Kynsienleikkuun sietämätön vaikeus

Huh, tänään oli vuorossa kanien kynsienleikkaus. Mikä siinä onkin, että omien kanien kynnet on vaikea leikata, mutta muiden sujuu helposti? Ehkä se, kun vieraampaa kania ei tunne, niin käsittely on kenties varmempaa kuin omien kommervenkit tietää jo melkein etukäteen. Mutta hei, se on jo puoli voittoa, kun saa kanin ensin kiinni! Tänään meni vähän alle tunti kolmen kanin kynsienleikkuussa. Onneksi peippojen kynsiä ei tarvi leikata.. Lupasin aiemmin kertoa käsittelyvinkeistä, joten tässä niitä tulee 🙂

Jos sinulla on sellainen kani, jota ei helposti saa kiinni, on parempi odottaa, että kani menee esimerkiksi kantokoppaan, jolloin voit nostaa koko kantokopan kaneineen vaikka vessaan. Olettaen siis, että kanisi on kuten Ruusa ja Tuhto, eli eivät pysyisi ikimaailmassa missään sohvalla tai sängyn päällä käsittelyn ajan. Siispä, vie kantokoppa vaikka vessaan, siellä ei yleensä ole johtoja lattialla ja tila on sopiva, jotta kani pääsee välillä loikkimaan, mutta sen saa helposti uudestaan syliin. Istuudu lattialle esimerkiksi peiton kera. Jos mahdollista, vältä kanin nostamista häkistä. Kynsienleikkuu on kuitenkin pakollinen toimenpide eikä siinä voi aina mennä täysin kanin ehdoilla. Tarkoitan tällä siis sitä, että jos kanilta kysytään, kynsiä ei ikinä milloinkaan tarvi leikata. Ulkotarhassa asuvat saattavat onnistua kaivelemaan kuoppia niin, että kynnet kuluvat itsestään, mutta eipä sisäkanien elämä kuluta niitä tarpeeksi. Myös anturakynsi pitää leikata. Niitä on kussakin etutassussa yksi ja ne ovat usein vähän piilossa. Jos jättää aina anturakynnet leikkaamatta, kynsi voi tarttua johonkin ja aiheuttaa pysyvän vamman tai se voi kasvaa niin pitkäksi, että lävistää ihon. Omien kanien kynsiä lyhennän kerran kuussa, mutta tässä kannattaa vähän seurailla kynsien kulumista ja lyhentää niitä tarvittaessa useamminkin.

Helposti kiinniantavan kanin saa syliinsä, kun nostaa sen vain lattialta tai houkuttelee syliinsä herkuilla, mutta yleensä kani arvaa aikeesi ja loikkii karkuun. Kania ei saa jahdata, joten jos karkuun mennään kovallakin innolla, kokeile myöhemmin uudelleen. Tärkeintä on, että pysyt itse rauhallisena, sillä eläin vaistoaa hermostumisen ja hermostuu itsekin.

Nykytietojen valossa kania ei kannata koskaan laittaa selälleen (se koetaan hyvin stressaavana, kani leikkii kuollutta) vaan pyydä vaikka toista pitämään kania sylissä sillä välin, kun itse leikkaat kynnet. Toinen käsi pepun alta niin että jaloista on tukeva ote, ja toinen käsi etutassujen ympärille. Kanin selkä on vatsaasi vasten ja kani on pystyasennossa. Jos ei ole ketään pitelemässä kania, voi vaikka nostaa kanin viereensä tai syliin ja siitä omaa asentoaan muuttelemalla leikata kynsiä yksi kerrallaan. Tassua nostetaan varovasti niin, että sakset menevät kynsien ympärille. Lyhennä päitä varovasti, ei kannata humpsaista liikaa kerralla. Jos verta tulee, sitä voi tyrehdyttää painamalla vuotokohtaa kankaan välissä olevalla jääpalalla tai pyyhkiä kylmällä vedellä. Peruna- tai maissijauho voivat imeä verta sen verran, että vuoto tyrehtyy nopeammin. Suoneen osunut leikkauspinta on kipeä, ja jos tuntuu, ettei verentulo lakkaa, soita eläinlääkärille.

Omille varaan aina kurpitsansiemeniä herkkupaloiksi, joita annan käsittelyn lomassa. Juttelen myös rauhallisesti samalla ja välillä peitän kanin silmät, jos tuntuu, että kani alkaisi kohta rimpuilla. Jos kani rimpuilee kovasti, päästä se välillä pois sylistä ja yritä hetken päästä uudestaan.

Pienenä vinkkinä aloitteleville kynsienleikkaajille: pue yllesi pitkähihainen paita ja paksut housut. Vastalyhennetyt kynnet ovat yllättävän terävät ihoa vasten.. Nimimerkillä ”Kissojako täällä asuu?” Kehottaisin myös hankkimaan teippiharjan tai vastaavan, sillä etenkin karvanlähtöaikaan vaatteet saavat mukavan kaninkarvakuorrutteen. Kantokoppaan on hyvä totuttaa kanit jo hyvissä ajoin ennen käsittelyä. Kantokoppaan voi piilotella herkkuja ja se voi toimia piilopaikkana. Tällöin siitä ei tule kanille pelkästään negatiivisia kokemuksia. Ensi kuussa taas uudestaan!

Mainokset

Tuhton tarina

Kääpiöjänis Tuhto

Mukavaa lauantaita! Tiputin eilen sipuleita sisältävän lasipurkin, joka meni tietysti säpäleiksi. En tiedä, ovatko sirpaleet vielä tuottaneet onnea, kun juuri astuin yhteen lattialle jääneeseen lasinpalaan.. Jospa sitä onnea tuleekin vain peilin rikkoutumisesta. No, kuitenkin, tänään voisi kertoa Tuhton tarinan.

IMG_3717

Tuhto tuli minulle pari vuotta sitten Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksestä (Pesu ry). Hän on tosi lillanen kani, mutta sitäkin ketterämpi. Tuhto tykkää kiipeillä eri tasoilla ja kissoille tarkoitettu kiipeilypuu on ahkerassa käytössä. Pitänee ostaa toinenkin jossain vaiheessa, jotta voivat tähystellä toisiaan Ruusan kanssa, kummallekin oma torni.

En tiedä Tuhton poikasajasta mitään, vain sen, että hänet tuotiin SEY:n vapaaehtoiselle eläinsuojeluneuvojalle ”rusakonpoikasena”. No, sellainenhan hän ei tosiaan ole vaan ihan lemmikkikani. Neuvojalta Tuhto tuli Pesulle, jossa Tuhto madotettiin ja kastroitiin. Kovia on hänen täytynyt kokea, sillä tyypiltä puuttuu sekä varpaita että kynsiä ja korvien päätkin ovat kärsineet. Ei niissä enää mitään haavoja ole, mutta vähän kurttuun ne ovat parantuneet, muistuttamaan entisistä ajoista.

Tuhto on tosi arka kani, yleensä unohtaa minutkin työpäivän aikana. Siis unohtaa sikäli, että ei tule esiin kuin vasta muutaman tunnin päästä. Tuhto pujahtaa heti muutenkin karkuun, jos kuuluu vieraita ääniä. Better safe than sorry, hän varmaan ajattelee.

Ennen Ruusan tuloa, Tuhto oli hankalin käsiteltävä, koska poju rimpuilee yleensä aika tavalla ja silloin on päästettävä hänet hetkeksi loikkimaan ennen kuin voin yrittää jatkaa esimerkiksi kynsienleikkuuta. Syliin ei saa nappaamalla vain lattialta kiinni, vaan turvallisinta (sätkimisen kannalta) on odottaa, että Tuhto menee kantokoppaan, ja sitten nostaa koko revohka vessaan. Vessa on tarpeeksi pieni tila, että Tuhton saa kiinni, mutta kuitenkin voi päästää loikkimaan. Makupaloilla ei Tuhtoa saa houkuteltua, mutta kyllä ne yleensä palkkioksi kelpaavat.

DSC_0366

Alun perin adoptoin Tuhton leijonanharjaskani Hiljan kaveriksi. Hilja oli parivaljakon pomo, mutta hän piti hyvää huolta Tuhtosta. Pesi naamaa, vaikka ei ainakaan minun nähteni saanut siihen ikinä vastakaikua. Kaipa Tuhto oli liian nuori hiffatakseen vastavuoroisuutta. Kun Hilja jouduttiin lopettamaan keuhkosyövän vuoksi, Tuhto jäi leskeksi ja oli selvää, ettei Poppanasta ja Tuhtosta tule kavereita. Nyt Tuhto elelee Ruusan kanssa. Tuhto on melkoinen Houdini, mitkään aidat eivät häntä pidättele. Varmaan aika kuvaavaa on se, että olen mm. joutunut saksilla leikkaamaan hänet ulos sängynpatjasta.. Ja se oli entinen patja se. Uskokaa minua, kun sanon, ettei kaneja kannata asuttaa makuuhuoneessa.

Oma kaniperhe – esittelyssä Poppana

Poppanan tarina

Vuosien saatossa eläinperheeseeni on kuulunut yhteensä seitsemän kania. Tilapäiskodin olen tarjonnut useille kaneille ja myös hoitolaisina on ollut mitä erilaisimpia kanipersoonia. Ensimmäisenä esittelyssä hermeliini Poppana. Neiti tulikin juuri sopivasti loikkimaan tähän jalkoihin, silityksiä hakemaan ja varmaan myös ihmettelemään, missä uudet heinät viipyvät. Eiliset kun ovat jo eilisiä..

IMG_2923

Poppanan tarina

Poppis, Poppana, on hermeliinikani, joka tuli minulle monilapsisesta perheestä Lempäälästä. Lapset olivat tietämättään tehneet Poppiksesta melkoisen hirmusiskon jatkuvilla lähestymisyrityksillään. Poppana eli ainoana kanina ja neidin käyttäytymisestä päätellen hänet erotettiin emosta ja sisaruksista aivan liian nuorena, kunnes joutui eläinkaupan lasikoppiin myyntiin. Kuutisen vuotta sitten, kun Poppana tuli minulle, kokeilin yhdistää hänet silloisen naaraskanini, Tupunan, kanssa. Ensin näytti menevän hyvin, mutta sitten Poppana hyökkäsi. Poppis laittoi ensin päänsä maahan alistumisen merkiksi, mutta sitten vähän ajan päästä kuitenkin hyökkäsi. Ei yrittänyt jahdata, vaan kävi suoraan Tupunan naamalle. Tuntuu, että Poppana ei osaa puhua kania. Onneksi kummallakin oli valjaat eikä mitään päässyt tapahtumaan. Vuosien aikana koitin myös toisen naaraskanin kanssa, mutta he suorastaan vihasivat toisiaan. Leikatun uroksen kanssakaan ei mennyt kovin hyvin. Niinpä Poppana elelee minun kanssani. Ikinä en suosittele kania pidettävän yksin, mutta nuoruusvuosista johtuen olen päätynyt tähän ratkaisuun. Tupunan kanssa hän tuli toimeen aitatovereina ja he makoilivatkin monesti vierekkäin, jos siis aita oli välissä. Ilman aitaa tuli tappelu. Kun Tupunasta jätti aika, ei edes aita auttanut kaveruussuhteen muodostukseen, joten nyt Poppanalla ei ole näköyhteyttä muihin kaneihin. Näköyhteys toisen pesäalueen kaneihin tuntuu stressaavan silloin, kun kanit eivät tule toimeen. Poppana kellahtelee kyljelleen melko usein, joten hän tuntuu olevan tyytyväinen. Olisi kuitenkin varmasti vielä tyytyväisempi, jos olisi Poppiksellekin löytynyt se oma naamanpesukaveri, jonka vieressä pötkötellä.

IMG_1275

Sanon Poppanaa välillä Nysäkorvaksi, sillä neiti tosiaan on hermeliini. Ulkonäkö tuo joskus mieleen myös mopsin, koska kuono on typistetty ja silmät ovat ulkonevat. Nämä eivät ole mitään toivottavia piirteitä, sillä se tarkoittaa ahtaita hengitysteitä sekä haavoja silmissä. Kyynelkanavillekaan ei ole riittävästi tilaa. Aluksi Poppanalla oli kutterinpuru kuivikkeena, mutta se oli pakko vaihtaa haapahakkeeseen, koska purunpalasia jäi keskelle Poppanan silmää. Niistähän tietysti tuli haavoja, joiden takia mentiin eläinlääkäristä hakemaan antibioottisilmätipat. Jokainen, kellä on ollut haava silmässä, tietää, että se tekee kipeää. Nyt, kun kuivike on oikeanlaista, sehän ei tarkoita, että Poppanan silmät säästyisivät vierasesineiltä. Karvanlähdön aikaan silmiin jää karvatuppoja, ja milloin mitäkin höttöä. Lääkekaappiin kuuluu aina kahdet erilaiset silmätipat. Fysiologinen suolaliuos sekä voitelevat silmätipat. Nehän ovat ihmispuolen lääkkeitä, mutta käyvät myös kaneille. Niitä myydään pienissä kertakäyttöisissä pipeteissä ja ovat kyllä pelastaneet tilanteen useasti. Jos huomaan, että Poppiksella on roska silmässä, ensin yritän saada kanin kiinni ja sitten laitan silmätippoja silmään. Odotan, että tippa pudottaa roskan silmäkulmaan, josta otan sen vessapaperinpalalla pois. Taas on helpompi räpytellä! Vielä helpompaa olisi, jos ei kaneista tai muistakaan eläimistä jalostettaisi mulkosilmäisiä..

Poppana on tosi herkkä kani, johtuen varmaan lajitoverin puutteesta ja poikasajan negatiivisista kokemuksista. Neiti on tosi epävarma, minkä vuoksi vieraat ihmiset ja tilanteet stressaavat enemmän kuin ehkä muita kaneja. Poppana saattaa myös reagoida omaan stressiin. Hänellä on vatsavaivataipumusta. Muutaman kerran ollaan oltu päivystyksessä ummetuksen vuoksi, mutta viime vuosina onneksi vähemmän. Poppana näyttää tosi hyvin, jos johonkin sattuu. Moni kani yrittää peittää oireensa, mutta Poppanasta huomaa melkein heti, jos vatsaan sattuu. Hän retkottaa makaamassa ja suorastaan huohottaa. Jos näin käy, ei muuta kuin hellää vatsahierontaa ja nenän eteen jotain syömistä houkuttelevaa yrttiä. Ananakset ja papaijat olen unohtanut, sillä niistä ei ole tutkittua hyötyä kanin ummetuksessa. Silloin kun niitä vielä käytin, tuntui, että ummetuksen lauettua tuli usein tosi löysää papanaa. Se johtui varmasti ananaksen ja papaijan korkeasta sokeripitoisuudesta, minkä vuoksi vatsa edelleen piiputti. Yrtit, vatsahieronta, infrapunalamppu sekä mahdollinen tukiruokinta ovat kotihoitona auttaneet monesti niin, ettei ole ollut tarvetta mennä eläinlääkäriin. Ummetus on tosi kivulias tila eli kannattaa siihen taipuvaisella kanilla pitää lääkekaapissa kipulääkettä. Sitäkään ei saa kuivuneelle kanille antaa tyhjään vatsaan, voi nimittäin tulla munuaisvaurioita.

Vatsavaivojen lisäksi Poppanalla on aika ajoin hammaspiikkiä, jonka vuoksi pitää käydä eläinlääkärillä raspauksessa. Eläinlääkäri hioo piikit pois kanin ollessa nukutettuna. Poppanan tullessa minulle, raspauksessa käytiin noin vuoden välein. Varmaankin hyvälaatuisen heinänsyönnin ansiosta väliä sai pitkittää eikä nykyään tarvitse käydä edes joka vuosi. Jos huomaan, että Poppana järsii heinää oudosti tai jättää isompia korsia syömättä, se on merkki lähteä eläinlääkärille.

IMG_3928

Poppana on kanina melko ärtsy, ainakin vieraille. Silloin, kun Poppana tuli minulle, meni paljon aikaa, että totuimme toisiimme. Minulle oli uutta, että kani voi purra, kun annan ruokakupin naaman eteen. Niinpä Poppis monesti pääsi nappaisemaan kättä, ennen kuin opin, että Poppista pitää harhauttaa ja laskea samalla ruokakuppi maahan niin, ettei se ole suoraan Poppanan naaman edessä. Poppana saattoi myös hyökätä jalkojen päälle, kun tulin pesäalueen lähelle. Monet kerrat siinä seisoin paikallani, niin kauan kunnes Poppana väsyi ja loikki pois. Siten sain pikkuhiljaa opetettua, että jos jokin tilanne jänskättää, kanin kuuluu paeta eikä hyökätä. Poppanalla oli kyllä piilopaikkoja, minne mennä, ja myös häkin ovi oli koko ajan auki. Kuten on nykyäänkin, itse asiassa, Poppanan häkissä ei edes ole ovea enää. Nykyäänhän Poppanalle saa antaa ihan naaman eteen ruokakupin ja vielä silittää korvia eikä neiti paheksu sitä lainkaan tai varsinkaan yritä hyökätä. Vieraille on kuitenkin sanottava, että Poppanaa ei saa lähestyä. Hän voi edelleen tarjota hammasta, jos tuntee olonsa uhatuksi. Minullehan Poppana on aivan ihana kani. Ei tosiaankaan mikään sylikani, mutta sellaisia minulla ei ole koskaan ollutkaan. Hän voi loikkia itse syliin, mutta nostelusta ei tykkää ja usein juoksee karkuun, jos arvaa esimerkiksi kynsienleikkaus- tai harjausaikeeni. Käsittelyvinkeistä voisinkin kirjoitella joku toinen kerta, niitä ei voi koskaan olla liikaa.

Joku saattaa miettiä, auttaisiko leikkuutus, jos kani on ärtsy. Ei se luonnetta mitenkään muuta tai pyyhi kanin aiempia negatiivisia kokemuksia pois. Riippuu tietysti siitä, mikä aiheuttaa kanille stressiä. Jos naaras on leikkaamaton ja elelee leikatun poikakanin kanssa, totta kai naaras on kovilla. Uros haisee urokselta leikkaamattoman kanin nenään, riippumatta siitä, onko uros leikattu. Kaikki kanini ovat leikattuja ja Poppanankin leikkuutin melkein heti, kun neiti tuli minulle. Siitä voin kertoa joku toinen kerta, ei meinaan mennyt ihan kuin strömsöössä. Ja leikkuuttamisesta ylipäätään, se on tosi tärkeä aihe.