Kanien annoskoot ja pari ruokintavinkkiä

Moikka moi! Kani on pieni eläin verrattuna moneen muuhun lemmikkiin. Voi olla välillä vaikea määritellä oikeaa ruuan määrää. Etenkin kun heinää pitäisi syödä niin paljon kuin napa vetää. Mikä on sitten oikea määrä?

Hyvä nyrkkisääntö on, että heinää laitetaan tarjolle joka päivä kanin kokoinen keko. Olen kyllä törmännyt sellaisiin kaninpoikasiin, joille tämä ei missään nimessä riitä, mutta yleensä se pitää melko hyvin aikuisella kanilla kutinsa. Kun heinää laittaa ainakin sen kanin kokoisen keon, näkee päivän mittaan, paljonko sitä menee ja osaa seuraavalla kerralla antaa tarvittaessa enemmän. Eniten kani syö hämärän aikaan. Aamulla kun heräät, suuri osa heinistä on toivottavasti kadonnut ja muuntunut papanoiksi.

Monen lähteen mukaan 80% kanin ruokavaliosta pitäisi olla heinää, tuoreruokaa 15% ja 5% pellettiä. Monesti ruokaympyrä heittää häränpyllyä, sillä heinänsyönti vähenee, mitä enemmän muuta ruokaa on tarjolla. Jos antaa monta lautasellista tai kipollista muuta ruokaa päivän aikana, on melko varmaa, ettei heinää syödä tarpeeksi. Ravinto on yksi tärkeimmistä asioista, sillä oikealla ruokinnalla ennaltaehkäistään sairauksia ja pidennetään kanin elinikää. Myös sun lompakko säästyy, kun ei tarvitse rampata niin usein eläinlääkärillä 🙂

Kaikki eivät anna pellettiä ollenkaan, mutta en ole huomannut, että ne lihottaisivat kaneja, kun annoskoko on oikea. Lisäksi voi olla vaikea etenkin talviaikaan välttyä puutostiloilta, kun ei pysty luonnosta keräämään ravintoa. Jotkut kanit eivät siedä kasvihuoneissa kasvatettuja vihanneksia yms. niin paljon kuin niitä pitäisi syödä. Siksikin pelletti on ollut hyvä vaihtoehto, kaurahiutaleiden kera. Jos antaisin esimerkiksi Poppanalle 80% heinää ja 20% tuoretta, saataisiin melko äkkiä marssia ripulin vuoksi eläinlääkäriin.

Vuosien pellettikokeilujen jälkeen olen päätynyt sekoittelemaan kolmea merkkiä keskenään. Ensin ruokakupista katoavat Science Selective Rabbit adult, toisena Burgess Excel Rabbit Mature Cranberry & Ginseng ja viimeisenä Genesiksen Timotei. Kaikki kolme kaniani ovat kääpiökaneja ja annan iltaisin noin 1tl kaurahiutaleita ja 1 rkl pellettiä per kani. Poppana saa vähiten, Ruusalle ja Tuhtolle annan kukkuralliset mitat. Tällä määrällä kupit ovat tyhjiä aamulla, heinää syödään tarpeeksi eikä Poppanan vatsa mene sekaisin. Kaurahiutaleista olen valinnut saman mitä itse syön eli gluteenittomia isoja kaurahiutaleita.

Tuhtolle ja Ruusalle voin antaa parikin kourallista tuoretta aamuisin eivätkä heidän vatsansa mene siitä yhtään sekaisin. Se on heille sopiva määrä. Poppanalle ei voi antaa kuin tiettyjä tuoreruokia ja paljon vähemmän, muuten tulee heti löysä vatsa. Esimerkiksi tänään annoin yhden pienen omenan (pienen vauvan nyrkin kokoisen) Ruusalle ja Tuhtolle sekä pari vadelmanlehteä. Poppana sai vadelmanlehden ja pari ohutta oksaa fenkolia. Omenaa annan todella harvoin kaneille, vain muutaman kerran vuodessa.

Eksoottiset hedelmät ja marjat voivat kuulua kanin ruokavalioon, mutta hyvin hyvin pieninä määrinä ja harvoin annettuina. En antaisi kourallista mustikkaa tai viittä viinirypälettä kerrallaan. En myöskään kokonaista vesimeloninpalaa. Ota siemenet pois ja anna yleensäkin vain hedelmälihaa.

Suurin ongelma kanien tuoreruokinnassa lienee porkkanan, omenan ja lehtisalaatin muodostama kolmikko. Joskus siihen sotkeentuu myös kurkku. Aina kun kuulen kaneille annettavan joka päivä porkkanaa, ja etenkin kun kuulen paljonko sitä annetaan, näen sieluni silmin vatsavaivoista kärsivän kanin ja ehkä myös vähän liikalihavan, jolla kenties on sokeritaudin poikasta. Näen omistajien jynssäävän pahanhajuista, liiskaantunutta kakkaa matoista ja kanin pehvasta. Kuiva papana on kuitenkin se, mitä pitäisi kanin pepusta tulla ulos. Tietynlaiset pehmeät papanat kuuluvat asiaan myös, mutta ne kani syö suoraan peräaukolta eikä niitä siis ehdi yleensä lattialle asti siivottavaksi.

Kääpiökani ei tarvitse kokonaista tai edes puolikasta porkkanaa, saati että sitä annettaisiin joka päivä. ”Mutta kun se niin tykkää siitä”, olen kuulevinani 😀 Niin, minäkin tykkäisin hirveästi suklaasta ja munkeista, mutta en voi syödä niitä joka päivä. Kurkku, omena ja lehtisalaatti aiheuttavat myös löysää vatsaa. Kaneilla on 17 000 makunystyrää, ihmisillä noin 10 000. Annetaanhan kanienkin nauttia eri mauista, sillä ne eivät yleensä pääse kaupan hevi-hyllyiltä tai ulkoa valkkaamaan itse ruokaansa 🙂

Jos kurkku, lehtisalaatti, porkkana ja omena eivät ole hyviä, mitä sitten kannattaa antaa? Yrttejä, yrttejä ja yrttejä. Fenkolia, lehtikaalia ja selleriä esimerkiksi. Ihan heti en keksi, mitä yrttiä kani ei saisi syödä, kun kiertelee kaupan hevi-osastolla. Suurta herkkua ovat yleensä tilli, basilika, minttu ja sitruunamelissa. Kokeile erilaisia yrttejä, ja kannattaa muutenkin tuoreruuan kanssa pitää se muistisääntö, että vähän ja erilaisia ruokia kerrallaan. Ei koko ajan samaa ja paljon kerralla. Jos kani ei ole tottunut eri makuihin, ei kannata lannistua heti jos kani ei syö. Kun muutaman kerran antaa, ruoka alkaa yleensä kelvata 🙂

”Vähän” tarkoittaa jollakin kanilla alle kourallista, vain muutamaa lehteä yrteistä tai pientä 2cm palaa vihanneksesta. Toisilla ”vähän” tarkoittaa yhteensä kukkurallista kourallista erilaisia tuoreruokia. Kun aloittaa varovasti ja lisää määrää vähitellen, ei pitäisi tulla vatsaongelmia. Poikasten vatsa ei kestä tuoreruokaa samalla tavalla kuin aikuisen kanin, joten niiden tuoreruuan syömistä pitää rajoittaa.

P.S. Siemenseosta en tarkoituksella maininnut, sillä se ei kuulu ollenkaan kanin ruokavalioon 🙂

Mainokset