Las Vegasin dumpatut kanit

Moikka moi! Hellelukemat alkavat muistuttaa Las Vegasin ilmastoa, joten aihe on ajankohtainen 🙂 Olen aiemminkin kirjoitellut tästä, mutta tänään näin uutisen Las Vegasin kaneihin liittyen. Uutinen oli onneksi hyvä, sillä kaneilla on nyt parempi tulevaisuus edessään 🙂

Lyhyesti siis Las Vegasin kaneissa on kyse siitä, että lasten hoitolaitoksen henkilökunta päätti vuosia sitten vapauttaa laitoksen pihapiiriin pari lemmikkikania. Niitä olisi sitten kuntoutettavien nuorten kiva seurata. No, niistä parista kanista tuli kasvava, lähemmäs tuhannen kanin populaatio, jota alettiin sitten myrkyttää. Onneksi paikalliset eläinsuojelujärjestöt ottivat asian hoitaakseen. Näin se menee monesti Suomessakin. Vapaaehtoiset hoitavat omin vähäisin resurssein sellaisia asioita, jotka kuuluisivat viranomaisten ja kuntien hoidettavaksi.

Jatkuvalla valistuksella saataisiin lisäresurssien lisäksi hienoja tuloksia aikaan, sillä eläinsuojelua pitäisi opettaa enemmän kouluissa. Itse olen 80-luvun lapsi, joten omana kouluaikana ei juuri tätä aihetta sivuttu. Yläasteella oli etiikan tunteja, joissa tästä puhuttiin, mutta esimerkiksi pienille lapsille tulisi opettaa eläinten oikeaa kohtelua jo paljon aiemmin. Miten se sitten onnistuisi? Koulut ja tarhat sekä monet muut laitokset ovat melko hälyisiä paikkoja eikä niissä pitäisi eläinten pysyvästi joutua asumaan. Ideaali olisi, jos lapsille voisi opettaa tunnilla teoriaa ja sitten olisi vierailuja pienryhmissä vaikkapa paikalliseen löytöeläintarhaan tai vastaavaan. Mentäisi siis eläimet edellä eikä aina ajateltaisi niin, että eläin on ihmisen oppimisväline, joka pitää irrottaa omasta ympäristöstään ja tuoda se lasten näytille. Kaverikoirien ja poikkeuksellisen sosiaalisten eläinyksilöiden kanssa tämä voi kyllä onnistua, mutta esimerkiksi kanit ja jyrsijät sopivat ”oppimisvälineiksi” erittäin huonosti.

Ikävää, että valistus ei tavoittanut nevadalaisia laitostyöntekijöitä, mutta minkälaisen ongelman he sitten toimillaan aiheuttivat? Tietysti kaneille paljon kärsimystä, mutta myös ihmiset ja ympäröivä luonto ovat olleet kovilla. Las Vegasin kanien pelastaminen vei vapaaehtoisilta kuukausia. Eikä projekti vielä ole ohi, sillä kanit tarvitsevat lääkkeitä, eläinlääkärin hoitoa, ruokaa ja kuivikkeita. Lisäksi ne pitää sijaiskodeissa hoitaa kuntoon ennen kuin niille voidaan etsiä omat loppuelämän kodit. Sijaiskotejakaan ei noin vain löydy, puhumattakaan niistä loppuelämän kodeista. Oman kokemuksen mukaan koirat löytävät Suomessa kaikista helpoiten koteja, etenkin pienet koirat. Kissoille ja kaneille on hankalampaa löytää pysyviä koteja, tai edes niitä tilapäisiä koteja. Koska kissoista ja kaneista on niin paljon ylitarjontaa, kodin löytäminen vie pitkään. Tämän vuoksi sijaiskoteja voi olla hankala löytää, sillä moni ei halua sitoutua kuukausiksi tai jopa vuosiksi hoitoeläimeen. Myös virheelliset tiedot eläimen hoidosta saattavat vaikeuttaa kodinetsintää.

Mitä opimme Las Vegasin dumpatuista kaneista? Neljä asiaa tulee heti mieleen. Ensinnäkin, eläinavusteisteinen terapia ei saisi unohtaa eläinten hyvinvointia. Toiseksi, minkä tahansa lemmikkieläimen dumppaaminen luontoon on laitonta. Jos otat, et jätä. Jos et pysty pitämään lemmikkiä, soita eläinsuojeluyhdistykselle ajoissa. Ei siis kannata odottaa, että asiat hoituvat saman päivän aikana, vaikka sinulla olisi juuri se lomamatkakin varattuna..

Kolmas opittu asia on leikkuutus. Kanit kannattaa leikkauttaa, siinä ne eivät eroa kissoista tai koirista mitenkään. Jos kani karkaa, aseta pihapiiriin elävänä pyydystävä loukku. Loukun päälle voi laittaa peittoja ja loukun sisään herkkuruokaa, esimerkiksi tuoksuvia yrttejä. Muista tarkistaa loukku tasaisin väliajoin. Kani liikkuu hämärällä, jolloin on paras mahdollisuus saada kani kiinni.

Vimeisenä, ota asioista selvää ja uskalla kysyä! Jos jokin eläinlaji kiinnostaa ja lemmikinhankinta tulee ajankohtaiseksi, kannattaa ehdottomasti ottaa ensin selvää, millainen eläin on kyseessä. Etsi mahdollisimman tuoreita julkaisuja. Lue kanien hoito-oppaita, kuten ”Kanikirja: opas kanien maailmaan”.

Loppuun vielä linkki onnellisesta lopusta 🙂 Toivottavasti video avautuu, vaikka et olisikaan Facebookissa. Artikkelikuvassa komeilee Hilja-kani ❤

Mainokset

Päivitetyt kanien hoito-ohjeet

Heipä hei! Kun Kanikirja on julkaistu, päätin päivittää myös kanien hoito-ohjeet. Laadin ne aikoinaan Pesu ry:n tilapäiskodeille sekä uusille kanikodeille jaettavaksi. Jos kantta ei lasketa, tarjolla olisi kuuden sivun tietopaketti kaneista. Sillä pääsee hyvin alkuun ja sitä on helppo jakaa sekä tiedostona että paperisena.

Opin Kanikirjaa kirjoittaessa itsekin paljon uutta, joten oli aiheellista päivittää myös hoito-ohjeet. Muutoksia tuli ummetus-kohtaan, listaan kaneja hoitavista eläinlääkäreistä ja klinikoista, lähdeluetteloon sekä esimerkiksi ruokintaan. Jos haluat syventää tietämystä, tilaa ihmeessä Kanikirja! Se onnistuu mm. meilaamalla sarin.arkki@gmail.com. Jos olet Facebookissa, nyt sattuu siellä olemaan myös arvonta, josta voit voittaa kirjan itsellesi tai vaikka ystävälle. Käy kommentoimassa arvonta-julkaisua 23.4.2018 klo 16 mennessä. Good luck! 🙂

Uusi versio on ladattavissa täällä. Kiitos graafikko Nukka Repo! Uudet ohjeet ilmestyvät pian myös omille sivuilleni.

Mitäs muuta? No, tekeillä on seeprapeippojen hoito-ohjeet sekä eräs kaneihin liittyvä tiedote. En myöskään malta odottaa, että ”Petunia Pesukarhun tempputarina” näkee päivänvalon 🙂 Pysykää siis kuulolla!

Mikä kaneissa viehättää?

Moikka moi! Multa aina välillä kysytään, miksi tykkään kaneista ja mikä niissä niin viehättää, että ottaa kaneja lemmikeiksi. No kun ne on niin ihania 😀 Mutta jos kaipaa tarkempaa perustelua, niin kaneissa on yhtä paljon persoonia kuin on yksilöitäkin. En vielä ole tavannut kahta samanlaista kania ja olen sentään tavannut monta sataa kania. Tietynlaisia kanityyppejä on kyllä olemassa, esimerkiksi rauhalliset kanit, duracell-puput, ärtsyt kanit ja arat kanit.

Todella moni kääpiöluppa lukeutuu rauhallisiin kaneihin, kun taas leijonanharjakset ja hermeliinit (etenkin naaraat) ovat yleensä ärtsympiä tapauksia. Duracell-pupuiksi voisi kutsua vaikkapa kääpiöjäniksiä, mutta oman eläinperheen Tuhtossa yhdistyy tämä sekä aran kanin piirre. Hän on kova poika puuhastelemaan ja loikkii joka paikkaan, mutta toisaalta on tosi arka eikä vahingossakaan näyttäydy vieraille. Varmuuden vuoksi menee minuakin karkuun välillä.

Ruusa on leijonanharjasristeytys, mutta omanarvontunnon lisäksi neidissä on vähän sitä duracelliä. Esimerkkinä sellainen tilanne, kun Tuhto nukkui matolla. Ketarat ojollaan siinä ihan rauhassa. Kunnes Ruusa loikkii viereen ja tuumaa, että kyllä tämä matto joutaa pois tieltä ja alkaa kaivaa sitä. No, ei siinä kauaa mennyt kun matto oli rytätty ja Tuhton oli pakko nousta. ”Kiitti vaan kaveri!” 😀 Kaivelu on muuten yksi kanin mielipuuhista, joten tähän kannattaa tottua.

Toista mattoa Ruusa katselee välillä sillä silmällä, että kyllä sitä pitää ehdottomasti tuunata. Neliskanttinen matto ei ole kivan näköinen, pitää pyöristää sitä vähän päistä. Sitten yhdestä reunasta tulee vähän epätasainen niin tokihan sitä pitää lisää nakerrella! Meikäläinen pääsee monesti siivouspuuhiin, sillä matonpalaset kannattaa kyllä noukkia samantein pois kun niitä löytyy. Ettei vain mene kukaan nielemään niitä.

Kaikilla kaneilla on nyt hirveä karvanlähtö, vaikkakin Tuhtolla se on melko maltillista. Yksi sieltä, toinen täältä, mutta kyllä Ruusalla ja Poppanalla lähtee hänenkin edestään karvaa. Oikein tukkoina. Se onkin kiva yhdistelmä karkulaisuuden kanssa, sillä Ruusa ei vahingossakaan anna kiinni. Kerran neidillä oli suolistontoiminta hidastunut ja minun piti antaa ruutalla nestettä suuhun. Eihän siitä mitään tullut, kun toinen pötki niin kovasti pakoon, että alkoi se suolikin sitten toimia. No, ehkä parempi niin. Kynsienleikkuuta varten Ruusa on saatava kiikkiin esimerkiksi kantokoppaan, sillä tavoin nostaminen on helpompaa. Neiti nimittäin puolustautuu potkimalla ja samalla tulee raapineeksi poloisen emännän haavoille. Pitkähihaiset vaatteet on pop!

Kukaan nykyisistä kaniperheen jäsenistä ei ole tykännyt kiinniottotilanteesta, mutta vuosien saatossa ovat oppineet sietämään sitä. Esimerkiksi Tuhto on nykyisin helppo tapaus, mutta Ruusan kanssa ei olla vielä niin pitkällä. Jos sulla on rescuekani tai muuten vain lemmikki, jota ei ole kohdeltu hyvin, anna ihmeessä aikaa eläimelle, sillä kaikki tällainen vie kauemmin kuin hyviä kokemuksia ihmisistä saaneilla eläimillä. Se on täysin normaalia.

Nämä karvanlähdöt ja vaikea käsiteltävyys eivät ehkä ole sitä ihanaa kaninomistamista, mitä yleisesti ajatellaan. Ne kuitenkin voivat kuulua asiaan ilman, että kanissa olisi mitään ”vikaa”. Vika on aina ihmisessä ja jos tuntuu, ettei jaksa odotella toisen kesyyntymistä tai tehdä työtä sen eteen, kani ei välttämättä oo sun juttu. Kanit ovat vähän kuin kissoja. Niitä palvellaan eikä paijaus aina kiinnosta, ellei sitten eläin itse tee aloitetta. Niiden edesottamuksia seurataan. Ja seurattavaahan löytyy, mikäli olot ovat suotuisat. Katsokaa esimerkiksi tämä oivallinen brittiläisen kaniyhdistyksen RWAFin video. Heiltä löytyy YouTubesta muitakin videoita, joita suosittelen katsomaan.

Mitkä ovat suotuisat olot kanille? Ensinnä tulee mieleen vapaa liikunta, piiloutumismahdollisuudet ja lajitoveri. Toiseksi oikea ravinto eli heinää kanin kokoinen köntti joka päivä, 24/7 saatavilla. Siemenseokset kompostiin ja hyvälaatuista pellettiä tilalle. Unohtakaa porkkana ja lehtisalaatti, antakaa sen sijaan erilaisia yrttejä ja vaikkapa lehtikaalia. Jotta olo olisi mahdollisimman stressitön, kannattaa sekä naaraat että urokset leikkauttaa. Ylimääräisen pissalla merkkailun lisäksi hormonihuuruinen kani voi sairastua syöpään ja muihin leikkaamattomuudesta johtuviin sairauksiin (naarailla esim. kohtutulehdus). Jatkuvasti nylkyttelevä kani ei ole kenenkään mielestä hauska, ei kanin itsensä eikä omistajien. Tarkennuksena tähän, että ajoittainen lajitoverin selkään nouseminen ja karvannyhtäminen toiselta kuuluvat asiaan ja sitä tekevät myös leikatut kanit.

Kissojen lisäksi kaneja voi verrata myös koiriin. Ainakin siinä mielessä, että toisia yksilöitä on helppo kouluttaa makupalojen avulla. Temppujen opettaminen aralle tai nirsolle kanille on vaikeampaa. Ei kuitenkaan mahdotonta. Kanit järsivät myös keppejä. Tuhto kanniskelee niitä suussaan, samoin kenkiä, jos pääsee niiden lähelle. Voi kyllä olla, että yleistän liikaa, sillä löysin kenkäni vain kerran eri paikasta. Sitä ei ollut nakerreltu ollenkaan, oli vain siirretty paikasta a paikkaan b. Vissiin oli ollut Tuhton tiellä..

Ruuansulatuksen puolesta kani muistuttaa hevosta. Kummatkin lajit ovat saaliseläimiä eli käyttäytymisestäkin löytyy yhtäläisyyksiä. Vaikka hevonen tai kanit eivät osaa oksentaa ja syövät samanmoista ruokaa, ovat ravinnontarpeet kuitenkin ihan erilaisia eli älä syötä kanille hevosille tarkoitettua rehua tai muuta ruokaa.

Jostain kumman syystä Poppana villiintyy, kun kuorin peipoille keitettyä kananmunaa. En ole vielä keksinyt, mistä se johtuu, mutta Poppis juoksee kahdeksikkoa jalkojeni välissä ja umputtaa. Kertaakaan ei ole kananmunaa saanut tietenkään, sillä kanin ei kuulu syödä mitään eläinperäistä. Tähän liittyen: kannattaa käydä hyvin tarkkaan läpi kaneille tarkoitettujen, kaupassa myytävien, herkkujen sisällysluettelot..

Vielä yksi hauska tarina Poppanasta, jos ei tässä vielä vastattu kysymykseen ”miksi kanit ovat ihania”. Poppis loikkii luokse ja minä kumarrun alas. Laitan naamani ilmeisesti vähän liian lähellä Poppanaa, koska ensin tyyppi haistelee mun naamaa ja sitten ravistelee itseään. Ravistelee niin, että joudun pyyhkimään silmälasini ja naamani sen jälkeen 😀 En ollut huomannut, että Poppana oli juuri käynyt vesikupilla..

Kun olot ovat suotuisat, kani iloloikkii ja heittää itsensä kyljelleen. Tuo ”pökrääminen” on pelästyttänyt niin monia uusia kaninomistajia (myös minut), että siitäkin on syytä puhua. Kani ei ole kuollut, vaan niin onnellinen, että päättää heittää itsensä kyljelleen. Miksi se on euforian osoitus? No, saaliseläimelle on erittäin epäedullista maata niin ettei siitä asennosta pääse nopeasti pyrähtämään karkuun. Eli jos pitää olla varuillaan, maataan käpälät vartalon alla. Yksikään tassu ei sojota vartalon alta. Kun siis näet kanin pökräävän ensimmäisen kerran, kyynel silmänurkassa on oikea reaktio 🙂 Lisää kanien eleistä täällä ja Kanikirjassa (Kanikirja: opas kanien maailmaan, 2017) sivulta 65 alkaen.

Kaikki, joilla on kaneja, ovat varmasti tietoisia siitä, että kani ei olekaan mikään helppo lemmikki. Tämä haastavuuskin tekee kanista mielenkiintoisen lemmikin. Kun kaniin jaksaa panostaa, se antaa ihmisperheelleen paljon.