Viikonloppupuuhia

Moikka! Toivottavasti sulla on ollut kiva viikonloppu 🙂 Puputädillä ainakin on ollut, sillä lauantaina kävin ensimmäistä kertaa uudessa Ratinan kauppakeskuksessa. Tämä siis Tampereella.

Lauantai-iltaa vietettiin hoitokanin kanssa ja kaksi kesyrottatyttöstäkin kävivät piipahtamassa kynsienleikkuussa 🙂 Rottia harrastava kaverini kuvasi naarasrottia osuvasti, sillä ne ovat yhtä liukkaita kuin saippua! Vikkeliä nämä olivatkin, melko nuoria vielä. Käytin samaa taktiikkaa, kuin Tuhton ja Ruusankin kanssa eli istahdin vessan lattialle ja annoin tyttöjen välillä vipeltää lattialla, jotta ei olisi liian ikävä kynsienlyhennysoperaatio. ”Saippuoiden” kanssa kynsienleikkuuseen menee vähän enemmän aikaa kuin normaalisti, mutta lopputulema (=lyhyemmät kynnet) on onneksi sama 🙂

Jos Sarin Arkki ei ole vielä tuttu, tarjoan kynsienleikkuuta lemmikeille. Myös lomahoito onnistuu, käy ihmeessä kurkkaamassa lisätietoja sivuiltani 🙂

Ratinassa oli todella paljon hulinaa avajaisten vuoksi, mutta kyllä sieltä jotain onnistui löytämään. Finnmarilla oli kivoja lasiputeleita, joihin voisi esimerkiksi pelletit tai kanikeksit säilöä. Juhlamaailmassa myydään kaikenlaista juhliin tai vaikkapa naamiaisiin sopivaa tavaraa. Sieltä ostin pillejä ja pienehköjä valko-harmaita pahviastioita, joihin voi piilottaa esimerkiksi avaimet, melts-hajusteita tai pieniä tuoksukynttilöitä.

Fafa’sia en vielä kokeillut, mutta sieltä näkyi saavan vegaanisia pitakebab-annoksia. K-Supermarketista löytyi Vegemin seitan-kebabia. Se on kyllä hyvää, vetelen sitä ihan kylmänä enkä edes tarvitse pitaleipää 🙂 Oumph! on kehitellyt valikoimiinsa pitsan ja sitä löytyi myös marketista. En ole vielä kokeillut, koska hinta on melko tyyris (melkein 6e). Samaa tuoteperhettä löytyy pakastealtaasta enemmänkin. Olen maistanut pulled oumphia, kebab spicedia, bibim oumphia, salty & smokya ja thyme & garlicia. Näistä tuo viimeksi mainittu on ollut suosikkini. Tummat viinirypäleet olivat tarjouksessa 3e kaksi pakettia ja niitä piti myös ostaa. Ne käyvät karkin korvikkeeksi naposteluun. Tamperelaista spelttisämpylääkin löytyi, jee!

Sisustus Boppis myy mm. Wrendale Designsin muistivihkoja. Oli kahta eri sorttia, luppakorvakanin kuvalla tai pöllön kuvalla. Toki he myyvät myös kaikkea muuta sisustusjuttua, mutta Puputädin huomio kummasti kiinnittyy aina tietynlaisiin tavaroihin 😀

Gide gifts&decorissa oli mm. luppakorvakanin mallisia yölamppuja. En oikein keksinyt, mihin olisin sen sijoittanut, joten jäi ostamatta. Vessa olisi hyvä paikka, mutta siellä on jo valkoinen myrskylyhty sähkökatkoksia varten. Tarjolla oli myös kaniaiheinen melamiinilautanen ja kaikkea muuta kivaa.

En juo kahvia, mutta jos joisin, menisin kyllä istuksimaan ja viettämään aikaani Espresso House Finlandiin. Siellä on ihanan viihtyisän näköistä 🙂

Avajaisten vuoksi Ratinan kauppakeskuksessa oli arvatenkin normaalia enemmän möykkää, mutta ei vaikuttanut kovin eläinystävälliseltä, jos vaikka opaskoiria ajatellaan. Joissakin liikkeissä musiikki kuului niin kovaa, että melkein sydän sai uuden tahdin. Mistä tulikin mieleeni vinkki, jos jonkun pitää siirtää lintuja. Kauppoihin aina välillä lennähtää ulkoa lintuja ja ne pitäisi tietenkin saada takaisin ulos. Jos mahdollista, sammuttaa valot ja pimentää muutenkin sen osan, mistä haluaa linnut pois. Valoja olisi ainoastaan ulosmenoaukossa, jotta lintu näkee lentää siitä. Villejä lintuja on kovin vaikea pyydystää, ainakaan ilman sydänkohtausta pyydystäjälle tai linnulle. Moni pikkulintu ei näe pimeässä, joten ne lentävät aina valoa kohti.

Ai niin, lauantaina piipahdin myös Tammer Outletissa. Sieltä lähti mukaan teippirullien lisäksi tällainen patsas 🙂

patsas

Teippiä menee kirjalähetyksissä, joten se on aina tarpeen. Edellinen rulla oli päässyt jo loppumaan. Tuo patsas löytyi sieltä poistotuotteiden joukosta ja se oli alennettuun hintaan vain 3e. Oletettavasti näin, koska patsaan korvanpäät olivat vähän kärsineet. Patsas oli pakko ostaa, koska se istuu niin ryhdikkäästi ja muistuttaa korviensakin puolesta Tuhtoa 🙂

 

 

Mainokset