Kanimaista uutta vuotta 2020!

Hyvää uutta vuotta 2020! Viime aikoina olen keskittynyt kanien sairauksia, ravintoa tai käyttäytymistä koskeviin artikkeleihin. Niitä on tulossa runsaasti jatkossakin, mutta nyt ajattelin kirjoitella hieman henkilökohtaisemman postauksen ja kertoa, mitä Puputädin poppoolle kuuluu 🙂

Vuoden vaihtuessa alkaa väistämättä miettiä, mitä kaikkea on kuluneen vuoden aikana tapahtunut. Vuosi 2019 oli välillä melko raskaskin, koska Poppana sairasteli ja neiti jouduttiin päästämään vehreämmille niityille ❤   Oli myös hoitolatilan remontti, jonka vuoksi en voinut ottaa hoitolaisia ja piti muuttaa remontin ääniä ja pölyä evakkoon.

Evakkotalosta tykkäsin paljon, koska se oli vanha omakotitalo. Samalla kuitenkin stressasin muuttoa keskellä talvea, koska eläinperheeseeni kuuluu yli 10-vuotiaita eksoottisia lemmikkejä. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Selviytymiskeinona on olla ajattelematta ikäviä asioita ennen kuin on ihan pakko. Joskus siinä onnistuu vähän paremmin, joskus huonommin. Oletko säkin samanlainen jännääjä?

Kaikki uusi hirvittää yleensä, koska ei tiedä mitä tapahtuu. Näitä muutoksia on viime aikoina ollut paljon, kun työpaikka vaihtui. Yritystoimintaa eli Sarin Arkkia sain onneksi pitää pystyssä, vaikka olinkin muutaman kuukauden työtön. Nyt mulla on kaksi palkkatyötä, joista toinen sattuu olemaan eläinlääkäriasemalla (jee!) 🙂 Sarin Arkkikin porskuttaa hyvin – myyn Kanikirjoja ja hoitolassa on riittänyt asiakkaita eksoottisten lemmikkien muodossa (myöskin iso jee!) 🙂

Hoitolakuviot alkavat olla siinä mallissa, että kiikarissa on isompi koti. Mullahan ei ole muuta toimitilaa kuin oma kotini. Se käy äkkiä pieneksi, kun hoitolaisia tulisi enemmän kuin mitä pystyn kerralla ottamaan. Tietysti haluaisin ottaa kaikki tarjotut lemmikit hoitoon, mutta en voi. Nykyisessä osoitteessa voin hoitaa vain yhden omistajan eläimiä kerrallaan (eläimiä, jotka eivät tappele samassa tilassa), koska haluan pitää eläimiä vapaana. Rajatulla ja talttahammasturvallisella alueella toki 🙂

Oma eläinperhe

Jos seuraat mua Instagramissa, et ole voinut välttyä näkemästä, mitä Ruusalle tai Tuhtolle kuuluu. Peipoista postailen harvemmin, koska Puputädin tili on kanipainotteinen. Peipot kuitenkin voivat hyvin ❤  Pappapeippo Topi on kohta 12-vuotias ja poikansa Tossavainen on 5-vuotias. Topi on sen verran seniori, että korkealle lentäminen ei enää onnistu. Hän pystyy kyllä siirtymään orrelta toiselle tai tarvittaessa lentämään pieniä matkoja suoraan (tai hieman alaviistoon).

Peipot ovat kovia pesijöitä. Naaraat munivat vaikka ei pesää olisi ja koiraat lurittelevat vieressä niin kauan, että naaraat voipuvat. Topi on leskeytynyt kahdesti ja nyt Tossis koittaa välillä kosiskella isäänsä. On siis vähän varottava, ettei Topi rasitu liikaa, kun ei kuitenkaan pääse karkuun tarpeeksi nopeasti.

seeprapeippo pesä
Ylhäällä Tossavaisen pesä. Jaan tuoreruuat häkin pohjalle sekä tähän hyllylle.

Linnuille on todella vaikea luoda lajityypilliset olot. Ilmankosteuden pitäisi olla korkeahko, noin 65 prosenttia. Etenkin lämmityskaudella se on harvoin edes ihmisille ja kaneille sopivalla tasolla eli 45 prosentissa. Linnut ovat herkkiä tuoksuille ja valaistuksenkin pitäisi olla sopiva. Pitää saada tarpeeksi unta ja ruuan on oltava monipuolista. Pelkillä siemenillä ei pitkälle pötkitä. Talviaikaan on huolehdittava riittävästä vitamiinien saannista, kun ei voi kerätä ulkoa syötävää.

Tarjolle laitan erilaisia paprikoita, yrttejä ja hedelmiä joka aamu. Toki suoranokkaisten papukaijojen kokoa eli todella pieniä paloja 😀 Siivottavaa riittää, koska ruokaa roiskuu joka puolelle ja peipot myös kakkivat ihan just siellä, missä sattuvat vessahädän iskiessä istumaan. Olisi ihanaa pystyä tarjoamaan peipoille viidakko (kasvitieteellinen puutarha tai vastaava), mutta näillä mennään, mitä on. Saavat kuitenkin olla vapaana koko ajan, Topin vanhuudenpäiviä lukuun ottamatta.

Ruusalla (tunnetaan nykyään myös nimellä Tuusannuuska) tuli just kolme vuotta täyteen meidän perheessä 🙂 Tuhtokin täyttää tänä vuonna 6 vuotta. Poppana asusteli olohuoneessa ja neidin valtakuntaa oli myös eteinen ja keittiö. Poppiksen poismentyä olen päästänyt Ruusan ja Tuhton koko asuntoon (hoitolaa lukuun ottamatta) aina muutamaksi tunniksi joka ilta.

Ruusannuuskan tuhoamisvimman vuoksi en ole jättänyt parivaljakkoa keskenään vapaaksi koko asuntoon. Makkari on kaniturvallinen alue. Luulin siis, että koko asunto on, mutta herranjestas kuinka olinkaan väärässä! Tuhto on onnistuneesti asunut Hiljan kanssa muualla asunnossa, mutta Tuusannuuskan jäljiltä pitäisi häkittää telkka, kaikki kirjat ja alimmat hyllyt, tyynyt, puukalusteet, matot sun muut peitot. Siis oikeastaan kaikki. Ja koska tyypit ovat yhteen patjaan tiensä jo vuosien saatossa syöneet, ei ihan hirveästi nappaa jättää sohvaa heitin armoilleen…

Isommassa kodissa saavat sitten pysyvästi enemmän tilaa 🙂 Tässä kaksiossa mennään nyt toistaiseksi näin. Ruusa tuossa itse asiassa kävikin vähän iloloikalla, kun istun tässä olohuoneen sohvalla läppäri sylissä tätä kirjoittamassa. Aww ❤  Puolta tuntia myöhemmin hän kävi kaatamassa hyllystä ruukun nurin ja yritti kaivautua seinän ja kaapin väliin. Että näin 😀

Mikä on ”nyt sitten!” -ennätys sun eläinperheessä? Multa se on saattanut muutaman kerran jo tänään kuulua 😀 Mutta siis juuri tän takia adoptoin Ruusan. Etsiskelin Tuhtolle morsmaikkua ja Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen sivuilla oli monta leikattua naaraskania koteja vailla. Kuvauksen perusteella ajattelin, että tälle vintiölle on melko vaikea löytää kotia. Tuolta Pesun sivuilta löytyy muuten nytkin kodittomia kaneja 😉

Tästä onkin tullut hieman pidempi sepustus kuin mitä oli tarkoitus, mutta tiivistettynä totean, että eläinperheelle menee hyvin 🙂 Vaikka meitä on yksi vähemmän, ryhmädynamiikka alkaa olla kohdillaan. Vielä kun saisi sen isomman talon, ettei tarvitsisi nostella Tuusannuuskan tieltä kaikkea pois joka ilta vaan kanit saisivat isomman tilan, minkä voisi sisustaa kokonaan kanien valtakunnaksi.

Samaten peipoilla saisi olla oma tila ja mulla hiljaisempi työskentelysoppi, jossa voin esimerkiksi just kirjoittaa. Olen tykännyt keksiä eläinsatuja ja tehdä jotain pieniä käsityöprojekteja, mutta mihinkään luovaan ei ole ollut viime aikoina jaksamista.

kanikirja opas kanien maailmaan arvonta
Osallistu Kanikirja-arvontaan!

Kanikirja-arvonta

Kanikirjallakin menee hyvin, sitä on loikkinut uusiin koteihin yli 700 kappaletta. Jos et halua ostaa kanitietoa omaan hyllyyn, voit käydä lainaamassa hoito-oppaan lähimmästä kirjastosta.

Tästä käynnistyy arvonta, joten voit voittaa yhden kirjan toimituksineen omaksi 🙂 Arvonta-aika on 3.1.-17.1.2020 ja osallistua voit kommentoimalla tämän postauksen alle ketä sun eläinperheeseen kuuluu suoraan blogiin, Sarin Arkin Facebook-sivuille ja/tai omaan LinkedIn-profiiliini. Kommentteja voi jättää useamman ja vaikka kaikkiin kolmeen some-kanavaan 🙂 Arvon voittajan 18.1. (ilmoitetaan Facessa, Linkkarissa ja myös täällä blogissa).

HUOM! Myyn 20 kpl Kanikirjoja (minimaalisen pieniä kolhuja kansissa, muuten täysin priimaa) hintaan 15e/kpl. Hinta sisältää alvin ja toimituksen (normihinta 23,30e). Tilaus onnistuu viestillä tai sähköpostitse sarin.arkki (at) gmail.com. Saat maksutiedot tilisiirtoa varten ja toimitan kirjan, kun maksu näkyy tilillä (tai kuittia vastaan).

P.S. Seuraava blogikirjoitus tulee kahden viikon päästä perjantaina. Julkaisutahti on siis jatkossakin joka toinen perjantai.

Puputädin synttärit ja Kanikirja-arvonta

Moikka moi! Perustin yritykseni, Sarin Arkin, 4 vuotta sitten. Tällä viikolla on siis 4-vuotissynttärit. Sen kunniaksi järjestän Kanikirja-arvonnan, johon voit osallistua Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä. Linkit ja tarkemmat osallistumisohjeet artikkelin lopussa 🙂

Parannat voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla monta kertaa ja vaikka kaikkiin näihin kolmeen kanavaan.

Kuka on Puputäti?

Vaikka Puputätiä minusta leivottiin jo ennen yrityksen perustamista, voi Puputätiäkin sanoa nyt 4-vuotiaaksi 🙂 Harmikseni olen hävittänyt Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen muilta aktiiveilta vuosia sitten saamani voittonauhan, jossa luki ”Vuoden Puputyttö” 😀 Mistä he arvasivatkaan?

Jos et vielä tätä tiedä, nimeni on Sari Mäyränpää ja tykkään kaneista. Minulla on ollut kaneja vähintään kaksi vuodesta 2007. Ihan ensimmäinen kani, Iines, tuli perheeseen 1990-luvulla. Iines kuitenkin päätyi isäni työkaverille, jolla oli muitakin kaneja.

Tämän adoption takana oli se tavallinen tarina eli kas kummaa, kun kani ei viihtynyt pienten lasten perheessä, jossa sitä pidettiin häkissä ja vapaana vain muutamana tuntina päivässä… Jos sitäkään. Kumma kyllä, Iines ei myöskään tykännyt silittelystä tai sylittelystä. Silloin tätä kummasteltiin, mutta nyt tiedän, että Iines oli täysin normaali kani. Eikä hänellä ressukalla ollut edes lajitoveria meillä :/ Anteeksi Iines!

Nykyisin olen valveutuneempi, mitä en tosin ollut vielä vuonna 2007. Silloin Roope-collie oli juuri lähtenyt paremmille juusto-apajille leukemian vuoksi, ja olin muuttanut omilleni oltuani kieliharjoittelussa Coloradossa.

Yliopisto-opiskelijana (ja kerrostaloasujana) ajattelin, että kani voisi olla täydellinen lemmikki. Niinpä löysin Tupunan ja Puputin paikallisen löytötarhan kotisivuilta. Linkki vie Boondock’sin sivuille, joilta voi joskus löytyä se sunkin tuleva perheenjäsen 🙂

Opiskeluaikana löysin Tampereen yliopiston ilmoitustaululta Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen mainoksen ja liityin pian sen jälkeen toimintaan mukaan. Lahjoitin kirppistavaraa, liityin jäseneksi ja tilapäiskodiksi, aloin käydä kokouksissa ja tarjouduin vapaaehtoiseksi mm. eläinkoordinaattorihommiin.

Koirille ja kissoille oli siihen aikaan omat koordinaattorit, mutta koirakoordinaattori hoiti koirien lisäksi myös kaikki muut lemmikit. Hän halusi keskittyä vain koiriin, joten mun vastuulle tuli sitten kaikki muut kuin kissat ja koirat. Kuten vuosien aikana kävi selväksi, se tarkoitti lähinnä kaneja.

puputati
Puputäti poseeraa Kanikirjansa kanssa.

Kaniasiaa eteenpäin

Eläinkoordinaattoriaika avasi silmiä melko tehokkaasti. Myös omien kanien kanssa vietetty aika tarjosi ahaa-elämyksiä. Mitä enemmän otin kaneista selvää, sitä vakuuttuneempi olin, että nämä pitkäkorvat tarvitsevat jonkun puhumaan heidän puolestaan.

Yhdistyksessä se tarkoitti leikkautusohjelman puffaamista ja jatkuvaa vääntämistä siitä, mitä kanien kannattaa syödä. Myös vapaanapito oli yleinen epäkohta, jota sai perustella usein.

Olen aina tykännyt kirjoittaa. Ala-asteella ja osittain vielä yläasteellakin kirjoitin äidinkielen tunneilla fiktiivisiä tarinoita, mutta yliopistoaikana kirjoittamisesta tuli vähän pakkopullaa. Oli luentopäiväkirjoja ja tietysti sekä kandin että maisterin tutkielmat. Plääh! Niiden jäljiltä kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa.

Yhdistyshommissa pääsin uudestaan kirjoittamisen makuun, kun aihe oli niin lähellä sydäntä. Kirjoitin mielipidejuttuja esimerkiksi Pesun Tamperelaisen blogiin ja toimin tiedottajana. Laadin myös eläinten hoito-ohjeita, joita sitten jaettiin sekä tilapäiskodeille että lemmikkejä adoptoiville.

Etsin kovasti kaneista tietoa, mutta törmäsin jatkuvasti siihen, että sitä ei ollut suomeksi saatavilla. Kaupoista ja kirjastoista löytyi muutaman vuoden vanhoja opuksia, mitkä oli jo koluttu moneen kertaan. Lisäksi kohderyhmä oli omaa tarvetta ajatellen melko nuorta. Tieto saattoi olla osin pahoin vanhentunutta.

Kanikirja: opas kanien maailmaan

Kun nykyaikaista kanitietoa ei ollut tarpeeksi saatavilla ja olin itse nähnyt, kuinka huutava pula sellaiselle oli, päätin tehdä asialle jotain. Sain päähäni alkaa itse kirjoittaa kanien hoito-opasta.

Aluksi kirjoitustyö eteni hitaasti, mutta niinhän ne alut yleensä ovat – hankalia siis. Huomasin ilokseni, että tekstiä syntyi paljon helpommin kuin pro gradu -tutkielmaan. Aihekin oli mieluinen ja kovin tuttu.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä kirjasta paksua mielipidekirjoitusta vaan jakaa mahdollisimman neutraalisti ja monipuolisesti tietoa kaneista. Pelkkien lähdemateriaalien kokoaminen ilman omia kokemuksia olisi kuitenkin tylsää luettavaa eikä siinä näin ollen olisi tarpeeksi uutta.

Siksi höystin Kanikirjaa omilla kanikokemuksilla, joita olen vuosien saatossa kartuttanut. Pyörää ei enää tarvitse jokaisen kaninomistajan keksiä uudestaan, kun sen infon voi nyt saada valmiista oppaasta.

Kaniharrastajien lisäksi Kanikirjaa on matkannut myös eläinlääkäreille ja eläinklinikoilla työskenteleville hoitajille.

David Aldertonin oppaat olivat joskus nuorempana itselläni kovassa käytössä, mutta nykyään internetistä löytyy vaikka mitä ohjeita. Ongelmana on kuitenkin ohjeiden luotettavuus. Kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Mistä tiedät, voiko tekstiin luottaa? Aika on ajanut myös Aldertonin neuvojen ohi eikä minulla enää edes ole hänen kirjojaan.

Kanikirjan tärkeimpinä lähdemateriaaleina käytin Molly Vargan uudistamaa ”Textbook of Rabbit Medicinen” kakkospainosta, Rabbiting On -lehtien eläinlääkäreiden kirjoittamia artikkeleita sekä Pilvi Lassilan toimittamaa ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia”.

Kirjasta löytyy tietoa esimerkiksi kanien käyttäytymiseen, lisääntymiseen, ruokintaan, käsittelyyn sekä sairauksiin liittyen. Sain onnekseni kaneista tietävän eläinlääkärin tarkistamaan tekstiä ennen kuin se meni painoon. Minulla oli myös muita esilukijoita, joilta sain arvokasta palautetta. Kiitos! ❤

Tämä reilu 130 sivun tietopaketti voi olla sun, kun käyt osallistumassa arvontaan 🙂

Jos arpaonni ei suosi, Kanikirjan saa omakseen meilaamalla osoitteeseen sarin.arkki@gmail.com ja kertomalla, montako kirjaa haluat ostaa.

Hinta, joka sisältää postituksen, on 23,30e. Lähetän maksutiedot ja kun maksu näkyy tilillä (tai esität maksusta kuitin), Kanikirja matkaa sun luoksesi postitse. Saa toki myös hakea Tampereen Olkahisista, jolloin säästää postimaksun 3,50e.

Kanikirjoja löytyy myös kirjastoista kautta maan, joten käy ihmeessä tutustumassa siihen etukäteen!

P.S. Arvonta käynnissä 26.7.2019-5.8.2019 Sarin Arkin Facebook-sivulla, Instagram-tilillä pupu.tati sekä LinkedInissä. Sieltä kun etsit Kanikirjan kuvalla varustetun postauksen ja käyt kommentoimassa, mistä kaniaiheesta haluat tietää lisää, olet mukana arvonnassa 🙂

Voit kasvattaa voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla vaikka kaikkiin postauksiin ja useamman kerran.

P.P.S. FB, IG ja LI eivät ole osallisina arvontaan.

 

 

Esittelyssä kanien hoito-oppaat

Heissulivei! Kanien hoito-oppaita on moneen junaan ja tässä postauksessa esittelen muutamat teokset, joita itse olen lukenut.

Kanit ovat monilta osin väärinymmärrettyjä, mikä voi johtaa moneen ongelmaan ja lopulta jopa kodinvaihtamiseen tai lopettamiseen. Siksi oppaisiin kannattaa tutustua, vaikka tuntuisi, että tietää jo tarpeeksi 🙂

Molly Varga: Textbook of Rabbit Medicine

Aloitetaan kaniraamatusta. ”Textbook of Rabbit Medicine” on Molly Vargan päivittämä kakkospainos. Ensimmäinen painos on kaniguru Frances Harcourt-Brownin käsialaa, mutta se on loppuunmyyty.

Miinuspuolia ovat korkea hinta ja vaikealukuisuus. Sairauksista esimerkiksi spondyloosista olisin kaivannut enemmän tietoa muutaman maininnan sijaan.

Kirja on tarkoitettu eläinlääkäreille ja hoitohenkilökunnalle, mutta soveltuu mainiosti myös omistajille ja muille kaniharrastajille. Se on todella kattava opus, sivuja on melkein 500. Sivuista 3-103 (rabbit basic science -osio) on varmaankin eniten hyötyä omistajille.

Pilvi Lassila (toim.): Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia: Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö

Toinen opas, mitä odotin todella paljon, on Pilvi Lassilan toimittama ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia: Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö”. Se julkaistiin vuonna 2017.

Kritiikkiä kirja saa korkeahkosta hinnasta ja siitä, että kaneista saisi olla laajempi osio. Kaneista puhutaan sivuilla 17-49, lukuun ottamatta muutamia sairauksia, joista kerrotaan jyrsijöiden osioissa.

Opas on hoitohenkilökunnalle suunnattu, kuten jo nimestä voi päätellä, mutta soveltuu myös kaikille kanien kanssa tekemisissä oleville. Hienoa saada painettua tietoa suomalaisiltakin eläinlääkäreiltä! Sitä saisi vain olla enemmänkin saatavilla.

Monesti kaikki uudet julkaisut tehdään eläinlääkärilehdissä, joita on tavallisen tallaajan vaikea päästä lukemaan. Ainakaan omalle budjetille se ei ole ollut mahdollista. Silloin tieto jää omistajien ja monen muun ulottumattomiin.

Lucile Moore: Rabbit Nutrition and Nutritional Healing

Kolmas opas, jonka tilasin Kanikirjaani kirjoittaessa, oli Lucile Mooren ”Rabbit Nutrition and Nutritional Healing”. Tämä kakkospainos on julkaistu vuonna 2013. Siinä on erilaisia kaavioita ja kuvia. Sisällys on mustavalkoinen.

Alkusanoissa Moore ihmettelee, miksi kanin ruokavalion pitäisi muistuttaa mahdollisimman paljon villikanien ruokavaliota, kun on olemassa erilaisia kanipopulaatiota eikä niiden kaikkien terveydentilaa ole tutkittu. Hänen mukaansa villikanit syövät yleensä nuorta ruohoa, mikä taas on ihan eri asia kuin se kuiva heinä, jota kotikanit saavat.

Totta, sillä nuorta ruohoa ei ole mahdollista Suomessa tarjota ympäri vuoden, kun maata peittää tätä kirjoittaessakin paksu lumikerros.

Saccharomyces cerevisiae on kirjoitettu väärin yhdellä sivulla ja pakko tunnustaa, että siitä se meinasi jäädä väärin myös omaan kirjaani. Tietysti muistiinpanot oli tehty juuri siitä sivusta 😀 Se on samalla myös kirjan huono puoli: kannattaa aina lukea loppuun saakka, ettei tule vääriä ohjeita. Teos ei ole kovin helppolukuinen muutenkaan.

Kirjassa on paljon tietoa erilaisten ruokien ravintosisällöistä. Sivulla 64 on resepti, jonka mukaan tuunasin oman kanikeksiohjeeni. Löysin tätä kautta myös kurpitsansiemenet.

Kirjan parasta antia ovat ehkä eri ruokasuositukset eli mitä antaa esimerkiksi ylipainoiselle tai liian laihalle kanille ja mitä kannattaa tarjota senioreille tai nuorille kaneille.

kanin hoito-ohjeet
Kanien hoito-oppaita moneen lähtöön.

Monika Wegler: Kääpiörotuiset kanit

Tämä on selkeästi nuoremmalle väelle suunnattu. Paljon kuvia ja vähän tekstiä. Sen käy pupuista kiinnostunut aikuinen läpi alle tunnissa. Sisältää paljon vinkkejä sekä on erittäin helppolukuinen.

Huonoja puolia? Monissa kuvissa kanit ovat poikasia, mikä voi olla uusille kaninomistajille harhaanjohtavaa. Poikasvaihe kestää vain hetken, kun taas kääpiökani yleensä elää sen päälle 10 vuotta.

Hoito ja terveys -osio kaipaisi päivitystä. Melko pintapuolinen raapaisu, vaikkakin käypä teos 🙂

Anne McBride: Kääpiökanit

Perusteos, jonka lapsikin voi nopeasti käydä läpi. Kirjan koko on tästä opasvalikoimasta pienin. Valkoinen hermeliinivauva kannessa voi vedota ostajiin.

Kirjassa annetaan muutamia omituisia ohjeita, mm. kannustetaan laittamaan kani muovilaatikkoon häkin siivouksen ajaksi. Kun siivoan oman eläinperheen vessalaatikoita, en laita tilalle mitään vaan kanit pystyvät odottamaan sen aikaa ja tekevät asiansa, kun lootissa on taas puhtaat pahnat 🙂

Kritiikkinä myös häkittäminen ja se, että siemenseos oli mainittu yhtenä sopivista ruuista.

Suomen Lemmikkikanit ry: Kaninomistajan opas

Vuonna 2015 julkaistu kirja on napakka tietopaketti. Siinä on paljon kuvia, vaikkakin ne ovat melko pieniä. Opas on hyvä alku kaikille kaninomistajille, ja näkökulma tuleekin jo kirjan nimestä esiin.

Miinusta kirja saa sisuksen taitosta ja parista trancing-kuvasta. Kania ei pitäisi pitää selällään. Olisi mielenkiintoista myös tietää, keitä kirjan kirjoittajat ovat, sillä nimiä ei ole oppaassa mainittu.

Houkuttelevat kannet.

Arja Linnavuori: Lemmikkikanin ravinto ja terveys

Kirjan lukee nopeasti, mutta se ei ole yhtä helppolukuinen kuin aiemmin mainitut lyhyet kanioppaat. Linnavuori kirjoittaa häkeistä ja juomapulloista, joten kirjassa on osittain vanhentunutta tietoa.

”Turhautunut kani jyrsii huonekaluja.” Tämä voi olla totta, mutta kaneilla on henkilökohtaisia mieltymyksiä ja niiden kuuluukin nakertaa. Joidenkin mielestä huonekalut vaan maistuvat paremmilta kuin ulkoa tuodut oksat…

Paras lainaus lienee tämä: ”Kaikkiin ihmisen touhuihin kani osallistuu omistajansa ehdoilla ja joskus omaksi rasituksekseen.” Siinä on käypä ohjenuora, mitä voi soveltaa kotioloissa. Kania kannattaa aktivoida muulloin kuin keskellä päivää, koska silloin se normaalisti nukkuisi.

kanin käyttäytyminen
Kanikirja: opas kanien maailmaan

Kanikirja: opas kanien maailmaan

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä esittelen omani 🙂

Kanikirjassa ei ole yhtä paljon tekstiä kuin Vargan opuksessa, mutta se on kattavampi kuin aiemmin julkaistut suomenkieliset kanien hoito-oppaat, noin 130 sivua. Valotan kanien käyttäytymistä käytännön esimerkein ja esittelen myös sellaisia sairauksia, joita ei muissa oppaissa ole käsitelty lainkaan.

Yhdistin eläinlääke- ja käyttäytymistieteeseen tietotaidon, mitä olen kaneista vuosien varrella oppinut. Mulle oli tärkeää saada opas myös kirjastoihin kautta maan, jotta sinä voit halutessasi perehtyä siihen myös ilmaiseksi.

Kohdeyleisö on aikuisempaa, mutta teksti on jaoteltu niin että sitä pystyy hyvin nuorempikin pupufani lukemaan.

Kritiikkiä olen saanut kuvista, joita saisi olla enemmän. Niitä toki itsekin mielelläni olisin käyttänyt, mutta otin pankista lainaa kattaakseni kirjasta syntyvät kulut, joten kuvien määrä oli pidettävä kohtuullisena. Toivottavasti saan paikata tämän pienen puutteen toista painosta varten 🙂

Kirjoitin sellaisen oppaan, jonka olisin itse halunnut lukea, kun hankin ensimmäiset kanini. Lukuisia asioita olisin voinut tehdä paljon paremmin, jos vain olisin tiennyt, mistä mikin johtuu ja millaista hoitoa kani oikeasti tarvitsee.

Sun ei tarvi toistaa samoja virheitä vaan voit vaikka lainata kirjan kirjastosta. Tilaaminenkin on helppoa. Vastailen myös mielelläni kysymyksiin ja otan vastaan kommentteja 🙂

P.S. Jotta postauksesta ei tule liian pitkä, piti jättää yksi opas ensi viikolle. Sitä ehdottomasti suosittelen pitkäkorvalukemistoksi eli kannattaa pysyä kuulolla!