Kanimaista uutta vuotta 2020!

Hyvää uutta vuotta 2020! Viime aikoina olen keskittynyt kanien sairauksia, ravintoa tai käyttäytymistä koskeviin artikkeleihin. Niitä on tulossa runsaasti jatkossakin, mutta nyt ajattelin kirjoitella hieman henkilökohtaisemman postauksen ja kertoa, mitä Puputädin poppoolle kuuluu 🙂

Vuoden vaihtuessa alkaa väistämättä miettiä, mitä kaikkea on kuluneen vuoden aikana tapahtunut. Vuosi 2019 oli välillä melko raskaskin, koska Poppana sairasteli ja neiti jouduttiin päästämään vehreämmille niityille ❤   Oli myös hoitolatilan remontti, jonka vuoksi en voinut ottaa hoitolaisia ja piti muuttaa remontin ääniä ja pölyä evakkoon.

Evakkotalosta tykkäsin paljon, koska se oli vanha omakotitalo. Samalla kuitenkin stressasin muuttoa keskellä talvea, koska eläinperheeseeni kuuluu yli 10-vuotiaita eksoottisia lemmikkejä. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Selviytymiskeinona on olla ajattelematta ikäviä asioita ennen kuin on ihan pakko. Joskus siinä onnistuu vähän paremmin, joskus huonommin. Oletko säkin samanlainen jännääjä?

Kaikki uusi hirvittää yleensä, koska ei tiedä mitä tapahtuu. Näitä muutoksia on viime aikoina ollut paljon, kun työpaikka vaihtui. Yritystoimintaa eli Sarin Arkkia sain onneksi pitää pystyssä, vaikka olinkin muutaman kuukauden työtön. Nyt mulla on kaksi palkkatyötä, joista toinen sattuu olemaan eläinlääkäriasemalla (jee!) 🙂 Sarin Arkkikin porskuttaa hyvin – myyn Kanikirjoja ja hoitolassa on riittänyt asiakkaita eksoottisten lemmikkien muodossa (myöskin iso jee!) 🙂

Hoitolakuviot alkavat olla siinä mallissa, että kiikarissa on isompi koti. Mullahan ei ole muuta toimitilaa kuin oma kotini. Se käy äkkiä pieneksi, kun hoitolaisia tulisi enemmän kuin mitä pystyn kerralla ottamaan. Tietysti haluaisin ottaa kaikki tarjotut lemmikit hoitoon, mutta en voi. Nykyisessä osoitteessa voin hoitaa vain yhden omistajan eläimiä kerrallaan (eläimiä, jotka eivät tappele samassa tilassa), koska haluan pitää eläimiä vapaana. Rajatulla ja talttahammasturvallisella alueella toki 🙂

Oma eläinperhe

Jos seuraat mua Instagramissa, et ole voinut välttyä näkemästä, mitä Ruusalle tai Tuhtolle kuuluu. Peipoista postailen harvemmin, koska Puputädin tili on kanipainotteinen. Peipot kuitenkin voivat hyvin ❤  Pappapeippo Topi on kohta 12-vuotias ja poikansa Tossavainen on 5-vuotias. Topi on sen verran seniori, että korkealle lentäminen ei enää onnistu. Hän pystyy kyllä siirtymään orrelta toiselle tai tarvittaessa lentämään pieniä matkoja suoraan (tai hieman alaviistoon).

Peipot ovat kovia pesijöitä. Naaraat munivat vaikka ei pesää olisi ja koiraat lurittelevat vieressä niin kauan, että naaraat voipuvat. Topi on leskeytynyt kahdesti ja nyt Tossis koittaa välillä kosiskella isäänsä. On siis vähän varottava, ettei Topi rasitu liikaa, kun ei kuitenkaan pääse karkuun tarpeeksi nopeasti.

seeprapeippo pesä
Ylhäällä Tossavaisen pesä. Jaan tuoreruuat häkin pohjalle sekä tähän hyllylle.

Linnuille on todella vaikea luoda lajityypilliset olot. Ilmankosteuden pitäisi olla korkeahko, noin 65 prosenttia. Etenkin lämmityskaudella se on harvoin edes ihmisille ja kaneille sopivalla tasolla eli 45 prosentissa. Linnut ovat herkkiä tuoksuille ja valaistuksenkin pitäisi olla sopiva. Pitää saada tarpeeksi unta ja ruuan on oltava monipuolista. Pelkillä siemenillä ei pitkälle pötkitä. Talviaikaan on huolehdittava riittävästä vitamiinien saannista, kun ei voi kerätä ulkoa syötävää.

Tarjolle laitan erilaisia paprikoita, yrttejä ja hedelmiä joka aamu. Toki suoranokkaisten papukaijojen kokoa eli todella pieniä paloja 😀 Siivottavaa riittää, koska ruokaa roiskuu joka puolelle ja peipot myös kakkivat ihan just siellä, missä sattuvat vessahädän iskiessä istumaan. Olisi ihanaa pystyä tarjoamaan peipoille viidakko (kasvitieteellinen puutarha tai vastaava), mutta näillä mennään, mitä on. Saavat kuitenkin olla vapaana koko ajan, Topin vanhuudenpäiviä lukuun ottamatta.

Ruusalla (tunnetaan nykyään myös nimellä Tuusannuuska) tuli just kolme vuotta täyteen meidän perheessä 🙂 Tuhtokin täyttää tänä vuonna 6 vuotta. Poppana asusteli olohuoneessa ja neidin valtakuntaa oli myös eteinen ja keittiö. Poppiksen poismentyä olen päästänyt Ruusan ja Tuhton koko asuntoon (hoitolaa lukuun ottamatta) aina muutamaksi tunniksi joka ilta.

Ruusannuuskan tuhoamisvimman vuoksi en ole jättänyt parivaljakkoa keskenään vapaaksi koko asuntoon. Makkari on kaniturvallinen alue. Luulin siis, että koko asunto on, mutta herranjestas kuinka olinkaan väärässä! Tuhto on onnistuneesti asunut Hiljan kanssa muualla asunnossa, mutta Tuusannuuskan jäljiltä pitäisi häkittää telkka, kaikki kirjat ja alimmat hyllyt, tyynyt, puukalusteet, matot sun muut peitot. Siis oikeastaan kaikki. Ja koska tyypit ovat yhteen patjaan tiensä jo vuosien saatossa syöneet, ei ihan hirveästi nappaa jättää sohvaa heitin armoilleen…

Isommassa kodissa saavat sitten pysyvästi enemmän tilaa 🙂 Tässä kaksiossa mennään nyt toistaiseksi näin. Ruusa tuossa itse asiassa kävikin vähän iloloikalla, kun istun tässä olohuoneen sohvalla läppäri sylissä tätä kirjoittamassa. Aww ❤  Puolta tuntia myöhemmin hän kävi kaatamassa hyllystä ruukun nurin ja yritti kaivautua seinän ja kaapin väliin. Että näin 😀

Mikä on ”nyt sitten!” -ennätys sun eläinperheessä? Multa se on saattanut muutaman kerran jo tänään kuulua 😀 Mutta siis juuri tän takia adoptoin Ruusan. Etsiskelin Tuhtolle morsmaikkua ja Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen sivuilla oli monta leikattua naaraskania koteja vailla. Kuvauksen perusteella ajattelin, että tälle vintiölle on melko vaikea löytää kotia. Tuolta Pesun sivuilta löytyy muuten nytkin kodittomia kaneja 😉

Tästä onkin tullut hieman pidempi sepustus kuin mitä oli tarkoitus, mutta tiivistettynä totean, että eläinperheelle menee hyvin 🙂 Vaikka meitä on yksi vähemmän, ryhmädynamiikka alkaa olla kohdillaan. Vielä kun saisi sen isomman talon, ettei tarvitsisi nostella Tuusannuuskan tieltä kaikkea pois joka ilta vaan kanit saisivat isomman tilan, minkä voisi sisustaa kokonaan kanien valtakunnaksi.

Samaten peipoilla saisi olla oma tila ja mulla hiljaisempi työskentelysoppi, jossa voin esimerkiksi just kirjoittaa. Olen tykännyt keksiä eläinsatuja ja tehdä jotain pieniä käsityöprojekteja, mutta mihinkään luovaan ei ole ollut viime aikoina jaksamista.

kanikirja opas kanien maailmaan arvonta
Osallistu Kanikirja-arvontaan!

Kanikirja-arvonta

Kanikirjallakin menee hyvin, sitä on loikkinut uusiin koteihin yli 700 kappaletta. Jos et halua ostaa kanitietoa omaan hyllyyn, voit käydä lainaamassa hoito-oppaan lähimmästä kirjastosta.

Tästä käynnistyy arvonta, joten voit voittaa yhden kirjan toimituksineen omaksi 🙂 Arvonta-aika on 3.1.-17.1.2020 ja osallistua voit kommentoimalla tämän postauksen alle ketä sun eläinperheeseen kuuluu suoraan blogiin, Sarin Arkin Facebook-sivuille ja/tai omaan LinkedIn-profiiliini. Kommentteja voi jättää useamman ja vaikka kaikkiin kolmeen some-kanavaan 🙂 Arvon voittajan 18.1. (ilmoitetaan Facessa, Linkkarissa ja myös täällä blogissa).

HUOM! Myyn 20 kpl Kanikirjoja (minimaalisen pieniä kolhuja kansissa, muuten täysin priimaa) hintaan 15e/kpl. Hinta sisältää alvin ja toimituksen (normihinta 23,30e). Tilaus onnistuu viestillä tai sähköpostitse sarin.arkki (at) gmail.com. Saat maksutiedot tilisiirtoa varten ja toimitan kirjan, kun maksu näkyy tilillä (tai kuittia vastaan).

P.S. Seuraava blogikirjoitus tulee kahden viikon päästä perjantaina. Julkaisutahti on siis jatkossakin joka toinen perjantai.

Puputädin synttärit ja Kanikirja-arvonta

Moikka moi! Perustin yritykseni, Sarin Arkin, 4 vuotta sitten. Tällä viikolla on siis 4-vuotissynttärit. Sen kunniaksi järjestän Kanikirja-arvonnan, johon voit osallistua Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä. Linkit ja tarkemmat osallistumisohjeet artikkelin lopussa 🙂

Parannat voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla monta kertaa ja vaikka kaikkiin näihin kolmeen kanavaan.

Kuka on Puputäti?

Vaikka Puputätiä minusta leivottiin jo ennen yrityksen perustamista, voi Puputätiäkin sanoa nyt 4-vuotiaaksi 🙂 Harmikseni olen hävittänyt Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen muilta aktiiveilta vuosia sitten saamani voittonauhan, jossa luki ”Vuoden Puputyttö” 😀 Mistä he arvasivatkaan?

Jos et vielä tätä tiedä, nimeni on Sari Mäyränpää ja tykkään kaneista. Minulla on ollut kaneja vähintään kaksi vuodesta 2007. Ihan ensimmäinen kani, Iines, tuli perheeseen 1990-luvulla. Iines kuitenkin päätyi isäni työkaverille, jolla oli muitakin kaneja.

Tämän adoption takana oli se tavallinen tarina eli kas kummaa, kun kani ei viihtynyt pienten lasten perheessä, jossa sitä pidettiin häkissä ja vapaana vain muutamana tuntina päivässä… Jos sitäkään. Kumma kyllä, Iines ei myöskään tykännyt silittelystä tai sylittelystä. Silloin tätä kummasteltiin, mutta nyt tiedän, että Iines oli täysin normaali kani. Eikä hänellä ressukalla ollut edes lajitoveria meillä :/ Anteeksi Iines!

Nykyisin olen valveutuneempi, mitä en tosin ollut vielä vuonna 2007. Silloin Roope-collie oli juuri lähtenyt paremmille juusto-apajille leukemian vuoksi, ja olin muuttanut omilleni oltuani kieliharjoittelussa Coloradossa.

Yliopisto-opiskelijana (ja kerrostaloasujana) ajattelin, että kani voisi olla täydellinen lemmikki. Niinpä löysin Tupunan ja Puputin paikallisen löytötarhan kotisivuilta. Linkki vie Boondock’sin sivuille, joilta voi joskus löytyä se sunkin tuleva perheenjäsen 🙂

Opiskeluaikana löysin Tampereen yliopiston ilmoitustaululta Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen mainoksen ja liityin pian sen jälkeen toimintaan mukaan. Lahjoitin kirppistavaraa, liityin jäseneksi ja tilapäiskodiksi, aloin käydä kokouksissa ja tarjouduin vapaaehtoiseksi mm. eläinkoordinaattorihommiin.

Koirille ja kissoille oli siihen aikaan omat koordinaattorit, mutta koirakoordinaattori hoiti koirien lisäksi myös kaikki muut lemmikit. Hän halusi keskittyä vain koiriin, joten mun vastuulle tuli sitten kaikki muut kuin kissat ja koirat. Kuten vuosien aikana kävi selväksi, se tarkoitti lähinnä kaneja.

puputati
Puputäti poseeraa Kanikirjansa kanssa.

Kaniasiaa eteenpäin

Eläinkoordinaattoriaika avasi silmiä melko tehokkaasti. Myös omien kanien kanssa vietetty aika tarjosi ahaa-elämyksiä. Mitä enemmän otin kaneista selvää, sitä vakuuttuneempi olin, että nämä pitkäkorvat tarvitsevat jonkun puhumaan heidän puolestaan.

Yhdistyksessä se tarkoitti leikkautusohjelman puffaamista ja jatkuvaa vääntämistä siitä, mitä kanien kannattaa syödä. Myös vapaanapito oli yleinen epäkohta, jota sai perustella usein.

Olen aina tykännyt kirjoittaa. Ala-asteella ja osittain vielä yläasteellakin kirjoitin äidinkielen tunneilla fiktiivisiä tarinoita, mutta yliopistoaikana kirjoittamisesta tuli vähän pakkopullaa. Oli luentopäiväkirjoja ja tietysti sekä kandin että maisterin tutkielmat. Plääh! Niiden jäljiltä kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa.

Yhdistyshommissa pääsin uudestaan kirjoittamisen makuun, kun aihe oli niin lähellä sydäntä. Kirjoitin mielipidejuttuja esimerkiksi Pesun Tamperelaisen blogiin ja toimin tiedottajana. Laadin myös eläinten hoito-ohjeita, joita sitten jaettiin sekä tilapäiskodeille että lemmikkejä adoptoiville.

Etsin kovasti kaneista tietoa, mutta törmäsin jatkuvasti siihen, että sitä ei ollut suomeksi saatavilla. Kaupoista ja kirjastoista löytyi muutaman vuoden vanhoja opuksia, mitkä oli jo koluttu moneen kertaan. Lisäksi kohderyhmä oli omaa tarvetta ajatellen melko nuorta. Tieto saattoi olla osin pahoin vanhentunutta.

Kanikirja: opas kanien maailmaan

Kun nykyaikaista kanitietoa ei ollut tarpeeksi saatavilla ja olin itse nähnyt, kuinka huutava pula sellaiselle oli, päätin tehdä asialle jotain. Sain päähäni alkaa itse kirjoittaa kanien hoito-opasta.

Aluksi kirjoitustyö eteni hitaasti, mutta niinhän ne alut yleensä ovat – hankalia siis. Huomasin ilokseni, että tekstiä syntyi paljon helpommin kuin pro gradu -tutkielmaan. Aihekin oli mieluinen ja kovin tuttu.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä kirjasta paksua mielipidekirjoitusta vaan jakaa mahdollisimman neutraalisti ja monipuolisesti tietoa kaneista. Pelkkien lähdemateriaalien kokoaminen ilman omia kokemuksia olisi kuitenkin tylsää luettavaa eikä siinä näin ollen olisi tarpeeksi uutta.

Siksi höystin Kanikirjaa omilla kanikokemuksilla, joita olen vuosien saatossa kartuttanut. Pyörää ei enää tarvitse jokaisen kaninomistajan keksiä uudestaan, kun sen infon voi nyt saada valmiista oppaasta.

Kaniharrastajien lisäksi Kanikirjaa on matkannut myös eläinlääkäreille ja eläinklinikoilla työskenteleville hoitajille.

David Aldertonin oppaat olivat joskus nuorempana itselläni kovassa käytössä, mutta nykyään internetistä löytyy vaikka mitä ohjeita. Ongelmana on kuitenkin ohjeiden luotettavuus. Kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Mistä tiedät, voiko tekstiin luottaa? Aika on ajanut myös Aldertonin neuvojen ohi eikä minulla enää edes ole hänen kirjojaan.

Kanikirjan tärkeimpinä lähdemateriaaleina käytin Molly Vargan uudistamaa ”Textbook of Rabbit Medicinen” kakkospainosta, Rabbiting On -lehtien eläinlääkäreiden kirjoittamia artikkeleita sekä Pilvi Lassilan toimittamaa ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia”.

Kirjasta löytyy tietoa esimerkiksi kanien käyttäytymiseen, lisääntymiseen, ruokintaan, käsittelyyn sekä sairauksiin liittyen. Sain onnekseni kaneista tietävän eläinlääkärin tarkistamaan tekstiä ennen kuin se meni painoon. Minulla oli myös muita esilukijoita, joilta sain arvokasta palautetta. Kiitos! ❤

Tämä reilu 130 sivun tietopaketti voi olla sun, kun käyt osallistumassa arvontaan 🙂

Jos arpaonni ei suosi, Kanikirjan saa omakseen meilaamalla osoitteeseen sarin.arkki@gmail.com ja kertomalla, montako kirjaa haluat ostaa.

Hinta, joka sisältää postituksen, on 23,30e. Lähetän maksutiedot ja kun maksu näkyy tilillä (tai esität maksusta kuitin), Kanikirja matkaa sun luoksesi postitse. Saa toki myös hakea Tampereen Olkahisista, jolloin säästää postimaksun 3,50e.

Kanikirjoja löytyy myös kirjastoista kautta maan, joten käy ihmeessä tutustumassa siihen etukäteen!

P.S. Arvonta käynnissä 26.7.2019-5.8.2019 Sarin Arkin Facebook-sivulla, Instagram-tilillä pupu.tati sekä LinkedInissä. Sieltä kun etsit Kanikirjan kuvalla varustetun postauksen ja käyt kommentoimassa, mistä kaniaiheesta haluat tietää lisää, olet mukana arvonnassa 🙂

Voit kasvattaa voittomahdollisuuksiasi kommentoimalla vaikka kaikkiin postauksiin ja useamman kerran.

P.P.S. FB, IG ja LI eivät ole osallisina arvontaan.