Puputäti kanien ja muiden lemmikkien puolesta

Tämä on vastine Karjalaisessa 9.3.2018 olleeseen artikkeliin.

Joensuun Prisma aikoo myydä lemmikkieläimiä. Asia on herättänyt kritiikkiä, sillä tämä myyntipäätös taitaa olla ensimmäinen laatuaan. Olen huolestunut tällaisesta suuntauksesta, sillä muiden maiden esimerkki on osoittanut, että marketeissa myytävät lemmikit voivat tuoda mukanaan suuria ongelmia. Mm. brittiläisissä puutarhamyymälöissä myydään lemmikkejä. Heräteostosten mahdollisuus kasvaa, mikä on lisännyt kodittomien eläinten määrää ratkaisevasti. Esimerkiksi kani on noin 10 vuoden sitoumus, jota ei kannata hankkia hetken mielijohteesta.

Jospa ottaisimmekin mallia naapurimaasta, jossa selkärankaisten myyntiä on vähennetty? Otin pari vuotta sitten yhteyttä ruotsalaisen Arken Zoo -eläintarvikeliikkeen asiakaspalveluun. He kertoivat vähentäneensä mm. kanien ja jyrsijöiden myyntiä, jotta eläinten ei tarvitse muuttaa monta kertaa vaan asiakkaita ohjataan hankkimaan eläimet suoraan kasvattajilta. Kiitettävää Suomessa on sentään se, että kissoja ja koiria ei myydä eläinkaupoissa.

Karjalaisen sivuilla Jonna Valo kommentoi uutista seuraavasti: ”Eettisen Eläinkaupan sertifiointiprojektin työryhmän jäsenenä minulla ei ole mitään tietoa tällaisesta hankkeesta, saati että olisi tehty jotain yhteistyötä.” Vaikka sertifikaatti löytyisi, se ei poista sitä tosiasiaa, että myymäläolosuhteet stressaavat eläimiä. Siellä on yö- ja päiväeläimiä samoissa tiloissa, enemmän meteliä kuin kotioloissa eivätkä tilat ole kovin suuret esimerkiksi kanien saada tarpeeksi liikuntaa.

Yleensä eläimet ovat poikasia, kun ne tuodaan myymälään eli sosiaalinen kehittyminen on tutkitusti ratkaisevassa vaiheessa. Tarkastetaanko poikasia kasvattavat tahot säännöllisesti? Miten voidaan olla varmoja, että esimerkiksi emoilla on hyvät olot? Entä jos eläin ei saa kotia tietyn ajan puitteissa?

Pahimmassa tapauksessa saaliseläimistä tulee pelokkaita yksilöitä, jotka sitten väärinymmärrettyinä joutuvat kiertoon omistajalta toiselle tai jopa lopetuspöydälle aggressiivisuuden vuoksi. Näitä kiertolaisia ovat eläinsuojeluyhdistykset ja kaikki ilmaiset lemmikkipalstat jo nyt täynnä.

Yleensä eläinten myyminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Niistä saatu myyntihinta ei välttämättä kata kuluja, kun siitä on ensin maksettu kasvattajalle, ja se käyttää kuivikkeita sekä ruokaa uutta kotia odottaessaan. Kun ottaa huomioon myös eettiset näkökohdat, mikä puoltaa eläinten myymistä? Voisimmeko antaa ensin koteja kodittomille ja sen jälkeen kääntyä laadukkaat olot lemmikeille tarjoavien kasvattajien puoleen?

Vaihtoehtoisena ratkaisuna voisi toimia lemmikkieläintarvikkeisiin ja -ruokiin erikoistunut tila ja/tai leikkinurkkaus lapsille. Nurkkauksessa voisi myös esitellä paikallisten eläin- ja luonnonsuojeluyhdistysten toimintaa sekä kotia etsivien lemmikkien kuvia, jossa olisi mukana myös lyhyt kuvaus lemmikistä. Voittoa tavoittelemattomien yhdistysten eläimiä voisi esitellä ilmaiseksi ja kasvattajilta voisi kenties ottaa korvauksen kuvauksen esilläolosta. Näin tuettaisiin myös paikallisia toimijoita ja yrittäjiä.

Jos haluaa eläviä eläimiä myymälään, nurkkaukseen voisi pop-up-periaatteella kutsua eri lemmikkiyhdistysten edustajia kertomaan omasta lajistaan. Heillä voisi sitten olla mukana jo valmiiksi sosiaalistettuja ja rohkeita lemmikkejä.

Vetoan vähittäiskaupan toimialajohtajaan Henrik Härköseen, prismajohtaja Petteri Väyryseen sekä SOK:n pääjohtajaan Taavi Heikkilään, jotta lemmikkejä ei jatkossakaan myytäisi S-ryhmän myymälöissä.

Kanikirjailija Sari Mäyränpää, Tampere

sarin.arkki@gmail.com

Mainokset

Mustan kissan kirous

Heipparallaa! Mikäköhän siinä on, että mustat kissat eivät löydä koteja? Ovatko ihmiset taikauskoisia ja luulevat, että ne tuovat huonoa onnea? Vai ovatko mustat kissat niin tavallisen näköisiä, ettei kukaan niistä kiinnostu? Sama vitsaus tuntuu vaivaavan mustia kaneja ja koiria. Ja albiinoja kaneja tai vaikkapa marsuja. Pelätäänkö punasilmäisiä eläimiä? Ihan syyttä, sillä ei punaiset silmät tai eläimen muu väritys kerro mitään sen luonteesta. Punasilmäiset saattavat olla herkempiä valolle kuin muut eläimet, mutta siinä se. Musta kissa on ihan yhtä varteenotettava ehdokas kuin kuviollinenkin kissa.

rabbit-1033645_640

Täytyy kyllä tunnustaa, kun tätä asiaa olen miettinyt, että meinasin itsekin olla värisokea toisen ja kolmannen kanini kanssa. Musta risteytyskani ja japanilainen leijonanharjas etsivät koteja Boondocksin sivuilla vuosia sitten. Heidät oli löydetty Vilppulasta yhdessä. Kodinetsintäilmoitukset olivat erilliset, kummatkin naaraita. En tiedä miksi, mutta tarjosin ensin kotia vain leijonanharjakselle. Onneksi vastausta ei kuulunut heti, niin ehdin pohdiskella, että kyllä minä kuitenkin molemmille tarjoan kotia.

Tupuna (leijonanharjas) ja Puputti muuttivat luokseni 23.8.2007. Nimet oli valmiina, mutta en tiennyt kumpi olisi kumpi. Kun musta kani meni syömään ensin, neidistä tuli Puputti. Puputti oli aivan ihastuttava kani. Hän halusi leukoa kaikki vieraat. Puntit tai jos nosti vähän varpaita, Puputti hieroi niihin leukaansa. Merkkasi omakseen 🙂 Hän hyppeli välillä sohvalle, jos söin jotain mikä kelpasi myös kanille. Lipitti välillä kättäni ja piti hyvää huolta Tupunasta, pesten tämän naamaa. Ei siis yhtään mitään vikaa mustassa kanissa. Kuten ei Rockyssakaan!

Rockyllekoti

Jälkeenpäin kun asiaa ajattelen ja näillä tiedoilla, mitä minulle on kaneista kertynyt, en voisi kuvitellakaan, että kaneja erotetaan toisistaan, jos ne ovat eläneet yhdessä. Kahdelle kanille on kyllä vaikeampi löytää yhteistä kotia, mutta silti ne pitäisi pitää yhdessä. Menetettyä lajitoveria kuitenkin surraan ja se aiheuttaa muutakin stressiä.

Kuulin, että eräällä kissalla tulee tänään 569. päivä kodittomana.  Kelatkaa, tää katti asuu vieläkin tilapäiskodissa! Voi Morticia-rukka. Soita numeroon 045 657 2148, jos haluat tarjota neitoselle kodin. Ei mene hyvin Rocky-kanillakaan, kun on vuoden 2017 kesästä saakka odotellut sitä omaa kotiaan.. Eikö nyt joku Syltty-fani voi adoptoida häntä, mielellään sellainen, jolta löytyy jo Adrian-naaraskani?

Täältä löytyy enemmän infoa Morticiasta ja täältä puolestaan Rockysta. Lopuksi, muistakaahan tämä! Catsin tilalle sopii tietty mikä tahansa lemmikki 🙂

cat-953219_640

Erään gerbiilin tarina

Vapaaehtoisen eläinkoordinaattorin pestistä jäi monia eläinkohtaloita mieleen. Yksi niistä on erään gerbiilin tarina.

Lapsille oli ostettu kaksi gerbiiliä. Myöhemmin lapsille oli tullut allergiaa niin, ettei gerbiileitä voitu enää pitää. Toisella gerbiileistä oli kuulemma jalka vääntynyt ja oletettavasti se oli jossain vaiheessa murtunut. Eläin ei ollut saanut mitään hoitoa tähän. Gerbiili oli myös laihtunut, vaikka se viihtyi ruokakupilla.

Gerbiileitä ei näy eläinsuojeluyhdistyksissä kovin usein, sillä ne elävät niin lyhyen elämän, että niihin ei ehditä kyllästyä. Siksi kysyntä saattaa joskus ylittää tarjonnan, kun moni haluaa antaa kodin nimenomaan kodittomalle eläimelle. Näillekin gerbiileille oli onneksi yhteinen koti jo tiedossa siinä vaiheessa, kun ne tuotiin yhdistykselle.

Uusi koti huomasi heti, että toisella gerbiilillä ei ole kaikki kunnossa. Hän vei molemmat eläinlääkäriin ja kävi ilmi, että jalkavaivaiselta gerbiililtä puuttuu hampaita. Ressukka ei pystynyt syömään mitään kovaa, kun jyrsimiä ei enää ollut. Uusi koti tarjosi onneksi nestemäistäkin ruokaa heti gerbiileille, joten nälkä loppui siihen.

En saa mielestäni jyvää lutkuttavaa gerbiiliparkaa, jonka kipeä tassukin oli jätetty hoitamatta. Tassu oli luutunut jo väärään asentoon eikä sille voinut tehdä mitään. Tassun outo asento ei haitannut eläimen menoa. Sen sijaan pitkään kestänyt ravinnonpuute oli tehnyt eläimestä niin heikon, ettei se enää elänyt kauaa. Oli gerbiilillä toki ikääkin jo, mutta olisi varmasti elänyt pitempään ilman näitä koettelemuksia. Lohtua tarjoaa kuitenkin se, että gerbiilit saivat hyvän loppuelämän kodin, jossa saivat myös elellä vapaana.

Pientenkin eläinten terveydentilaa pitää jatkuvasti tarkkailla eikä minkään lemmikin hoitoa saa jättää pelkästään lapsen vastuulle.

Laihtumista ei välttämättä huomaa, jos se tapahtuu vähitellen. Jos jyrsijäsi viihtyy ruokakupilla epänormaalin pitkiä aikoja, tarkista hampaat ja vie eläin tarvittaessa eläinlääkäriin. Esimerkiksi rotta, hamsteri ja gerbiili ovat sekasyöjiä, joille saa ja pitää antaa myös eläinproteiinia. Siemenseos ei riitä eikä sitä enää suositellakaan. Jos satut löytämään tavallisia kärpäsiä tai muita ei-myrkyllisiä hyönteisiä (jo kuolleita sellaisia), tarjoa niitä jyrsijälle. Hampaatonkin eläin pystyy syömään vedessä turvotettua pellettiä, erilaisia puuroja, vauvojen soseita, vihannes- ja hedelmäraasteita ym. Terveeltä eläimeltä ei kyllä pitäisi hampaita tippua, joten se on itsessään jo merkki jostain sairaudesta tai traumasta.

Jos ei pysty huolehtimaan eläimestä, on aina hyvä pyytää ajoissa apua. Oman alueesi eläinsuojeluyhdistyksen yhteystiedot löydät täältä https://www.sey.fi/seytoimii/seyn-jasenyhdistykset.

 

 

Paras joululahja?

Joululahjatoiveita voisi ajatella tänä vuonna vähän eri tavalla. Pienellä kampanjoinnilla eli tässä tapauksessa tiedonjaolla voi saada suuria aikaan. Todella moni hankkii yksittäisen kanin. Vasta vähän ajan päästä mietitään sille kaveria. Moni myös hankkii sen kanin kasvattajalta tai eläinkaupasta. Tiedättekö, millaisten eläinten on kaikista vaikeinta löytää uusi koti? Ikävä kyllä, mustat eläimet (yleensä kissat tai kanit) tai valkoiset ja punasilmäiset eivät oikein menesty. Myös ns. special needs -eläimet jäävät usein koditta. Sehän ei mitenkään ole eläimen vika eikä eläimessä edes ole mitään vikaa. Jos tällainen erityistarpeinen, sanotaan nyt vaikka kani, on vielä osa parivaljakkoa, kodinetsintä on todella vaikeaa.

Moni ensimmäistä kania hankkiva ei halua kahta kania kerralla. Se olisi kuitenkin kaikista helpointa, kun ei tarvitse itse huolehtia kanien tutustuttamisesta (jos siis kanipari on valmis ”paketti”). Yleensä sanotaan, että kanisiskokset tai emä ja naaraspoikanen tulevat hyvin toimeen. Kyllä nekin voivat alkaa tapella vääränlaisessa ympäristössä, ja leikkaamattomina. Paras kanipari taitaa olla leikattu uros ja leikattu naaras. Sellaisia olisi nytkin joulun alla tarjolla. Katsokaa esimerkiksi tätä pariskuntaa http://kodittomat.info/lemmikit/huisku-ja-valkotassu-a3122 . Heidän tietonsa löytyvät myös Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen omalta sivulta. Tai siis, toivotaan, ettei löydy kauaa, koska tottahan heille on nyt löydyttävä se oma, loppuelämän, koti!

Huiskulta on poistettu hampaita, mutta ilmeisesti sinne on entisen omistajan teettämässä operaatiossa kuitenkin jäänyt juurenpalasia, kun kerran ilmoituksessa lukee, että hampaita on tarvittaessa lyhennettävä. Onko ketään eläinlääkäriä kuulolla? Tässä olisi just sulle sopiva kanipari! Voit tehdä tarvittavat lyhennykset itse 🙂

Hammasvika ei ole kanin syy vaan vääränlaisesta jalostuksesta kumpuava sairaus. Se ei useinkaan ole syy lopettaa kania vaan vaiva on kyllä hoidettavissa.

Pesulta (Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys) löytyy myös toinen kaniparivaljakko: Pippuri & Inkivääri. Myös heidän on vaikea löytää omaa kotia, koska heitä on kaksi. Monesti näkee sitä, että omistajat etsivät erillisiä koteja heidän jo toisiinsa kiintyneille kaneille. Se on sääli, sillä kumppanin menetys on rankka juttu. Toivotaan heillekin uusi, loppuelämän, koti joululahjaksi!

Miksi kaksi kania on parempi kuin yksi?

Kani on yhdyskuntaeläin, jonka kuuluu elää lajitoverin kanssa. Vain toinen kani voi pestä kaverinsa naaman ja samalla kenties ennaltaehkäistä silmätulehduksia. Vain toinen kani puhuu samaa kieltä. Vain toinen kani tuo turvallisuudentunnetta, joka tekee kanista rauhallisen, kun vahtivuorot voi jakaa toisen kanssa.

Jos kaikilla tutuilla ja sukulaisilla on jo kaneja, kannattaa silti jakaa kanitietoa. Joku voi miettiä kaninhankintaa ja päätyä juuri näihin tapauksiin. Vaihtoehtoisesti joku voi kiinnostua tilapäiskodiksi ryhtymisestä. Sekin voi olla jollekin eläimelle se paras joululahja. Karu totuus on, että monesti eläinsuojeluyhdistyksille tulevat eläimet ovat lopetusuhan alla, jos paikkaa ei löydy.

Tilapäiskoti tai pysyvä koti – tässä myös hyvä lahjavinkki mihin tahansa kanitalouteen: ”Kanikirja: opas kanien maailmaan” 🙂