Hittituote kanin aktivoimiseen

Helou! Kaneja voi aktivoida monin keinoin. Virikkeistä olen kirjoittanut aiemminkin ja niistä voi lukea täällä. Monenlaista saa tehtyä itse, mutta tällä kertaa esittelyssä on namipiilo 🙂 Olen jo pitkään miettinyt namipiilon hankkimista, mutta aina näkee muovisia vaihtoehtoja. Sellaista en ole kaneille halunnut hommata, koska niitä kuitenkin nakerrellaan eikä ylimääräiset eläinlääkärireissut houkuttele. Nyt löytyi vihdoin puinen vaihtoehto ja sehän oli hitti!

namipiilo

Poppana sai ensin kokeilla namipiiloa ja alkoi heti pökkiä sitä nenällään. Laitoin sisälle kahta erilaista pellettiä ja hyvin tulivat kummatkin ulos, vaikka toinen pelletti onkin aika isoa ja pitkulaista. Kovin kauaa namipiilo ei jaksanut Poppanaa kiinnostaa vaan se jäi lattialle, kun muutamat pelletit oli saatu ulos. Mutta näin Poppis käyttäytyisi pellettikiponkin kanssa. Ensin otetaan parit maistiaiset, sitten levätään hetki ja taas syödään 🙂

Ostin ensin vain yhden namipiilon kokeillakseni sen menestystä kaniperheellä. Kokeilin samaa piiloa Ruusan ja Tuhton kanssa. Ruusa oli ensimmäisenä paikalla, pökkimässä ja heittelemässä namipiiloa. Pian tuli Tuhtokin katsomaan, mistä on kyse. Kun kanit huomasivat, että sieltähän myös tulee ruokaa ulos, meinasi tulla vähän riitaa siitä, kuka saa syödä pelletit. Ruusa oli jo mutustanut muutaman, kun Tuhto pökkäsi namipiilon sijaan Ruusaa kylkeen. Sen jälkeen Tuhto saikin hetken aikaa syödä pellettejä ihan omassa rauhassaan..

TuhtoRuusanamipiilo

Nyt on kaikilla omat namipiilot ja voin laittaa osan iltaruuasta sinne 🙂 Hyvistä ja huonoista puolista sen verran, että plussaa ovat kestävyys ja luonnollisuus (tehty puusta ja metallista). Nämä uskaltaa jättää valvomattakin kanien saataville. Sisustukseenkaan ei sopisi räikeänväriset muovipallot 😀 Miinuksena, että pakkauksessa ei lue mistä puusta namipiilo on tehty. Sitä ei löydy netistäkään, joten odottelen Karlien vastausta 🙂 Päivitän tiedon tänne, kun saan vastauksen.

P.S. Tämä namipiilo sopii myös muille pienlemmikeille 🙂

 

Mainokset