin sitä kautta ulos. Ihmeen kaupalla vahingoittumattomana. Mitä nyt henkisesti kärsineenä. Siitä lehahdettiinkin verhon päälle ihmettelemään uutta kotia 🙂

IMG_0206

Minua jännitti, miten Tipi ja Topi tulisivat toimeen. Turhaan jännitin, sillä yhtäkkiä sitä oltiin häkin orrella vieretysten. Ei mitään tappelua tai ihmettelyä edes. Kun Topi kasvatti kokonaan aikuisen peipon höyhenpuvun, alkoi pian pesintä. Topi luritteli Tipille, joka alkoi lykkiä munia. Ruokakuppeihin, hyllylle, kukkaruukkuun. Yritin tekomunia ja munien poistamista pesästä, kaikenlaisia kikkoja, mutta mikään ei auttanut. Yksi peippojen elämäntehtävistä on pesiminen, joten sitä on hankala estää.

Tipi ja Topi saivat viitisen vuotta yhteiseloa, sitten Tipistä jätti aika. En halunnut toista naaraspeippoa, koska olin nähnyt, miten rankkaa se pesiminen naaraalle on. Koiras lurittelee ja tekee jatkuvia lähentely-yrityksiä. Kyllä siinä ajan mittaan väsyy, kun vielä lykkii munia koko ajan. Kun naaras väsyy eikä jaksa mennä koko ajan karkuun, koiras ajattelee, että ”jes!” nyt on aikani tullut ja kosiskelee kahta kauheammin. Peipoilla ei näytä olevan sellaista empatiaa muita eläimiä kohtaan, että ymmärtäisivät toisen olevan uupunut tai sairas. Tai ainakin pesimisen tarve vie voiton.

Peippoja ei taaskaan ollut kodittomina (mikä on hyvä), joten turvauduin eläinkaupan valikoimaan. Tällä kertaa peippoja löytyi Pirkanmaalta. Tarkkailin taas parvea ennen kuin tein päätöksen. Luulin valitsevani koiraan, mutta myöhemmin Tessun nimi oli muutettava Tessaksi. Tyyppi ei nimittäin koskaan oppinut lurittelemaan, ja muniakin se lykki.. Kuvassa alempana istuva on Tessa.

IMG_2722

Tessalla ja muilla eläinkaupan linnuilla oli melko siivoton häkki ja tullessaan Tessa haisi suoraan sanottuna linnunpaskalta. Vatsansa oli myös ruikulilla pari päivää. Topin ja Tessan tutustuminen ei mennyt yhtä hyvin kuin Tipillä ja Topilla, mutta heistäkin tuli kaverit. Etenkin ilmassa oli aluksi vaikeaa. Topi lähestyi heti toista peippoa, mutta Tessa ei oikein tiennyt, miten päin olisi. Tessankin oli opittava suunnistamaan uudessa kodissaan. Eläinkaupassa Tessa oli pienessä häkissä muiden kanssa ja kuulemma hänet oli tuotu sinne Ruotsista tukusta. Ei siis kovin hyvät lähtökohdat elämälle, mutta ainakin neiti oli selvinnyt hengissä. Tessalla oli jalkarengas, mikä piti sitten poistaa, kun se oli valahtanut varpaan ja jalan väliin. Täysin turha kapistus eikä sitä oltu edes asennettu oikein.

Tessan ääni oli Tipiin ja Topiin verrattuna melkoinen riivinrauta, mutta ehkä neiti vain puhui ruotsia tai ainakin eri murretta 😉 Topi ja Tessa saivat tööttäillä toisilleen vain parisen vuotta ennen kuin Tessasta aika jätti. Siinä välissä oli kuitenkin hankittu jälkikasvua ja nykyään Topi elelee poikansa, Tossavaisen kanssa. Topi on nyt yli 9,5-vuotias. Meno on toki vähän iän myötä hidastunut, mutta varsin virkeä isäpeippo 🙂 Tuolla istuu nytkin lurittelemassa, pitäähän sitä kertoa muillekin päivän kuulumiset. Terveisiä Topilta!

Roope Rohkea

Kun nyt olen esitellyt tätä eläinperhettäni, niin siihen on kanien lisäksi kuulunut myös muita eläimiä. On ollut kaloja, kaksi hamsteria (Mikki ja Neilikka), undulaatti Kalle, ja myös collie Roope. Fallow Field’s Robert the Brown, kuten kasvattajanimensä kuuluu. Roope eleli 11-vuotiaaksi, ellen väärin muista. Pidempäänkin olisi elellyt, ellei leukemia olisi herraa vienyt. Roope oli ensimmäinen koirani, sitä ennen kinusin lähitienoon muita koiria lenkitettäväksi. En tiedä, mitä Roopelle oli pentuna tapahtunut, mutta aina kun kävimme Roopea kasvattajalla katsomassa, Roope meni piiloon ja sitten kun ei enää mahtunut tuolien ja sohvan alle, meni seiniä pitkin. Toki välillä tuli moikkaamaan, mutta oli selvästi ihan eri maata kuin siskonsa, joka mennä touhotti ilman huolenhäivää.

Roope oli hyvin paukkuarka koira ja naapurin koira pääsi nappaisemaan Roopea, kun tämä oli haistelemassa. Roopelle tuli trauma ja meni kauan, että Roope uskalsi haistella muita koiria. Ensimmäisen koiran kanssa tulee tehtyä kaikki virheet ja niin se meni meilläkin. Kun koiraa pelottaa, pitäisi itse käyttäytyä normaalisti eikä leperrellä, että kaikki on hyvin. Vanhemmiten pelkotilat vähän hälvenivät, mutta kyllä lenkki tyssäsi, jos hävittäjiä sattui lentämään yli. Uusivuosi oli kaameinta aikaa, koska osa ihmisistä ei kunnioita lakia vaan alkavat ammuskelun heti kun raketteja aletaan myydä. Sama koskee uudenvuoden jälkeistä aikaa, joku löytää raketteja vielä ja päättää ampua ne. Juuri kun koira uskaltautuu taas lenkeille melkein normaalisti, eiköhän joku possauta jossain pari rakettia. Taas ei mennä viikkoon pihalle.

Pikkulapset olivat Roopesta haltioissaan ja kaikki halusivat silitellä ”Lassieta”. Roope tottui siihen, että lapset silittävät ja niinpä hän jäi usein odottelemaan lenkillä pikkulapsia. Kun tottahan sitten IHAN KAIKKI maailman lapset tulevat häntä silittämään 🙂

Collie on paimenkoira ja Roopellakin oli hyvin vahvana tämä paimentamisominaisuus. Voi sitä hätää, mikä Roopelle tuli, kun mentiin uimaan. Ihmiset katoavat veden alle, vuh, vuh! Roope ei itse tykännyt uida, mutta kahlasi kyllä itseään viilentämässä. Ehkä turkki painoi sen verran, että uiminen tuntui epämukavalta.

Roope oli täysin pallohullu. Kepeistä ei välittänyt, mutta palloa piti heitellä myös sisällä. Sisäleikkeihin meillä olikin sellaisia pehmeitä palloja, jotta ei tule vahinkoa. Etenkin äitillä oli usein mustelmia jaloissa, koska hän ei aina huomannut väistää Roopen leikkiin kutsumisia. Isältään Rockylta Roope oli perinyt tavan kaappaista tassullaan, kun halusi jotain. Niin sitä sitten istuttiin sohvalla, kun Roope tulee viereen ja kaappaisee tassulla 😀

Sellainen oli Roope Rohkea, jollaiseksi yksi saksanpaimenkoira-emäntä Roopen risti.

20171111_181151

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on Roope nuorempana ja alemmassa olemme juuri kirjoittaneet ylioppilaiksi 🙂 Hyllyllä istuu ensimmäinen kanini, musta issikka on hoitohevoseni Salka ja tuon ylimmän hevosen nimeä en muista, mutta kuva on otettu kieliharjoitteluajoilta Coloradosta. Lettipäinen hevonen on Piste-Pirkko, myöskin hoitohevoseni. Mitäköhän Pirkolle kuuluu nykyään..? Alhaalla olen minä possujunassa. Eläimet ovat siis kiinnostaneet ihan aina 😀