Puputädin synttärit ja Kanikirja-arvonta

Moikka moi! Perustin yritykseni, Sarin Arkin, 4 vuotta sitten. Tällä viikolla on siis 4-vuotissynttärit. Sen kunniaksi järjestän Kanikirja-arvonnan, johon voit osallistua Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä. Linkit ja tarkemmat osallistumisohjeet artikkelin lopussa 🙂

Parannat voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla monta kertaa ja vaikka kaikkiin näihin kolmeen kanavaan.

Kuka on Puputäti?

Vaikka Puputätiä minusta leivottiin jo ennen yrityksen perustamista, voi Puputätiäkin sanoa nyt 4-vuotiaaksi 🙂 Harmikseni olen hävittänyt Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen muilta aktiiveilta vuosia sitten saamani voittonauhan, jossa luki ”Vuoden Puputyttö” 😀 Mistä he arvasivatkaan?

Jos et vielä tätä tiedä, nimeni on Sari Mäyränpää ja tykkään kaneista. Minulla on ollut kaneja vähintään kaksi vuodesta 2007. Ihan ensimmäinen kani, Iines, tuli perheeseen 1990-luvulla. Iines kuitenkin päätyi isäni työkaverille, jolla oli muitakin kaneja.

Tämän adoption takana oli se tavallinen tarina eli kas kummaa, kun kani ei viihtynyt pienten lasten perheessä, jossa sitä pidettiin häkissä ja vapaana vain muutamana tuntina päivässä… Jos sitäkään. Kumma kyllä, Iines ei myöskään tykännyt silittelystä tai sylittelystä. Silloin tätä kummasteltiin, mutta nyt tiedän, että Iines oli täysin normaali kani. Eikä hänellä ressukalla ollut edes lajitoveria meillä :/ Anteeksi Iines!

Nykyisin olen valveutuneempi, mitä en tosin ollut vielä vuonna 2007. Silloin Roope-collie oli juuri lähtenyt paremmille juusto-apajille leukemian vuoksi, ja olin muuttanut omilleni oltuani kieliharjoittelussa Coloradossa.

Yliopisto-opiskelijana (ja kerrostaloasujana) ajattelin, että kani voisi olla täydellinen lemmikki. Niinpä löysin Tupunan ja Puputin paikallisen löytötarhan kotisivuilta. Linkki vie Boondock’sin sivuille, joilta voi joskus löytyä se sunkin tuleva perheenjäsen 🙂

Opiskeluaikana löysin Tampereen yliopiston ilmoitustaululta Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen mainoksen ja liityin pian sen jälkeen toimintaan mukaan. Lahjoitin kirppistavaraa, liityin jäseneksi ja tilapäiskodiksi, aloin käydä kokouksissa ja tarjouduin vapaaehtoiseksi mm. eläinkoordinaattorihommiin.

Koirille ja kissoille oli siihen aikaan omat koordinaattorit, mutta koirakoordinaattori hoiti koirien lisäksi myös kaikki muut lemmikit. Hän halusi keskittyä vain koiriin, joten mun vastuulle tuli sitten kaikki muut kuin kissat ja koirat. Kuten vuosien aikana kävi selväksi, se tarkoitti lähinnä kaneja.

puputati
Puputäti poseeraa Kanikirjansa kanssa.

Kaniasiaa eteenpäin

Eläinkoordinaattoriaika avasi silmiä melko tehokkaasti. Myös omien kanien kanssa vietetty aika tarjosi ahaa-elämyksiä. Mitä enemmän otin kaneista selvää, sitä vakuuttuneempi olin, että nämä pitkäkorvat tarvitsevat jonkun puhumaan heidän puolestaan.

Yhdistyksessä se tarkoitti leikkautusohjelman puffaamista ja jatkuvaa vääntämistä siitä, mitä kanien kannattaa syödä. Myös vapaanapito oli yleinen epäkohta, jota sai perustella usein.

Olen aina tykännyt kirjoittaa. Ala-asteella ja osittain vielä yläasteellakin kirjoitin äidinkielen tunneilla fiktiivisiä tarinoita, mutta yliopistoaikana kirjoittamisesta tuli vähän pakkopullaa. Oli luentopäiväkirjoja ja tietysti sekä kandin että maisterin tutkielmat. Plääh! Niiden jäljiltä kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa.

Yhdistyshommissa pääsin uudestaan kirjoittamisen makuun, kun aihe oli niin lähellä sydäntä. Kirjoitin mielipidejuttuja esimerkiksi Pesun Tamperelaisen blogiin ja toimin tiedottajana. Laadin myös eläinten hoito-ohjeita, joita sitten jaettiin sekä tilapäiskodeille että lemmikkejä adoptoiville.

Etsin kovasti kaneista tietoa, mutta törmäsin jatkuvasti siihen, että sitä ei ollut suomeksi saatavilla. Kaupoista ja kirjastoista löytyi muutaman vuoden vanhoja opuksia, mitkä oli jo koluttu moneen kertaan. Lisäksi kohderyhmä oli omaa tarvetta ajatellen melko nuorta. Tieto saattoi olla osin pahoin vanhentunutta.

Kanikirja: opas kanien maailmaan

Kun nykyaikaista kanitietoa ei ollut tarpeeksi saatavilla ja olin itse nähnyt, kuinka huutava pula sellaiselle oli, päätin tehdä asialle jotain. Sain päähäni alkaa itse kirjoittaa kanien hoito-opasta.

Aluksi kirjoitustyö eteni hitaasti, mutta niinhän ne alut yleensä ovat – hankalia siis. Huomasin ilokseni, että tekstiä syntyi paljon helpommin kuin pro gradu -tutkielmaan. Aihekin oli mieluinen ja kovin tuttu.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä kirjasta paksua mielipidekirjoitusta vaan jakaa mahdollisimman neutraalisti ja monipuolisesti tietoa kaneista. Pelkkien lähdemateriaalien kokoaminen ilman omia kokemuksia olisi kuitenkin tylsää luettavaa eikä siinä näin ollen olisi tarpeeksi uutta.

Siksi höystin Kanikirjaa omilla kanikokemuksilla, joita olen vuosien saatossa kartuttanut. Pyörää ei enää tarvitse jokaisen kaninomistajan keksiä uudestaan, kun sen infon voi nyt saada valmiista oppaasta.

Kaniharrastajien lisäksi Kanikirjaa on matkannut myös eläinlääkäreille ja eläinklinikoilla työskenteleville hoitajille.

David Aldertonin oppaat olivat joskus nuorempana itselläni kovassa käytössä, mutta nykyään internetistä löytyy vaikka mitä ohjeita. Ongelmana on kuitenkin ohjeiden luotettavuus. Kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Mistä tiedät, voiko tekstiin luottaa? Aika on ajanut myös Aldertonin neuvojen ohi eikä minulla enää edes ole hänen kirjojaan.

Kanikirjan tärkeimpinä lähdemateriaaleina käytin Molly Vargan uudistamaa ”Textbook of Rabbit Medicinen” kakkospainosta, Rabbiting On -lehtien eläinlääkäreiden kirjoittamia artikkeleita sekä Pilvi Lassilan toimittamaa ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia”.

Kirjasta löytyy tietoa esimerkiksi kanien käyttäytymiseen, lisääntymiseen, ruokintaan, käsittelyyn sekä sairauksiin liittyen. Sain onnekseni kaneista tietävän eläinlääkärin tarkistamaan tekstiä ennen kuin se meni painoon. Minulla oli myös muita esilukijoita, joilta sain arvokasta palautetta. Kiitos! ❤

Tämä reilu 130 sivun tietopaketti voi olla sun, kun käyt osallistumassa arvontaan 🙂

Jos arpaonni ei suosi, Kanikirjan saa omakseen meilaamalla osoitteeseen sarin.arkki@gmail.com ja kertomalla, montako kirjaa haluat ostaa.

Hinta, joka sisältää postituksen, on 23,30e. Lähetän maksutiedot ja kun maksu näkyy tilillä (tai esität maksusta kuitin), Kanikirja matkaa sun luoksesi postitse. Saa toki myös hakea Tampereen Olkahisista, jolloin säästää postimaksun 3,50e.

Kanikirjoja löytyy myös kirjastoista kautta maan, joten käy ihmeessä tutustumassa siihen etukäteen!

P.S. Arvonta käynnissä 26.7.2019-5.8.2019 Sarin Arkin Facebook-sivulla, Instagram-tilillä pupu.tati sekä LinkedInissä. Sieltä kun etsit Kanikirjan kuvalla varustetun postauksen ja käyt kommentoimassa, mistä kaniaiheesta haluat tietää lisää, olet mukana arvonnassa 🙂

Voit kasvattaa voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla vaikka kaikkiin postauksiin ja useamman kerran.

P.P.S. FB, IG ja LI eivät ole osallisina arvontaan.

 

 

Mainokset

Ikääntyvän kanin hoito – niin myötä kuin vastakarvassa

Heissan! Monelle tulee yllätyksenä, että kani voi elää yli 10-vuotiaaksi. Kääpiökanit ovat yleensä melko pitkäikäisiä, ainakin oikein hoidettuina. Oikea hoito käsittää kaikkea terveellisestä ruokavaliosta, leikkuutukseen, vapaaseen liikuntaan ja lajitoveriin.

Suuret rodut ovat lyhytikäisempiä, joten vanhuuden merkkejä alkaa näkyä aiemmin. Näitä merkkejä voivat olla lisääntynyt nukkuminen, huonontunut näkö ja kuulo sekä vessalaatikon sijainnista erehtyminen.

Artikkelikuvassa ylhäällä Tupuna-rouva ja kuvien välissä on noin seitsemän vuotta aikaa 🙂 Alhaalla Miss Poppana ja kuvien välillä myös jokunen vuosi aikaa.

Painonlasku

Seniorikaneilla lihasmassa vähenee samalla tavalla kuin ihmisilläkin, ja meno hidastuu. Tämän voi huomata kania käsitellessä, ellei tapana ole punnita kania säännöllisin väliajoin.

Muutama kymmenen grammaa kuukausien välisenä aikana on vielä ihan ok, mutta jos painosta lähtee satoja grammoja lyhyellä aikavälillä, on aihetta huoleen. Kani kannattaa viedä kaneista tietävälle eläinlääkärille mahdollisimman pian. Etenkin leikkaamattomilla naarailla syynä laihtumiseen voi olla syöpä.

Syöpää ei yleensä huomaa laihtumisesta ennen kuin on liian myöhäistä, koska se tapahtuu vähitellen ja kani voi syödä hyvällä ruokahalulla. Kun kanin näkee joka päivä, pieniä muutoksia on vaikea havaita.

Laihtuminen ei aina tarkoita syöpäsairauksia vaan kaneilla voi olla mitä tahansa muitakin sairauksia. Ne ovat mestareita piilottamaan oireensa ja kipunsa meiltä ihmisiltä ja muilta eläimiltä. Kun sairauden merkkejä jo näkyy, niihin tulee reagoida nopeasti.

Tassunpohjatulehdus

On tärkeää tarkkailla tassunpohjia, koska kanin iho on kuin paperia.

Kun luiden ympärillä ei konkreettisesti ole enää yhtä paljon lihaa ja vielä karvapeitekin ohenee, tämä voi aiheuttaa tulehdusta tassuissa. Tassunpohjatulehdusta voi tosin tulla myös liikalihaville, häkeissä istuville tai selkäsairaille kaneille.

Pienet vaaleanpunaiset läiskät kanin kantapäissä löytyy lähes jokaiselta sisäkanilta. Kova lattia, oli se sitten mitä tahansa materiaalia, ei vain ole luotu kanien herkkiä tassuja varten. Tassujen kuuluisi kaivautua maahan, ja sitä kautta vähentää tassunpohjiin kohdistuvaa painetta.

Luonnonvaraiset kanit liikkuvat enemmän kuin monet lemmikkikanit. Sisätiloissa on melko mahdotonta tarjota tarpeeksi tilaa ja muutenkin sopivat puitteet kanin aamu- ja iltahämärissä tapahtuville riemuralleille. Siksi lemmikkikani kököttää enemmän paikallaan, mikä taas on pahaksi tassuille.

Jos tassuihin kehittyy tulehdusta, aiemmin pieni vaaleanpunainen läiskä leviää isommaksi karvattomaksi alueeksi ja tulee ärtsymmän punaiseksi. Kani saattaa varoa tassujaan esimerkiksi nostelemalla niitä ja loikkimalla eri tavalla. Tassuja todennäköisesti myös lipitellään enemmän.

Tassunpohjatulehdus vaatii aina hoitoa eikä usein yksi lääke edes riitä. Betadine, Fucidin, antibiootti suun kautta sekä kipulääkitys ovat olleet meillä käytössä.

Hoitamaton tulehdus on aina riski kanin terveydelle ja voi johtaa jopa kuolemaan. Etenkin tassujen kautta, kun ne ovat niin kovalla kulutuksella ja joutuvat tämän tästä tekemisiin pissan ja papanoiden kanssa.

Kun nämä kaikki aiemmin luetellut seikat ottaa huomioon, kuivikkeiden ja muiden alusten puhtaus ja pehmeys nousevat arvoon arvaamattomaan. Siitä pääsemmekin vessalaatikkojuttuihin.

Vessalaatikko – missä se nyt olikaan?

Vanhemmiten kaneille voi sattua vahinkoja. En tarkoita nyt mitään pientä merkkailua vaan isoja pissoja, joita saattaa tulla vahingossa muuallekin kuin vessalaatikkoon.

Mielenosoituspissoja tulee yleensä välittömästi, kun kani tuntee olonsa uhatuksi. Esimerkiksi vieraiden ihmisten tai eläinten hajun ja äänien vuoksi. Myös uudet hajusteet voivat laukaista merkkailutarpeen.

Jos mitään muutoksia ei ole ollut ja kani pissaa toistuvasti väärään paikkaan, kyseessä voi olla tietysti jokin eläinlääkärin hoitoa vaativa sairaus, tai muistin heikkenemisestä johtuva erehtyminen. Ehkä myös kyvyttömyyttä pidättää virtsaa.

leijonanharjas ikääntyvän kanin hoito
Tupuna-rouvalla oli muhkea leijonanharjas. Ja myös lyttykuonoisille kaneille tyypillinen krooninen silmävaiva.

Tupuna-leijonanharjas eleli ainakin 10-vuotiaaksi enkä muista, että erehtymisiä olisi kovin paljon ollut. Sen sijaan Poppana-hermeliinille niitä on kyllä tullut. Poppiksella on selkäsairaus, jonka vuoksi poistin vessalaatikosta osan laidasta, jotta vessaan ei tarvitse loikata.

Tämän jälkeen Poppana on tehnyt pissoja myös muualle kuin vessalaatikkoon. Lähes päivittäin saa vaihtaa laatikon edessä olevat peitot ja joskus myös muita alusia. Joskus syödessä saattaa se virtsa vähän karata enkä osaa sanoa, johtuuko se nimenomaan muistihäiriöstä.

Seniorit saattavat siis pissata vääriin paikkoihin, mutta se heille anteeksi annettakoon. Sattuuhan näitä erehdyksiä ja onneksi kaiken voi pestä 🙂 Niin myötä- kuin vastakarvassa, vai mitä? ❤

Pehmeät aluset ja kuivikkeet

Kanin vanhetessa pehmeillä ja puhtailla alusilla on entistä suurempi merkitys. Jos kani on luisevampi, iho voi ärtyä herkästi. Siksi en suosittele senioreille kuivikkeeksi teräviä kulmia sisältäviä laatuja. Monet tavallisesti käytetyt kuivikkeet sisältävät kaiken kukkuraksi mäntyä, mikä voi olla muutenkin haitallista terveydelle.

Kun kani saa olla asunnossa vapaana 24/7, vessalaatikossa ei oleskella koko päivää tai yötä. Silti jättäisin kutterit ja puupelletit kauppaan. Paperipelletti tai haapahake taitavat olla parempi vaihtoehto ja niidenkin päälle voi vielä ripotella heinää.

Meillä ei ole kanien häkeissä luukkuja ollenkaan, joten kutsun häkkejä vessalaatikoiksi. Siivoan vessalaatikot joka aamu ja tarpeen tullen annan pohjille etikkakäsittelyn. Myös pissatut aluset vaihdan joka aamu puhtaisiin.

Tykkään kierrellä kirppareilla, joten hankin sieltä vauvoille tarkoitettuja peittoja ja makuupusseja. Ovathan nämä karvaiset kaverit osa perhettä, eikö niin? 🙂 Tuon kotiin siis omille vauvoilleni sopivia alusia, jotka on myös helppo pestä koneessa.

Poppanalla on alusia sekä vessalaatikon edessä että sohvapöydän alla. Sohvan altakin löytyy pehmikettä. Rouvalla on myös leikkitunneli, jonka alle olen laittanut ison tyynyn. Otin täytettä vähän pois, jotta tunneli pysyy sen päällä.

Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla Poppanalle VetBediä, josko voisin käyttää niitä vessalaatikossa. VetBed on lemmikeille tarkoitettu imukykyinen karva-alusta, jonka voi pestä koneessa. Onko sulla kokemuksia VetBedin käytöstä? 🙂

Huonontunut näkö

Kaneillakin voi esiintyä ikänäköä, minkä saattaa huomata siitä, että loikkiminen on erilaista kuin ennen. Kani voi hypätä matolta toiselle suurella loikalla, vaikka välimatkaa olisi vain pari senttiä.

Silmissä voi näkyä samentumista. Silmät kannattaa tarkistuttaa eläinlääkärillä, koska hoitoa vaativia silmäsairauksia esiintyy myös kaneilla.

Kehnosti näkevä kani voi pelästyä entistä herkemmin. Kanihan voi nukkua myös silmät auki, joten ei kannata lähestyä kania ainakaan silitysmielessä ilman rauhallista juttelua.

Myös ympäristön turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota – ei teräviä kulmia tai liukkaita lattioita. Tassunpitävät matot kulkureittien varrella auttavat vanhempaakin kania loikkimaan ympäriinsä. Jos tulee muutto tai sisustat kotia uudelleen, anna kanille aikaa opetella uudet kulkureitit.

Mene istumaan lattialle ja näytä, mistä voi kulkea. Tutunhajuiset tekstiilit ja esimerkiksi pellettien ripottelu pitkin lattiaa voivat auttaa. Lajitoveritkin yleensä jelppaavat kavereita sen verran, että muuttuneen ympäristön pohjapiirrustus alkaa muodostua kanin muistiin.

Vaikka pohjapiirrustus olisi valmiina, kani voi silti törmätä esimerkiksi ihmisten jalkoihin. Kannattaa katsella alaspäin kävellessään, ettei tule vahingossa talloneeksi kanin tassuja.

Leijonanharjaksilta ja muilta tavallista karvaisemmilta kaneilta voi parturoida silmien edestä tukkaa, jotta näkeminen helpottuu.

Muita vaivoja

Kanin vastustuskyky voi olla kovilla. Stressi aiheuttaa esimerkiksi sydänsairauksia ja akuutteja vatsavaivoja. Loiset, sienet ja kaikenlaiset bakteerit väijyvät vanhenevaa kania. Kannattaa siis välttää muutoksia ja pitää tiettyjä rutiineja kanin elämässä.

Kremppaa voi tulla jos minkälaista, joten on hyvä reagoida nopeasti ja viedä kani tarvittaessa eläinlääkäriin. Mieluummin liian herkästi kuin että jää odottelemaan, jos jokin vaiva menisi itsestään ohi.

Lajitovereiden seura auttaa aina, jos kanit siis tulevat toimeen keskenään. Kumppanin menetys on kova paikka, joten seniorille kannattaa mahdollisuuksien mukaan etsiä uusia lajitovereita.

Vanhemman kanin voi olla helpompi hyväksyä nuoria tulokkaita kuin saman ikäisiä kavereita. Kahden uuden kanin adoptoiminen kerralla saattaa toimia. Kannattaa punnita hyviä ja huonoja puolia, ja toimia sitten sen mukaan – kanilleen parhaalla tavalla 🙂

P.S. Kaniroduissa on suurta hajontaa, sillä 6-vuotias kääpiökani on vielä keski-iässä, kun taas sen ikäinen jättirotuinen kani on jo seniori. Jos haluat lukea lisää kaninhoidosta, Kanikirja: opas kanien maailmaan on sua varten 🙂

Esittelyssä kanien hoito-oppaat

Heissulivei! Kanien hoito-oppaita on moneen junaan ja tässä postauksessa esittelen muutamat teokset, joita itse olen lukenut.

Kanit ovat monilta osin väärinymmärrettyjä, mikä voi johtaa moneen ongelmaan ja lopulta jopa kodinvaihtamiseen tai lopettamiseen. Siksi oppaisiin kannattaa tutustua, vaikka tuntuisi, että tietää jo tarpeeksi 🙂

Molly Varga: Textbook of Rabbit Medicine

Aloitetaan kaniraamatusta. ”Textbook of Rabbit Medicine” on Molly Vargan päivittämä kakkospainos. Ensimmäinen painos on kaniguru Frances Harcourt-Brownin käsialaa, mutta se on loppuunmyyty.

Miinuspuolia ovat korkea hinta ja vaikealukuisuus. Sairauksista esimerkiksi spondyloosista olisin kaivannut enemmän tietoa muutaman maininnan sijaan.

Kirja on tarkoitettu eläinlääkäreille ja hoitohenkilökunnalle, mutta soveltuu mainiosti myös omistajille ja muille kaniharrastajille. Se on todella kattava opus, sivuja on melkein 500. Sivuista 3-103 (rabbit basic science -osio) on varmaankin eniten hyötyä omistajille.

Pilvi Lassila (toim.): Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia: Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö

Toinen opas, mitä odotin todella paljon, on Pilvi Lassilan toimittama ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia: Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö”. Se julkaistiin vuonna 2017.

Kritiikkiä kirja saa korkeahkosta hinnasta ja siitä, että kaneista saisi olla laajempi osio. Kaneista puhutaan sivuilla 17-49, lukuun ottamatta muutamia sairauksia, joista kerrotaan jyrsijöiden osioissa.

Opas on hoitohenkilökunnalle suunnattu, kuten jo nimestä voi päätellä, mutta soveltuu myös kaikille kanien kanssa tekemisissä oleville. Hienoa saada painettua tietoa suomalaisiltakin eläinlääkäreiltä! Sitä saisi vain olla enemmänkin saatavilla.

Monesti kaikki uudet julkaisut tehdään eläinlääkärilehdissä, joita on tavallisen tallaajan vaikea päästä lukemaan. Ainakaan omalle budjetille se ei ole ollut mahdollista. Silloin tieto jää omistajien ja monen muun ulottumattomiin.

Lucile Moore: Rabbit Nutrition and Nutritional Healing

Kolmas opas, jonka tilasin Kanikirjaani kirjoittaessa, oli Lucile Mooren ”Rabbit Nutrition and Nutritional Healing”. Tämä kakkospainos on julkaistu vuonna 2013. Siinä on erilaisia kaavioita ja kuvia. Sisällys on mustavalkoinen.

Alkusanoissa Moore ihmettelee, miksi kanin ruokavalion pitäisi muistuttaa mahdollisimman paljon villikanien ruokavaliota, kun on olemassa erilaisia kanipopulaatiota eikä niiden kaikkien terveydentilaa ole tutkittu. Hänen mukaansa villikanit syövät yleensä nuorta ruohoa, mikä taas on ihan eri asia kuin se kuiva heinä, jota kotikanit saavat.

Totta, sillä nuorta ruohoa ei ole mahdollista Suomessa tarjota ympäri vuoden, kun maata peittää tätä kirjoittaessakin paksu lumikerros.

Saccharomyces cerevisiae on kirjoitettu väärin yhdellä sivulla ja pakko tunnustaa, että siitä se meinasi jäädä väärin myös omaan kirjaani. Tietysti muistiinpanot oli tehty juuri siitä sivusta 😀 Se on samalla myös kirjan huono puoli: kannattaa aina lukea loppuun saakka, ettei tule vääriä ohjeita. Teos ei ole kovin helppolukuinen muutenkaan.

Kirjassa on paljon tietoa erilaisten ruokien ravintosisällöistä. Sivulla 64 on resepti, jonka mukaan tuunasin oman kanikeksiohjeeni. Löysin tätä kautta myös kurpitsansiemenet.

Kirjan parasta antia ovat ehkä eri ruokasuositukset eli mitä antaa esimerkiksi ylipainoiselle tai liian laihalle kanille ja mitä kannattaa tarjota senioreille tai nuorille kaneille.

kanin hoito-ohjeet
Kanien hoito-oppaita moneen lähtöön.

Monika Wegler: Kääpiörotuiset kanit

Tämä on selkeästi nuoremmalle väelle suunnattu. Paljon kuvia ja vähän tekstiä. Sen käy pupuista kiinnostunut aikuinen läpi alle tunnissa. Sisältää paljon vinkkejä sekä on erittäin helppolukuinen.

Huonoja puolia? Monissa kuvissa kanit ovat poikasia, mikä voi olla uusille kaninomistajille harhaanjohtavaa. Poikasvaihe kestää vain hetken, kun taas kääpiökani yleensä elää sen päälle 10 vuotta.

Hoito ja terveys -osio kaipaisi päivitystä. Melko pintapuolinen raapaisu, vaikkakin käypä teos 🙂

Anne McBride: Kääpiökanit

Perusteos, jonka lapsikin voi nopeasti käydä läpi. Kirjan koko on tästä opasvalikoimasta pienin. Valkoinen hermeliinivauva kannessa voi vedota ostajiin.

Kirjassa annetaan muutamia omituisia ohjeita, mm. kannustetaan laittamaan kani muovilaatikkoon häkin siivouksen ajaksi. Kun siivoan oman eläinperheen vessalaatikoita, en laita tilalle mitään vaan kanit pystyvät odottamaan sen aikaa ja tekevät asiansa, kun lootissa on taas puhtaat pahnat 🙂

Kritiikkinä myös häkittäminen ja se, että siemenseos oli mainittu yhtenä sopivista ruuista.

Suomen Lemmikkikanit ry: Kaninomistajan opas

Vuonna 2015 julkaistu kirja on napakka tietopaketti. Siinä on paljon kuvia, vaikkakin ne ovat melko pieniä. Opas on hyvä alku kaikille kaninomistajille, ja näkökulma tuleekin jo kirjan nimestä esiin.

Miinusta kirja saa sisuksen taitosta ja parista trancing-kuvasta. Kania ei pitäisi pitää selällään. Olisi mielenkiintoista myös tietää, keitä kirjan kirjoittajat ovat, sillä nimiä ei ole oppaassa mainittu.

Houkuttelevat kannet.

Arja Linnavuori: Lemmikkikanin ravinto ja terveys

Kirjan lukee nopeasti, mutta se ei ole yhtä helppolukuinen kuin aiemmin mainitut lyhyet kanioppaat. Linnavuori kirjoittaa häkeistä ja juomapulloista, joten kirjassa on osittain vanhentunutta tietoa.

”Turhautunut kani jyrsii huonekaluja.” Tämä voi olla totta, mutta kaneilla on henkilökohtaisia mieltymyksiä ja niiden kuuluukin nakertaa. Joidenkin mielestä huonekalut vaan maistuvat paremmilta kuin ulkoa tuodut oksat…

Paras lainaus lienee tämä: ”Kaikkiin ihmisen touhuihin kani osallistuu omistajansa ehdoilla ja joskus omaksi rasituksekseen.” Siinä on käypä ohjenuora, mitä voi soveltaa kotioloissa. Kania kannattaa aktivoida muulloin kuin keskellä päivää, koska silloin se normaalisti nukkuisi.

kanin käyttäytyminen
Kanikirja: opas kanien maailmaan

Kanikirja: opas kanien maailmaan

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä esittelen omani 🙂

Kanikirjassa ei ole yhtä paljon tekstiä kuin Vargan opuksessa, mutta se on kattavampi kuin aiemmin julkaistut suomenkieliset kanien hoito-oppaat, noin 130 sivua. Valotan kanien käyttäytymistä käytännön esimerkein ja esittelen myös sellaisia sairauksia, joita ei muissa oppaissa ole käsitelty lainkaan.

Yhdistin eläinlääke- ja käyttäytymistieteeseen tietotaidon, mitä olen kaneista vuosien varrella oppinut. Mulle oli tärkeää saada opas myös kirjastoihin kautta maan, jotta sinä voit halutessasi perehtyä siihen myös ilmaiseksi.

Kohdeyleisö on aikuisempaa, mutta teksti on jaoteltu niin että sitä pystyy hyvin nuorempikin pupufani lukemaan.

Kritiikkiä olen saanut kuvista, joita saisi olla enemmän. Niitä toki itsekin mielelläni olisin käyttänyt, mutta otin pankista lainaa kattaakseni kirjasta syntyvät kulut, joten kuvien määrä oli pidettävä kohtuullisena. Toivottavasti saan paikata tämän pienen puutteen toista painosta varten 🙂

Kirjoitin sellaisen oppaan, jonka olisin itse halunnut lukea, kun hankin ensimmäiset kanini. Lukuisia asioita olisin voinut tehdä paljon paremmin, jos vain olisin tiennyt, mistä mikin johtuu ja millaista hoitoa kani oikeasti tarvitsee.

Sun ei tarvi toistaa samoja virheitä vaan voit vaikka lainata kirjan kirjastosta. Tilaaminenkin on helppoa. Vastailen myös mielelläni kysymyksiin ja otan vastaan kommentteja 🙂

P.S. Jotta postauksesta ei tule liian pitkä, piti jättää yksi opas ensi viikolle. Sitä ehdottomasti suosittelen pitkäkorvalukemistoksi eli kannattaa pysyä kuulolla!